En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Ei ole ollut mitään sanottavaa. Tai olisi varmasti ollut jotain mistä kirjoittaa, muttei ole ollut sanoja.

Liian monta on taas kuollut kuluneen vuoden aikana. Laskin 7, jotka tunsin enemmän tai vähemmän etunimeltä, joista osan olin tavannut kasvokkain, joista kaikkien kanssa pidimme yhteyttä somen ja netin välityksellä. Whatsapp-viestit, Facebook-ryhmät, yksityisviestit, sydämet, reaktiogiffit. Seurasimme ja tsemppasimme toinen toisiamme kestämään hoidot, sietämään kontrollikauhua ja jännitystä, koitimme helpottaa ahdistusta odottaen uutisia ja sitä ahdistusta ja surua joka seurasi silloin tällöin huonoja uutisia. Lakkasin laskemasta, sillä en enää jaksanut käydä läpi surua, muistella kuolemaa ja niitä kaikkia jotka eivät ole enää täällä.

Tällä kertaa Johanna on lähtenyt sateenkaarisillalle. Samalla kun olen yrittänyt keskittyä viimeisiin opintoihin, olen pidätellyt itkua siinä epäonnistuen surkeasti.

Kiitos Johanna, että olit. Kiitos. Minä muistan.
Johanna 1973 – 2020.

https://www.toivonkukka.fi/johanna/

Seura-lehden juttu vuodelta 2018:
https://seura.fi/ilmiot/tarinat/rintasyopa-uusiutui-tieto-tehokkaasta-laakkeesta-tuo-toiveikkuutta-johannan-elamaan-voin-ehka-elaa-pidempaan-hyvaa-elamaa/

Iltalehden juttu vuodelta 2019:
https://www.iltalehti.fi/syopa/a/71527d1c-ed5e-4f36-b507-c5e748862cd7