Kuukausi: lokakuu 2015

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Äitimyytti, emovietti & kuolema

M

Olen aina ollut täysin sitä mieltä, että sukupuolielimet eivät kerro mitään kunkin yksilön kyvyistä hyvään vanhemmuuteen. Olen sitä mieltä edelleen, ehkä jopa entistä vakaammin, jos se nyt on mitenkään mahdollista.

Toki meillä vanhemmuus alkoi paljon dramaattisemmin kuin monella muulla keskivertoperheellä, mutta ehkäpä syöpä toimi minun kohdallani jonkinlaisena katalyyttinä sille, että opettelin päästämään irti napanuorasta jo heti syntymän aikoihin. Kun ei ollut fyysisesti mahdollista kehittää lapsen kanssa symbioosia, niin ei sitä sitten ole osannut kaivatakaan.

Toisaalta, en ole sellaista äitityyppiä joka edes kokisi pakottavaa tarvetta kehittää lapseen symbioottista suhdetta.  Jatka lukemista ”Äitimyytti, emovietti & kuolema” →

Advertisement
Vauva · Yleinen

Sairaalassa tylsää joten päivitänpä vähän blogia!

M

Enää en ihmety kun odotushuoneissa on näitä 7 vuotta vanhoja akkainlehtiä, mutta kyllä ne jaksaa yllättää paskuudellaan!

Asiaan löyhästi liittyen, yksi lempparisivustoistani on Pervocracy jolla on tapana blogata epäsäännöllisen säännöllisesti Cosmopolitanista kieli poskessa mutta ihanan osuvasti.

Tästä linkistä pääset klikkaamaan suoraan Pervocracyn Cosmocking-postauksiin:
http://pervocracy.blogspot.fi/search/label/cosmocking

Tuohtumukseni johtuu tällä kertaa tästä, aivan uskomattoman pöljästä Anna-lehden lööpistä. En nyt aio välittää siitä että tuo kys. lehti oli vuodelta 2011:

2015-10-30 13.54.57

”Saavatko äiti ja isä LOMAILLA ILMAN LAPSIA?”

Välittömästi mieleeni tuli monta paljon parempaa kysymystä:

”Saavatko äiti ja isä käydä rauhassa paskalla ilman lasta?”

No ei todellakaan saa. Vessanoven on oltava aina sepposen selällään auki, sillä jos erehdyt toivomaan sekunninkin omaa rauhaa ja laitat oven kiinni, niin se perkuleen rääpäle rääkyy siellä oven takana hirveintä lapsentappoitkuaan ja kuulostaa siltä että saattaa menettää tajunsa sekunnilla millä hyvänsä. Parempi vaan suosiolla avata se ovi tai pitää se koko ajan auki.

Kun tuohon sosiaaliseen vessassakäyntiin tottuu, on joskus hankalaa muistaa laittaa vessanovi kiinni kun on vieraita.

Vanhemman pitää nyt vaan ymmärtää että napanuora ei katkea ainakaan ensimmäiseen 20 vuoteen. Ei lomia, ei sekuntiakaan omaa aikaa, eikä kiinniolevia vessanovia. Vessojen ovet voisi oikeastaan nostaa kokonaan pois, niitä ei nimittäin tulla tarvitsemaan ennenkuin lapsi menee kouluun, jos silloinkaan.

Toisaalta, helppohan se on mun pitää tuollaista otsikointia jonkun kylähullun vajakin horinoina. Meillä on lapselle tuttuja ja turvallisia hoitajia joitten kanssa homma toimii ja lapsi pärjää todella hyvin. Tilanne voisi olla toinen, jos lapselle ei olisi ketään perheen ulkopuolista hoitajaa, eli vanhempien oman lomamatkan ajaksi lapsi pitäisi pistää jonnekin sukulaisen tai muun tuttavan hoteisiin, jonnekin sellaiseen paikkaan joka ei olisi lapselle entuudestaan kovinkaan tuttu. Tuskin ne perhepäivähoitajatkaan ottaisivat lasta ympärivuorokautisesti viikoksi tai kahdeksi.

Mutta joo. Siis ensireaktio tuosta oli ehtaa paskaa.

Itsehän en usko pätkän vertaa näihin muoti-ilmiöihin kuten kiintymysvanhemmuuteen tai perhepetiin. Tai ehkä uskonkin, osittain, kaikessa on ne hyvät ja huonot puolet. En vaan usko sekuntiakaan että yksi ja sama ratkaisu toimii kaikissa perheissä. Toiselle toista, kolmannelle kolmatta, jne.

Tai jos joku nyt tulisi väittämään että kyllä meilläkin lapsi olisi pitänyt ottaa perhepetiin, niin olisin kutsunut mielelläni kotikäynnille demonstroimaan, että miten se nukkuminen perhepedissä onnistuu ensin sylivauvan ja yhden dreenin kanssa ja tikkejä puoli rintakehää täynnä, vatsassa metalliniittejä navasta häpykukkulalle sektion jäljiltä, tai nyt viimeisimmän leikkauksen jäljiltä 2 dreeniä ja taas tikkivetoketju kainalosta kainaloon, sängyssä erittäin vauhdikas ja akrobaattinen yli vuoden ikäinen nassikka. Ja puoliso joka herää pienimpäänkin höyhenen putoamiseen.

