Ajatuksia syövästä · Eniten vituttaa kaikki · pelko · suru · Yleinen

Marjo-Riittan muisto & Avec Tastula: Jälkikirjoitus TV1

Päivitetty myöhemmin: Linkki ohjelmaan: http://areena.yle.fi/1-3314542


Marjo-Riittan tarinan viimeinen osa on vihdoin tulossa televisiosta. En ole vielä etsinyt ohjelmaa Yle Areenasta (enkä siis katsonut) sillä tiedän jo nyt, että siihen on varattava hyvä aika ja paketillinen nessuja. Ainakin paketillinen.

Harva on ollut yhtä uskomaton ja vaikuttava osa vertaistukiverkostojamme kuin Marjo-Riitta. Vielä kuolemansa jälkeenkin hän puhuu suoraan tunteisiin ja muistuttaa meitä siitä, että rintasyöpä on ihan yhtä lailla syöpä johon osa meistä kuolee, eikä mikään ”light-syöpä” tai ”mut rintasyövässähän on niin hyvät ennusteet, kaikki siitä selviää”. Joskus syöpä vie vaikka kuinka rimpuilee. Siinä ei auta kehittyneet hoidot, ei leikkaukset, ei sädetys, ei taistelutahto, ei kiroaminen. Ei soodanjuonti, käsienheiluttelu, rukoukset tai homeopatia.

Helsingin Sanomat: Avointa puhetta kuolemisesta: Marja-Riitta Karhunen kertoo, miltä tuntuu elää viimeisiä viikkojaan. (otsikossa on näköjään virhe, pitäisi lukea Marjo-Riitta…)

Ohjelma on tullut kuulemma eilen 15.4.2017

Avec Tastula: Jälkikirjoitus TV1:ssä klo 18.40.


Korjaan tekstiin linkin sittenkun ehdin ja jaksan etsiä mistä tuon ohjelman voisi katsoa netistä.

Eniten vituttaa kaikki · suru · Yleinen

Toipumista

Leikkaus meni hyvin ja toipuminen on ollut nopeaa ja helppoa, mitä nyt dreeni on jälleen saatanasta seuraava, mutta kyllä senkin sietää kun tietää mikä hyöty siitä on. Pääsin kotiin jo samana päivänä!

Aika hissukseen on tässä oltu kotosalla, en jaksa käydä missään dreenin kanssa ja koitan vältellä edellisen leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita, kuten tulehduksia ja dreenin tukkeutumista, jos niitä nyt jotenkin pystyy välttelemään.

Kipuja ei juurikaan ole. Kieltäydyin Panacodista ja ekoina parina päivänä otin ihan tavallista Buranaa ja paracetamolia, enkä niitäkään maksimiannoksina.

Kaiken kaikkiaan helpoin ja kivuttomin leikkaus koskaan ja ainakin toinen arpi näyttää todella siistiltä. Toista en ole vielä nähnyt, en ole poistanut kaikkia teippejä. Aion uskaltautua suihkuun tänään illemmalla, joten sittenpähän nähdään.


Perhepiirissä on nyt kaikenlaista surua, minua nuorempi perhetuttu tappoi itsensä äskettäin. Saimme uutisen eilen. Sen lisäksi että surettaa miten tilanteen piti eskaloitua tuohon pisteeseen, niin sanoin jo puolisollekin ääneen, että miksei elämää voisi antaa pois niinkuin elintenluovuttaja elimiään? Tässä toiset rimpuilee epätoivoisina kynsin ja hampain elämän syrjässä kiinni, ja toiset lähtee oman käden kautta nuorena.

Vaan tasan ei mene nallekarkit.

Ihan täytenä yllätyksenähän tuo ei tullut. Syitä teon taustalla oli jo pitkään ja olen joutunut kohtaamaan itsemurhaa aikaisemminkin, joten ymmärrän niitä jotka päätyvät tuohon viimeiseen tekoon.

Lepää rauhassa P. Demonit ovat vihdoin hiljaa.

Ajatuksia syövästä · suru · Syövän jälkeen · Yleinen

Syöpäsäätiö: Annoin itselleni luvan päästää irti

https://www.syopasaatio.fi/tarinat/annoin-itselleni-luvan-paastaa-irti/

Rasmus Kujala jäi leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi 28-vuotiaana. Nyt hän haluaa auttaa muita vastaavassa tilanteessa olevia.

