Ajatuksia syövästä · Yleinen

Nythän on niin, että…

En ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin. Muutamia opintoihin liittyviä surkeita rääpäisyjä ei lasketa.

#koronakaranteeni ja #koronakevät. Tämä on uusi normaali. En pysty edes muodostamaan sopivia sanoja, ei tällaiselle olisi aikaa, tahi käsityskykyä.

En pysty käsittämään sitä, että olen ilmeisesti kohta valmistumassa insinööriksi. Olen elämässäni aloittanut lukemattoman määrän erilaisia koulutuksia, mutten koskaan valmistunut. Nyt, kun olen hoitanut lasta ja pariin otteeseen syöpää ja vähän kaikenlaista, olen jotenkin ihmeen kaupalla päässyt opinnoissani siihen pisteeseen, että noin viikon sisällä olen tekemässä viimeisen kokeen. Sen jälkeen pitäisi raapia kasaan opinnäytetyö, jota varten on empiirinen tutkimusosuus tehty jo aikaa sitten, materiaalia haalittu, aihetta mietitty ja rajattu. Kirjoittamista vaille valmis siis. Muutama harkkatyö vielä palauttamatta, mutta se on sitten siinä.

Olen epätodellisuuden rajalla. En pysty käsittelemään sitä todellisuutta jossa valmistun, sillä en ole eläissäni valmistunut yhdestäkään aloittamastani koulutuksesta. Ylioppilaaksi sentään pääsin vuonna 2000. Se tuntuu tapahtuneen jollekin toiselle, jossain toisessa elämässä, jossain toisessa todellisuudessa. Se tapahtui aivan eri minälle, jollekin doppelgängerille, jollekin sellaiselle jota en tunnista alkuunkaan, vaikka kuinka yritän muistella minkälainen olin silloin, parikymppisenä nuorena. Kuten nyt, silloinkin raavin viimeisiä kursseja kasaan vielä pari viikkoa ennen lakkiaisia ja mietin ahdistuneena kuvaamataidon luokan takahuoneessa kolmea matikankoetta tehdessäni, että en yksinkertaisesti kehtaa sanoa äidille että lakkiaiset jouduttaisiin perumaan sen takia etten saa tutkintoa kasaan. Muistan sen tunteen, sillä elän sitä nyt. Taas.

Tällä kertaa valmistujaisjuhlia ei ole suunniteltu vielä yhtään. En ole uskaltanut. En ole antanut kellekään lupaa ruveta suunnittelemaan, en edes itselleni. En tiedä johtuuko se siitä, että syövän uusiutumisen myötä en ollut edes varma elänkö tarpeeksi pitkään jotta ehtisin saamaan opinnot valmiiksi. Ihan varmasti mukana oli epävarmuutta siitä, ajaudunko taas siihen ihmeelliseen limboon missä kadotan otteeni opintojen etenemisestä ja työnteosta, siitä arkisesta ja sinnikkyyttä vaativasta uurastuksesta jota opintojen loppuunsaattaminen vaatii, koska minulla ei ole koskaan ollut sellaista pitkäjänteisyyttä. Jaksan puurtaa ja paahtaa hirveällä höyryllä eteenpäin niin kauan kun olen motivoitunut ja innostunut, mutta heti kun alkuinnostus hiipuu, katoaa motivaatio kuin tuhnupieru saunaan, ja puhti purjeista. Lakkaan suoriutumasta enkä enää kykene pakottamaan itseäni, joten siihen ne hommat sitten jää.


