Kuukausi: elokuu 2014

Yleinen

Ensimmäinen ja toinen seroomapunktio.

M

Minua varoiteltiin sairaalassa että jostain syystä rintaleikkauksen jälkeen tuppaa kertymään nestettä kudoksiin, erityisesti haavaonteloon. Arvelin voivani kuvitella millaista se on, koska minulta vuotaa solunestettä yms aika reilusti haavoista ja muista kohdista missä iho menee rikki. En olisi kuitenkaan pystynyt mitenkään ennakoimaan sitä miten valtavia määriä nestettä kertyykään, ja miltä tuntuu kun rintakehän ihon alla on desitolkulla nestettä.

Dreeni poistettiin tasan viikon kuluttua leikkauksesta, eli keskiviikkona 27.8.2014. Jo perjantaina 29.8. nesteturvotus oli niin massiivista että hädin tuskin sain sinniteltyä aamuun jotta pääsin soittamaan syöpähoitajalle ja onneksi kävi tuuri, pääsin punktoitavaksi jo samana aamuna. Nestettä tuli 150ml. Toivoin että perjantain punktio olisi riittänyt viikonlopun yli, mutta nestettä oli aika reilusti.

Yritin sinnitellä maanantaihin asti jotta olisin päässyt taas syöpähoitajalle jolle tämä on rutiinia, mutta sunnuntaina oli aivan pakko mennä päivystykseen, olo oli sietämätön. Olin kuullut ja lukenut että monilla on huonoja kokemuksia päivystyksessä rintaleikkauksen nesteen punktoimisesta, mutta oli pakko mennä riskillä. Onneksi kävi tuuri ja lääkäri oli oikein osaava eikä tullut mitään komplikaatioita tai huonoja kokemuksia. Nestettä tuli yhteensä 165ml, mikä oli masentavaa, kun mielessäni laskeskelin että mitähän se käytännössä tarkoittaa kun nesteen määrä vain kasvaa.

Toistaiseksi siis punktio on jouduttu tekemään kahden päivän välein eikä nesteturvotus näytä vähenemisen merkkejä.

Advertisement
Yleinen

Leikkauspäivä.

MYksi kommentti

Keskiviikkona 20.8.2014 klo 7:00 olin sovitusti kirurgian poliklinikalla ilmoittautumassa ja aloitin valmistautumisen leikkaukseen. Sain vaatteiksi sairaalakaavun, sen takaa aukiolevan puuvillatrikoisen kaftaanin, mummoalkkarit ja täyspitkät antiemboliasukat. Tiesinkin jo tavattuani kirurgin etukäteen että minulle tultaisiin tekemään vasemman rinnan täysi mastektomia. Se mitä en tiennyt etukäteen, oli imusolmukkeitten tilanne, ja toivoin viimeiseen asti että imusolmukkeista ei olisi tullut vastaan löydöksiä. Minulle oli kerrottu ja olin asiasta lukenut, että nykyään käytetty tekniikka leikatessa on paikantaa 1-2 vartijaimusolmuketta ja lähettää ne kesken leikkauksen patologille, joka selvittää pikatestillä onko näytteissä syöpäsoluja. Jos yhdestäkin näytteestä löytyy syöpäsoluja, niin tehdään samantien kainalon evakuaatio.

Ennenkuin edes tiesin yksityiskohtia kasvaimestani tai suoritettavasta leikkauksesta, olin ehtinyt lukemaan aika paljon materiaalia netistä eri leikkausvaihtoehdoista sekä eri kasvainten ennusteista ja ominaisuuksista. Olin henkisesti valmistautunut siihen vaihtoehtoon että saattaisin menettää koko rinnan. Olin jopa ajatellut pyytää kirurgia leikkaamaan koko rinnan pois (varmuuden vuoksi) ja olinkin sanonut hänelle ensimmäisellä tapaamisella että haluaisin hänen leikkaavan niin paljon kuin tarvitsee, mieluummin reilusti kuin liian vähän. Kirurgi kiitti minua tuolloin, en ymmärtänyt miksi. Jälkikäteen selvisi että säästävä rintaleikkaus on teknisesti paljon haastavampi, varsinkin aggressiivisten ja/tai isojen kasvainten tapauksissa, kun riittävää tervekudosmarginaalia ei välttämättä saada puhtaasti. Uusiutumistodennäköisyys on myös suurempi säästävässä rintaleikkauksessa.

