Avainsana: työ

Vauva · Yleinen

Hyvää syntymäpäivää, lapsi!

M

Lapsen syntymäpäivän kunniaksi kävimme neuvolassa ja molempiin reisiin pistettiin rokotukset. Kolmaskin rokotus olisi ollut tarjolla, mutta mietittiin että siirrämme sen ensi viikolle ihan siltä varalta jos tulee jotain sivuoireita, sillä ensi sunnuntaina olisi suunnitelmissa viettää lapsukaisen syntymäpäivää ja vieraitakin kutsuttu.

Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu, lapsi jo vuoden. Vuosikontrolliin ei ole enää montaakaan päivää. Ultraus ja labrat jo ensi tiistaina, onkologin vastaanotto ensi viikon perjantaina.

Lapsiraukka on ollut hiukan kuumeinen ja väsynyt, mutta olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvällä tuulella. Normaaleja sivuoireita rokotuksista, pitäisi mennä ohi 1-2 päivässä.

Työvuoroja ei ole jäljellä enää montaakaan, pian alkaa opintovapaa. Aikuiskoulutustuestakin tuli jo myöntävä päätös, joten talven talous on jokseenkin turvattu, vaikkei se raha nyt juuri muuhun riitäkään kuin aivan välttämättömyyksiin. Tuntuu silti upealta päästä töistä pitemmäksi aikaa ”vapaalle” ja päästä keskittymään opintoihin kunnolla.

Jos vaikka en kuoliskaan tähän syöpään, ainakaan heti, niin saattaisin ehtiä saamaan itselleni tutkinnon kasaan. Jospa vaikka syöpä ei tappaiskaan. Jospa vaikka selviäisinkin. En halua herätä 5 vuoden kontrollien jälkeen horteesta ja todeta ettei käteen jäänyt mitään, vaan aion valmistautua elämään niinkuin selviäisin sittenkin.

Advertisement
Yleinen

Muutto, osa 2

M

Olemme vihdoinkin uudessa osoitteessa. Tai oikeastaan olemme virallisesti muuttaneet jo 15.06.2015 kun sopimus uuteen asuntoon alkoi, mutta muuttokuorma oli tilattu 23.06.2015 ja sen jälkeen on mennyt päivä jos toinenkin laatikoita ja säkkejä purkaessa ja kalusteita siirrellessä. Jahka saamme tavarat suurinpiirtein paikoilleen ja muutenkin asetuttua, koitan palata takaisin normaalirytmiin ja blogin päivittämiseen. Nyt tuntuu ettei siihen ole energiaa paljoakaan, sillä muuttaminen vei mehut täysin.

Muuttaminen on kyllä viheliäistä hommaa. En tykkää yhtään. Muuttamisesta tekee erityisen raskasta tavaramäärä joka voisi tietysti olla vähäisempi, mutta en tykkää muuttamisesta muutenkaan, suorastaan inhovihaan sitä sydämeni pohjamutia myöten. Onneksi uusi asunto on niin ihana, että se tuntuu kaiken vaivan arvoiselta. Toivottavasti tästä asunnosta ei paljastu ajan mittaan mitään kauheita puutteita, kuten edellisestä.

Tämä on muutosten kesä. Ei siksi, että käyn kyllä töissä ihan normaalisti (joskin hieman lyhennetyllä työajalla, en siis tee täyttä päivää) vaan siksi, että pääsen aloittamaan opintovapaan syyskuussa. Töitä on siis enää vain 2kk ja sitten alkaa opiskelijan arki. Odotan innolla uusia opintoja.

Opintojen aloittamisessa on sekin hyvä puoli, että nyt syksyllä on jotain kivaa odotettavaa, enkä ehdi ajatella tulevaa vuosikontrollia niin paljoa. Tässä toimii sama mekanismi kuin minkä aloitin jo syto-tiputusten yhteydessä, eli teen jotain kivaa heti tiputusten jälkeen, jotta saan jotain muuta, positiivista, ajateltavaa enkä märehdi ikävämpiä asioita. On paljon kivempaa odottaa opiskelun alkua kuin miettiä vuosikontrollia, kuten oli paljon kivempaa odottaa syto-tiputusten lomassa teatterikäyntiä, ravintolassa syömistä, elokuvissa käyntiä, jne.

Kehoitan muitakin kokeilemaan samaa metodia, eli aikatauluttamaan ikävien asioitten lomaan hyviä juttuja, jotta ei tarvitse odottaa niitä ikävämpiä asioita mieli synkkänä, vaan voi innolla laskea päiviä niihin hyviin tapahtumiin.

