Laskettu aikani oli 8.8.2014. Keskusteltuani puhelimessa radiologin ja kirurgin kanssa, päädyimme synnytyksen käynnistykseen ja lähdimme alle 2h varoitusajalla synntyslaitokselle samana päivänä kun sain diagnoosin, eli 7.8.2014. Minulle tarjottiin myös vaihtoehtoa jäädä kotiin odottelemaan synnytyksen luontaista käynnistymistä, mutta totesin samantien että pääni ei kestä kotona kyttäämistä ja odottelua, vaan haluan käynnistykseen. Minkäänlaisia harjoitussupistuksia tai muita merkkejä synnytyksestä ei ollut tuntunut koko raskauden aikana ja tiesin suvustani, että meillä on synnytetty yleensä vähintään parisen viikkoa yli lasketun ajan, joten aavistelin että jos jäisin kotiin, lapsi syntyisin todennäköisimmin äärimmäisen myöhässä ja pääsyni rintaleikkaukseen vaarantuisi. Lähdimme siis samantien, sairaalakassikin oli odottanut pakattuna jo pari viikkoa.

Synnytyksen käynnistys aloitettiin Cytotec-lääkityksellä. Kesti neljä päivää pelkästään lääkkeillä kypsytellä kohdunsuuta auki, mutta viidentenä päivänä saatiin sovitettua ballonki. Ballonki tuli ulos alle 6 tunnissa ja siirryimme synnytyssaliin. Synnytyssalissa käynnistystä jatkettiin puhkaisemalla kalvot ja yrittämällä supistuksia oksitosiinitipassa ja supistukset alkoivatkin vihdoin, ensimmäistä kertaa siten että pystyin tuntemaan ne.

Vaikka tunnelmat olivatkin aivan sanoinkuvaamattoman lohduttomat, pystyin olemaan itkeskelemättä suurimman osan ajasta sekä sinä aikana kun odottelin osastolla huoneessani Cytotec-lääkityksen tehoa että myös synnytyssalissa. Kätilöt olivat äärimmäisen ihania ja ymmärtäväisiä, ja koska kyseessä on kaikessa hirveydessään jotain hyvin poikkeuksellista (nuori rintasyöpäpotilas, diagnoosi raskausaikana) niin minulle järjestettiin yksityishuone (ahdas yhden hengen huone) jonne kärrättiin puolisoa varten oma sänky ja poikkeuksellisesti puoliso sai luvan jäädä ympärivuorokautisesti seurakseni. En olisi jaksanut henkisesti ilman häntä, joten tuhannet kiitokset kuuluu sekä synnytyslaitoksen henkilökunnalle että puolisolle.

Puolisentoista vuorokautta synnytyssalissa puserrettuani olin käyttänyt kaikki saatavissa olevat kivunlievityskeinot sekä anestesiologin erikoisluvalla epiduraalia oli annettu muutamia boluksia yli normaalin annostuksen. Tavoitteena oli koko ajan yrittää saada supistukset niin voimakkaiksi että ne riittäisivät puskemaan avautumisen ponnistusvaiheeseen, mutta sinne asti ei koskaan päästy. Kohdunsuu kävi isoimmillaan auki 8cm ja kohdunkaula oli tuossa vaiheessa kutistunut lähes olemattomiin, mutta välittömästi kivunlievityksen laantuessa oksitosiinitippaa jouduttiin pienentämään ja tämä taas aiheutti supistusten laantumisen, kohdunkaulan pidentymisen senttitolkulla takaisinpäin ja kohdunsuun supistumisen sentillä tai parilla.