Muutamaa päivää ennen leikkausta sain tietää että kasvaimeni tapauksessa ehdottomasti suositeltava leikkaustapa on täysi mastektomia. Olikin hyvä että olin henkisesti valmistautunut siihen, joten en järkyttynyt tästä tiedosta enkä kokenut sitä yllättävänä negatiivisena asiana. Onneksi kasvaimeni ei ollut kiinni rintalihaksessa vaan selvästi rintakudoksen seassa rinnassa, mutta riittävän terveen marginaalin saamiseksi kirurgi oli kuitenkin poistanut suikaleen rintalihaksesta. Se kyllä harmittaa näin jälkikäteen, koska pelkään rintakehän toiminnallisuuden kärsivän, mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen että leikkaus tehtiin niin huolella kuin sen nyt voi tehdä. Vasta kun leikkausarpi ehtii parantua kunnolla ja pääsen palaamaan takaisin kuntoilun pariin, selvinnee ajan kanssa kuinka rintakehäni/rintalihakset toipuvat. En olisi halunnut kirurgin säästelevän kudosta syöpäriskin kasvamisen uhalla.

Klo 7:30 minut kärrättiin leikkaussaliin ja kirurgi merkkasi tussilla rinnan. Edellisenä päivänä rintaan oli jo tehty muutama tussipiste isotooppikuvauksen yhteydessä, tällä kertaa kirurgi halusi merkata rinnan/rintakudoksen ääriviivat jotta rintakudoksen poisto olisi helpompaa ja ihoa takaisin ommellessa hänen olisi helpompi asemoida viilto sekä tikit.

Hiukan puolen päivän jälkeen heräsin heräämössä. Tiesin jo sektion perusteella etten saisi mitään sivuvaikutuksia nukutuksesta ja tämä toinen leikkaus ja nukutus ei tehnyt siihen poikkeusta. Samantien kun nukutusaineen vaikutus lakkasi, silmäni avautuivat ja olin täysin pirteä. Hyvänä erona sektion aikaiseen nukutukseen kurkkuni ei ollut tällä kertaa kipeä eikä käheä, eikä rintaleikkauksen ajaksi katetroida.

Ensimmäisenä mielessäni oli tietysti imusolmukkeitteni kohtalo. Tiesin etteivät hoitajat pystyisi kertomaan minulle leikkauksen jälkeen mitään muuta lisätietoa kuin sen, että oliko leikkauksen aikana pikatestissä näkynyt syöpäsoluja ja oliko imusolmukkeet jouduttu poistamaan. Vaikka tiesin että pikatesti saattaa antaa tulokseksi väärän negatiivisen (false negative) ja patologin varsinaisissa tutkimuksissa saattaisi ilmaantua jälkeispositiivinen tulos jonka perusteella olisin saattanut joutua uuteen leikkaukseen, olin silti äärimmäisen pettynyt kuultuani että imusolmukkeista oli löytynyt syöpäsoluja ja minulle oli tehty kainalon evakuaatio. Sillä hetkellä tiesin että ennusteeni olisi selvästi huonompi kuin jos imusolmukkeet olisivat todettu puhtaiksi. Olin viimeiseen asti toivonut puhtaita imusolmukkeita, ei pelkästään syövän takia, vaan myös siksi että olin lukenut ja kuullut erilaisia ongelmia joita leikatuille on koitunut imusolmukkeitten poiston jälkeen. Vartijaimusolmukkeistani toisessa oli löydöksiä, toisessa ei. Elän edelleen toivossa että imusolmukkeitten evakuaation jäljiltä imusolmukkeeni olisivat suurimmaksi osaksi puhtaat, sillä se on yksi isoimmista ennusteeseen vaikuttavista tekijöistä, erityisesti jos imusolmukkeista maksimissaan 3:sta tavataan löydöksiä.

