Lääkehoidot · Yleinen

Neljäs Zoladex

Tänä aamuna sain nauttia jälleen Zoladex-kapseliruiskusta. Neljäs pistos, jos nyt oikein laskin, eli vajaa vuosi jo takana tätä lääkitystä. Alkuperäinen resepti on kirjoitettu ”Vähintään vuodeksi, tarvittaessa pitempään.”

En koe saaneeni mitään liian pahoja negatiivisia sivuvaikutuksia. Hikoilua, toki, mutta sitä tulisi pelkällä Tamofen-kuurillakin. En pysty sanomaan mitkä sivuoireista ovat Zoladexista ja mitkä Tamofenista, joten aika sama se minulle kuinka pitkään tätä lääkitystä jatketaan kun ei näistä vaihdevuosioireista pääse kokonaan eroon kuitenkaan. Niin kauan kun Zoladex voi estää syövän uusiutumisen, niin otan pistokset erittäin mielelläni.

Erityisen hienoa oli se, että tämänkertainen pistos ei sattunut läheskään yhtä paljon kuin kaikki edelliset. Pistoskohta on aavistuksen ylempänä, navan korkeudella, kun aikaisemmat pistokset on laitettu navan alapuolelle, alavatsaan. Sanoin hoitajalle että pistäminen on jostain syystä sattunut aivan saatanasti joka kerta, niin hän arveli että raskausarvilla saattaa olla osuutta asiaan, sillä arpikudos on sitkeämpää (vaikka raskausarvet näyttävätkin löysemmiltä ja vetelämmiltä kuin ehjä iho…) niin siitä huolimatta arpikudokseen paksun neulan tunkeminen on usein työläämpää. Navan korkeudella ja navasta ylöspäin minulla ei ole raskausarpia ja pistäminen meni oikein nätisti, pieni tuikkaus vain kun neulan kärki lävisti ihon.

Muistin kysyä uimisesta, olen lähdössä mökille viikonlopuksi ja jäin miettimään voinko uida ja saunoa normaalisti ilman infektioriskiä nyt kun vatsanahkaa on reijitelty. Kuulemma voin, koska pistoskohdan pitäisi umpeutua tarpeeksi jo vuorokaudessa.

Chuck Norris awesome_01

 

Tänään kävi se mitä olen miettinyt siitä asti kun aloitin työt: Lähdin töihin ilman tissiä. Muistin koko proteesin vasta puolimatkassa, joten ei kun käännös takaisin ja sateessa pyöräilyä kotiin hakemaan mätisäkkiä. Onneksi työmatka on mukavan lyhyt nykyään!

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Yksi on siskoista poissa

Siskot muistokuva Laura 2015_08_01

Siskot – matka jolle kukaan ei halunnut Facebook-sivulta. Tänään 1.8.2015 siunattavan nuoren Lauran sisko kirjoittaa:

”Miun siski, rakas pikkusiski… Kesällä 2012, silloin 30-vuotias pikkusiskoni sai tiedon rintasyövästään. Toinen rinta oli kipeytynyt, mutta lääkäriin meno pelotti ja näin jälkikäteen toivoisi, ettei pelko olisi viivästyttänyt lääkäriin menoa. Ensijärkytysten jälkeen toivo antoi voimaa, rintasyövästähän nykyään lähes kaikki selviävät.

Toisin kävi… siskoni taisteli ja voitti ensimmäisen erän, kontrollikin oli puhdas, mutta pian syöpäpaskiainen ilmoitti taas itsestään. Etäispesäkkeitä; syöpä oli päässyt verenkiertoon. Edessä uusi taisto, mutta senkin urhea pikkusiskini selätti… hoitojen jälkeen tt-kuva näytti jälleen hyvältä ja antoi taas toivoa!

Pian kuitenkin vatsakivut veivät sairaalaan ja siellä se taas oli, syöpä oli levinnyt maksaan. Lauantaiaamuna 27.6.15 rakas pikkusiskini nukkui kotonaan ikiuneen kolmen vuoden taistelun jälkeen.”

Ikuisesti
Iso siskisesi

Otamme syvästi osaa. Laura ❤


En ehtinyt tutustua Lauraan, mutta toistemme tuttavapiirit menevät limittäin. Olemme tavanneet joko kavereita, sukulaisia tai kavereitten kavereita vaikkei toisiamme kasvokkain tavattukaan, elämänpolkumme ovat kohdanneet jotain kautta. Vertaistuki on korvaamatonta, uskomatonta. Siskojen voima kantaa.

Tuntuu usein, että jokainen tervehtynyt ja syövästä selvinnyt antaa toivoa meille kaikille. Jokainen selviytyjä on todiste siitä, että lääkitykset ovat tehokkaita, hoidot tepsivät, lääketiede on valtavasti kehittynyt ja meillä kaikilla on mahdollisuus, joka vuosi yhä useammalla. Jokainen selviytyjä valaa uskoa siihen, miten syövästä voi selvitä hengissä, ainakin useimmat.

Kuulin jossain vaiheessa, että ”Noh, täytyyhän jonkun olla siellä epäonnisessakin prosentissa.”

Ei, ei täydy. Ei kukaan selviytyjä vie paikkaa keneltäkään toiselta. Ei kenenkään ole pakko kuolla. Ei syövässä ole kiintiöitä. Kuolema vie tuurilla ja sattumanvaraisesti ja osa on vain epäonnisia, epäonnisempia kuin toiset. Jokaisella meistä on mahdollisuus, eikä kukaan meistä tiedä etukäteen mihin prosenttiin kuulumme. Joskus syöpä ei vain nujerru, täydellistä hoitoa ei ole vielä keksitty, vaikka tehokkaita onkin.

Laura & läheisesi, olette ajatuksissa.