En tykkää aprillipiloista. Lakkasin tykkäämästä aika monista yllätyksistä syöpädiagnoosin myötä.
Tykkään edelleen yllätyslahjoista ja kivoista asioista, jopa lyhyellä varoitusajalla tulevat vieraatkin ovat useimmiten kivoja, mutta inhovihaan ”yllätyksiä” jotka ahdistaa, laittavat minut hankalaan tai painostavaan tilanteeseen, tai aiheuttavat jollain tavalla suoritumispaineita tai mielipahaa. Negatiiviset uutisetkin kuuluvat tähän kategoriaan.
Esimerkiksi:
”Mulla onkin syöpä levinnyt, se on nyt maksassa ja keuhkoissa. Syöpähoidot alkavat pian uudestaan, mutta en enää parane tästä ja todennäköisesti kuolen nuorena. Ha. Ha.”
Harkitsin hetken, että olisin demonstroinut tätä ikävien yllätysten vaikutusta postaamalla tänne blogiini uutisen siitä, että syöpäni on todettu levinneeksi ja elinaikani olisi todennäköisesti varsin lyhyt. Mutta päätin etten sitä tee.
Yksi syy on se, että syöpäni ei ole toistaiseksi levinnyt (eli luetaan: levinneisyydestä ei ole toistaiseksi löytynyt merkkejä kontrolleissa) ja toisekseen, en saa mitään nautintoa siitä, että tahallani olisin ilkeä toisille.
Sellaiset argumentit kuten ”Mutta kyllä kaikesta pitää voida tehdä huumoria!” tai ”No kyllä mun mielestä kaikelle voi nauraa!” ovat tavallaan tosia: Minä voin joskus laukoa syöpävitsin ja jopa nauraakin sille ja joskus harvoin olen puhunut kuolemasta vitsin varjolla, mutta en pidä hyvänä huumorina esim. rasistisia vitsejä, tai toisten onnettomuuksille nauramista.
Se tärkeä ero näissä on se, että toiset vitsit aiheuttavat kuulijoissaan ja erityisesti vitsin kohteessa ahdistusta ja kohdistuvat syvästi henkilökohtaisiin asioihin, kuten rasistiset vitsit ihonväriin, vauvavitsit lapsettomuuteen, jne. Jos henkilö itse osaa nauraa tilanteelleen, niin se on hänelle itselleen vapaata riistaa ja vaikeittenkin asioitten käsittely huumorin kautta voi olla hyvin puhdistavaa, mutta onko millään tavalla hyvä asia jos muut ihmiset irvailevat toisten kustannuksella?
En minäkään siedä esim. ulkonäkövittuilua, en silloin kun se kohdistuu itseeni, enkä myöskään silloin kun joku naureskelee ja vittuilee muitten ulkonäölle. Enkä näe miksi sellaista loanheittoa ja vittumaisuutta pitäisi sietääkään.
Tämä ajatus sai alkunsa siitä, kun Facebookissa on viime aikoina kiertänyt ahkeraan erilaiset vauvavitsit. Aprillipäivän kunniaksi monet ovat postanneet netistä napattuja ultrauskuvia ja kertoneet vitsillä kuinka odottavat nyt lasta.
Sinänsä harmitonta, ainakin päällisin puolin.
Tuo osittain harmiton vitsi on kuitenkin itkettänyt muutamaa lapsettomuudesta kärsivää ystävää ja kaveria. Lisäksi se on aiheuttanut harmaita hiuksia muutamille sukulaisille jotka ovat ehtineet vilpittömästi iloita vauvauutisista, vain kuullakseen seuraavana päivänä että kyseessä olikin vain vitsi.
Teoriassa kaikelle voi nauraa, jos ei välitä minkälaisia vaikutuksia näillä vitseillä voi olla läheisiin. Rankkojakin asioita voi käsitellä huumorin keinoin. Silti, ”vitsillähän mä vaan” ei vapauta meitä sanomisiemme vaikutuksista.
Sanoja ei tarvitse lähteä sensuroimaan pelkästään siksi, että joku jossain joskus voi ehkä loukkaantua jostain, mutta jos lauomme negatiivisia, ahdistusta aiheuttavia ja todella törkeitä ”vitsejä” niin onko ihme, jos läheiset siitä suuttuvat, loukkaantuvat ja kenties pitävät etäisyyttä? Sanat ovat miekkaa vahvempia, sanotaan, sillä niillä voi kaataa kansakuntia. Miksei siis sanoilla voisi olla vahvoja vaikutuksia myös ympärillämme oleviin ihmisiin?
Jos kertoisin loukkaavia, ilkeitä ja henkilöön käyviä ”vitsejä”, niin olisiko ihme, jos minua alettaisiin pitämään kusipäisenä ihmisenä ja seuraani välteltäisiin? Sananvapaus ei pelasta seurauksilta.
