Ajatuksia syövästä · Kontrollit · pelko · Yleinen

May the odds be ever in my favor

En uskoisi omaa elämääni todeksi jos joku muu kertoisi tarinaani. Blogin päivittäminen on tippunut toistaiseksi prioriteeteissa alimmaksi, eikä ole tuntunut että minulla olisi mitään uutta sanottavaa.

Vanhojen fiilisten toisteleminen, vaikka ne olisivat todellisia ja taas ajankohtaisia, on tuntunut liian lattealta.

Kontrollikauhu, kuolemanpelko, mitä näitä nyt on.

Arkea voisi kuvailla parhaiten eräänlaisena epäonnisten sattumusten jatkumona.

Jatka lukemista ”May the odds be ever in my favor”

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Leikkausta odotellessa

Olen ollut hiukan tuhma. En ole pitänyt ainakaan viikkoon kotona ollessani painepaitoja. Nestettä kerääntyy leikatulle puolelle rintakehälle sen verran paljon että se näkyy ja tuntuu, mutta luulen, uskon, että kaikki korjaantuu leikkauksessa johon on enää… hetkonen, neljä päivää? Neljä päivää.

En edelleenkään mieti rinnan poistoa. En tiedä miksi, mutta se ei vaivaa tippaakaan. Mietin tuota nestepuolta ja jos jokin jännittää niin se, että miten siistiksi se saadaan korjattua. Kauanko joudun/saan pitää dreenejä. Montako kertaa joudun käymään punktoitavana. Alkaako nestettä kertyä uudestaan. Yksi tissi, kaksi tissiä, nolla tissiä, se on muuttunut hyvin merkityksettömäksi.

Entäpä jos leikkaus ei auta ja syöpäpuoli on tämän toisenkin leikkauksen jälkeen aivan yhtä kaamea? Uusi leikkaus? Se olisi sitten jo kolmas, enkä tiedä miten hanakasti saisin edes lähetettä siihen, ja millä aikataululla se tapahtuisi. Tiedän että leikkaus itsessään ei ole ongelma, vaan nukutus, eikä nukutusta tehdä mielellään kuin 1-2 kertaa vuodessa, jollei ole pakko.

Kirurgin käsityön jäljessä ei ole mitään moitittavaa, kaikki ongelmat joutuvat nesteen kerääntymisestä. Leikattu puoli oli ensimmäiset puoli vuotta aivan ihana, arpi oli siisti, suorastaan kaunis, ei mitään valitettavaa. Uskon vakaasti että jäljellejääneen rinnan poisto onnistuu ihan yhtä hyvin.


Tämän leikkauksen jälkeen rintakehäni on sitä mitä olen toivonutkin jo reilun vuoden. Olisivat saaneet poistaa molemmat samalla kertaa, mutta ymmärrän miksi siihen ei suostuttu, eikä leikkausaikataulussa olisi ollut aikaa silloin.


Olen suunnitellut uhkarohkeasti opiskeluja ensi viikolle, vaikka leikkauksesta tuleekin arviolta viikon sairasloma. Koulussa sattuu olemaan ensimmäisten välikokeitten suma, joten jos en halua että kaikki välikokeet kasaantuvat, olisi hyvä jos saisin edes yhden niistä suoritettua sairaslomaviikolla. Sairasloman takia kasaantuu toki myös kaikki muutkin kouluhommat ja kaupanpäällisenä saan poissaoloista vielä lisätehtäviä. Täytyykin siis pakata sairaalaan mukaan fysiikankirja ja yrittää lueskella, jos vaikka saisi riittävän hyvät pisteet fysiikan välikokeesta.

Jos siis olen riittävän tajuissani sairaslomaviikon loppupuolella ja käyn tekemässä fysiikan välikokeen, joudun menemään kouluun dreenit kainaloista roikkuen. Pitäisi varmaan ommella jonkinlainen kangaspussi olkahihnalla, jotta saan ripustettua dreenit diskreetisti vaatteitten alle.

Melkein naurattaa että tämä on se suurin ongelma tällä hetkellä. Että miten ripustan dreenit huomaamattomasti vaatteitten alle kun käyn koululla.

Kaikki tuntuu helpolta niin kauan kun se ei ole syöpää. Syöpä on vaikeaa, hyvin harva asia on yhtä vaikeaa kuin syöpä. Kun ei ole syöpää, ei ole vaikeaa.

Tai noh, onhan noita vaikeita asioita muitakin kuin syöpä, mutta ei minun elämässäni. Ei juuri nyt. Tai ehkä on, yksi fysiikan välikoe, se saattaa olla aika vaikea. En tiedä onko yhtä vaikea kuin syöpä, mutta tuskin, vaikka nyt tuntuukin siltä. Kysykää uudestaan kokeen jälkeen tuntuiko yhtään helpommalta kuin syöpä. Ehkä ei.