Yksi selittävä tekijä on ADHD, joka diagnosoitiin vihdoinkin toissa keväänä. Pääsin lääkitykselle ja jo ensimmäinen valmiste alkoi potkia kuin taikaiskusta. Kypsässä 38 vuoden iässä sain vihdoinkin kokea miltä todellisuus tuntuu jos on mieleltään normi. Tunne oli kuin Neolla Matrixissa, kuin olisin pelannut tätä Elämä-peliä levelillä Vitun HC Hardcore, ja ihmetellyt miksen pärjää. Yhtäkkiä, kiitos lääkityksen, aivankuin vaikeustaso olisi veivattu normaaliksi. Kyselin itseltäni päivittäin ihmetyksestä ymmyrkäisenä, ”Näinkö ne normot elää? Tältäkö sellaisen normaalin vaikeustason ja elämän kuormittavuuden pitäis tuntua, jos olis normaali? Tai keskiverto?” Taustalla Arman Alizadin kertojanääni: ”Voittekste kuvitella, nää ihmiset elää näin joka päivä?!”

Mut ei siitä nyt sen enempää. Voin palata aiheeseen myöhemminkin.


Uskolliset (ja hyvämuistiset) lukijat saattavat muistaa, että sain hankittua mikrofonin jo jokin aika sitten. Oli suuria suunnitelmia alkaa tehdä podcastia ja ties mitä, mutta sitten, DUN DUN DUU, koronakevät 2020.

Voitteko kuvitella miten helppoa ja joutuisaa on tehdä mitään äänitystyötä kotona, kun samaan aikaan samassa tilassa on 5-vuotias lapsi, ja ison osan ajasta myös puoliso, sen mitä työssäkäynniltään liikenee?

Toki samat sanat pätee myös kaikkeen opiskeluun, kuten viimeisiin harkkatöihin, kokeisiin lukemisiin, opinnäytetyöhön.

Koen välillä myös merkityksettömyyttä kaiken tekemäni suhteen, tai kaiken sellaisen suhteen mitä PITÄISI vielä tehdä opintojen eteen, valtavaa mustan aukon kokoista nielevää syöveriä. Pohjaton merkityksettömyyden ja turhuuden tunne, aivankuin kaikki se tieto ja osaaminen mitä koitan vielä osoittaa ja minkä kanssa yritän pyristellä tutkintoni valmiiksi, olisi arvotonta ja merkityksetöntä.

Mutta eipä siitäkään nyt sen enempää! Sitä matopurkkia ehtii availemaan myöhemminkin.


Summa summarum, tyhmä pieni ihminen kuvitteli tekevänsä tänä keväänä asioita. Ehei, sanoi korona! Nyt pyyhitään taas kalenteria ja tulevaisuutta isolla mustalla pyyhekumilla ja katsotaan pohjattomaan mustaan syöveriin josta ei edes kaiku vastaa.

Sellaista rentoa ja mukavaa kesän alkua. Normimaanantai. Normipäivä, normiviikko, normikuukausi, normikevät. Koronakevät. Tätä voikin sitten kuolinvuoteellaan muistella haikeana. Miten nopeasti se sitten onkaan edessä, ei voi tietää.

P.S. Seuraava kontrolli on kesäkuun alussa. Ihan muina ihmisinä tässä odotellaan rentona meditoiden mitä siitä CT-kuvasta paljastuukaan. Yhtään ei stressaa tahi ahdista syövän mahdollinen progressio, ei tippaakaan.

P.P.S. Taidan pyytää lääkäriltä seuraavalla vastaanotolla reseptin rauhoittaviin.

Ajatuksia syövästä · Eniten vituttaa kaikki · Kontrollit · pelko · Yleinen

Kontrollikauhu & kateus

En ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin, koska en ole jaksanut ajatella syöpää. Olen yrittänyt keskittyä opintoihin, joita jatkan nyt tammikuussa ja yritän oikeasti valmistua, saada kirjoitettua opinnäytetyön loppuun, tehtyä viimeiset kurssisuoritukset.

Seuraava CT-kuvaus on parin viikon päästä. 2pv kuvauksesta onkologin vastaanotto ja kuulen tulokset. Kuvissa sitten näkyy, onko nykyinen lääkitys toiminut eli tuleeko hoitovastetta vai ei.