Päätin olla postaamatta ilkeää aprillipilaa siitä, että syöpäni olisi levinnyt ja olisin piakkoin kuolemassa. Siitäkin huolimatta että kys. postauksen pointti olisi ollut vain se, että olisin halunnut osoittaa miten jotkut vitsit voivat olla satuttavia ja niin ahdistavia, että niitä ei kannattaisi sanoa ollenkaan. En näe mitä hyvää olisin voinut sillä saavuttaa.
En halunnut tehdä tällaista esimerkkiä, edes aprillipäivänä. En saa minkäänlaista nautintoa siitä, että olisin tieten tahtoen aiheuttanut mielipahaa ja ahdistusta niissä läheisissäni jotka tätäkin blogia lukevat, enkä nauti siitäkään ajatuksesta että joku tuntematon eksyisi lukemaan blogiani ja ensimmäinen uutinen mikä silmään osuu, on ilmoitus syövän leviämisestä.
Päätin siis olla osallistumatta millään tavalla aprillipäivään. En myöskään pitänyt hauskana näitä vauvameemejä. Ei naurattanut yhtään, kun lohdutin kahta lapsettomuudesta kärsivää ystävääni sinä päivänä.
Voisiko aprillipiloja tehdä jotenkin positiivisessa hengessä? Siten, että kenenkään ei tarvitsisi itkeä hiljaa kulisseissa ja piilottaa ahdistustaan ja pahaa oloaan? Voisiko piilokamerapilojakin tehdä jotenkin niin, että yllätetty nauraisi vilpittömästi, yllättyisi iloisesti?
En halua kieltää sananvapautta tai olla kieltämässä mitään tiettyä huumorin lajia, mutta onko mahdotonta tehdä huumoria siten, että sen ensisijainen funktio olisi tehdä ihmiset onnellisiksi ja iloisiksi, sen sijaan että se satuttaa, on rasistista, seksististä, ableistista tai muuten loukkaavaa?
Thing of Things: Punching up, punching down
Asiasta lumikolaan, kävin viime perjantaina kolposkopiassa. Näytteitä otettiin muistaakseni 6 ja niistä tulee tulokset joskus 3 viikon päästä. Vanha viholliseni HPV lymyilee edelleen, joten sitä seurataan.
Rintahoitajallakin kävin, punkteerattiin desin verran nestettä haavaontelosta. Kahden viikon dreeni oli tehnyt tehtävänsä, nesteen kerääntymistä on ollut aivan käsittämättömän paljon vähemmän kuin aiemmilla leikkauskerroilla, eli dreenille 5/5 !! Lisäksi hoitaja luki koneelta patologin lausunnon leikkauksessa poistetuista arpikudoksista ja ne olivat puhtaat, eli syöpää ei näkynyt edes sattumalöydöksenä. Eipä sillä, ei mikään aikaisempi kuvaus tai oire ollut siihen viitannutkaan, mutta tulipahan tutkailtua taas.
Arvet ovat parantuneet todella hyvin. Toiveeni siitä, että tämä olisi vihdoinkin viimeinen korjailuoperaatio, voi hyvinkin toteutua. Syksylle on tulossa lähete kirurgin konsultaatioon ja tarkistetaan, onko edelleen tarvetta rasvansiirrolle, joten se jokeri on vielä katsomatta, mutta se on sitten joskus puolen vuoden päästä.
Olen entistä tyytyväisempi tasaiseen rintakehääni. Nyt kun olen saanut nauttia jo näin pitkään tästä rintaliivittömyydestä ja helpottuneista selkä- ja hartiakivuista, en osaa kuvitella teettäväni Frankenboobseja silikoneilla tai edes vatsan rasvamakkarasta. Kunhan arvet parantuvat kunnolla, uskoisin että rintakehäni alkaa olla aika mukavan esteettinen, olettaen ettei taas tule kireitä kiinnikkeitä tai muita yllätyksiä.
Netistä löytyy paljon lisätietoa englanniksi, hakusanoja mm. flattopper, going flat after mastectomy, jne.
Breastcancer.org: Going Flat: Choosing No Reconstruction
Flat & Fabulous joka löytyy nykyään myös Pinterestistä.
…ja vielä yksi linkki: http://breastfree.org/index.php
Kuva Googlen kuvahaulla löydetty.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
hyvää huhtikuuta kummiskin! Kuulostaa hyvältä, että tuon viimeisen leikkauksen jälkeen olet tyytyväinen tulokseen ja sitä myötä omaan oloosi…
TykkääTykkää
Kyllä nuo arvet siisteiltä näyttää ja toivottavasti paranevat hyvin. Tosin, edelliselläkin kerralla arvet olivat alkuun todella siistit kunnes sitten kuukausien kuluessa tuli kiinnikkeet ja kaikenlaista muuta kremppaa. Täytyy vaan luottaa ja toivoa että tällä kertaa arvet paranisivat hyvin eikä tarvitsisi enempää leikellä.
TykkääTykkää