Toistaiseksi olemme saaneet sumplittua lapsen hoidon niin, että emme ole laittaneet lastamme päivähoitajalle tai päiväkotiin vielä näin pienenä. Minä teen iltavuoroa ja puoliso lähtee töihin aamuisin ja jos työvuoromme menevät päällekkäin, äitini huolehtii lapsesta siinä välissä. Systeemi on toiminut loistavasti tähän asti, saa nähdä kuinka saamme aikataulutettua opiskeluni yhtä hyvin ensi syksystä alkaen…

Mutta tämän kesän teema on siis se, että ähäkutti siitäs sait paskasyöpä, minä sain opiskelupaikan ja lähden opiskelemaan!

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Ensimmäinen työpäivä

M4 kommenttia

Aloitin työt nyt perjantaina, aamulla klo 07:45. Työpaikalle paluu oli samaan aikaan outoa ja äärimmäisen tuttua, olenhan ollut saman työnantajan palveluksessa jo vuosia. Työtilat ovat toki vaihtuneet vuosien varrella useampaankin otteeseen ja iso osa työkavereista, mutta itse työnteko on hyvin samankaltaista projektista ja tiimistä toiseen.

En ole vielä tehnyt varsinaisia töitä, sillä odottelen edelleen tunnuksia eri järjestelmiin. Tunnit ovat kuluneet erilaisten valmisteluiden lomassa. Jos hyvin käy, pääsen ehkä viikon sisällä tekemään niitä ihan oikeita töitäkin.

Vasta kun kävin vessassa, tuli voimakas flashback elämästä ennen syöpää. Jostain syystä tuon rakennuksen WC-tiloissa on todella omalaatuinen tuoksunsa. En tiedä mistä se tulee, ehkä siivoojan pesuaineista, tai tietyntyyppisistä käsipapereista… Jostain. Istahdin pytylle ja viimeiset työvuorot ennen äitiyslomalle jäämistä tulvivat mieleen. Muistin elävästi miten olin rampannut vessassa jatkuvasti (raskaana ollessa pissittää tiheämmin) ja laskeskellut päiviä äitiysloman alkuun. WC-kopissa nuuhkiessani palautin mieleeni kaikki ne olotilat ja asiat mitä olin kokenut raskaanaollessani.

Tuo aika on yhtä aikaa äärettömän kaukana, ja silti vain reilun vuoden takana. Lähdin äitiyslomalle vappuna 2014, joten ehdin olla pois töistä 1 vuoden ja 1 kk.

En ollut terve tuolloin, mutten tiennyt olevani sairas. En tiennyt että rinnassani muhi jo silloin syöpäkasvain. Tieto syövästä, diagnoosi, on se hetki jolloin ajanlasku alkoi.

Ei ole enää aikaa ilman syöpää. Aikajanani on jakautunut kahtia. On aika ennen syöpää, ja on aika syövän jälkeen. Ei ole koskaan paluuta aikaan ilman syöpää, sellaiseen täydelliseen terveyteen ja huolettomuuteen. Aikaan jolloin suurimmat ongelmat olivat lievä raskauspahoinvointi ja se, ehdinkö maalaamaan pinnasängyn ajoissa, ennen lapsen syntymää. Pienet oli ongelmat. Huoleton elämä.

Mieliala on silti hyvä. Minä en ole sellainen joka olisi halunnut jäädä ”toimettomaksi” kotiin. Kaipasin töihin, vaikken edes tykkää työstäni niin paljoa. Halusin jo pois kotoa, tekemään jotain muutakin kuin katsomaan television hömppäohjelmia ja selaamaan Pinterestiä samaan aikaan kun toisella silmällä vahdin lasta. Kaipasin aikuisten keskelle, puhumaan aikuisten asioista, olemaan aikuisten keskellä. Työssäkäynti on kuin lomaa, sillä todellinen työsarka on kotona, lapsen kanssa. Töissä on helppoa, ei tarvitse vaihtaa kenenkään vaippaa, pyyhkiä kakkaa, puklua, maitoroiskeita, ruokatahmaa, pyykätä räkää vaatteista.

Töissä on helppoa, siellä on vain pieniä ongelmia, sillä töissä ei ole syöpää. Kaikki ongelmat mitä töissä tulee vastaan, ovat pieniä ongelmia. Töissä kukaan ei kuole syöpään, eikä minun tarvitse keksiä parannusta kenenkään syöpään. Kenenkään henki ei riipu siitä, kuinka hyvin selviän töistäni. Töissä on äärimmäisen helppoa verrattuna syöpään.