Kontrollikauhun tietää jokainen joka on joutunut tähän samaan paskaläjään. Ei tätä voi kuvailla muille niin, että sen ymmärtäisi.

Voinpahan sitten juhlia 40v synttäreitä oikeen kunnolla! Kaikki vaihtoehdot on hyvä syy juhlaan!

  1. Jos CT-kuvan perusteella vaste nykyisistä lääkkeistä on hyvä, ehkä jopa niin loistava, että syöpä on hävinnyt näkyvistä kokonaan
  2. Jos CT-kuvan perusteella tilanne on stabiili
  3. Jos CT-kuvassa näkyy progressiota, nykyinen estolääkitys lopetetaan ja todennäköisesti joudun taas ottamaan kierroksen sytostaatteja, joten sitä suuremmalla syyllä aion viettää synttäreitä nyt helmikuussa.

Olen taas kipuillut flunssamaisten oireitten kanssa viime päivät. Koska viime vuonna uusiutuminen todettiin samaan aikaan kun olin sairastanut lähes 3kk ajan kammottavaa yskä-nuha-flunssaa, on mahdotonta olla ajattelematta sitä, että mitä jos nytkin nämä samat oireet ovat merkki syövän aktivoitumisesta. On hirvittävän epäreilua, että syöpä voi olla edetessäänkin täysin oireeton tai oireilla niin lievästi, että kaikki vihlaukset, tuntemukset ja väsymys on tasan samaa kuin silloin, kun on melkein tulossa kipeäksi muttei ole ihan varma, onko joku räkänokka aivastanut päin, vai onko kenties nukkunut pari viikkoa huonosti.

2 viikkoa kontrolliin. Viheliäiset, vastenmieliset, riipivät 2 viikkoa.


Kateus riivaa edelleen. Olen kateellinen terveille, heidän elämänsä huolettomuudelle, sille arkiselle stressille ja ongelmille, joitten lomassa heidän, teidän, sinun, ei tarvitse miettiä kuinka kauan on elinaikaa jäljellä, tehoavatko lääkkeet, montako vuotta pystyy ja jaksaa kestämään hoitoja ja kuinka nopeasti terveys luisuu siihen lähes väistämättömään tilaan jossa hoidot lopetetaan ja lähetetään kotiin tai saattohoitoon odottamaan kuolemaa. Jatka lukemista ”Kontrollikauhu & kateus”

levinneisyys · Sytostaattihoidot · Yleinen

Väliaika, kahvia ja pullaa!

Olen ollut väsynyt, uuvahtanut, kuitti. Hoidot alkoivat samantien doketakselilla, jota siedän kohtalaisen hyvin. Hoitojen lomassa olen jatkanut työssäkäyntiä, joten kaikki muu on tipahtanut pois, jaksaminen ei yksinkertaisesti tunnu riittävän mihinkään.

Nyt heinäkuussa vietän lomaa, mutta kaksi ensimmäistä lomaviikkoa olen potenut jonkinlaista flunssaa joka saattaa olla joko hyvin rankat allergiaoireet johonkin siitepölyyn, tai sitten virusperäinen flunssa, tai kenties molempia. Labratulokset eivät paljastaneet selvästi mitään, joten olen saanut Schrödingerin flunssan. Syöpähoitojen sivuoireet ovat olleet helpompi kestää kuin tämä kesäinen flunssa yöllisine yskänkohtauksineen. Puolet ajasta syön tujuja allergialääkkeitä, puolet ajasta lääkitsen flunssaoireita. En enää tiedä kummat toimii, mutta pikkuhiljaa olen saanut jopa nukuttua öisin, ja yskäkin tuntuu vihdoin talttuneen.


Käydäänpä sitten asiaan!

