Kontrollit · Lääkehoidot · Syövän jälkeen · Yleinen

Rasvamaksa

TT-kuva oli sitten syövän osalta puhdas, jeee!

fred-astaire-step-dance-01

Kuvassahan kyllä näkyi sitten maksa-arvojen nousun syy, eli rasvamaksa. Ensimmäisen rintaleikkauksen jälkeen otettu TT-kuva oli täysin puhdas ja maksa priimakunnossa, joten kaikella todennäköisyydellä rasvamaksan on aiheuttanut syöpälääkitykset (Sytot? Tamofen?), koska mikään muu ei tässä välissä ole muuttunut.

Maksa on erittäin rasvoittunut. Pesäkemuutoksia siinä ei ole. […] Erittäin rasvoittunut maksa. Ei metastasointiin viittaavaa.

Juuh, elikkäs! Perjantaina onkologin soittoaika ja silloin olisi tarkoituksena tarkistella lääkitykset uusiksi, mahdollisesti lähtee Tamofen vaihtoon, ei voi vielä tietää. Hoitajakaan ei osannut sanoa, ei ollut tietoihin kirjattu mitään päätöksiä tai hoitolinjausta toistaiseksi.


Iloitsemme: Ei syöpää, puhtain kuvin eteenpäin!

Moitimme: Rasvamaksa joka vaatii toimenpiteitä ASAP.


Sain hoitajalta lausunnon printattuna sillä kävin sairaalalla pistettävänä tänään (Zoladex), vaikka alunperin oli sovittu soittoaika perjantaille. Parempi näin, ei tarvitse kiristellä hermoja enää enempää. Perjantain soittoajalla voidaankin sitten keskittyä suoraan asiaan, eli miten tätä rasvamaksaa lähdetään hoitamaan.

Koitin kysellä hoitajalta ruokavaliosta ja liikunnasta, muttei osannut sanoa juuta eikä jaata ennenkuin onkologi antaa jonkinlaiset ohjeet. En edes tiedä paljonko auttaa mitkään muut temput kuin lääkityksen vaihtaminen, jos maksan rasvoittuminen johtuu vaikkapa siitä Tamofenista.

Tulisipa perjantai pian, haluan hoitaa asiat pois alta. Turhaudun helposti.

7 thoughts on “Rasvamaksa

  1. Onnittelut! Rasvamaksa kuulostaa paljon paremmalta kuin etäpesäke. Saan maanantaina omia tuloksiani. Jos on pakko jotain valita, niin otan myös tooosi rasvaisen maksan.

    Tykkää

  2. Juhuu, ” vain” rasvamaksa *peukku*!! Toivottavasrti se saadaan nopeasti hoitoon. Tsemppiä ja hyvää vointia! ~Memmuli~

    Tykkää

    1. Mua hiukan huvitti kun onkologi aloitti puhelun suurinpiirtein sanoilla: ”Minulla on ilouutisia…” 😀

      Onhan se rasvamaksa hyvä uutinen kun vertaa syöpään. Ongelma on sitten siinä, että varsinaista hoitoahan tähän ei ole. Ruokavaliomuutokset voi tehota, mutta keskimäärin tehoaa huonommin sytojen ja muitten syöpälääkkeitten aiheuttamaan rasvamaksaan kuin jos tämä rasvis olisi tullut ruokavaliolla ja liikunnan puutteella, sillä silloin esim. alkoholin, sokerin ja rasvan välttäminen tehoaa yleensä todella hyvin.

      Onkologi kuitenkin kannusti yrittämään, sillä on jonkinlainen mahdollisuus että rasva voisi maksasta vähentyä. Mulla ei vaan mitään kovin isoja muutoksia ole enää tehtävissä, kun viinaakaan en juo, ja sokeria välttelen jokatapauksessa (en syö esim. karkkia käytännössä ollenkaan). Lopetin sitten suklaan syönninkin tyystin, kun en enää muuta keksinyt.

      Noh, aika näyttää. Onneksi olen nuori, joten todennäköisesti toivun vielä, viimeistään sittenkun lääkitykset loppuu eli joskus 3-3,5 vuoden päästä… 😀

      Tykkää

  3. Mitä ongelmia/ seurauksia tuosta rasvamaksasta sitten voi seurata, etenkin tällaisessa tilanteessa jossa muutosta parempaan ei välttämättä tapahdu ihan nopealla aikataululla??

    Tykkää

    1. Jos sairaus jää pelkän rasvan kertymisen asteelle, tila on varsin viaton. Osalla ihmisiä vyötärölihavuuteen liittyvä rasvamaksa kuitenkin etenee samantapaiseksi maksasolujen tulehdusreaktioksi kuin liiallisen alkoholin käytön yhteydessä (NASH, ks. edellä). Vuosien mittaan tulehdus saattaa kehittyä maksakirroosiksi (ks. «Maksakirroosi»4), joka on vakava maksasairaus. On arvioitu, että noin joka viidennellä henkilöllä rasvamaksaan liittyvä tulehdus etenee kirroosiksi.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00070

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.