Muistan itkeneeni heräämössä. Itkin kohtaloani, itkin kuolemanpelkoa, itkin elämääni, sitä minkä kuvittelin jäävän elämättä. Muistan sanoneeni heräämössä valvoneelle hoitajalle: ”Eihän tällaista tapahdu kuin TV-sarjoissa ja elokuvissa.” Itkin kun kuvittelin jättäväni jälkeeni nuoren lesken ja pienen lapsen. Itkin katkerana sitä miten en saisi elää yhteistä vanhuutta rakkaani kanssa. Itkin, koska elämä oli mielestäni epäreilu, vaikka ei elämä ole epäreilu, elämä vain on.

Omituista kyllä, en itkenyt tippaakaan menetettyä rintaani. Sillä hetkellä kun kuulin diagnoosin, en ollut toivonut mitään niin paljon kuin sitä, että rinta leikattaisiin pois. Sillä hetkellä kun kuulin rinnassa olevasta syöpäkasvaimesta, se oli muuttunut mielessäni sairaaksi, syövän runtelemaksi, pilalliseksi. Halusin rinnasta eroon hinnalla millä hyvänsä, ja niin pääsin. Leikkaus oli rinnan osalta helpotus. Pitää hyvin paikkansa kuulemani ja lukemani, että syövän käsittelyssä vaikeinta on aika diagnoosista leikkaukseen, ja allekirjoitan tuon kyllä täysin.

Imetys · Synnytys · Yleinen

Haaveita imetyksestä & estolääkitys.

M

Olin varautunut imetykseen monestakin syystä ja ehtinyt hankkimaan hiukan ennen rintasyöpädiagnoosiani Philips Avent-merkkisen sähkökäyttöisen rintapumpun. Käytettynä huuto.netistä tuo hankinta ei maksanut mahdottomasti, joten rahallinen menetys ei ollut suuri. Olin elätellyt toiveita imetyksestä aivan viimeiseen asti, olivathan radiologi ja kirurgi lupailleet alustavasti että imetys terveestä rinnasta voisi onnistua, sairaasta rinnasta pitäisi vaan lypsää maidot pois. Ajattelin että tuleepahan rintapumppu hyvään käyttöön ja toivoin maidon nousevan onnistuneesti ja mahdollisimman kivuttomasti. Olin ajatellut imettää ensin synnytyksestä rintaleikkaukseen, lypsää mahdollisimman paljon maitoa pakkaseen rintaleikkauksesta toipumisen ajaksi ja jatkaa terveestä rinnasta imetystä heti leikkauksesta toivuttuani.

Koska rintatutkimukseni, siitä seurannut diagnoosini, leikkaukseni ja lapsen synnytys oli jouduttu aikatauluttamaan äärimmäisen kiireellisellä aikataululla, kanssani ei ollut keskusteltu kunnolla kaikista vaikuttavista asioista, kuten esim. imetyksestä ja sen potentiaalisista riskeistä rintaleikkauksen ja syöpäkasvaimen suhteen. Onneksi synnytysosastolla oleiluni aikana yksi  tapaamistani kätilöistä oli työskennellyt kirurgisena sairaanhoitajana ja ollut mukana juurikin rintaleikkauksissa, joten hän kävi tarkistamassa papereistani kasvaimeni tiedot (ne vähäiset mitä tässä vaiheessa oli tiedossa) ja tuli kertomaan että minun tapauksessani imetys, tarkemmin ottaen maidonnousu, olisi äärimmäisen riskialtis vaihtoehto: Olisi erittäin suuri riski rintatulehdukselle ja/tai maitorauhastulehdukselle ja mahdollisesti muut nousevat infektiotekijät, sekä maidon nouseminen rintoihin (erityisesti sairaaseen rintaan) vaikeuttaisi leikkausta huomattavasti, pahimmassa tapauksessa estäisi leikkauksen. Kaikkien nousevien riskitekijöitten lisäksi maidonnousu saattaisi olla kivuliasta, ja minun kohdallani erityisen kivuliasta, varsinkin sairaassa rinnassa.