Puolivälikontrolli oli ja meni. TT-kuvassa kaikki syöpäiset imusolmukkeet olivat pienentyneet ja osa keuhkon metareista on myös pienentynyt. Osa oli pysynyt samana. Kasvua ei ollut missään, eikä syöpä ole levinnyt mihinkään muualle. Tätä pidetään positiivisena tuloksena, joten sytostaatti pysyy samana ja taas seuraavien 3 tiputuksen jälkeen uudet kuvat.

Jos kaikki menee hyvin, pääsisin ylläpitolääkitykselle ehkä jo alkusyksyllä. Se mitä lääkitystä kokeillaan sytoputken jälkeen, ei ole vielä päätetty.

Mikä on ennusteeni nyt? Kukaan ei tiedä. Toki se, että syöpä reagoi toivotulla tavalla jo heti ensimmäiseen kokeiltuun sytostaattiin on positiivinen asia. Hoitovastetta siis on, eikä tarvitse heti alkumetreillä siirtyä uusiin lääkkeisiin ja jännittää tuleeko vastetta vai ei. Mitä enemmän erilaisia lääkkeitä ja hoitoja on ns. reservissä, sitä pitempään voi olettaa minun elävän hoitojen ansiosta (ja hoidoista huolimatta…) koska syöpä tulee vääjäämättä uusiutumaan joskus.

What do we say to the god of death?
Not today.

Ajatuksia syövästä · Kontrollit · levinneisyys · pelko · Yleinen

Koepalasia

Sain kutsun keuhkobiopsiaan huomiselle. Se on aivan tavallinen tiistai jossa ei ole mitään erikoista, mutta silloin keuhkoistani otetaan palasia ja niistä palasista selviää onko keuhkoissani syöpää vai ehkä sittenkin jotain muuta. Aivan tavallinen tiistai.

Tietysti menin googlettamaan keuhkobiopsian ottotapoja. Löysin neljä, joista kaksi on tyypillisempiä tapoja kun ei vielä tiedetä yhtään mitä keuhkoissa on: bronkoskopia ja neulanäyte. Bronkoskopiassa pitäisi nikotella letkua keuhkoon suun tai nenän kautta, neulanäyte otetaan pistämällä pitkällä neulalla keuhkoon, joko rinnan, kyljen tai selän puolelta.

Totta puhuen, en tiedä yhtään millä tavalla koepalan otto aiotaan tehdä. En ole saanut mitään tietoa etukäteen. Sain kutsun jossa lukee päiväys ja kellonaika sekä ilmoittautumisohjeet, puhelimessa kerrottiin että lääkitykset keskeytetään/tauotetaan samantien, mutta ne oli jo sopivasti lopetettu muutenkin.

En jostain syystä jännitä oikeastaan yhtään itse toimenpidettä, vaan sen tuloksia. Olen taas risteyksessä, jossa toinen tie johtaa syöpään ja parantumattoman kroonikon elämään, ja toinen… No se on sitten ne kaikki muut vaihtoehdot yhteensä, sarkoidoosi, tuberkuloosi ja muut sellaiset asiat.

Tuntuu hassulta toivoa sarkoidoosia, tuberkuloosia, tai jotain vastaavaa vakavaa tautia. Mutta eihän niihin kuole! Paitsi että voi niihinkin kuolla! Voi menettää osan toimivista elimistään joko leikkauspöydälle, arpikudoksen alle tai nekroosiin, tai sadoilla muilla tavoilla.

Ennustetta on hankala arvioida, mutta olen antanut itselleni kertoa, että vastaavissa tapauksissa noin 3/4 koepaloista osoittautuu syöväksi ja noin 1/4 on ne kaikki muut yhteensä. Neljäsosa. Huonomminkin voisi olla!

Kolme neljäsosaa on sitten sitä syövänpaskaa.

Ja sitten kun se sattuu omalle kohdalle, niin kaikki on syövänpaskaa.

En edelleenkään pelkää tai jännitä huomista, vaan jännitän tuloksia.

