Avainsana: lapsi

Yleinen

Pierussa komiikan siemen.

M

Olin jo hiljaa mielessäni miettinyt että mitäpä jos olenkin osasena julmassa tieteellisessä lääkekokeilussa. Mitä jos suoneeni onkin tiputettu solumyrkyn sijasta placeboa, eihän neste ollut kuin kirkasta lientä ja pusseja erotti vain erilaiset tarrat tuoteselosteineen. Tähän asti ainoa oire koko koettelemuksesta oli väsymys, joka laskeutui päälle heti kortisonimanian päätyttyä, ja sen olisi voinut laittaa kortisonin vaikutuksen lakkaamisen piikkiin, puhumattakaan siitä univelasta mitä kerrytin kortisonihuuruissa valvoessani.

Mutta onneksi edes jotain oiretta! Joskaan ei sieltä mukavimmasta päästä, nimittäin ilmavaivat ja lievää ripulia. Tuntuu lohdullisemmalta että lääkkeen tehosta tuli edes jonkinlaisia tuntemuksia, vaikka en nyt ihan sanoisi että nämä ilmavaivat olisi sieltä parhaimmasta päästä. Elämään tulee hiukan vaarallisuuden tuntua kun pierua pidätellessään saa pohtia, tuleeko se kenties kostean varren kanssa, vai onko pelkkä tuhnu.

Välillä mietin, miten olisi helpompaa ottaa kontaktia lapseeni, jotta hänen vauva-aikansa ei jäisi täysin syövän jalkoihin. Jos näitä erilaisia vanhemmuuden pelkoja on muilla vanhemmilla, niin on niitä totisesti silloin, kun perheessä joku sairastaa vakavasti. Pelkään, että olen liian kietoutunut omaan sairastamiseeni ja paranemisprosessiin ja lapsi jää vähemmälle huomiolle. Jos jostain olen katkera syövälle ja kateellinen muille lapsiperheille, on se, että monilla heistä ei mielestäni ole ”oikeita ongelmia” vaikka heti perään kaduttaa tuo ajatus. Kyllä muittenkin ongelmat ovat ”oikeita ongelmia” ja mikä minä olen sanomaan mitkä ongelmat tuntuu kenestäkin helpoilta tai vaikeilta. Tämä syöpä tuntuu minustakin välillä lapsellisen helpolta, ainakin hoitojensa puolesta. Kateus nousee siitä, etten voi keskittyä täysillä vauvaan ja opettelemaan rakkautta ja kommunikointia lapseni kanssa, vaan meillä asuu syöpä jota on vaikea unohtaa, vaikka sekin välillä onnistuu.

Konkreettisesti syöpä muistuttaa itsestään hetkittäin. Jos yritän lukea iltasatua lapselleni, satu katkeaa vähän väliä vatsavaivoihin, koska en tiedä uskallanko pieraista vai tuleeko mukana lusikallinen. Vai saavillinen.

Saattaa myös olla, että olen edesauttanut tilannetta syömällä tortilloja jo kolmesti tänään, ja syytän siitä sytoja. Onhan se vähintään puolitotuus, sillä ilman sytoja mahani kestää vaikka sulaa lyijyä murisematta.

Tukkakaan ei ole lähtenyt! Olin henkisesti asennoitunut sen lähtöön ja valmistautunut hyvin, peruukkikin valmiiksi hankittuna, ja nyt se pirulainen on jämähtänyt päähäni aivan yhtä tiukasti kuin ennenkin. Kuvittelin saavani tästä loistavan syyn ajella klaniksi, kun en ole aikaisemmin uskaltanut, mutta hämmentää kun peilistä katsoo takaisin aivan yhtä tuuheatukkainen frouva kuin aikaisemminkin. Noh, ehkä se tästä, ehtii irrota vielä hyvän aikaa ennen talvipakkasia, niin että puikot heilumaan ja pipoja tekemään.

Vauva

Minä, syöpä & vauva.

M

Joskus on parempia päiviä, mutta joskus on sitten tällaisia.

Lapseni itkee, minä itken kilpaa hänen kanssaan.

Voi rakas kultapieni, kuinka voisin kertoa ettei äiti välttämättä ole kanssasi enää kauaa. Ei sellaista vaihtoehtoa ole silmissäsi.

Tästä syövästä on vain selvittävä, ei ole vaihtoehtoa. Katson lastani ja itkemme kilpaa.

Myöhemmin kun katson sinun nukkuvan, itken hiljaa ja mietin, jos tämän syövän voisi parantaa puhtaalla tahdonvoimalla ja rakkaudella, se olisi jo voitettu.

Yleinen

Diagnoosi.

