Perhe & tukijoukot.

Perheeseeni kuuluu puoliso ja vauva jota lähdettiin synnyttämään sillä hetkellä kun sain diagnoosin. Onneksi raskauteni oli täysiaikainen ja lapsi terve. Lapsen syntymäpäiväksi tuli loputa lähes viikon käynnistelyn jälkeen 13.08.2014. Anonymiteetin vuoksi en kerro lapsen sukupuolta tai muita tunnistettavia tietoja hänestä. En myöskään aio kuvailla puolisoani siten että hänet voisi tekstistä tunnistaa.

Tukijoukkoihin kuuluu käytännössä joka ikinen sukulainen, sukulaisten puolisot, ystävät ja kaverit joille olen diagnoosista kertonut. Olen satumaisen onnekas ja äärettömän onnellinen, en voisi enempää toivoa. Osa ystävistä asuu kauempana toisissa kaupungeissa, osa muissa maissa, mutta viestejä ja yllättäviä lahjapaketteja, ns. selviytymispakkauksia, tulee silloin tällöin. Erityisesti oma äitini on ollut uskomattoman ihana, tarjonnut apuaan pyytämättä lapsenhoidosta ruoanlaittoon. Ei uskoisi miten iso helpotus oli varsinkin sairaalapäivien välillä saada äidin tekemää ruokaa lämpimänä omaan ruokapöytään ja lapsenhoitoapua, niin että sai syödä lautasensa loppuun ilman että ruoka jäähtyy kesken vaipanvaihtorumban tai syöttämisen.

Osalle kavereista en ole kertonut, en ole löytänyt sopivaa hetkeä. En tiedä onko sellaista olemassakaan. Kuinka odotella hetkeä jolloin tulisi tunne ”Noniin, nyt on hyvä hetki kertoa että mulla on syöpä!” Ei helvetti, ei sellaista ole. Olen kirjoittanut viestejä, sillä puhelimella soittelu on minulle ollut jopa terveenä iso taakka ja henkisiä paukkuja vaativa operaatio, puhumattakaan nyt sairaana. Tekstiviestit, SoMe, mm. Facebook, IRC, jne, ne ovat helppoja ja tavoittavat suurimman osan tuntemistani ihmisistä. Jos joku loukkaantuu siitä etten ole henkilökohtaisesti tuonut viestiä perille, niin kehotan hankkimaan oman syövän. Oman syövän kanssa saat tehdä just semmosia valintoja kuin huvittaa. Tämä on mun syöpä, mä päätän. Jos mun syöpä on sulle liian raskas, ime paskaa.

Ja robotti-imuri, eli lempinimeltään KUNINGAS ROBOTTI. Neato Botvac 85. Suosittelen varauksetta ihan jokaiselle jonka asunto vain sallii roboimurin kulkea kynnyksettömistä huoneista toisiin, eikä ole pörröisiä hapsumattoja pysäyttelemässä KUNINGAS ROBOTIN matkaa.

Saatan olla välillä paha suustani, ajoittain mustalla huumorilla silattu mauttomien sketsien laukoja. En ole pahantahtoinen, oletan ihmisistä ensisijaisesti hyvää ja kuvittelen jokseenkin naiivisti kaikkien muittenkin olettavan minusta parasta. Olen pohjimmiltani optimisti, vaikka mottoni on ”pessimisti ei pety”. Pieru- ja kakkahuumori on mielestäni hauskaa, erityisesti kun se sattuu minulle, konkreettisesti. Terveisiä vaan sytostaattihoitojen vanavedessä tulevalta ummetus- ja ripulikierteeltä sekä eräältä ruoka-aineallergialta… Onneksi lähipiiri pitää huumoriani pohjattoman hauskana, tai jos ei pidä niin ei ainakaan kehtaa natkuttaa pieruhuumoristani, sillä se on yksi selviytymismekanismi joka auttaa sinnittelemään voittajana tästä paskataudista henkisesti vaikka kehoa runneltaisiinkin.

Pieru- ja kakkahuumori on myös toiminut oivallisena litmus-testinä. Jos ystävänäni pitämäni henkilö vaivaantuu siitä liikaa niin pahasti että ei pysty olemaan tukenani edes syövän suhteen, en kutsu häntä kovinkaan kauaa ystäväksi. Ymmärrän vaivaantumisesi, mutta odotan ystävyydeltä sen verran kestävyyttä että jos sinä sairastuisit syöpään, saisit kertoa minulle kaikkein kauheimmatkin ripulitarinat enkä väräyttäisi eväänikään, vaan kuuntelisin sinnikkäästi kaiken. Niin ystävät tekevät.

Lauon läheisille usein syöpävitsejä, erityisesti puolisolle. Meitä yhdistäviä juttuja on ehdottomasti huumorintaju: yhtä huono ja mauton. Parasta.