Ehkäpä, jos olisin imettänyt, olisimme keksineet jonkun muun järjestelyn. Olin raskausaikana kuullut paljon hyviä kokemuksia siitä, miten äitiyslaatikolle voi nikkaroida sivuvaunun, jotta laatikon saa asetettua aivan sängyn viereen yöllisiä imetyksiä silmälläpitäen. Ei ollenkaan huono ajatus!

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen ”Saavatko äiti ja isä LOMAILLA ILMAN LAPSIA?”

En tiedä. En ole pystynyt lukemaan vielä niin pitkälle kun en vitutukseltani ole kyennyt. Vanhojen akkainlehtien lukeminen on tullut täällä hirvittävän kalliiksi, sillä tämänkin takia jouduin käymään sairaalan kahviossa ostamassa jäätelön ja suklaata, ja niihin meni yli 12 euroa. Melkein 13 euroa! Sillä rahalla olisin voinut ostaa monta uutta lehteä, mutta kun tarjolla oli niin sysimustaa syväläisen paskaa (lue: lisää akkainlehtiä) niin silmissä melkein musteni kun lähestyin kahvion kassaa. Maksoin suklaani hyvin nopeasti ja palasin omalle paikalleni osastolle.

P.S. Dreeniä tai katetrointia ei sitten tehtykään, radiologin mielestä ei ollut mitään järkeä. Nestettä näkyi ultratessa niin vähän että radiologi punkteerasi samantien molemmat puolet ja lähetti takaisin osastolle.

Sairaalassaolo kuitenkin jatkuu, iv-antibiootti menee edelleen 3krt/vrk. Tosin tänään pääsen iltalomille kotiin, jee! Hoitaja muistutteli ettei ole muuta haittaa kuin se, etten saa myöhästyä seuraavasta antibioottitipasta, eli käynnit kotona tai muualla on suoritettava siten, että ab-tiputuksen välissä on tuo 8h, ei enempää.

Yleinen

Neitsytmatka infektion maailmaan

M3 kommenttia

No nyt se sitten osui minunkin kohdalleni, tulehdus.

Eilen lähdin päivystykseen ja monien tuntien piikityksen, tutkimusten ja arpomisen jälkeen lääkäri ilmoitti että otetaan minutkin sisään osastolle. Täällä sitä nyt sitten ollaan, ainakin koko viikonloppu.

Olin sinnitellyt koulussa aika ahkerasti, lähes joka päivä. Tunsin jaksavani ihan hyvin, tosin klo 8 aamutunnit skippasin huoletta päivittäin ja koitin nukkua vähän pitempään. Olen heräillyt yöllä useita kertoja leikkauksesta lähtien, joko kuumien ja kylmien aaltojen takia tai sitten kipujen ja arven kiristelyn. Keskellä päivää ja iltapäivästä olen ollut tunneilla sinnikkäästi.

Olo kuitenkin huononi yllättäen eilen torstaina. Päässä jyskytti, naamaa kuumotti, enkä pystynyt keskittymään ollenkaan. Heti kotiin päästyäni sain juuri ja juuri ruokittua lapsen, vaihdettua vaipat ja laitettua meidät molemmat päiväunille.

Jokaista lihasta särki niinkuin joku olisi käynyt salaa yöllä pieksemässä minut päästä varpaisiin pesismailalla.  Jatka lukemista ”Neitsytmatka infektion maailmaan” →

Yleinen

Punkteeraukset & kivun kokemus

M

Dreenien poiston jälkeen olen päässyt nauttimaan punkteerauksesta, taas. Jotenkin koko rumba tuntuu paljon helpommalta kuin viime vuonna, kun odotukset ovat realistiset tai ehkäpä jopa pessimistiset. Jos tällä kertaa säästyn alle 5 punkteerauksella niin se tuntuu jo aika hienolta!

Lauantai 24.10.2015, sairaalan päivystys: Vasemman dreenin poisto, letkussa ja dreenissä pelkkää ilmaa. Tästä alkaen vasemman arven yksi tikki alkoi tihkuttaa.

Maanantai 26.10.2015, aamupäivä: Oikea dreeni on haukannut ilmaa jo edellisenä päivänä. Oman terveyskeskuksen kaikki ajat varattu ainakin kaksi päivää eteenpäin, ohjasivat taas sairaalan päivystykseen. Päivystyksessä dreeni poistettiin ja todettiin tukkeutuneeksi. Dreenin aukosta saatiin kuitenkin paineltua nesteet pois oikealta puolelta. Päivystävä lääkäri päätti ettei halua punktoida vasenta puolta vielä tässä vaiheessa, nestettä oli kertynyt sen verran vähän ettei hän halunnut alkaa tuikkimaan ruiskulla infektioriskien vuoksi, vaikka sanoin ettei minulla haavat tulehdu oikeastaan koskaan ja minun puolestani voisi vähän tuikatakin, kun nestettä kuitenkin oli silminnähden jonkin verran. En saanut ylipuhuttua.