Päädyin lopulta tuon keskustelun jälkeen valitsemaan maidonestolääkityksen (Dostinex) välittömästi sektion jälkeen, enkä ole katunut. En saanut tästäkään lääkityksestä minkäänlaisia sivuoireita ja vältyin maidonnousun ja imetyksen lisärasitteelta. Lapsemme sai synnytysosastolla luovutusmaitoa sekä korviketta, ja kotona olemme jatkaneet korvikeruokintaa, jolla lapsi on kasvanut todella hyvää vauhtia ja neuvolan kehujen mukaan ”äärimmäisen hyvän värinen vauva!” eli kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin.

Tottakai imetyksen epäonnistuminen ajatuksena harmittaa, mutta tässä tilanteessa, näillä riskeillä, vaihtoehtoja ei käytännössä juuri ollut. Pahinta mitä olisi voinut tapahtua, olisi ollut rinnan tulehtuminen ja rintaleikkauksen peruuntuminen/siirtyminen infektion takia, tai rintaleikkauksen epäonnistuminen maidonnousun vuoksi.

Synnytys · Yleinen

Synnytyksen käynnistys, synnytys & sektio.

MYksi kommentti

Laskettu aikani oli 8.8.2014. Keskusteltuani puhelimessa radiologin ja kirurgin kanssa, päädyimme synnytyksen käynnistykseen ja lähdimme alle 2h varoitusajalla synntyslaitokselle samana päivänä kun sain diagnoosin, eli 7.8.2014. Minulle tarjottiin myös vaihtoehtoa jäädä kotiin odottelemaan synnytyksen luontaista käynnistymistä, mutta totesin samantien että pääni ei kestä kotona kyttäämistä ja odottelua, vaan haluan käynnistykseen. Minkäänlaisia harjoitussupistuksia tai muita merkkejä synnytyksestä ei ollut tuntunut koko raskauden aikana ja tiesin suvustani, että meillä on synnytetty yleensä vähintään parisen viikkoa yli lasketun ajan, joten aavistelin että jos jäisin kotiin, lapsi syntyisin todennäköisimmin äärimmäisen myöhässä ja pääsyni rintaleikkaukseen vaarantuisi. Lähdimme siis samantien, sairaalakassikin oli odottanut pakattuna jo pari viikkoa.

Synnytyksen käynnistys aloitettiin Cytotec-lääkityksellä. Kesti neljä päivää pelkästään lääkkeillä kypsytellä kohdunsuuta auki, mutta viidentenä päivänä saatiin sovitettua ballonki. Ballonki tuli ulos alle 6 tunnissa ja siirryimme synnytyssaliin. Synnytyssalissa käynnistystä jatkettiin puhkaisemalla kalvot ja yrittämällä supistuksia oksitosiinitipassa ja supistukset alkoivatkin vihdoin, ensimmäistä kertaa siten että pystyin tuntemaan ne.

Vaikka tunnelmat olivatkin aivan sanoinkuvaamattoman lohduttomat, pystyin olemaan itkeskelemättä suurimman osan ajasta sekä sinä aikana kun odottelin osastolla huoneessani Cytotec-lääkityksen tehoa että myös synnytyssalissa. Kätilöt olivat äärimmäisen ihania ja ymmärtäväisiä, ja koska kyseessä on kaikessa hirveydessään jotain hyvin poikkeuksellista (nuori rintasyöpäpotilas, diagnoosi raskausaikana) niin minulle järjestettiin yksityishuone (ahdas yhden hengen huone) jonne kärrättiin puolisoa varten oma sänky ja poikkeuksellisesti puoliso sai luvan jäädä ympärivuorokautisesti seurakseni. En olisi jaksanut henkisesti ilman häntä, joten tuhannet kiitokset kuuluu sekä synnytyslaitoksen henkilökunnalle että puolisolle.