Eniten vituttaa kaikki · Kontrollit · levinneisyys · pelko · Yleinen

Huonoja uutisia

Muistaakseni sanoin, että tämä viikko ei voisi paskempi olla, paitsi jos löytyisi syöpää.

Noh, nyt sitä sitten ilmeisesti löytyi.

Diagnoosista on nyt 4 vuotta ja 8 kuukautta. The odds might not ever be in my favor.

CT-kuvissa näyttää siltä, että keuhkoissa on, sellaisia pieniä, vähän erikokoisia löydöksiä. Keuhkojen välissä olevat imusolmukkeet suurentuneet.

Melkein ehdin terveen kirjoilla 5. vuosikontrolliin joka olisi ollut elokuussa, vaan en sittenkään. Eikä se 5. vuosi mikään vapaudut vankilasta-kortti ole, syövänpaska voi uusiutua myöhemminkin.


On pieni mahdollisuus että kuvissa näkyvät läiskät ovat sarkoidoosi tai jokin muu tulehduksellinen tila, joten diagnoosi varmistetaan keuhkobiopsialla. Ennuste ei kuitenkaan ole hyvä koska kuvat näyttää… noh, ne näyttää miltä ne näyttää, joten realistisesti olen asennoitunut siihen, että koepaloissakin voi olla syöpää, sittenpähän tiedetään minkälaista.

Keuhkojen koepalan ottoon luvattiin lähete kahdessa viikossa, joten tässäpä sitten odotellaan.


Olen lähetellyt viestejä ja sähköposteja, perunut loppukevään opintoja. Vielä pitäisi jaksaa olla yhteydessä opinnäytetyön tilaajayritykseen ja kertoa, että nyt kävi näin, ja vaikka aionkin valmistua, se kestää vähän pitempään kuin oli suunniteltu.

Paska, paskempi, paskin.

Jos joku tulee vielä sanomaan että mullahan menee ihan hyvin, niin vedän päin lättyä. Aina löytyy joku kädetön, jalaton ja sokea Orbis jolla menee vielä huonommin. Ei nää ole mitkään kurjuusolympialaiset jossa vain voittaja saa valittaa, saatana!

Ajatuksia syövästä · Kontrollit · pelko · Yleinen

May the odds be ever in my favor

En uskoisi omaa elämääni todeksi jos joku muu kertoisi tarinaani. Blogin päivittäminen on tippunut toistaiseksi prioriteeteissa alimmaksi, eikä ole tuntunut että minulla olisi mitään uutta sanottavaa.

Vanhojen fiilisten toisteleminen, vaikka ne olisivat todellisia ja taas ajankohtaisia, on tuntunut liian lattealta.

Kontrollikauhu, kuolemanpelko, mitä näitä nyt on.

Arkea voisi kuvailla parhaiten eräänlaisena epäonnisten sattumusten jatkumona.

Jatka lukemista ”May the odds be ever in my favor”

Ajatuksia syövästä · Eniten vituttaa kaikki · Kontrollit · Lääkehoidot · Yleinen

3. vuosikontrollin lausunto & maksan tilanne

Kävin huvikseni kurkistamassa kontrollin lausuntoa OmaKannassa, ja jotenkin tulen näistä saneluista/teksteistä aina niin hyvälle tuulelle!

Kyseessä nuori 37-vuotias nainen, jolla vuonna 2014 vasemmalta tehty rinnan ablaatio T2N1 aggressiivisen gradus III mammakarsinooman vuoksi.

[…]Nyt potilas käynyt vain verikokeessa. UÄ:tä ei oltu tilattu. Tuolloin ALAT noussut ad 102. Muuten arvoissa ei erikoista. Syöpämarkkeri Ca15-3 28 mutta potilaalla aikaisemmin se ollut 23-34 välillä.