Maanantai-illasta alkaen vasen puoli on vuotanut sen verran että olen saanut itse paineltua nesteet ulos. Hiukan ällöä, mutta helpottaa oloa niin paljon etten välitä.

Keskiviikko 28.10.2015, tänään: Puolison hakiessa minua koululta, pyysin häntä viemään minut suoraan päivystykseen. Oikean puolen nestekertymä oli niin kireä ja pinkeä etten enää kestänyt, vaan halusin että se punkteerataan hinnalla millä hyvänsä. Olin syönyt koululla klo 11:30 ja juonut kahvia klo 15, mutta kyllä teki heikkoa istua päivystyksessä ja lukea niitä 7 vuotta vanhoja akkainlehtiä, kun sain ruokaa ja juotavaa seuraavan kerran vasta äsken kotiintultua, klo 21:30.

Oikealta puolelta punkteerattiin aivan naurettavan paljon nestettä. Ensimmäisestä pistoksesta ei tihkunut mitään, mutta toinen kohta johon lääkäri tuikkasi, alkoi valuttaa nestettä samantien. Kuudennen ruiskullisen jälkeen sekosin laskuissa.

Torstai 29.10.2015, huomenna: Rintahoitajan/haavahoitajan vastaanotto. En ole perunut aikaa dreenien poistoista ja punkteerauksista huolimatta, sillä tuon haavahoitajan olisi tarkoitus käydä kanssani läpi mitä tapahtuu jatkossa, ja viedä eteenpäin jos minulla mahdollisesti on jotain kysyttävää kirurgeille tai onkologeille. Patologin lausunto ei kuulemma ehdi  valmistua huomiseksi, mutta eipä tuosta poistetusta rinnasta odotettukaan mitään syöpälöydöstä.

Olishan se aikamoista jos salama iskisi samaan kohtaan kahdesti, ja vieläpä ihan paska salama jos nyt löytyisi uutta syöpää. Tai vanhan uusiutuma. Parempi vaan että leikkasivat toisenkin rinnan pois! Ähäkutti siitäs sait paskasyöpä!

Jatka lukemista ”Punkteeraukset & kivun kokemus” →

Yleinen

Viimeinen dreeni uunista ulos

M2 kommenttia

Lauantaina kävin päivystyksessä poistattamassa vasemman dreenin, sillä se oli imaissut letkuun pelkkää ilmaa. En saanut edes ”lypsämällä” ja eri asentoja kokeilemalla nestettä tulemaan dreeniin, joten poisto oli ainoa jäljelläoleva vaihtoehto.

Dreenin jättämä aukko umpeutui todella siististi ja hyvin nopeasti. Ei tikkejä, ainoastaan pieni taitos päälle. Sen haavasidoksenkin nypin irti jo samana iltana suihkun jälkeen ja totesin etten tarvitse uutta, aukko oli jo ummessa.

Harmi kyllä, nestettä alkoi kuitenkin kertyä vasemmalle haavaonteloon seuraavan vuorokauden sisällä, mutta ei onneksi niin paljoa että olisin mennyt punkteerattavaksi. Onnistuin myös dreenaamaan itse vasemman puolen, mutta siitä lisää myöhemmin…

Oikean puoleisen dreenin kävin poistattamassa tänään päivemmällä. Sekin oli imaissut ilmaa jo edellisenä iltana eikä tilanne parantunut tähän aamuun mennessä.

disgusted-baby-2

Jos et halua lukea ällöttäviä yksityiskohtia dreeneistä ja haavahoidosta, en suosittele lukemaan pitemmälle.

Jatka lukemista ”Viimeinen dreeni uunista ulos” →

Yleinen

Neljäs päivä dreenielämää

M

Tällä kierroksella dreenien kanssa elo on sujunut varsin helposti. En tiedä mistä tarkalleen ottaen johtuu, liekö kokemus opettanut tai sitten leikkaus kokonaisuutena oli paljon helpompi. Ensimmäisessä leikkauksessahan jouduttiin poistamaan kainalorasva imusolmukkeineen ja sain kaupanpäällisenä pitkään vaivanneet hermokivut käsivarteen, kainaloon ja vasemmalle puolelle rintakehälle.

Kaksi dreeniä ei ole ollut ollenkaan hankala. Kipuja ei ole juurikaan, selviän hyvin pienellä määrällä tavallista Buranaa ja Panadolia. Eivät edes tarjonneet sairaalasta Lyricaa, mitä söin viime kerralla muistaakseni viikon, kunnes lopetin kuurin kesken kun en kokenut saaneeni siitä apua.