Puolisentoista vuorokautta synnytyssalissa puserrettuani olin käyttänyt kaikki saatavissa olevat kivunlievityskeinot sekä anestesiologin erikoisluvalla epiduraalia oli annettu muutamia boluksia yli normaalin annostuksen. Tavoitteena oli koko ajan yrittää saada supistukset niin voimakkaiksi että ne riittäisivät puskemaan avautumisen ponnistusvaiheeseen, mutta sinne asti ei koskaan päästy. Kohdunsuu kävi isoimmillaan auki 8cm ja kohdunkaula oli tuossa vaiheessa kutistunut lähes olemattomiin, mutta välittömästi kivunlievityksen laantuessa oksitosiinitippaa jouduttiin pienentämään ja tämä taas aiheutti supistusten laantumisen, kohdunkaulan pidentymisen senttitolkulla takaisinpäin ja kohdunsuun supistumisen sentillä tai parilla.

Lopulta keskiyön paikkeilla kätilö taivutteli lääkärin suostumaan sektioon ja terve lapsi syntyi 13.8.2014  klo 00:58, apgar-pisteet 8/9. Pituus 50cm, paino 3940g. Lääkäri olisi halunnut yrittää viimeiseen asti alatiesynnytystä, sillä tietäen tulevan rintaleikkaukseni, hänellä oli varmasti mielessä ja toiveissa vähentää infektioriskiä sekä potentiaalisia komplikaatioita, joihin kuuluu mm. moninkertainen veritulppariski kun operoidaan useampia vaativia leikkauksia lyhyen ajan sisällä nukutuksessa. Olisin itsekin toivonut alatiesynnytyksen onnistumista, mutta ilman kivunlievitystä se ei olisi minulta mitenkään onnistunut eikä lääkityksestä ja yrityksestä huolimatta synnytys käynnistynyt missään vaiheessa luontaisesti. Onneksi en kuitenkaan saanut minkäänlaisia komplikaatioita nukutuksesta enkä leikkauksesta, joten rintaleikkaukseni aikataulu pysyi ennallaan. Kohonneista riskitekijöistä johtuen sain mm. kahta eri antibioottia suonensisäisesti sekä kolmatta tabletteina (Kefexin 500mg, 3krt/vrk, kuuri loppui rintaleikkaukseen) sekä verenohennuslääkityksen 6 viikoksi (Klexane 60mg, 1krt/vrk).

Saatuani täyden latingin kivunlievitystä ja vähän extraa jo synnytyssalissa tuon puolentoista vuorokauden aikana, puutumiseni epiduraalin kautta oli läikikästä ja sektiota aloittaessa paikallispuudutus vaihdettiinkin lennossa nukutukseen, jonka takia puoliso oli viime hetkillä ohjattu ulos leikkaussalista. Hän kuitenkin sai lapsen syliinsä n. 10 minuutissa siitä kun oli kävellyt ovista ulos. Minua taas tarkisteltiin, puhdistettiin ja tikattiin sen verran pitempään että heräsin heräämössä n. 1h myöhemmin, 32 metalliniittiä alavatsassa sekä sulavia tikkejä useammassa kerroksessa vatsanpeitteissä. Sektioarpeni oli viilletty alunperin n. 20cm mittaiseksi (tosin mittasin kun vatsa oli vielä turvotuksesta pulleana) ja alkuperäisen viillon lisäksi häpykukkulalle oli jouduttu viiltämään n. 5cm lisää, joten navasta alkaen 20cm on suora kuin viivottimella piirretty ja hyvin siistireunainen, mutta viimeiset 5cm aikamoista suttua. Tämäkään ei minua haittaa, ymmärrän kyllä että sektioviillon laajentaminen kesken kaiken on vaikeaa, kun nahka on jo venytetty auki eikä ole enää siististi suorana, joten suoraan viiltäminen kurtussa olevaan ihoon on lähes mahdotonta.

