Olin aikeissa kirjoittaa edellisestä lääkärikäynnistäni josta kerroin täällä. Aloitin ja lopetin kesken, ei kukaan jaksa lukea jaarittelua rintasyövästä, kun eivät lääkärin vastauksetkaan olleet yksinkertaisia tai lyhyitä. Jos minä en jaksa, niin ei varmasti muutkaan.
Olin aikeissa kirjoittaa rintasyövästä yleisesti, mutta jätin senkin kesken, olen puhunut siitä niin paljon etten tunne voivani tässä hetkessä tuoda aiheeseen mitään uutta tai mielenkiintoista.
Nuo kaksi pitkää ja rönsyilevää tekstiä jätettyäni luonnoksiin lojumaan ja homehtumaan useammaksi päiväksi, yksi ajatus jäi. Tarkertui mieleen eikä ole päästänyt irti.
Lääkärillä ollessani hän sanoi pariinkin otteeseen, ettei minun pitäisi ajatella liian pitkälle tulevaisuuteen, vaan lakata huolehtimasta ja miettimästä tulevaa. Että lakkaisin miettimästä vuoden päähän, 3 vuoden päähän, 5 vuoden päähän. Että hoitaisin nyt nämä hoidot tästä ensin, keskittyisin näihin hoitoihin ja unohtaisin tulevan.
En voi. En minä voi unohtaa. Toivo tulevasta on se syy ja motiivi, se polttoaine jolla pusken eteenpäin. Ajatus siitä että minullakin on tulevaisuus, 1, 3 tai 5 vuoden päästä. 5 vuoden jälkeenkin. Toivo on se tuli jolla jaksan nousta aamuisin sängystä ja suunnitella aikaa hoitojen jälkeen. Jos minulta viedään se, niin mitä jää?
Miltä tuntuisi jos joku tulisi suuren mustan tussin kanssa ja pyyhkisi tulevaisuutesi päältä pitkin mustin vedoin, ilmoittaisi ettei sinulla ole tulevaisuutta, ei ainakaan 5 vuoden jälkeen? Miltä se tuntuisi? Miltä tuntuisi jos sinulle kerrottaisiin, että aikajanasi katkeaa nyt, tai vuoden päästä? Miltä tuntuisi täyttää 34 ja kuulla ettet ole enää elossa kun lapsesi menee hoitoon, tai aloittaa ensimmäisellä luokalla koulussa, tai et koskaan tule näkemään hänen kasvamistaan? Miltä tuntuisi ajatella tulevaisuutta jossa et ole mukana? Valokuvia joissa sinua ei ole? Lapsi jolla ei ole äitiä?
Miltä tuntuisi ajatella että juuri solmimasi avioliitto elämäsi kumppanin kanssa jää lyhyeksi? Miltä tuntuisi jos sinulle kerrottaisiin että suhteellasi on erittäin lyhyt Parasta Ennen-päiväys? Miltä tuntuisi jättää jälkeensä nuori leski, yksinhuoltaja ennen 40-vuotispäiväänsä?
Miten voisi jaksaa läpi mustan hoitoputken ilman toivoa siitä, että sitä elämää on myös hoitojen jälkeen? Mitä varten näitä hoitoja jaksetaan jollei sitä elämää varten joka odottaa tuolla toisella puolella?
Seuraavan kerran kun joku tulee sanomaan etten saisi ajatella tulevaa, aion sanoa jotain pahasti, tai sanon suoraan. Seuraavan kerran kun joku kokee oikeudekseen tulla sanomaan minulle mitä minun pitäisi tuntea, käsken hankkimaan oman syövän ja miettimään sitten itse miltä se tuntuu. Hankkikoot oman syövän! Sitten saa miettiä ihan mitä haluaa. Tai olla miettimättä! Ei kaikki halua miettiä eteenpäin, mutta minä haluan. Minun on pakko.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Ymmärrän sinun ajatukulkusi oikein hyvin vertaisenasi (melkein), toivoahan meillä on kaikillakin. Ase TOIVO ja tulevaisuuden näkeminen valoisahkona pitää meitä elossa.
Vaan kyllä se lekurisikin on osaltaan oikessa: ei ole ehkä paljoa tulevaisuutta, jollet nyt keskity hoitamaan tätä paskaa pois itsestäsi, siis hoitamaan tämä jutun valmiiksi ja ohi.
Siis nyt terveeksi ja kohti tulevaisuutta, jossa sinulla on suuri, tärkeä rooli…
TykkääTykkää
Ymmärrän kyllä täysin ettei lääkäri tarkoita pahaa, vaan hän ihan hyvällä yritti sanoa. Totuus on kuitenkin se, että meillä jokaisella on omat tapamme käsitellä asioita, ja ne ovat kaikki ihan yhtä valideja.
Itse koen loukkaavaksi sen, että joku muu alkaa sanella toiselle miltä PITÄISI tuntua, varsinkin kun on kyse henkilöstä jolla ei ole alkuunkaan omaa kokemusta siitä miltä tämä tuntuu.