Pari Oksynormia sain mukaan sairaalasta ja olen ottanut yhden iltaisin, mutta nekin loppuivat eilenillalla, joten tästä eteenpäin mennään tavallisilla särkylääkkeillä/kipulääkkeillä.

Jatka lukemista ”Neljäs päivä dreenielämää” →

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Naiselta odotetaan rintoja

M4 kommenttia

Kun olen puhunut rintojen poistosta nyt yli vuoden, olen törmännyt vähän väliä ihmettelyihin ja joskus harvakseltaan kauhisteluihin.

Ymmärrän, naisilla usein on rinnat, jonkinlaiset. Harvemmin naisilla ei ole rintoja. Naisilta oletetaan jonkinlaisia rintoja. Joskus harvoin rintoja ei ole laisinkaan, ei edes pientä häivähdystä ketunnenistä.

Olen yrittänyt kovasti olla avoin rintarekonstruktiolle. Olen yrittänyt, ihan oikeasti, vannon! Olen edelleen koostamassa rintarekonstruktioista ja rintaleikkauksista juttusarjaa. Olen lukenut eri leikkaustekniikoista, vaihtoehdoista, rintojen merkityksestä kehonkuvaan, plastiikkakirurgiasta, rintasyövästä, kaikesta. Olen haalinut käsiini kaiken tiedon rintaleikkauksista minkä olen saanut, sekä leikattujen ja leikkaamattomien kokemuksista siihen liittyen.

En kaikesta huolimatta halua teetättää itselleni uusia rintoja. En halunnut mistään hinnasta säästää entistä rintaa yksinäisenä. Yksirintaisuus oli kaikista hirveintä käytännöllisyyden kannalta ja kehoni tuntui täysin torsolta.

Tuntuu, että kaikille muille rintojen menetys on ollut suurempi kauhistus kuin minulle. Reaktiotani, tai sen puutetta, on ihmetelty ja väitetty shokkitilan aikaansaamaksi. Päätöstäni on kyseenalaistettu. Minua on katsottu kieroon ja asialle huokailtu ja tuhahdeltu. Minulle selitellään välillä että tulen muuttamaan mieltäni kunhan aikaa kuluu, olenhan niin nuori. Eihän näin nuori voi olla haluamatta rintoja, eihän?

Tuntuu, että muut haluaisivat minun haluavan rintoja yhtä paljon kuin he, etten järkyttäisi heidän maailmankuvaansa naisesta jolla kuuluu olla rinnat, naisesta jonka kuuluu haluta rinnat.

Ymmärrän heitä jotka haluavat rinnat koska se saa heidät tuntemaan kehonsa kokonaiseksi. Lupaan ja vannon, kyllä minä ymmärrän! Aivan sama tunne on minullakin, sama halu on ollut koko vuoden, halu tuntea itsensä kokonaiseksi, kokonaisuudeksi johon voi olla tyytyväinen. Keho jonka kokee omaksi.

Toiselle kokonaisuus on yksi tai kaksi rakennettua rintaa. Toiselle yksi rinta riittää. Jollekulle keho on ”ehjä” rinnattomanakin. Kaikki on korvien välissä, kokemus kokonaisuudesta, oman kehon eheydestä.

Minusta on myös oletettu että inhoaisin rintoja. En suinkaan! Rinnat ovat ihanat katsella ja kosketella, ne ovat kauniita, persoonallisia, upeita. Luomut, rakennetut, kaikenlaiset.

En vaan halua teetättää itselleni enää niitä. Rinnat ovat menettäneet merkityksensä erogeenisina, eroottisina ja esteettisinä kehon osina omassa kehossani sillä hetkellä kun kuulin rinnassani olevasta syöpäkasvaimesta. Leikkaus oli helpotus, vielä isompi helpotus oli päästä lopuistakin eroon.

En tunne kehoani vajaaksi. En kaipaa kehooni ylimääräisiä osia joissa ei ole samalla tavalla tuntoaistia kuin alkuperäisissä rinnoissani. Enkä kaipaa rintoja esteettisesti, sillä rinnattomuus antaa pukeutumisen puolesta hyvin paljon vaihtoehtoja, vaikka jotkut ehkä väittävät muuta.

Mutta minkälainen kummastus on nainen joka ei halua rintoja? Ei vaikka yhteiskunta ne verorahoista tarjoaisivat. Kummajainen, poikkeava, outo. Onko se sellainen nainen laisinkaan?

Naiseus on ollut lähes aina asia jota olen tarkastellut ulkopuolisena. Olen esittänyt naiseutta ja naisen roolia vakuuttavasti, pukeutumisella, käyttäytymisellä ja puheissa, mutten ole koskaan tuntenut että se olisi osa minua, sisintäni. Minä olen minä, en ensisijaisesti enkä toissijaisesti nainen. Ehkäpä siksi irtautuminen rintaoletuksesta on ollut niin helppoa, niin luonnollista. Minä olen minä, riippumatta rintojen lukumäärästä.