Tiesin jo etukäteen että sektio tultaisiin tekemään pystyviiltona johon olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä täysiaikaisen ja reilunkokoisen lapsen sektio alavatsaan tehtävästä 8-10cm vaakaviillosta ei olisi onnistunut mistään suunnasta, ja synnytyslääkäri oli sen jo arvioinut etukäteen aika hyvällä varmuudella ettei vaakaviiltoa lähdetä edes kokeilemaan. Pidin sitä hyvänä siksi, että olin ehtinyt etukäteen lukemaan eri sektioarpien toipumisajoista ja kuntoutumisesta, ja vaakaviillossa joudutaan katkaisemaan pitkät vatsalihakset pituussuunnassa poikki, mikä pidentää toipumista ja saattaa altistaa kiinnikkeille ja repeämisille. Vaakaviillon ainoa etu on esteettinen, eli se voidaan piilottaa bikinirajaan, mutta tämä ei minua haitannut tippaakaan joten olen enemmän kuin tyytyväinen pystyviiltooni vaikka se alkaakin navasta ja jatkuu n. 20-25cm alaspäin häpykukkulalle asti. Toiminnallisuus oli koko ajan mielessäni prioriteeteissa ykkösenä, estetiikka vähäisimpänä. Kuolemanpelko on tehokas muokkaamaan prioriteetit uusiksi, muutama arpi tässä leikeltävässä ruhossa ei tuntuisi enää missään.

Eli kerrottakoon teille jotka kuvittelette sektion olevan ”helppo” vaihtoehto alatiesynnytykselle: Olette väärässä. Alatiesynnytyksen jälkeen suurin osa kävelee omin avuin vessaan, sektion jälkeen heräämössä heräillessä ja katetria sekä tikkejä ihmetellessä alkaa leikkauksesta toipuminen, jonka jälkeen/aikana toivutaan vielä itse synnytyksestä.

Sektio on aina iso operaatio jossa on omat riskinsä. Sektiossa joudutaan menemään vatsaonteloon, mistä tyypillisenä oireena suoliston shokkitila, jonka takia useamman päivän ajan joutuu kärsimään ulostusvaikeuksista (ummetus, virtsaamisvaikeudet, katetrointi, ymv.), ruoansulatusongelmista (mm. ilmavaivat, närästys). Arpikudoksen yksilöllinen muodostuminen, potentiaalisesti keloidiset arvet. Sektioarven kiinnikkeet, tikit useassa kerroksessa vatsanpeitteissä. Tikkien/arven potentiaalinen repeäminen. Vaakaviillon toipumisaika pitempi kuin pystyviillon, sillä vatsalihakset ”sietävät” paremmin pystysuuntaan viilletyn arven ja paranevat nopeammin kuin poikkiviilletyt. Kohonnut infektioriski. Nukutuksen riskit, mahdolliset allergiset kohtaukset ja komplikaatiot nukutuksesta. Antibiootit/penisilliinit ennaltaehkäisevänä tai välttämättömänä hoitona infektioihin. Lääkityksestä johtuva suolistoflooran tuhoutuminen, jälleen uusi ummetuskausi. Sektioarpi saattaa myös vaikeuttaa myöhemmissä raskauksissa istukan kiinnittymistä, jos istukka osuu arven päälle, sekä sektioarpi repeää herkemmin ponnistusvaiheessa kuin ehjä kohdunseinämä. Jne…