En myöskään stressaa tai ole varsinaisesti ahdistunut, vaan olen toiveikas, päämäärätietoinen ja sinnikäs. Pusken hoitoputkessa läpi kuin mummo lumessa, katse tiiviisti kohti selviytymistä. Mielestäni tämä tapa sopii minulle loistavasti ja saan jatkuvasti kehuja siitä miten hyvin selviän hoidoista ja kuinka positiivinen asenne minulla on säilynyt synkästä tilanteesta huolimatta.
Jotta voisin säilyttää toivon ja tämän nykyisen toiveikkaan ja hiukan positiivisen asenteeni, tarvitsen toivoa, tarvitsen suunnitelmia. Minua loukkaa jos joku ulkopuolinen tulee sanelemaan minulle miltä minusta PITÄISI tuntua ja että pitäisi lakata ajattelemasta tulevaa. Ei, en todellakaan aio lakata ajattelemasta eteenpäin, sillä se on minulle se tuli jonka voimin pusken eteenpäin ja jonka turvin olen elossa. On suorastaan rienaavaa että joku ulkopuolinen, kuten nyt tässä tapauksessa lääkäri, tulee sanelemaan minulle kuinka minun pitäisi käsitellä omia tunteitani, kun on kyse MINUN syövästäni, MINUN paranemisprosessistani.
Ymmärrän hyvin sen, että lääkäri tarkoitti vain hyvää, ei hän pahalla sanonut. Tämän takia olin hänelle kohtelias ja mukava, enkä sanonut mitään negatiivista. Ei hän voi ymmärtää, sillä tämä ei ole hänen prosessinsa, vaan yksinomaan minun, eikä lääkärikään ole ajatustenlukija.
TykkääTykkää
Olen hiukan myös samaa mieltä lääkärin kanssa että keskity nyt parantumiseen ja toipumiseen liika itsensä stressaaminen ja miettiminen ei ole mielelle ja toipumiselle hyväksi. Tiedän, helppoa se ei varmasti ole. Muistan itse välillä kun rämmin hoitojen aikana noissa samoissa mietteissä itkuisena. Näin jälkeen kun mietin noi hoidot vaikuttaa suuresti mielialaan kun hormoonit heittelevät härän pyllyä ja kroppa huutaa joka puolelta hoosiannaa, on kipuja huono olo väsyttää eikä pysty nukkumaan ja se tulevaisuus on hämyinen. Muutenkin tämä marraskuun synkkyys vaikuttaa terveenkin mielialaan saatikka sitten sairastavan. Kyllä se ajan myötä helpottaa mutta ei poistu kokonaan mielestä. Toivon voimia sinulle loppuhoitoon. Vielä kaksi ceffiä ja sitten olet hoitojen suhteen voiton puolella, tiedän se tuntuu sinusta pitkältä ajalta. Mietin itse viime vuonna tähän aikaan kun sain tietää rintasyövästä että onko se viimeinen joulu minkä näkee, mutta ei täällä sitä porskutellaan edelleen ja hössötetään joulua samalla tavalla kun muinakin vuosina. En tiedä kuinka jouluihminen olet mutta minulle se tuo valoa tähän synkkään vuodenaikaan. Nautin pienistä asioista kuten glögistä , pipareista, kynttilöistä ja kävimme tyttären kanssa vanhanajan joulumarkkinoilla hiukan fiilistelemässä joulutunnelmaa ja haimme pienen pikkujoulukuusen tyttären huoneeseen. Nämä ovat minusta ihania hetkiä ja nautin että voin vielä olla täällä vaikka sitä ei todella tiedä olenko viiden vuoden jälkeen. Toivon että olisin mutta nyt nautin niin kauan kun pystyn vaikka vieläkin syöpä kummittelee olalla. Voimia sinulle ja lämmintä joulunalus aikaa:).
TykkääTykkää
Sehän tässä onkin, kun en stressaa juurikaan. Kyselin lääkäriltä ihan asiallisia kysymyksiä ja sitten yhtäkkiä kun hän ei kaikkiin osannut sanoa tyhjentävää vastausta, niin alkoi puhumaan minulle siitä kuinka minun pitäisi asennoitua tähän syöpään ja kuinka minun pitäisi ajatella.
Pointtini on se, että mielestäni kellään muulla ei ole asiaa sanella sitä, miltä minusta pitäisi tuntua. Tämä on MINUN syöpäni ja MINUN prosessini, ja MINÄ päätän miltä minusta tuntuu.
Teki mieli sanoa sille lääkärille että hankkisi oman syövän, sitten saa päättää ihan vapaasti miltä tuntuu.
TykkääTykkää
Ehkä lääkäri ei osannut vastata kysymyksiisi, eikä halunnut ennustella/ arvailla miten tulevaisuudessa tilanteesi on. Vaikea sitä varmasti on tietää miten asiat etenee, eivätkä halua antaa katteettomia ennusteita.
TykkääTykkää
”Ehkä lääkäri ei osannut vastata kysymyksiisi, eikä halunnut ennustella/ arvailla miten tulevaisuudessa tilanteesi on.”
Aivan, sen takia en sanonutkaan hänelle töykeästi, koska tiedän että hän tarkoitti vain hyvää.
TykkääTykkää