Naiseus on ollut performanssi jota olen esittänyt nipin napin keskiverrosti, enkä jaksa larpata enää sitäkään vähää. Syövän myötä on karissut viimeisetkin rippeet vieraskoreudesta ja kärsivällisyydestä, silloin kun kyse on asiasta jota en itse koe merkitykselliseksi.

Rinnat eivät ole koskaan olleet minulle välttämättömyys tai minuutta määrittävä tekijä, teini-iässä jopa ahdistuksen ja kehodysforian lähde. Tunsin jo silloin rintojen erilaisen merkityksen, sen miten niitä tuijotetaan ja miten eritavalla niitä kohdellaan kuin muita kehon osia. Koin sen valtavan ahdistavaksi, aivankuin rintani olisivat eläneet minusta irrallista elämää, kuin kaksi isoa tabuesinettä pultattuna rintakehääni. Aivankuin rinnat olisivat olleet osittain julkista omaisuutta, eikä ainoastaan minun kehoni osia.

Toki kaikkea tätä korosti se, miten isot rinnat minulla oli. Ei nyt jättimäiset, mutta pienentävistä minimizer-rintaliiveistä ja litistävistä urheilutopeista huolimatta riittävän kookkaat. Urheiluliivini muistuttivat enemmän rintapanssaria kuin joustavaa alustoppia.

Jollain tavalla minusta tuntuu voitonriemuiselta. Ähäkutti paskasyöpä, siitäs sait! Enää ei ole rintoja joihin voisit juurtua, saatanan paskatauti!

Tai onhan tuota kudosta johon syöpä voi iskeä, mutta tositosi vähän. Tositositositosi vähän. Rintarasva on höylätty pois solisluitten alapuolelta alkaen, kuin juustohöylällä olisi rintakehä vedelty. Juuri niinkuin toivoinkin.

Samaan aikaan olen salaa tyytyväinen että sain ”ilmaiseksi” rintojenpoistoleikkauksen ja nyt voin trollata niitä jotka olettavat että naisellahan nyt on tissit. Aina jonkinlaiset. Ähäkutti, vaan eipäs olekaan! Ei kaikilla!

Myhäilen ajatuksesta että voisin kävellä julkisilla paikoilla ilman paitaa eikä minua voida pidättää tai sakottaa siitä, jos samassa tilassa voivat miehet esiintyä paidatta.

Huvittaa ajatus siitä, että Facebookin siveyssäännöt eivät enää koske minua, sillä minulla ei ole enää nännejä. Voisin siis halutessani julkaista topless-kuvia, tosin en aio niin tehdä sillä en aio julkistaa somessa rinnattomuuttani.

Mutta voisin jos haluaisin!

Mutta rinnaton nainen on yhä kummajainen. Vielä oudompi on nainen joka ei halua rintoja laisin.

download_02

http://www.mybreastchoiceshow.com/blog/2015/10/7/mastectomy-photo-series

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Kuorsaava mummo & sairaalan arki

M2 kommenttia

Alan olla kypsä palaamaan kotiin. En usko että saan täällä sairaalassa unta sen paremmin kuin kotonakaan, ehkä jopa huonommin.

Kuitenkin ihan hyvä että jäin vielä yhdeksi yöksi, sillä poistetun rinnan puolelle kainaloon on kehittynyt turvotuspallura jota haluan päästä näyttämään kirurgeille aamun kierroksella. Turvotusta on nyt tuijotellut jo kolme eri hoitajaa, ei vaikuta siltä että kudoksiin vuotaisi verta, mikä on hyvä merkki. Pallura on pehmeä eikä arista yhtään, ja on lämmin.

Arvet ovat muuten todella siistit ja kauniit, vaikka aikaa on kulunut hyvin vähän. Toiveissa on, että arvet paranisivat hyvin kauniisti. Täytyy toivoa että tällä kertaa välttyisin seroomalta, tai jos sitä tulee, niin se lähtisi punkteeraamalla pois.

Huonetoveriksi kärrättiin päivemmällä kuorsaava mummeli. Kuulostaa siltä että hän kärsii ajoittain uniapneasta, tai sitten kuorsaus on vaan ärsyttävän epätasaista. Onneksi on kuulokkeet ja Netflix.

Yöhoitaja tarjosi korvatulppia, mutta totesin etten saisi nukuttua tulpat korvissa yhtään sen paremmin. Hoitaja myhäili ja nyökytteli, myönsi etteivät ne kovin mukavat ole, hän ymmärtää. Ja vilkaisi syrjäsilmällä kuorsaavaa mummoa.

Kuorsaavalla mummolla on myös dreeni. En ole viitsinyt kysyä onko hänelläkin rintasyöpä, kun en kehtaa vaivata vanhaa ja kivuliasta ihmistä niin henkilökohtaisilla kysymyksillä. Entäpä jos dreeni meneekin vaatteitten alla jonnekin… muualle? En halua tietää.

Tai haluaisin ehkä sittenkin tietää, olen utelias. Mutta ei, en oikeastaan halua tietää.

