Ajatuksia syövästä · Eniten vituttaa kaikki · Kontrollit · pelko · Yleinen

Kontrollikauhu & kateus

En ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin, koska en ole jaksanut ajatella syöpää. Olen yrittänyt keskittyä opintoihin, joita jatkan nyt tammikuussa ja yritän oikeasti valmistua, saada kirjoitettua opinnäytetyön loppuun, tehtyä viimeiset kurssisuoritukset.

Seuraava CT-kuvaus on parin viikon päästä. 2pv kuvauksesta onkologin vastaanotto ja kuulen tulokset. Kuvissa sitten näkyy, onko nykyinen lääkitys toiminut eli tuleeko hoitovastetta vai ei.

Kontrollikauhun tietää jokainen joka on joutunut tähän samaan paskaläjään. Ei tätä voi kuvailla muille niin, että sen ymmärtäisi.

Voinpahan sitten juhlia 40v synttäreitä oikeen kunnolla! Kaikki vaihtoehdot on hyvä syy juhlaan!

  1. Jos CT-kuvan perusteella vaste nykyisistä lääkkeistä on hyvä, ehkä jopa niin loistava, että syöpä on hävinnyt näkyvistä kokonaan
  2. Jos CT-kuvan perusteella tilanne on stabiili
  3. Jos CT-kuvassa näkyy progressiota, nykyinen estolääkitys lopetetaan ja todennäköisesti joudun taas ottamaan kierroksen sytostaatteja, joten sitä suuremmalla syyllä aion viettää synttäreitä nyt helmikuussa.

Olen taas kipuillut flunssamaisten oireitten kanssa viime päivät. Koska viime vuonna uusiutuminen todettiin samaan aikaan kun olin sairastanut lähes 3kk ajan kammottavaa yskä-nuha-flunssaa, on mahdotonta olla ajattelematta sitä, että mitä jos nytkin nämä samat oireet ovat merkki syövän aktivoitumisesta. On hirvittävän epäreilua, että syöpä voi olla edetessäänkin täysin oireeton tai oireilla niin lievästi, että kaikki vihlaukset, tuntemukset ja väsymys on tasan samaa kuin silloin, kun on melkein tulossa kipeäksi muttei ole ihan varma, onko joku räkänokka aivastanut päin, vai onko kenties nukkunut pari viikkoa huonosti.

2 viikkoa kontrolliin. Viheliäiset, vastenmieliset, riipivät 2 viikkoa.


Kateus riivaa edelleen. Olen kateellinen terveille, heidän elämänsä huolettomuudelle, sille arkiselle stressille ja ongelmille, joitten lomassa heidän, teidän, sinun, ei tarvitse miettiä kuinka kauan on elinaikaa jäljellä, tehoavatko lääkkeet, montako vuotta pystyy ja jaksaa kestämään hoitoja ja kuinka nopeasti terveys luisuu siihen lähes väistämättömään tilaan jossa hoidot lopetetaan ja lähetetään kotiin tai saattohoitoon odottamaan kuolemaa. Jatka lukemista ”Kontrollikauhu & kateus”

Advertisement
Ajatuksia syövästä · Yleinen

Lukuvinkki, joka ei liity syöpään mitenkään

taivaslaulu_02

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

”Keholla on muisti. Se tuntee kohdunlaskeuman ja kadonneet lantiopohjalihakset, välilihan repeämisen ja epätäydellisen paranemisen, liitoskivut ja nivelensä kadottaneen selän. Viiltävän koliikki-itkun ja sekopäisenä valvotut yöt. Sumuiset päivät ja rakkaudettomat sanat. Väsymyksen painavan vaatteen, jonka alta ei kuule lapsen huutoa, naurua ja kysymyksiä, ei omiakaan.

[…]

Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksän kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.

[…]

He olivat vielä onnen puolella, mutta kuinka kauan? Jos hän olisi tiennyt, millaiseen vuoristorataan Vilja joutuisi, he olisivat menneet naimisiin vasta monta vuotta myöhemmin. Jos hän olisi tiennyt, hän olisi varmasti jaksanut odottaa.

[…]

Kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana.”

Upea, upea teos. Uskomattoman hieno esikoiskirjaksi. Nautin lukukokemuksesta kannesta kanteen, kieli oli lennokasta ja runollista, soljuvaa, värikästä. Tunsin saaneeni ikkunan vanhoillislestadiolaisen nuoren perheen elämään, sellaisen jota en ole koskaan aikaisemmin päässyt tirkistelemään. Elin mukana Viljan ahdingossa ja immersoiduin Aleksin rooliin yhä kasvavan perheen isänä vastuun painaessa harteilla.

5/5, jatkoon.


Hyllyssä odottelee lisää lestadiolaisista kertovaa kirjallisuutta, tosin tämä kuuluu tietokirjallisuuden puolelle. Pari muuta romaania on kesken tässä välissä, ennenkuin pääsen aloittelemaan tätä toista. Harmikseni kys. teos ei ole saanut kovin ylistäviä arvosteluja, mutta toivottavasti mielenkiintoinen aihe pitää kiinnostuksen yllä loppuun asti:

Usko toivo raskaus_02

Aila Ruoho, Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus