Sain vihdoinkin aikaiseksi olla yhteydessä SPR:n veripalveluun ja peruutin uutiskirjeen sekä SMS- että sähköpostikutsut. Olin saanut jo vuosikausia säännöllisiä verenluovutuskutsuja, mutta nyt syövän myötä olen ikuisesti luovutuskelvoton, joten muistutuksille ei ole mitään virkaa.
Hiukan haikeaa, onhan tuo eräänlainen aikakauden loppu. Vaikka verenluovutus kohdaltani on loppunut jo pari vuotta sitten, sillä eihän raskaanakaan voi luovuttaa. Silti, tunne siitä, että taas yksi ovi sulkeutuu kohdallani lopullisesti tuo jollain tavalla kohtalokkaan olon.
Peruin ilmoitukset soittamalla veripalvelun ilmaiseen neuvontanumeroon 0800 05801. Puhelimeen vastasi mukava hoitaja joka ei kysynyt syytä luovutuksen lopettamiselle. Mietin sitä etukäteen, että kysyykö, ja kuullostanko töykeältä jos en vastaa. Voisin kyllä muuten vastatakin ihan suoraan, mutta soitin hiljaisesta koulun kirjastosta, joten syöpädiagnoosin sanominen ääneen olisi saattanut tarkoittaa sitä, että lukematon määrä ihmisiä kuulee tilanteestani samalla. En tiedä olisinko halunnut ”outata” itseäni juuri nyt. Minua ei olisi haitannut vähääkään kertoa syövästä veripalvelun hoitajalle.
Ei ole ihan helppoa olla aikuisiässä uudestaan opiskelija. Opiskelukaverit ovat lähempänä täysi-ikäistymistä kuin kolmenkympinkriisiä ja lapsiperheen arkea, vaikka onneksi meidän luokallamme on muutamia kolmekymppisiä joilla on jo lapsikin, eli en ole ainoa. Ryhmästä löytyy jopa 3 henkilöä jotka ovat yli 40v.
Opiskelu nuorten porukassa on kuitenkin vähemmän vaikeaa kuin pelkäsin. En tiedä johtuuko siitä, että meillä on todella kiva ryhmä/luokka, vai jostain muusta, mutta olen sopeutunut hyvin. Sekään ei ole yhtään haitaksi, että näytän selvästi ikäistäni nuoremmalta, ainakin omasta mielestäni, ja olenkin saanut usein kehuja ja kommentteja hyvästä ihostani ja nuorekkaasta olemuksestani, mitä se ikinä tarkoittaakaan. En ajattele itseäni ”nuorekkaana” vaan olen aina kuvitellut itseni iättömäksi, vain Minuksi.
Tai ehkä en näytä varsinaisesti ikäistäni nuoremmalta vaan ehkäpä minä näytän juuri siltä, miltä 35-vuotiaan tuliskin näyttää, ja tuntemani 35-vuotiaat näyttävät ennenaikaisesti vanhentuneilta… Kaveripiiristä löytyy monia jotka ovat ryypänneet ja rellestäneet itsensä sen näköisiksi että ikä voisi olla mitä tahansa 30 ja 50 ikävuoden väliltä, naama muuttumassa parkkinahaksi ja silmäpussit puolivälissä poskia.
Olen ryypännyt ja rellestänyt nuoruudessa itsekin, mutta lopetin alkoholinkäytön lähes kokonaan jo useampi vuosi sitten ja aloitin kuntoilun.
Sekin legenda pitää paikkansa, että sytostaateista osa tekee ihosta silkkisen pehmeän. Ainakin Taxoteresta on sanottu että sillä saa maailman kalleimman kasvohoidon, sillä sen jälkeen iho on jokapuolelta kuin persikannukkaa. Voin allekirjoittaa tämän täysin, vaikken varsinaisesti suosittelekaan hankkimaan syöpää vain siksi että voisi saada n. 50 000 euron ihohoidon…
Yksi asia mikä auttaa huomattavasti nuorempien sekaan maastoutuessa on pukeutua ”trendivaatteisiin” kuin pikkupojat. Hupparit, tennarit, printtipaidat ja flanelliruutupaidat ovat olleet kovalla kulutuksella. Käytän sellaisia vaatteita muutenkin, mutta hankin pari uutta vaatekappaletta ihan tarkoituksella nyt alkusyksystä, jotta on jotain siistimpää päällepantavaa. Varmasti se auttaa näitä nuorempia luokkakavereitakin sopeutumaan kun en pukeudu kouluun kotelomekkoon, neuleliiviin ja terveyssandaaleihin, vaikka tietysti voisin niinkin tehdä.
Tässä siis vinkki vanhemmille naisille, kannattaa vaateostoksilla miettiä mikä vaatekappale olisi sellainen joka kelpaisi 15-vuotiaalle pojalle, niin siitä tietää minkälaisissa vetimissä näyttää itsekin vähän nuoremmalta!
Pisteenä i:n päällä värikkäät silmälasit, kirkkaanvärinen uusi koulureppu ja uusi lookki on valmis.
Nuoren naisen rintasyöpä. 