Vessoissa joitten pytyissä on kahvat, on myös usein WC-paperirullan teline siinä käsinojassa. En ole koskaan ymmärtänyt miksi kukaan haluaisi laittaa vessapaperirullan siihen käsinojan telineeseen, tosi hankala ottaa paperia siitä. Se on kuitenkin tosi näppärä paikka ripustaa dreenit siksi aikaa kun istahtaa posliinivaltaistuimelle.

2015-10-20 20.43.03

…ja sitten kun haluaa pestä kädet toimituksen päätteeksi, on hyvä että lavuaarin vieressä on kaikenlaisia omituisia vipuja joihin saa ripusteltua esim. dreenit.

2015-10-20 20.43.28

Tällä kertaa en ole onnistunut vielä kertaakaan jättämään dreenin letkua mihinkään jumiin niin, että se nyhtäisee kivuliaasti kun lähden liikkeelle. Kokemus selvästikin opettaa taitavammaksi.

Miksi tuo mummo taas korisee ja räpsyttelee yövaloa päälle ja pois, päälle ja pois? Yhyy, haluan kotiin, omaan sänkyyn, pois täältä korisevien, uniapneaisten mummeleitten huoneesta.

Taidan kuolla tylsyyteen jo ennen aamua, jos en saa kohta unta.

Kolmas huonetovereista on ilmeisesti myös rintasyöpäpotilas, sillä hänelle on tehty LD-kielekkeellä molempiin rintoihin rekonstruktioleikkaus. Muuta en hänestä tiedäkään. Paitsi sen, että hän oksentaa vähän väliä. Taitaa olla varsin rankka leikkaus, kun noin pitkään on pahoinvointia. Olen entistä tyytyväisempi etten halunnut rekonstruktiota.

Jos kuorsaajamummokin on rintsari, niin meitä on kolme rintasyöpäpotilasta samassa huoneessa eikä ketään muuta. Ainakin meillä kaikilla näyttäisi olevan dreeni tai useampi.

No nyt tuo kolmaskin kuorsaa. För helvete.

Onneksi on kuulokkeet. Ja Netflix.

Yleinen

Kirurgien kierros & puhetta kotiutumisesta

M

Tapasin minut eilen leikanneen kirurgin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa. Kirurgien osastokierroksella minua tuli tapaamaan kirurgian johtava ylilääkäri (joka leikkasi minut reilu vuosi sitten) ja kaksi nuorempaa kirurgia jotka leikkasivat eilen. Toinen jo valmistunut erikoislääkäri joka oli nimetty leikkaajakseni ja toinen vasta erikoistumistaan tekevä lääkäri joka oli mukana leikkauksessa.

Unohdin tottakai kysyä yhtään mitään. Kun he lähtiessään vielä kysyivät että tuliko nyt mieleen jotain kysyttävää, niin en osannut sanoa mitään. Uumoilinkin, että kysymyksiä tulee mieleen vasta sitten kun lääkärikolleegio on ehtinyt purjehtia kauas pois.

Eipä sentään! Muistin yhden asian, eli kysyin milloin Tamofenit pitäisi aloittaa uudestaan: 1kk leikkauksesta, eli sama tauotus kuin ennen leikkaustakin. Muistin jopa laittaa kännykkään hälytyksen kuukauden päähän ja kirjoitin ylös muistiinpanon tästä. Olen alkanut käyttää Wunderlistiä, todella näppärä apuväline listojen tekoon.

Nestettä on erittynyt tällä kertaa vähemmän, verrattuna viime vuoden leikkaukseen. Hoitajat puhuivat toiveikkaana siitä että voisin saada dreenit pois jo lähtiessäni täältä sairaalasta, mutta ilmoitin heti etten halua. Haluan pitää niitä koko sen ajan mitä saan, ja kirurgian ylilääkärikin sanoi että se voisi olla hyvä idea, sillä nyt tiedämme miten paljon minulla on taipumusta seroomanesteen kertymiseen. Hän mietti sitäkin että dreenejä koitettaisiin pitää hiukan normaalia pitempään, mutta sen näkee tässä viikon kuluessa riittääkö se normaali yhden viikon dreenaus ja tuleeko mitään komplikaatioita.

Eihän nuo dreenit ole missään tapauksessa hauskoja, varsinkaan kun niitä on nyt molemmin puolin, mutta vielä vähemmän hauskaa on jatkuva punkteerauksessa ramppaaminen. Valitsen näistä kahdesta pahasta pienemmän ja toivon että dreenit riittäisivät, tai jos pääsisin edes hiukan vähemmällä tämän nesteen kertymisen kanssa kuin viime vuonna.

Nyt on sentään painepaidat ja kompressiovehkeet valmiina odottamassa. Unohdin tottakai kysyä missä vaiheessa minun on turvallista alkaa käyttää niitä, mutta muistan kyllä lähteneeni sairaalasta viime kerralla siten, että hoitaja kääri tyrävyön rintakehäni ympärille tiukaksi binderiksi vaikka dreenit olivat vielä paikoillaan.