Lopulta keskiyön paikkeilla kätilö taivutteli lääkärin suostumaan sektioon ja terve lapsi syntyi 13.8.2014  klo 00:58, apgar-pisteet 8/9. Pituus 50cm, paino 3940g. Lääkäri olisi halunnut yrittää viimeiseen asti alatiesynnytystä, sillä tietäen tulevan rintaleikkaukseni, hänellä oli varmasti mielessä ja toiveissa vähentää infektioriskiä sekä potentiaalisia komplikaatioita, joihin kuuluu mm. moninkertainen veritulppariski kun operoidaan useampia vaativia leikkauksia lyhyen ajan sisällä nukutuksessa. Olisin itsekin toivonut alatiesynnytyksen onnistumista, mutta ilman kivunlievitystä se ei olisi minulta mitenkään onnistunut eikä lääkityksestä ja yrityksestä huolimatta synnytys käynnistynyt missään vaiheessa luontaisesti. Onneksi en kuitenkaan saanut minkäänlaisia komplikaatioita nukutuksesta enkä leikkauksesta, joten rintaleikkaukseni aikataulu pysyi ennallaan. Kohonneista riskitekijöistä johtuen sain mm. kahta eri antibioottia suonensisäisesti sekä kolmatta tabletteina (Kefexin 500mg, 3krt/vrk, kuuri loppui rintaleikkaukseen) sekä verenohennuslääkityksen 6 viikoksi (Klexane 60mg, 1krt/vrk).

Saatuani täyden latingin kivunlievitystä ja vähän extraa jo synnytyssalissa tuon puolentoista vuorokauden aikana, puutumiseni epiduraalin kautta oli läikikästä ja sektiota aloittaessa paikallispuudutus vaihdettiinkin lennossa nukutukseen, jonka takia puoliso oli viime hetkillä ohjattu ulos leikkaussalista. Hän kuitenkin sai lapsen syliinsä n. 10 minuutissa siitä kun oli kävellyt ovista ulos. Minua taas tarkisteltiin, puhdistettiin ja tikattiin sen verran pitempään että heräsin heräämössä n. 1h myöhemmin, 32 metalliniittiä alavatsassa sekä sulavia tikkejä useammassa kerroksessa vatsanpeitteissä. Sektioarpeni oli viilletty alunperin n. 20cm mittaiseksi (tosin mittasin kun vatsa oli vielä turvotuksesta pulleana) ja alkuperäisen viillon lisäksi häpykukkulalle oli jouduttu viiltämään n. 5cm lisää, joten navasta alkaen 20cm on suora kuin viivottimella piirretty ja hyvin siistireunainen, mutta viimeiset 5cm aikamoista suttua. Tämäkään ei minua haittaa, ymmärrän kyllä että sektioviillon laajentaminen kesken kaiken on vaikeaa, kun nahka on jo venytetty auki eikä ole enää siististi suorana, joten suoraan viiltäminen kurtussa olevaan ihoon on lähes mahdotonta.

Tiesin jo etukäteen että sektio tultaisiin tekemään pystyviiltona johon olin enemmän kuin tyytyväinen, sillä täysiaikaisen ja reilunkokoisen lapsen sektio alavatsaan tehtävästä 8-10cm vaakaviillosta ei olisi onnistunut mistään suunnasta, ja synnytyslääkäri oli sen jo arvioinut etukäteen aika hyvällä varmuudella ettei vaakaviiltoa lähdetä edes kokeilemaan. Pidin sitä hyvänä siksi, että olin ehtinyt etukäteen lukemaan eri sektioarpien toipumisajoista ja kuntoutumisesta, ja vaakaviillossa joudutaan katkaisemaan pitkät vatsalihakset pituussuunnassa poikki, mikä pidentää toipumista ja saattaa altistaa kiinnikkeille ja repeämisille. Vaakaviillon ainoa etu on esteettinen, eli se voidaan piilottaa bikinirajaan, mutta tämä ei minua haitannut tippaakaan joten olen enemmän kuin tyytyväinen pystyviiltooni vaikka se alkaakin navasta ja jatkuu n. 20-25cm alaspäin häpykukkulalle asti. Toiminnallisuus oli koko ajan mielessäni prioriteeteissa ykkösenä, estetiikka vähäisimpänä. Kuolemanpelko on tehokas muokkaamaan prioriteetit uusiksi, muutama arpi tässä leikeltävässä ruhossa ei tuntuisi enää missään.

Eli kerrottakoon teille jotka kuvittelette sektion olevan ”helppo” vaihtoehto alatiesynnytykselle: Olette väärässä. Alatiesynnytyksen jälkeen suurin osa kävelee omin avuin vessaan, sektion jälkeen heräämössä heräillessä ja katetria sekä tikkejä ihmetellessä alkaa leikkauksesta toipuminen, jonka jälkeen/aikana toivutaan vielä itse synnytyksestä.

