Syövän jälkeen · Yleinen

Diipa daapa

Elämä on, elämä menee. Siinä se menee, niinkuin arki rullaa. Ei ole ollut mitään uutta raportoitavaa, joten blogin päivittäminen on unohtunut.

Ihan vilpittömästi unohtunut! Se kertonee siitä, että syöpäkin välillä painuu taustalle enkä ajattele sitä koko ajan, en edes ihan joka päivä.

Arki on helvetillisen kiireistä, jopa niinä päivinä kun en tunne kiirehtiväni. Nykyään ymmärrän mitä tarkoitetaan ruuhkavuosilla, vaikka ruuhka ei mielestäni kuvaa näitä hektisiä pikkulapsivuosia kovin hyvin, sillä ruuhkassa ollaan jumissa odottelemassa eikä mitään tapahdu. Ruuhkavuosissa kaikki tapahtuu koko ajan, yhtä aikaa, hengästyttävällä tahdilla.

Rentoudun pääosin käsitöillä. Tuntuu etten ehdi tekemään mitään kovin isoa projektia, mutta käsitöitä joutaa näpertämään aina jossain välissä. Kuljettelen mukanani repun lisäksi kangaskassia jossa on lukemista (1-2 kirjaa), käsityö (useimmiten sukkakutimet) ja kahvikuppi (KeepCup).

Yhteishyvä on julkaissut kivan kirjoneuleisen villasukkaohjeen joka löytyy täältä: Klik!


Koitan urheasti saada blogia podcastiksi, mutta se on yllättävän paljon työtä. Olen alkanut kunnioittamaan aivan uudella tavalla niitä harrastelijoita jotka pitävät säännöllistä podcastia tai vlogia Youtuubissa tai vastaavissa palveluissa.

En aio tietenkään luovuttaa! Podcast on tulossa, kunhan opettelen editoimaan ja saan lisää hiljaisia tunteja vuorokausiini. Editointi on ihan helppo kakunpala, vaikeampaa on löytää hiljaista aikaa tehdä nauhoituksia. Kolmevuotias uhmaikäinen räkänokka ei sattuneesta syystä ymmärrä miksi haluaisin sulkeutua työhuoneeseen haudanhiljaisuuteen tekemään jotain omia hommiani, kun hän voi kiljua ja riekkua tauotta.

Vanhemmuuteen verrattuna opiskelu on monella tavalla paljon helpompaa.