Jos joku kuvittelee että sektio voitaisiin tehdä aina suunnitellusti bikinirajaan tehtävästä 8-10cm vaakaviillosta, mietipä hetki uudestaan: Miten pystytään kiskomaan kohdusta ulos puolimetrinen, n. 4 kiloa painava lapsi ulos, niin että viilto olisi vain 8cm ja sijoitettu juuri ja juuri häpyluun yläpuolelle? Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että sektio aloitetaan vaakaviillolla, kunnes kesken operaation huomataan ettei lasta saada mahtumaan ulos, ja viilto joudutaan tekemään silti pystyyn. Sen jälkeen alavatsa tikataan kahteen suuntaan, sekä lyhyempi vaakaviilto että pitempi pystyviilto. Vaakaviillossa on myös pituusrajoitus, tolkuttoman pitkää viiltoa ei voida tehdä vaakaan, koska vatsalihakset eivät kestä sitä että ne kaikki vedettäisiin alareunastaan poikki ja tikattaisiin uudelleen. Repeämisriski kohtuuton. Tuo on yksi syy miksi vaakaviillot ovat yleensä lyhyitä, mutta vain jos sektio on teknisesti mahdollista tehdä vaakaan, eli vauva on tarpeeksi pieni ja kohtu siinä asennossa että vauva saadaan mahtumaan. Muussa tapauksessa viilto tulee pystyyn, eikä sille vaan mahda mitään.

Olen kiitollinen siitä että omat komplikaationi leikkauksista jäivät olemattomiksi ja toivuin sektiosta hyvin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Herättyäni heräämössä nukutusaineen vaikutuksen lakatessa silmäni revähtivät auki välittömästi ja olin täysin pirteä. En potenut minkäänlaista pahoinvointia ja ruokahalu palautui samantien, varsinkin kun olin paastonnut melkein koko synnytyssalissa viettämäni ajan, vastentahtoisesti varmuuden vuoksi sektion varalta. En saanut edes juoda vettä, mikä tuntui vaikealta. Muistan haaveilleeni huurteisesta kokiksesta/pepsistä lähes tauotta ja puhuneeni siitä myös kätilöille, vaikka he varoittelivatkin ettei kannattaisi juoda hiilihapotettua juotavaa heti sektion jälkeen. Sain kuitenkin pienen iltapalan mukana 0,5l pullollisen jo heti yöllä heräämöstä osastolle siirryttyäni, vakuutettuani etten tunne pahoinvointia tai oksetusta ja lupasin juoda varovasti.

Kaikkiaan synnytystarinani käsittää siis n. 6,5 vuorokautta, alkaen kohdunkaulan/kohdunsuun lääkkeellisestä kypsytyksestä ei-elektiiviseen sektioon.

Yleinen

Diagnoosi.

M

Lähes jokainen syöpäpotilas muistaa sen hetken kun kuulee ”Valitettavasti…”

Tuon sanan jälkeen tulevilla lauseilla ei ole juurikaan merkitystä, tai vaikka onkin, niin niitä on hyvin vaikea muistaa yhtä tarkasti. Se hetki kun saa diagnoosin puhelimitse tai vastaanotolla, se ikuistuu mieleen. Mitä vaatteita oli tuolloin päällä, miltä vastaanottohuoneen seinä ja banaali taulu näytti, millainen ilme lääkärillä oli. Millä äänensävyllä/painolla hän aloitti.

Olin sopinut ultranneen ja paksuneulanäytteen tehneen radiologin kanssa että hän soittaa tulokset heti kun ne valmistuvat. Tämä siksi, että raskauteni lähestyi loppuaan ja laskettu aika oli vain muutaman päivän päässä kun kävin tutkimuksessa. Sovittiin että tässä tapauksessa poikkeuksellisesti saisin tulokset puhelimitse, koska olisi riski että olisin jo ehtinyt lähteä synnyttämään, enkä siis pystyisi käymään vastaanotolla. Puhelimitse kerrottuna saisin tulokset myös nopeammin, kuin varaamalla vastaanottoaikaa tai erillistä puhelinaikaa.