M

Lähes jokainen syöpäpotilas muistaa sen hetken kun kuulee ”Valitettavasti…”

Tuon sanan jälkeen tulevilla lauseilla ei ole juurikaan merkitystä, tai vaikka onkin, niin niitä on hyvin vaikea muistaa yhtä tarkasti. Se hetki kun saa diagnoosin puhelimitse tai vastaanotolla, se ikuistuu mieleen. Mitä vaatteita oli tuolloin päällä, miltä vastaanottohuoneen seinä ja banaali taulu näytti, millainen ilme lääkärillä oli. Millä äänensävyllä/painolla hän aloitti.

Olin sopinut ultranneen ja paksuneulanäytteen tehneen radiologin kanssa että hän soittaa tulokset heti kun ne valmistuvat. Tämä siksi, että raskauteni lähestyi loppuaan ja laskettu aika oli vain muutaman päivän päässä kun kävin tutkimuksessa. Sovittiin että tässä tapauksessa poikkeuksellisesti saisin tulokset puhelimitse, koska olisi riski että olisin jo ehtinyt lähteä synnyttämään, enkä siis pystyisi käymään vastaanotolla. Puhelimitse kerrottuna saisin tulokset myös nopeammin, kuin varaamalla vastaanottoaikaa tai erillistä puhelinaikaa.

Tuo puhelu tuli päivää ennen laskettua aikaa, 7.8.2014.

En muista juurikaan miten puhelu tarkalleen ottaen eteni sen jälkeen kun kuulin radiologin todenneen esittelyn jälkeen ”Valitettavasti…” mutta muistan hänen kertoneen että näytteistä on löytynyt syöpäsoluja. Shokin ensiaalto kävi lävitseni ja muistan vain pidätelleeni hysteeristä itkua koko puhelun ajan: Mietin, miten nyt on pakko pysyä kasassa ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että tästä käynnistyy äärimmäisen kireällä aikataululla hoidot, eli tiedossa rintaleikkaus (sitä en vielä tiennyt minkälainen tai minkä laajuisena), enkä osannut uumoilla liitännäishoidoista mitään.

Muistan hämärästi puhelusta sen, että kasvaimeni oli todettu laadultaan gradus 3:ksi, eli ennuste sen perusteella ei olisi hyvä. Radiologi kuitenkin jutteli asiallisesti ja rauhallisesti (tämän muistan) ja sanoi, että hänen mielestään luokitus olisi lähes voinut olla vaikka gradus 2, koska kasvaimen koko ja selvärajaisuus on alustavien tutkimuksien mukaan lähellä gradus 2-luokan rajaa. Kuitenkin, syöpäsolujen laatu ja kasvaimen koko, joka niukasti ylittää gradus 2-luokan kriteerit, tekee siitä gradus 3:n. Huomaan itsekin tarkertuvani pienimpiinkin seikkoihin jotka saattaisivat antaa paremman ennusteen, mutta koen sen lohdulliseksi joten se sallittakoon.

Koska raskaanaolevalle ei voida tehdä muita jatkotutkimuksia kuin ultraus ja neulanäyte, tapaukseni tiedot lähtivät samantien kirurgille tutustuttaviksi ja leikkaus varattiin siten, että alle 2 tunnin sisään olin jutellut sekä diagnoosin antaneen radiologin että leikkaavan kirurgin kanssa. Sinänsä muita analysoivia ja diagnoosiin johtavia tutkimuksia ei tarvittaisi, koska neulanäytteet ovat jokatapauksessa tarkempia ja enemmän tietoa antavia kuin esim. mammografia. Ultra itsessäänhän ei kovin tarkka ole, mutta sen takia neulanäytteet otettiinkin heti kun ultrassa tuo rinnassa tuntuva pahkura näkyi.

Muistan kyselleeni radiologilta ja kirurgilta lisätietoja ja penänneeni ennustetta ja muuta vastaavaa, mutta ymmärrettävästi he eivät voineet hirveän paljoa kertoa vielä tässä vaiheessa. Kirurgi ehdotti, että halutessani voisin lähteä samantien synnytyksen käynnistykseen, tai jäädä kotiin odottamaan että vauva syntyisi omia aikojaan. Tässä vaiheessa kuulin että rintaleikkauksen aikataulu oli jo lyöty lukkoon ja minulle oli varattu leikkauspäiväksi keskiviikko 20.8.2014 jos vain hyväksyisin sen. Imoitin samantien puhelimessa että tottakai, ja päätin, että hinnalla millä hyvänsä olisin tuolloin leikattavana, maksoi mitä maksoi.

Pitäisi vain hoitaa yksi pikkujuttu alta pois ensin, eli synnyttää lapsi, joka ei ollut tähän mennessä osoittanut minkäänlaisia merkkejä siitä että synnytys olisi lähelläkään.

Muistan kysyneeni sekä radiologilta että kirurgilta että onnistuisiko imetys. Molemmat lupasivat alustavasti ettei varsinaisia esteitä imetykselle ole, joten luottavaisin ja avoimin mielin päätin ottaa tarjouksen vastaan ja pari tuntia myöhemmin olimme miehen kanssa matkalla synnytyslaitokselle ja synnytys olisi suunnitelmissa käynnistää.