Tänään tuli postissa uusin Syöpä-lehti, ja kylläpä taas vitutti kun kannessa oli pitkästä aikaa niin uskomatonta paskaa että naama suli irti melkein välittömästi.
Katsokaa nyt sitä, saatana! Olen kurkkuani myöten täynnä joka ikistä helvetin akkainlehden (ja minkä vaan lehden) otsikkoa joissa hehkutetaan syövän ihanuutta ja ties kuka tuntematon tai puolituntematon muka-julkkis julistaa miten on laittanut elämän prioriteetit kuntoon syövän myötä!
Ei helvetti! Ei saatana!
Kokeilkaa syöpää ja tulkaa kertomaan miltä se tuntuu. Että onko niinku semmoinen seesteinen ja onnellinen olo, että miten HIENOA oli saada syöpä! Miten ihanaa ja avartavaa on sairastaa syöpää!?
Helevetti!
Aivan hirveää paskaa. Niin hirveän paksua jöötiä että kohta paskon ratakiskoa saatana. Tekisi mieli repiä kannet irti joka saatanan lehdestä joka kehtaa painaa vieläpä KANTEENSA näitä paskajuttuja miten syöpä on ihanaa ja hienoa ja kyllä muuten kannatti saada syöpä!
Voin kertoa että ei muuten kannattanut saada syöpää. Vieläkin tulee sellaisia hetkiä että silmäkulmat kostuu väkisinkin kun mietin että olen edelleen vaarassa kuolla jollain todennäköisyydellä.
Syöpä on hirveintä mitä minulle on koskaan tapahtunut, lukuunottamatta vakavaa masennusta, mutta masennus on pahempaa kuin syöpä vain siinä tapauksessa etten kuole tähän paskasyöpään. Jos syöpä leviää, siitä tulee automaattisesti hirveintä, kauheinta paskaa mitä olen koskaan joutunut kokemaan, eikä se siitä kauniiksi ja ihanaksi muutu vaikka kuinka antaisin haastatteluja lehtiin ja kertoisi miten on nyt elämän prioriteetit laitettu uusiksi ja opeteltu haistelemaan kukkasia työmatkalla ja nauttimaan niistä pienistä asioista.
Toki näissä tarinoissa pitää muistaa se, että jokainen syöpätarina on yksityinen, ainutlaatuinen, jonkun oma. Kukaan syövän sairastanut ei voi puhua kuin omasta puolestaan eikä kukaan voi puhua toisten suulla. Kun kuka tahansa puhuu syövästä, hän puhuu vain omasta syövästään ja siitä, miltä hänen syöpänsä tuntuu, mutta kukaan, en edes minä, voi puhua siitä miltä jonkun toisen syöpä tuntuu.
Minun syöpä, minun tunteet. Toisten syövät, toisten tunteet.
Tätä vasten voi olla tottakin, että Mustoset ovat oikeassa, heidän syöpänsä on saanut aikaan mukavia asioita ja vaikuttanut heidän tekemiinsä valintoihin. Juttu on vaan otsikoitu taas niin typerästi että tekee mieli tuikata koko lehti tuleen ja lähettää toimitukseen tulista palautetta, että voisitteko nyt vittu lopettaa edes vitun Syöpä-lehdessä kirjoittamasta näitä helvetin paskajuttuja siitä miten ”hieno” asia syöpä on?!
Tässä näkyy myös sukupolvien kuilu, se miten erilainen on nuoren ja vanhan ihmisen syöpä. Nuorelle syöpä on liian helposti kuolemantuomio aivan liian aikaisin. Vanhalle syöpä voi olla tauti muitten joukossa.
Jos 70-vuotias saa diagnoosin, että sairastaa parantumatonta, levinnyttä syöpää, mutta hänen tautinsa etenemistä voidaan mahdollisesti hidastaa hoidoilla niin, että hän saa syövästä huolimatta 10-20 elinvuotta lisää, silloin syöpä ei lyhennä hänen elinajanodotettaan mitenkään verrattuna terveeseen.
Jos 35-vuotias saa diagnoosin, että sairastaa parantumatonta, levinnyttä syöpää, mutta hänen tautinsa etenemistä voidaan mahdollisesti hidastaa hoidoilla niin, että hän saa syövästä huolimatta 10-20 elinvuotta lisää, silloin se on aivan liian vähän. Aivan helvetin vähän.