Tuo puhelu tuli päivää ennen laskettua aikaa, 7.8.2014.

En muista juurikaan miten puhelu tarkalleen ottaen eteni sen jälkeen kun kuulin radiologin todenneen esittelyn jälkeen ”Valitettavasti…” mutta muistan hänen kertoneen että näytteistä on löytynyt syöpäsoluja. Shokin ensiaalto kävi lävitseni ja muistan vain pidätelleeni hysteeristä itkua koko puhelun ajan: Mietin, miten nyt on pakko pysyä kasassa ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen, että tästä käynnistyy äärimmäisen kireällä aikataululla hoidot, eli tiedossa rintaleikkaus (sitä en vielä tiennyt minkälainen tai minkä laajuisena), enkä osannut uumoilla liitännäishoidoista mitään.

Muistan hämärästi puhelusta sen, että kasvaimeni oli todettu laadultaan gradus 3:ksi, eli ennuste sen perusteella ei olisi hyvä. Radiologi kuitenkin jutteli asiallisesti ja rauhallisesti (tämän muistan) ja sanoi, että hänen mielestään luokitus olisi lähes voinut olla vaikka gradus 2, koska kasvaimen koko ja selvärajaisuus on alustavien tutkimuksien mukaan lähellä gradus 2-luokan rajaa. Kuitenkin, syöpäsolujen laatu ja kasvaimen koko, joka niukasti ylittää gradus 2-luokan kriteerit, tekee siitä gradus 3:n. Huomaan itsekin tarkertuvani pienimpiinkin seikkoihin jotka saattaisivat antaa paremman ennusteen, mutta koen sen lohdulliseksi joten se sallittakoon.

Koska raskaanaolevalle ei voida tehdä muita jatkotutkimuksia kuin ultraus ja neulanäyte, tapaukseni tiedot lähtivät samantien kirurgille tutustuttaviksi ja leikkaus varattiin siten, että alle 2 tunnin sisään olin jutellut sekä diagnoosin antaneen radiologin että leikkaavan kirurgin kanssa. Sinänsä muita analysoivia ja diagnoosiin johtavia tutkimuksia ei tarvittaisi, koska neulanäytteet ovat jokatapauksessa tarkempia ja enemmän tietoa antavia kuin esim. mammografia. Ultra itsessäänhän ei kovin tarkka ole, mutta sen takia neulanäytteet otettiinkin heti kun ultrassa tuo rinnassa tuntuva pahkura näkyi.

Muistan kyselleeni radiologilta ja kirurgilta lisätietoja ja penänneeni ennustetta ja muuta vastaavaa, mutta ymmärrettävästi he eivät voineet hirveän paljoa kertoa vielä tässä vaiheessa. Kirurgi ehdotti, että halutessani voisin lähteä samantien synnytyksen käynnistykseen, tai jäädä kotiin odottamaan että vauva syntyisi omia aikojaan. Tässä vaiheessa kuulin että rintaleikkauksen aikataulu oli jo lyöty lukkoon ja minulle oli varattu leikkauspäiväksi keskiviikko 20.8.2014 jos vain hyväksyisin sen. Imoitin samantien puhelimessa että tottakai, ja päätin, että hinnalla millä hyvänsä olisin tuolloin leikattavana, maksoi mitä maksoi.

Pitäisi vain hoitaa yksi pikkujuttu alta pois ensin, eli synnyttää lapsi, joka ei ollut tähän mennessä osoittanut minkäänlaisia merkkejä siitä että synnytys olisi lähelläkään.

Muistan kysyneeni sekä radiologilta että kirurgilta että onnistuisiko imetys. Molemmat lupasivat alustavasti ettei varsinaisia esteitä imetykselle ole, joten luottavaisin ja avoimin mielin päätin ottaa tarjouksen vastaan ja pari tuntia myöhemmin olimme miehen kanssa matkalla synnytyslaitokselle ja synnytys olisi suunnitelmissa käynnistää.