”Vaimoni Päivi kuoli kesäkuussa 2014. Häneltä oli puolitoista vuotta aiemmin löydetty selkäytimestä kasvain, joka oli todella harvinainen: kyseisenlaisia löytyy kerran kymmenessä vuodessa. […]

Kirjoittaminen oli yksi omista selviytymiskeinoistani: Päivin kuoltua kirjoitin yhteensä 70 sivua aina sellaisissa paikoissa joissa olimme yhdessä olleet. Aloitin ensitapaamisestamme ja sitten kirjoitin sairauden aikaisissa paikoissa. Pelkäsin, että unohdan, mutta samaan aikaan ajattelin, etten tahdo muistaa. Kirjoittaminen olikin hyvä tapa käsitellä asiaa: nyt minun ei enää tarvitse muistaa niitä asioita, mutta ne ovat olemassa, eli voin palata niihin lukemalla kirjoituksiani. Olen antanut itselleni luvan unohtaa ja päästää irti.

Ajatuksia syövästä · suru · Yleinen

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Sain juuri luettua Lehtolan romaanin Pelkääjän paikalla. En pysty kuvaamaan tätä kirjaa riittävän hyvin, muutakuin sanomalla sitä upeaksi. Jos osaisin sanoittaa omia ajatuksiani lähellekään yhtä hyvin, niin ryhtyisin kirjailijaksi ja nettoaisin (toivottavasti) ison kasan rahaa.

Muistan kirjoittaneeni, että Laura Saven Paljain jaloin on paras kirja jonka olen syövästä lukenut. No ei ole enää! Lehtolan teos on paras!

pelkaajanpaikalla

Varastin kuvan Googlen kuvahaun avustuksella.

P.S. Jos meinaat lukea tämän, niin kannattaa varata nessuja. Paketillinen.

Ajatuksia syövästä · Eniten vituttaa kaikki · suru · Yleinen

Paskat housussa

”Mut mitä sä sit teet jos paskat on jo housussa?”
”Pyyhin.”

Sitä vaan sinnittelee, kun ei muuta voi. Joskus en vaan jaksaisi kuunnella niitä toistuvia ”Sulla on niin upea asenne, sä kyllä selviät!” tai ”Sä kyllä voitat ton syövän, kun sulla riittää taistelutahtoa!”

Jos syövän voisi voittaa tahdonvoimalla, niin meiltä ei kuolisi koko ajan joku vertaistukiryhmästä. Jos syövän voisi voittaa tahdonvoimalla, mä olisin terve eikä syöpä koskaan voisi uusiutua. Ihan vaan siksi, koska tahdon niin paljon selvitä ja olla hengissä. Ja niin tahtoo ne muutkin. Niin me tahdotaan kaikki!

Ja silti joku kuolee.

Ida lähti aivan äsken. Tuntuu ettei siitä ollut kuin muutama päivä, kun näimme ja tanssimme ja puhuimme siitä, miten Henkkamaukan miesten osastolta voi löytää tosi kivoja vaatteita. Kukaan ei olisi päältäpäin arvannut Idan tilannetta, paitsi kaljusta päästä. Mikään muu ei vihjannut mitenkään sitä, että syöpä nakersi jo tuolloin maksassa.


Tuntuu etten jaksa sanoa mitään. Liian monta on kuollut tähän paskatautiin, liian monta on saanut uutiset levinneisyydestä.

Juuri nyt haluan kääriytyä peittoburritoon ja syödä kaksi kiloa suklaata ja juoda pullollisen vodkaa ja maata viikon tai kaksi kuin mursu, tekemättä yhtään mitään. Mutta sitä en tee, koska mun saatanan paska rasvamaksani varmaan sanoisi PIM ja päättäisi tuhoutua juuri sillä hetkellä, ihan vaan vittumaisuuttaan. Ja kostoksi kaikista syömistäni lääkkeistä ja saamistani sytoista.

En jaksa sanoa enää mitään. Juuri nyt. En yhtään mitään.

suru · Yleinen

Hyvää matkaa Tiina!

Tiina 1972-2016

Suruviesti tavoitti. Hyvää matkaa Tiina, lohdullista oli kuulla että selvisit loppuun asti hyvin, ilman pahempia kipuja. Olit yksi niistä kroonikoista jotka jaksoivat olla loputtoman positiivisia ja aktiivisia, mikä on huikeaa kun sairastit jo vuodesta 2008 alkaen, etkä vain yhtä syöpää.

Tiinan blogi löytyy osoitteesta: http://vasenrintanijamuutasairasta.blogspot.fi/


Hupsistakeikkaa, olin unohtanut uusia/maksaa domainin rinnanmitalla.com eli nyt on useampia päivityksiä jäänyt tulematta ja niitä on tuossa jonossa jo varmaan tusina. Johan tuosta edellisestä julkaisusta on kuukauden verran aikaa! Lähipäivinä siis tiedossa päivityksiä joita julkaisen vähän kerrallaan, ettei paukahda kaikki kerralla luettavaksi.