Ja siksi nuo otsikot vituttaa. Ne saa veren kiehumaan suonissa ja kyyneleet kohoamaan silmiin.
Mustoset eivät puhu minun syövästäni. Minun syöpäni on hirveä, kammottava paskatauti jota en toivo kellekään.
Tai oli. Toivon mukaan syöpää ei ole enää, eikä palaa. Tosin aika ei ole puolellani, mutta koitan olla ajattelematta sitä.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Olen kanssasi täysin samaa mieltä: nuoren syöpä ja vanhan syöpä ovat eri juttu. Minä sairastin oman rintasyöpäni syyskesällä 2010 (toistaiseksi). Olin silloin jo 54-vuotias ja vaikka muutaman kerran tirautin itsesääli-itkut, järkeni sanoi koko ajan, että minä olen joutilaampi saamaan rintasyövän kuin ne pienten lasten nuoret äidit, joihin netissä törmäsin. Elämäntapoja muutin hetkellisesti: siivosin kerrankin kämpän kunnolla ja kokosin kaikkien somepalveluitteni salasanat jälkipolville, jotta pääsevät lopettamaan tilit. Sittemmin kämppä on taas hakeutunut normaaliin kaaostilaansa ja salasanat ovat samalainen painjaismainen sotku kuin ennen syöpää. Se siitä seesteisyydestä ja sen pitkäaikaisvaikutuksista! Voimia sinulle ja sakillesi!
TykkääTykkää
Olen kuullut samanlaisia tarinoita monilta rintsareilta, eli tuo asioitten hoitaminen ja kuntoon laittaminen tuntuu olevan aika yleistä. Itsekin päätin hoitojen alkaessa miten ”Laitan kaiken kuntoon!” ja suunnittelin miten syön vain porkkanaraastetta ja paastoan ja juon vihreää teetä seuraavat vuodet, ihan vaan syövän pelossa.
No en tietenkään tehnyt niin, varsinkaan kun kahden eri onkologin suusta kuulin että ei sillä heinän puputtamisella ja vihreän teen lipittelyllä voi suojautua syövältä mitenkään varmuudella, että parempi on vaan syödä normaalia kotiruokaa ja pysyä kohtuudessa. Yksi kroonikkokaveri totesi ”Kohtuus kaikessa, vain pulla päivässä!”
Välillä tulee tunne että haluaisin elää todella askeettisesti, jos siitä olisi yhtään hyötyä tässä taistelussa syöpää vastaan, mutta sitten taas välillä tulee mielitekoja ja haluja juoda mitä huvittaa ja syödä mitä huvittaa, sillä vähän väliä mietin, että jos se syöpä leviää kuitenkin, niin miksi ihmeessä jättäisin viinilasillisen juomatta tai suklaapatukan syömättä? Sitten vasta harmittaisikin, jos olisin karsinut itseltäni pois kaikki nautinnot elämästä, mutta saisin silti syövän. Mitä iloa silloin enää olisi?
Jonkinlaista tasapainoa tässä koitan haeskella ja ihan normaalilla, arkisella ruokavaliolla olen. Turvaudun siihen ajatukseen, että mitä nuorempana syövän saa, sitä vähemmän siihen vaikuttaa elintavat.
TykkääTykkää
Tuo on kyllä tosi hyvä ajatus, että keräisin tunnukset some-palveluista ja kaikesta sellaisesta mitä käytän tietokoneella/netissä, ja tallettaisin jonnekin siten, että puoliso saisi ne käsiinsä jos minulle kävisi yllättäen köpelösti. Sama tietysti pätee häneenkin, sillä voihan se olla että joutuisi vaikkapa liikenneonnettomuuteen yllättäen. En edes tiedä mistä aloittaisin jos joutuisin tilanteeseen jossa pitäisi kuolleen läheisen/perheenjäsenen nettiasioita ruveta hoitamaan, ilman tunnuksia.
TykkääTykkää
Haepa ohjelma nimeltä Keepass. Sillä on helppo tehdä käyttäjätunnus-salasana -säilö, jossa nuo pysyvät tallessa. Käyttäjätunnuksen ja salasana itse ohjelmaan voi antaa puolisolle tai muulle uskotulle käytettäväksi tarepeen mukaan.
TykkääTykkää
Peukku. Se on just noin.
TykkääTykkää