Sektio on aina iso operaatio jossa on omat riskinsä. Sektiossa joudutaan menemään vatsaonteloon, mistä tyypillisenä oireena suoliston shokkitila, jonka takia useamman päivän ajan joutuu kärsimään ulostusvaikeuksista (ummetus, virtsaamisvaikeudet, katetrointi, ymv.), ruoansulatusongelmista (mm. ilmavaivat, närästys). Arpikudoksen yksilöllinen muodostuminen, potentiaalisesti keloidiset arvet. Sektioarven kiinnikkeet, tikit useassa kerroksessa vatsanpeitteissä. Tikkien/arven potentiaalinen repeäminen. Vaakaviillon toipumisaika pitempi kuin pystyviillon, sillä vatsalihakset ”sietävät” paremmin pystysuuntaan viilletyn arven ja paranevat nopeammin kuin poikkiviilletyt. Kohonnut infektioriski. Nukutuksen riskit, mahdolliset allergiset kohtaukset ja komplikaatiot nukutuksesta. Antibiootit/penisilliinit ennaltaehkäisevänä tai välttämättömänä hoitona infektioihin. Lääkityksestä johtuva suolistoflooran tuhoutuminen, jälleen uusi ummetuskausi. Sektioarpi saattaa myös vaikeuttaa myöhemmissä raskauksissa istukan kiinnittymistä, jos istukka osuu arven päälle, sekä sektioarpi repeää herkemmin ponnistusvaiheessa kuin ehjä kohdunseinämä. Jne…

Jos joku kuvittelee että sektio voitaisiin tehdä aina suunnitellusti bikinirajaan tehtävästä 8-10cm vaakaviillosta, mietipä hetki uudestaan: Miten pystytään kiskomaan kohdusta ulos puolimetrinen, n. 4 kiloa painava lapsi ulos, niin että viilto olisi vain 8cm ja sijoitettu juuri ja juuri häpyluun yläpuolelle? Pahimmassa tapauksessa voi käydä niin, että sektio aloitetaan vaakaviillolla, kunnes kesken operaation huomataan ettei lasta saada mahtumaan ulos, ja viilto joudutaan tekemään silti pystyyn. Sen jälkeen alavatsa tikataan kahteen suuntaan, sekä lyhyempi vaakaviilto että pitempi pystyviilto. Vaakaviillossa on myös pituusrajoitus, tolkuttoman pitkää viiltoa ei voida tehdä vaakaan, koska vatsalihakset eivät kestä sitä että ne kaikki vedettäisiin alareunastaan poikki ja tikattaisiin uudelleen. Repeämisriski kohtuuton. Tuo on yksi syy miksi vaakaviillot ovat yleensä lyhyitä, mutta vain jos sektio on teknisesti mahdollista tehdä vaakaan, eli vauva on tarpeeksi pieni ja kohtu siinä asennossa että vauva saadaan mahtumaan. Muussa tapauksessa viilto tulee pystyyn, eikä sille vaan mahda mitään.

Olen kiitollinen siitä että omat komplikaationi leikkauksista jäivät olemattomiksi ja toivuin sektiosta hyvin. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Herättyäni heräämössä nukutusaineen vaikutuksen lakatessa silmäni revähtivät auki välittömästi ja olin täysin pirteä. En potenut minkäänlaista pahoinvointia ja ruokahalu palautui samantien, varsinkin kun olin paastonnut melkein koko synnytyssalissa viettämäni ajan, vastentahtoisesti varmuuden vuoksi sektion varalta. En saanut edes juoda vettä, mikä tuntui vaikealta. Muistan haaveilleeni huurteisesta kokiksesta/pepsistä lähes tauotta ja puhuneeni siitä myös kätilöille, vaikka he varoittelivatkin ettei kannattaisi juoda hiilihapotettua juotavaa heti sektion jälkeen. Sain kuitenkin pienen iltapalan mukana 0,5l pullollisen jo heti yöllä heräämöstä osastolle siirryttyäni, vakuutettuani etten tunne pahoinvointia tai oksetusta ja lupasin juoda varovasti.

Kaikkiaan synnytystarinani käsittää siis n. 6,5 vuorokautta, alkaen kohdunkaulan/kohdunsuun lääkkeellisestä kypsytyksestä ei-elektiiviseen sektioon.