Luulin sitä binderiksi, mutta vekotin paljastui myöhemmin tyrävyöksi. Noh, kunhan ajaa asiansa niin ei nimellä väliä.

Saisin kuulemma lähteä jo tänään, jos omasta mielestäni tuntuu siltä että jaksan. Saisin myös jäädä huomiseen, jos tuntuu siltä etten jaksa. Jokatapauksessa suunnitelma olisi olla täällä sairaalassa päivälliseen asti ja katsoa sitten, lähdenkö jo illaksi kotiin vai vasta huomenna. Isoin syy jäämiseen olisi paremmat särkylääkkeet, mutta saatan saada Oxynormeja mukaan parin päivän annoksen kotiinviemisiksi, joten katsotaan nyt.

Nyt alkoi ärsyttää etten muistanut kysyä kirurgeilta kuinka paljon rintalihastani on möyhennetty. Sen he kertoivat että seroomanestetasku oli osittain rintalihaksen sisällä, nestettä oli koteloitunut osin rintalihakseen ja se on varmasti yksi syy miksi rintakehä/rintalihas on ollut tosi kireä ja kivulias koko sen ajan kun nestettä on ollut, mutta erityisesti nyt leikkauksen jälkeen.

Oikea puoli on lähes normaalin tuntuinen, vaikka tikit ja teipit nyt hiukan nyhtääkin joissain asennoissa. Lähes kivuton kuitenkin.

Olen entistä vakaammin sitä mieltä, että rinnan poisto on leikkauksista helpoimmasta päästä. Toipuminen on ollut nopeaa, paljon nopeampaa kuin ensimmäisellä kerralla ja olo on jo nyt vuorokauden kuluttua varsin normaali, mitä nyt joutuu roudaamaan dreenejä mukana ja varomaan ettei dreenien letkut jää mihinkään kiinni.

Vuosi sitten en vielä osannut varoa dreenejä ja ne takertuivat kivuliaasti vähän väliä jonnekin. Vuosi sitten minut leikattiin kaksi kertaa viikon sisään, joten rintaleikkauksen ja dreenien lisäksi minulla oli vatsassa 34 metalliniittiä sektiosta. Vai oliko niitä 32? En enää muista. Yli 30 jokatapauksessa. Sektio on tähän asti rankin leikkaus jonka olen joutunut läpikäymään, en ottaisi sitä vapaaehtoisesti mistään hinnasta, enkä voi suositella kellekään jollei ole aivan pakko.

Ainoita asioita jotka harmittaa nyt on se, etten muistanut punnita itseäni ennen leikkausta, joten en tiedä paljonko tissiä/kudosta lähti. Eikä sekään harmita paljoa, sillä elopainoni on pysynyt hyvin vakaana koko kesän ja syksyn.

Täytyy muistaa pyytää kirurgin toimenpidekertomus ja sitten jonkun ajan päästä PAD-lausunto printtinä, jahka se valmistuu.

Olispa kyllä hassunhauskaa jos nyt leikatusta rinnasta löytyisi sattumalöydöksenä uusi syöpä. Minun syöpätyyppini ei yleensä hyppää rinnasta toiseen vaan leviää kainalon imusolmukkeiden ja verenkierron kautta, mutta kyllähän jotkut voittaa lotossakin kahdesti. Jos siis toisesta rinnasta löytyisi nyt syöpää, niin se olisi todennäköisesti uusi syöpä. Sekin olisi varsin epätodennäköistä että mitään syöpää löytyisi, sillä hoidoista on niin vähän aikaa.

Mutta voittaahan ne jotkut lotossakin kahdesti.

Yleinen

Mastektomia & seroomataskun operaatio vihdoinkin ohi!

M3 kommenttia

Nyt on tissejä 0. Kuppikoko heilahti Frankenboobista negatiiviseksi. Olen tyytyväinen, vaikka muutama hyvin pieni sivuseikka yllättikin.

Yllätyksiä oli mm. se, että aiemmin niin runsas rintakehäni on oikeasti luiseva, kun rintarasvan kaapii pois. Pystyn tuntemaan rintakehän luut selvästi ihon alla. Rintarasvaa oli solisluista alaspäin, joten todella ylhäältä joutuivat kaapimaan rasvat pois. Ajattelin heti että eihän siinä sitten mitään, mun pitää vaan kompensoida treenaamalla rintalihaksia enemmän, jotta paikkaavat rintojen jättämää konkaavia.

Onkohan tässä joku kliseinen vitsi siitä, että minunkin pullean kehoni sisällä on laiha ihminen joka vaan odottaa ulospääsyä? *padapum-tsih* ja rumpujen pärinää.

Vaikka ei mun rintakehä nyt oikeasti näytä konkaavilta, tuntuu vaan siltä kun on sen verran dramaattinen muutos.