 

Yleinen

Verenluovutus

Sain vihdoinkin aikaiseksi olla yhteydessä SPR:n veripalveluun ja peruutin uutiskirjeen sekä SMS- että sähköpostikutsut. Olin saanut jo vuosikausia säännöllisiä verenluovutuskutsuja, mutta nyt syövän myötä olen ikuisesti luovutuskelvoton, joten muistutuksille ei ole mitään virkaa.

Hiukan haikeaa, onhan tuo eräänlainen aikakauden loppu. Vaikka verenluovutus kohdaltani on loppunut jo pari vuotta sitten, sillä eihän raskaanakaan voi luovuttaa. Silti, tunne siitä, että taas yksi ovi sulkeutuu kohdallani lopullisesti tuo jollain tavalla kohtalokkaan olon.


Peruin ilmoitukset soittamalla veripalvelun ilmaiseen neuvontanumeroon 0800 05801. Puhelimeen vastasi mukava hoitaja joka ei kysynyt syytä luovutuksen lopettamiselle. Mietin sitä etukäteen, että kysyykö, ja kuullostanko töykeältä jos en vastaa. Voisin kyllä muuten vastatakin ihan suoraan, mutta soitin hiljaisesta koulun kirjastosta, joten syöpädiagnoosin sanominen ääneen olisi saattanut tarkoittaa sitä, että lukematon määrä ihmisiä kuulee tilanteestani samalla. En tiedä olisinko halunnut ”outata” itseäni juuri nyt. Minua ei olisi haitannut vähääkään kertoa syövästä veripalvelun hoitajalle.


Ei ole ihan helppoa olla aikuisiässä uudestaan opiskelija. Opiskelukaverit ovat lähempänä täysi-ikäistymistä kuin kolmenkympinkriisiä ja lapsiperheen arkea, vaikka onneksi meidän luokallamme on muutamia kolmekymppisiä joilla on jo lapsikin, eli en ole ainoa. Ryhmästä löytyy jopa 3 henkilöä jotka ovat yli 40v.

Opiskelu nuorten porukassa on kuitenkin vähemmän vaikeaa kuin pelkäsin. En tiedä johtuuko siitä, että meillä on todella kiva ryhmä/luokka, vai jostain muusta, mutta olen sopeutunut hyvin. Sekään ei ole yhtään haitaksi, että näytän selvästi ikäistäni nuoremmalta, ainakin omasta mielestäni, ja olenkin saanut usein kehuja ja kommentteja hyvästä ihostani ja nuorekkaasta olemuksestani, mitä se ikinä tarkoittaakaan. En ajattele itseäni ”nuorekkaana” vaan olen aina kuvitellut itseni iättömäksi, vain Minuksi.


Tai ehkä en näytä varsinaisesti ikäistäni nuoremmalta vaan ehkäpä minä näytän juuri siltä, miltä 35-vuotiaan tuliskin näyttää, ja tuntemani 35-vuotiaat näyttävät ennenaikaisesti vanhentuneilta… Kaveripiiristä löytyy monia jotka ovat ryypänneet ja rellestäneet itsensä sen näköisiksi että ikä voisi olla mitä tahansa 30 ja 50 ikävuoden väliltä, naama muuttumassa parkkinahaksi ja silmäpussit puolivälissä poskia.

Olen ryypännyt ja rellestänyt nuoruudessa itsekin, mutta lopetin alkoholinkäytön lähes kokonaan jo useampi vuosi sitten ja aloitin kuntoilun.


Sekin legenda pitää paikkansa, että sytostaateista osa tekee ihosta silkkisen pehmeän. Ainakin Taxoteresta on sanottu että sillä saa maailman kalleimman kasvohoidon, sillä sen jälkeen iho on jokapuolelta kuin persikannukkaa. Voin allekirjoittaa tämän täysin, vaikken varsinaisesti suosittelekaan hankkimaan syöpää vain siksi että voisi saada n. 50 000 euron ihohoidon…


Yksi asia mikä auttaa huomattavasti nuorempien sekaan maastoutuessa on pukeutua ”trendivaatteisiin” kuin pikkupojat. Hupparit, tennarit, printtipaidat ja flanelliruutupaidat ovat olleet kovalla kulutuksella. Käytän sellaisia vaatteita muutenkin, mutta hankin pari uutta vaatekappaletta ihan tarkoituksella nyt alkusyksystä, jotta on jotain siistimpää päällepantavaa. Varmasti se auttaa näitä nuorempia luokkakavereitakin sopeutumaan kun en pukeudu kouluun kotelomekkoon, neuleliiviin ja terveyssandaaleihin, vaikka tietysti voisin niinkin tehdä.

Tässä siis vinkki vanhemmille naisille, kannattaa vaateostoksilla miettiä mikä vaatekappale olisi sellainen joka kelpaisi 15-vuotiaalle pojalle, niin siitä tietää minkälaisissa vetimissä näyttää itsekin vähän nuoremmalta!

Pisteenä i:n päällä värikkäät silmälasit, kirkkaanvärinen uusi koulureppu ja uusi lookki on valmis.