Kun olen puhunut rintojen poistosta nyt yli vuoden, olen törmännyt vähän väliä ihmettelyihin ja joskus harvakseltaan kauhisteluihin.
Ymmärrän, naisilla usein on rinnat, jonkinlaiset. Harvemmin naisilla ei ole rintoja. Naisilta oletetaan jonkinlaisia rintoja. Joskus harvoin rintoja ei ole laisinkaan, ei edes pientä häivähdystä ketunnenistä.
Olen yrittänyt kovasti olla avoin rintarekonstruktiolle. Olen yrittänyt, ihan oikeasti, vannon! Olen edelleen koostamassa rintarekonstruktioista ja rintaleikkauksista juttusarjaa. Olen lukenut eri leikkaustekniikoista, vaihtoehdoista, rintojen merkityksestä kehonkuvaan, plastiikkakirurgiasta, rintasyövästä, kaikesta. Olen haalinut käsiini kaiken tiedon rintaleikkauksista minkä olen saanut, sekä leikattujen ja leikkaamattomien kokemuksista siihen liittyen.
En kaikesta huolimatta halua teetättää itselleni uusia rintoja. En halunnut mistään hinnasta säästää entistä rintaa yksinäisenä. Yksirintaisuus oli kaikista hirveintä käytännöllisyyden kannalta ja kehoni tuntui täysin torsolta.
Tuntuu, että kaikille muille rintojen menetys on ollut suurempi kauhistus kuin minulle. Reaktiotani, tai sen puutetta, on ihmetelty ja väitetty shokkitilan aikaansaamaksi. Päätöstäni on kyseenalaistettu. Minua on katsottu kieroon ja asialle huokailtu ja tuhahdeltu. Minulle selitellään välillä että tulen muuttamaan mieltäni kunhan aikaa kuluu, olenhan niin nuori. Eihän näin nuori voi olla haluamatta rintoja, eihän?
Tuntuu, että muut haluaisivat minun haluavan rintoja yhtä paljon kuin he, etten järkyttäisi heidän maailmankuvaansa naisesta jolla kuuluu olla rinnat, naisesta jonka kuuluu haluta rinnat.
Ymmärrän heitä jotka haluavat rinnat koska se saa heidät tuntemaan kehonsa kokonaiseksi. Lupaan ja vannon, kyllä minä ymmärrän! Aivan sama tunne on minullakin, sama halu on ollut koko vuoden, halu tuntea itsensä kokonaiseksi, kokonaisuudeksi johon voi olla tyytyväinen. Keho jonka kokee omaksi.
Toiselle kokonaisuus on yksi tai kaksi rakennettua rintaa. Toiselle yksi rinta riittää. Jollekulle keho on ”ehjä” rinnattomanakin. Kaikki on korvien välissä, kokemus kokonaisuudesta, oman kehon eheydestä.
Minusta on myös oletettu että inhoaisin rintoja. En suinkaan! Rinnat ovat ihanat katsella ja kosketella, ne ovat kauniita, persoonallisia, upeita. Luomut, rakennetut, kaikenlaiset.
En vaan halua teetättää itselleni enää niitä. Rinnat ovat menettäneet merkityksensä erogeenisina, eroottisina ja esteettisinä kehon osina omassa kehossani sillä hetkellä kun kuulin rinnassani olevasta syöpäkasvaimesta. Leikkaus oli helpotus, vielä isompi helpotus oli päästä lopuistakin eroon.
En tunne kehoani vajaaksi. En kaipaa kehooni ylimääräisiä osia joissa ei ole samalla tavalla tuntoaistia kuin alkuperäisissä rinnoissani. Enkä kaipaa rintoja esteettisesti, sillä rinnattomuus antaa pukeutumisen puolesta hyvin paljon vaihtoehtoja, vaikka jotkut ehkä väittävät muuta.
Mutta minkälainen kummastus on nainen joka ei halua rintoja? Ei vaikka yhteiskunta ne verorahoista tarjoaisivat. Kummajainen, poikkeava, outo. Onko se sellainen nainen laisinkaan?
Naiseus on ollut lähes aina asia jota olen tarkastellut ulkopuolisena. Olen esittänyt naiseutta ja naisen roolia vakuuttavasti, pukeutumisella, käyttäytymisellä ja puheissa, mutten ole koskaan tuntenut että se olisi osa minua, sisintäni. Minä olen minä, en ensisijaisesti enkä toissijaisesti nainen. Ehkäpä siksi irtautuminen rintaoletuksesta on ollut niin helppoa, niin luonnollista. Minä olen minä, riippumatta rintojen lukumäärästä.
Naiseus on ollut performanssi jota olen esittänyt nipin napin keskiverrosti, enkä jaksa larpata enää sitäkään vähää. Syövän myötä on karissut viimeisetkin rippeet vieraskoreudesta ja kärsivällisyydestä, silloin kun kyse on asiasta jota en itse koe merkitykselliseksi.
Rinnat eivät ole koskaan olleet minulle välttämättömyys tai minuutta määrittävä tekijä, teini-iässä jopa ahdistuksen ja kehodysforian lähde. Tunsin jo silloin rintojen erilaisen merkityksen, sen miten niitä tuijotetaan ja miten eritavalla niitä kohdellaan kuin muita kehon osia. Koin sen valtavan ahdistavaksi, aivankuin rintani olisivat eläneet minusta irrallista elämää, kuin kaksi isoa tabuesinettä pultattuna rintakehääni. Aivankuin rinnat olisivat olleet osittain julkista omaisuutta, eikä ainoastaan minun kehoni osia.