Potilaalla ongelmaa mielialan kanssa mutta nyt saanut ajan psykiatrille ja siellä terapia nyt aloitettu. Hoidoksi aloitettu pieni annos Escitalopramia ja tarvittavana yöksi Ketipinoria.

Lääkelista tarkistettu. Exemestan ei vaikuta maksa-arvoihin. Escitalopram vaikuttaa, mutta se menee erittäin pienellä annoksella 5 mg. Panadol potilaalla on mutta hän erittäin harvoin sitä käyttää. Ketipinoria ei kyllä käytä säännöllisesti. Todennäköisesti ALAT-arvo enemmän johtuu rasvoittuneesta maksasta.

Statuksessa hyväkuntoinen rouva. Obeesi. Nyt keväällä oikea rintakin poistettu. Molemmat arvet erittäin siistit. Imusolmukealuee vapaat. Auskultaatiossa ei poikkeavaa. Maksa ei palpoidu. Selkäranka koputellen kivuton.

Lihavointi omaa käsialaani. Tuo on toistuva teema, obeesi sana esiintyy monessa muussakin lausunnossa, mutta se on aina poikkeuksetta mainittu yhteydessä ”muutoin hyväkuntoinen” tai jollain tapaa pehmennettynä.

Huvitun edelleenkin kun mietin sitä erästä lausuntoa jossa minua oli kuvattu sanoin ”Asiallinen rouva.” Miten paljon pitää kiroilla että kerrankin joku kirjoittaisi ”asiaton” 😀

Jostain inhimillisestä kömmähdyksestä johtuen kolmessa viimeisimmässä tekstissä on sanottu että jäljellejäänyt rinta olisi poistettu viime keväänä. Ei suinkaan, sehän poistettiin noin vuosi ensimmäisen leikkauksen jälkeen eli jo 2016, ja viimekeväinen leikkaus oli vain arpien korjailua.


Kävin toissapäivänä labrassa, maksan kontrolli (vain labrat tällä kertaa) oli sovittu uusittavaksi näihin aikoihin. Tänään soitti onkologi.

Tilannehan oli viime keväänä se, että osa maksa-arvoista oli noussut ja Tamofen vaihdettiin kokeeksi Exemestaniin, jos sillä olisi positiivinen vaikutus. Itse pyysin lääkkeen vaihtoa, sitä ei spontaanisti ehdotettu. Exemestanin aikana osa arvoista onkin laskenut, mutta nyt jostain kumman syystä bilirubiini oli kohonnut, ilmeisesti sen verran huolestuttavan korkealle, että välittömästi täydellinen lääketauko 2 viikkoa, jonka jälkeen menen uudestaan labraan ja tarkistetaan.

Jos bilirubiini on laskenut ja arvot näyttää normaalimmalta, todennäköisesti kyseessä oli vain hetkellinen nousu. Jos taas edelleen selvästi koholla, niin yksi vaihtoehto voi olla alkava maksavaurio. Ilmeisesti mahdollisuuksien listalla on myös maksan sappitiehyiden tulehdus/tukkeutuminen, tai jotain muuta hauskaa.

Rasvaahan siellä maksassa on ollut jo jonkin aikaa niin että tiukkuu.

Se tästä konkurssista vielä puuttuisi, että lääkitykset joudutaan lopettamaan kokonaan. En haluaisi, koska tuntuu siltä että lääkkeet ovat psyykkisesti yhtä tärkeitä kuin fyysisestikin. Syövänpelon kanssa on vaikeaa elää, ja jatkuva lääkitys on suitsinut tuota pelkoa.

Ja mitäs se lääketauko sitten tarkoittaa? No sitä, että en syö mitään lääkkeitä seuraaviin kahteen viikkoon, en edes särkylääkkeitä, koska pienikin määrä vaikkapa Panadolia voi hetkauttaa maksaa suuntaan tai toiseen ja tässähän olisi tarkoitus mitata mahdollisimman pienellä virhemarginaalilla lääketauon vaikutusta.