Kainalot eivät ole ihan niin esteettiset kuin toivoin. Arvet jatkuvat kainaloihin ja painavat kainalorasvaan pienet vekit, juovat. Tosin, ne kyllä tasoittuvat ajan kanssa aika hyvin. Ylipainoa mulla kuitenkin on sen verran ettei kainaloita olisi voinut sheivata täydellisen rasvattomiksi, tai jäljelle olisi jäänyt jättimäiset, hassut kraaterit.

Kaksi aikaisempaa nukutusta menivät täysin ilman pahoinvointia. Tällä kertaa oksensin/puklasin heräämössä parikin kertaa. Onneksi sain suonensisäisesti lisää pahoinvointilääkkeitä ja nukahdin melkein samantien uudestaan. Päivä on mennyt ohi torkkuessa vähän väliä, mutta hyvä vaan, keho saa rauhallista aikaa toipumiseen.

Selkä ei ole läheskään yhtä kipeä kuin edellisen leikkauksen jäljiltä. Sanoin hoitajille vähintään kolmeen otteeseen iskiaksesta ja alaselkäkivuista ja pyysin, että jos vaan mitenkään mahdollista, voisiko tilannetta helpottaa vaikkapa rullaamalla pyyhkeen selkäni alle tai jollain tyynyllä, tms. Lupasivat yrittää parhaansa, jos se vain on mitenkään mahdollista. En tiedä yhtään miten ruhoani on väännelty nukutuksen aikana, mutta paremmalta tuntuu.

Vaikea uskoa että selkäkipujen puute johtuisi siitä ettei ole enää sitä toispuoleista jättitissiä jota raahasin rintakehälläni aivan tarpeeksi pitkään, mutta varsin positiivinen muutos jokatapauksessa.

Sairaslomaa saattaa tulla jopa kolmisen viikkoa. Ajattelin etten käytä sitä kokonaan, sillä opinnot eivät odottele. Aion kyllä käyttää sairaslomaani hyväksi siten, että käyn koululla oman jaksamiseni mukaan vain ne tunnit jotka ovat oikeasti välttämättömiä, mutta turhemmat, ei-niin-pakolliset tunnit aion olla kotona. Ehkä ihan hyväkin että tulee tuo pitempi sairasloma, niin voin itse sumplia miten jaksan palailla opintojen pariin. Fysiikan labrat ovat jokatapauksessa pakollisia, joten ne on käytävä suorittamassa parin viikon päästä kuitenkin, jollen halua uusia osia kurssista joskus myöhemmin.

On niin eri tunnelma ja mieliala nyt, kuin vuosi sitten. En ole voinut lakata vitsailemasta, ja olen laukonut typeriä vähän väliä, miettimättä. Syytän syto-aivoja, vahvaa kipulääkitystä, helpotuksen tunnetta.

Olin leikkaussalissa preppauksen lomassa kysynyt, että saako täällä esittää toiveita.
”Voitko soittaa Paranoidin?”
”Hahah, ei taida voida soittaa, mutta jospa tuo kirurgi vois laulaa Paranoidin…” sanoi yksi hoitajista.

download

”Miten kauan tässä kestää nukahtaa?” ja seuraavassa hetkessä luulin räpäyttäneeni silmiäni, mutta heräsin heräämössä.

Eli ei näköjään kauaa.

Osastolla hoitajat kyselivät mitä juotavaa haluaisin ruoan kanssa. Kysymys tuli niin tarjoilijamaisella, pehmeällä ja ystävällisellä äänensävyllä, etten voinut vastustaa kiusausta:
”Mmmh, no täyteläistä punaviiniä, mutta tässä viiden tähden hotellista ei kuulemma sellaista tarjoilla.”

Mehu ei ollut kovin hyvää, joten ennenkuin ehdin edes ajatella, olin jo todennut:
”Nyt oli kyllä niin pahaa mehua, että annan tälle hotellille vain neljä ja puoli tähteä viidestä.”

Sanoin puolisolle jossain välissä, ehkä eilen, en enää muista tarkkaan, että eräs tuttu himokuntoilia/crossfittiä harrastava tuttu oli todennut joskus miten rinnat saadaan, mutta perse ansaitaan.

Todellakin. Rinnat vain tulevat jostain, geeneistä, elintavoista, mistälie. Rinnat myös lähtevät, geeneistä, syövästä, elintavoista, mistälie. Mutta perseen voi ansaita kovalla treenillä.

Outoja huomioita:

Uudelleen leikattu puoli, se mistä seroomanestetaskua on siistitty, on paljon kipeämpi kuin nyt mastektoitu puoli. Siitäkin huolimatta, että terveenä leikatulla puolella on paljon enemmän hermoja jäljellä, on imusolmukkeet ja kainalo melkein koskematon. Syövättömän rinnan puoli nyt vaan on lähes täysin kivuton, mutta vasen puoli on ärsyttävän kivulias.

Oodi Oxynormille/Oxycontinille, kyllä länsimainen lääketiede on ihanaa!

Wikipedia: Oksikodoni