Toki kaikkea tätä korosti se, miten isot rinnat minulla oli. Ei nyt jättimäiset, mutta pienentävistä minimizer-rintaliiveistä ja litistävistä urheilutopeista huolimatta riittävän kookkaat. Urheiluliivini muistuttivat enemmän rintapanssaria kuin joustavaa alustoppia.
Jollain tavalla minusta tuntuu voitonriemuiselta. Ähäkutti paskasyöpä, siitäs sait! Enää ei ole rintoja joihin voisit juurtua, saatanan paskatauti!
Tai onhan tuota kudosta johon syöpä voi iskeä, mutta tositosi vähän. Tositositositosi vähän. Rintarasva on höylätty pois solisluitten alapuolelta alkaen, kuin juustohöylällä olisi rintakehä vedelty. Juuri niinkuin toivoinkin.
Samaan aikaan olen salaa tyytyväinen että sain ”ilmaiseksi” rintojenpoistoleikkauksen ja nyt voin trollata niitä jotka olettavat että naisellahan nyt on tissit. Aina jonkinlaiset. Ähäkutti, vaan eipäs olekaan! Ei kaikilla!
Myhäilen ajatuksesta että voisin kävellä julkisilla paikoilla ilman paitaa eikä minua voida pidättää tai sakottaa siitä, jos samassa tilassa voivat miehet esiintyä paidatta.
Huvittaa ajatus siitä, että Facebookin siveyssäännöt eivät enää koske minua, sillä minulla ei ole enää nännejä. Voisin siis halutessani julkaista topless-kuvia, tosin en aio niin tehdä sillä en aio julkistaa somessa rinnattomuuttani.
Mutta voisin jos haluaisin!
Mutta rinnaton nainen on yhä kummajainen. Vielä oudompi on nainen joka ei halua rintoja laisin.
http://www.mybreastchoiceshow.com/blog/2015/10/7/mastectomy-photo-series
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Kun minulta ennen syöpäleikkausta kysyttiin, haluanko pelkän rinnan poiston vai haluaisinko, että samalla tehdään korjausleikkaus, oli ensimmäinen vastaukseni: ”Eikö se korjausleikkaus olisi kansantalouden kannalta kannattamaton, kun ei ole yhtään varmuutta, miten pitkäaikainen se olisi?”
Tuon spontaanin ensiajatuksen jälkeen juttelin leikkaavan lääkärin kanssa, ja mieleeni on jäänyt erityisesti hänen virkkeensä: ”Muistathan, ettei se rakennettu rinta tuntisi mitään?” ja ”Korjausleikkaus on pitkä leikkaus, tahdotko, että aivosi ovat 7 h nukutettuna sen vuoksi?” Minua ei ollenkaan huvita ajatus pitkästä leikkauksesta ja toipumisajasta vain jotta voisin ryhtyä eläväksi proteesipidikkeeksi: tuntoaistittoman rinnan mielekkyyttä en näe. Haluaisin laillasi leikkauttaa myös toisen rintani, se helpottaisi arkea entisestään. Teen paljon etätöitä ja kuljen niinä päivinä tissittä myös asioilla, mutta työpaikalle mennessä käytän proteesia, ettei ihmisten tarvitse hämmentyä (tosin ihan tavallisissa rintaliiveissä, en missään proteesitaskuliiveissä). Olisi kiva olla littana kummaltakin puolelta niin voisi unohtaa koko proteesin. Tuntuu kuitenkin, että miehelleni tuo jäljellä oleva rinta on sen verran tärkeä, että jatkan tätä toispuolista elämää toistaiseksi.
Eli, et sinä ihan yksin ole ajatuksinesi! Sinun rintapohdintasi voisivat monessa kohdassa olla minun naputtelemiani, niin samiksia olemme ajatuksinemme! Erona toki ikä (ja siitä varmaan johtuu, etten ole tervettä rintaa poistattanut, vaikka lobulaarisella rintasyövällä on suurempi taipumus esiintyä molemmissa rinnoissa. Nimittäin, tällä iällä seksuaaisuus on sen verran häiriöherkkä juttu, ettei suotta kannata kokeilla vanhenevan miehen rajoja.)
Minusta et siis ole ollenkaan kummajainen, vaikkeivät verovaroin tuunatut rinnat houkuta. Hyvää jatkoa samalla täysipäisellä linjalla!
TykkääTykkää
Ihana kuulla samanmielisiä ajatuksia muiltakin, tulee vahvistus siitä etten ole suinkaan yksin ajatuksineni. 🙂
TykkääTykkää
Ou jee! Jään odottelemaan innolla juttusarjaa tisseistä! Mulla ei tähän asti ole ollut mitään ajatuksia suuntaan tai toiseen rekonstruktioon liittyen. Nyt kuitenkin kun toisenkin laihtumisen takia olemattomiin kutistuneen rinnan poisto onkin yhtäkkiä ajankohtaista, niin ajatus rinnoista tuntuu houkuttelevalta ja kiinnostavalta. Vähän kuin sinulle rinnattomuus on luontainen valinta niin itse taas toivon että saisin rinnat takaisin. Tsemppiä sinne kuorsaajien keskelle!
TykkääTykkää
Ihanan rehellinen kirjoitus!! Ei mitään sipistelevän tekohienoa, kertakaikkiaan kuin tuulahdus raikasta ilmaa! Eihän kenenkään ole pakko mihinkään perusnormiin asettua vaan siksi että yleinen mielipide ehkä niin olettaa. Jos ei halua rintoja niin miksi niitä laittaa?? Viisivuotiaan lapseni sanoja lainatakseni; ei oo pakko jos ei taho 😊 Kaikkea hyvää toivotellen Memmuli
TykkääTykkää