Jos käyttäisin enää nykyään alkoholia, niin nyt jos koskaan korkkaisin punaviinin.

Kontrollit · Syövän jälkeen · Yleinen

3. vuosikontrolli, osa 2

Noniin! Ultraus on ohi ja lääkäri jutteli samalla ja kertoi, ettei löytänyt mitään. Kaikki oli puhdasta syövän osalta, sekä rintakehä, kainalot, kaula että maksa.

Maksa oli edelleen täynnä rasvaa, mutta se oli jo tiedossa. Huvituin, kun lääkäri totesi ääneen:
”Ei edes sappikiviä.”

Kysyin, että haluaako hän kuulla huonon vitsin.

”Tiedätkö mikä on maailman paras laihdutuslääke?”
”No?”
”Ei ainakaan Tamofen!”

Kuulemma vaihdevuodet ovat yhtä vaikea aika yrittää tiputtaa painoa. Nyökyttelimme molemmat ja lähdettiin huoneesta hyvillä mielin.

Onkologi soittaa huomenna tuloksista, kuuluu proseduuriin, vaikka tiedänkin jo mitä ultrassa löytyi. Tai paremminkin, mitä siellä ei löytynyt. 3. vuosikontrolli on nyt selvitetty puhtain tuloksin. Tämä on hyvä päivä, ja toivottavasti tästä tulee vielä parempi viikko!

Ajatuksia syövästä · Kontrollit · Yleinen

3. vuosikontrolli, osa 1

Eikä tuloksia vieläkään.

Paitsi labrat, niissä ei ollut mitään varsinaisesti uutta, eli sen osalta saan huokaista helpotuksesta.

Kirjoitin aikaisemmin että vuosikontrollin tulokset olisin jo saanut, mutta eihän se sitten niin mennytkään. Onkologin vastaanotolla selvisi, että ultrauslähete oli unohtunut ja syksyn ruuhkien johdosta pääsen ultrattavaksi vasta ensi viikolla, vaikka aikaa varailtiin samantien.

Olen ollut kohtalaisen rauhallisin mielin. Labratulosten normaalius auttaa toki, vaikka tiedänkin, että yleensä levinneisyys oireilee siten, että siinä vaiheessa kun se alkaa näkyä labroissa, niin se on yleensä jo edennyt aika pitkälle. Labratulokset saattavat siis näyttää hyvinkin pitkään normaaleja tuloksia, vaikka syöpä olisi jo ehtinyt itämään ties kuinka pitkään.

Ultraus on ehkä suosikkitoimenpiteeni, useastakin syystä. Melkein kaikki ultraajat ovat pyytäessäni kääntäneet näytön niin että pystyn itsekin seuraamaan mitä kuun pinnan näköistä röpelöä näkyy, ja selittäneet samalla tutkimuksen kulkua. Tykkään siitä valtavasti. Ultran tuloksia ei tarvitse juuri koskaan odotella vaan siinähän se selviää samalla.

Ainoa mistä en todellakaan tykkää ultrauksessa on sitten se, että jos sieltä jotain löytyy ja siitä otetaan koepala/paksuneulanäyte, niin sen tulosta joutuu sitten kauhulla odottelemaan, mutta parasta tähän asti on ollut se, että mitään ei ole löytynyt. Poislukien tietysti se ensimmäinen kerta josta diagnoosinkin sain…


Olen hukuttanut itseni kaikenlaiseen muuhun puuhasteluun jotta saan pidettyä ajatukset poissa tulevasta tutkimuksesta. Mikrofoni on hankittu ja opettelen käyttämään editointiohjelmaa ja toivon mukaan saan lähiaikoina julkaistua podcastin ensimmäisen jakson.

Käsitöitä syntyy kuin liukuhihnalta, kaikenlaiset harrastukset starttaavat syksyisin, lapsi on aloittanut elämänsä ensimmäisen tanssiharrastuksen, minä siirryin töistä taas opintovapaalle ja kurssit ovat alkaneet.

Vein lapsen tänään ensimmäistä kertaa päiväkotiin niin että lähdin itse pois, tosin vain puolikkaaksi päiväksi, huomenna hän aloittaa normaalin päivärytmin. Viime viikolla kävimme tutustumassa siten, että olin itse parisen tuntia mukana. Oli todella kivaa päästä katsomaan omin silmin minkälainen päivärytmi ja ”tyyli” heillä on. Meillä on käynyt todellinen tuuri ja onni, että naapurissamme on ihana pienehkö päiväkoti jonne saimme lapselle paikan ja matka kestää kävellen n. 5min.


Olen miettinyt paljon sitä, että mitä haluaisin tehdä jos syöpä todettaisiin levinneeksi/uusiutuneeksi? Olen panostanut aikaani sellaisiin asioihin joita tekisin jokatapauksessa, riippumatta kontrollien tuloksesta. Nämä ajatukset kirkastavat omaa priorisointia ja ajankäyttöä helposti: Mitkä ovat ne asiat joita haluan tehdä elämässäni kaikista eniten?

Kaikki muu on alemmalla prioriteetilla enkä stressaa yhtään mistään ”turhasta”. Olen harjoitellut luopumista, sekä hyvässä että pahassa. Päästämään irti asioista jotka ovat riippakiviä ja todennut, että miksi tuhlaisin aikaa ja energiaa kivireen vetämiseen? Aikani on arvokasta, en halua tuhlata sitä.

Hyvistä asioista luopuminen on katkeransuloista. Olen harjoitellut mielikuvissani sitä, kuinka käy lapsen ja puolison, jos minä kuolisinkin nuorena. Olen antanut tilaa puolisolle luoda läheistä suhdetta lapseemme, niin etten äitinä ota ensisijaista roolia perheessä. Imetyksen poisjääminen on helpottanut tätä prosessia huomattavasti, kun en ole koskaan ollut sillä tavalla fyysisesti kiinni lapsessa, riippuvainen lapsen ruokinnasta.

Meillä lapsen isä on yleensä se ns. ensisijainen huoltaja ja minä olen ”kakkosluokan kansalainen” joka ei kelpaa välttämättä edes pyyhkimään lapsen pyllyä. Välillä kismittää ja surettaa, mutta on tässä hyviäkin puolia. Ollessani lapselle se kakkosvaihtoehto, minulla on vähemmän vastuuta ja velvollisuuksia, eikä lapsi pompota minua yhtä paljon.

Voi toki olla niinkin, että lapsi ei pompota minua koska tietää että olen tiukempi ja napakampi kuin puolisoni, jonka kiltteyttä uhmaikäinen muksu käyttää hyväkseen…

Onnellisena voin todeta, että vaikka minulle kävisi mitä, niin on ihanaa nähdä että lapsi ja puoliso tulevat pärjäämään aivan loistavasti. Heillä on läheinen ja lämmin suhde ja he kyllä pärjäävät, kävi miten kävi. Puolisoni osaa pyörittää arkea jopa sujuvammin kuin minä, vaikka aika hyväksi olen siinä kehittynyt itsekin.


Syksy on lempivuodenaikani. Tämä syksy erityisesti, sillä opintoni ovat todella hyvällä mallilla, minulla on energiaa ja vointi on hyvä, lapsi on vihdoin 3-vuotias ja alkaa muistuttaa ihmistä, asiat sujuvat. Minulla on hoitokontakti psykiatriselle, olen aloittanut käynnit siellä, ja olen saanut uudet lääkitykset, mutta niistä kerron lisää myöhemmin.

Ja kunhan selviän tästä kontrollista puhtain tuloksin, niin tilastollisesti mahdollisuuteni alkavat olla reilusti voiton puolella.