Odotan sitä aikaa, kun voin taas ajatella olevani terve, syövätön. Että voisin ajatella kuuluvani terveitten porukkaan. Niihin joilla ei ole syöpää, eivätkä ole yhtään syöpää vielä sairastaneet. Olen ottanut pieniä askelia tuohon suuntaan, mutten ole vielä perillä, tuntuu liian aikaiselta. Odotan ensimmäistä vuosikontrollia ja mietin, olisiko se jonkinlainen virstanpylväs.

Edessä on taas kuvantamisia, nimittäin sairaalalle on varattu jo kaksi uutta aikaa. Pääsen 1-2 viikon sisällä magneettikuvaukseen, jossa kuvataan rintakehän leikattua puolta ja pääsen tapaamaan minut leikannutta kirurgia, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun pääsin sairaalastasta, leikkauksesta.

Kirurgille sain lähetteen onkologian ylilääkäriltä, sillä haavaonteloon kertyy taas seroomanestettä. Uudet painevaatteet eivät ole vielä tulleet ja pelkkä painehiha ei auta tietenkään tippaakaan siihen, että nesteturvotusta kertyy myös kainaloon, kylkeen ja rintakehälle. Onkologialla ei tehty päätöksiä mahdollisesta uudesta dreenistä, ainakaan vielä, vaan pääsen miettimään tilannetta kirurgin vastaanotolla.

Tottakai magneettikuva hiukan hermostuttaa, vaikken haluakaan uskoa että siellä ainakaan syöpää näkyisi. Luustokuvat olivat ihan vähän aikaa sitten puhtaat, joten todennäköisintä on, että magneettikuvassa näkyy vain arpikudosta, nestettä ja rasvaa. Leikkausarven maastossa on jonkin verran kiinnikkeitä ja peilistä katsoen näyttäisi siltä että minulla kulkee viistosti rintakehän yli kipeä ja kiristävä strangi, mutta se ei ole syöpää. Todennäköisesti.

Ajattelin kysyä kirurgilta samalla käynnillä terveen rinnan poistosta. En usko että saan leikkauslähetettä ennen ensimmäistä vuosikontrollia, mutta ajattelin kysyä silti. Nyt kesällä olisi niin paljon helpompaa toipua leikkauksesta kuin syksyllä tai talvella. Haluaisin leikkauksen mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä ja mieluummin sitä nyt kesällä viettäisi palkallista sairaslomaa kuin keskellä talvea. Ja haluan eroon tuosta yksinäisestä mätisäkistä! Proteesi hiostaa, ahdistaa ja painaa, ja joudun pitämään sitä nykyään lähes päivittäin jotta ryhti ei kärsisi liikaa.

Jos asiat menevät niinkuin olemme suunnitelleet, muutamme uuteen asuntoon tämän kuun loppupuolella. Jos muut asiat menevät niinkuin olen toivonut, aloitan opintovapaan ensi syksynä. Se tarkoittaisi sitä, että minun ei tarvitsisi olla töissä kuin kolmisen kuukautta.

En tiedä millä ilveellä voisin taivutella kirurgin tai onkologin kirjoittamaan leikkauslähetteen jo tälle kesälle. En haluaisi tuhlata kallisarvoista opintovapaata leikkaukseen ja siitä toipumiseen. En kylläkään usko mitenkään realistisesti, että tulisin saamaan lähetteen aikaisemmin kuin mitä luvattu on, mutta aion silti pitää sormet ja varpaat ristissä ja toivoa parasta.

En jaksa uskoa, en halua uskoa, että magneettikuvauksessa paljastuisi syöpää. Kaikki oireet viittaa kiinnikkeisiin, lymfaturvotukseen, seroomanesteen kertymiseen, arpikudokseen. Vaan onhan se silti mahdollista. Mahdollista kunnes toisin todistetaan.

Kontrollit · Yleinen

Kontrollit: Gynen tutkimus puhtain paperein!

M2 kommenttia

Viime torstaina 7.5.2015 oli gynekologian erikoislääkärille poliklinikkakäynti. En osannut jännittää tuota käyntiä yhtään, kun etukäteen oli puhuttu että ultrataan vain varmuuden vuoksi kuparikierukkaa, tarkistellaan että se on siellä missä sen pitäisikin olla, ja jutellaan, jos on jotain mielen päällä. Tämä ensimmäinen gynen kontrolli oli 6kk kuparikierukan asennuksesta, seuraavat gynen kontrollit tulevat kerran vuodessa.

Tajusin vasta odotusaulassa että käynnin tarkoituksena on myös ultrata potentiaalisia kasvaimia kohdusta ja munasarjoista sekä tarkistella antihormoneitten hoitovastetta. Tai kävihän se jossain välissä ohimennen mielessä, mutten osannut pelätä sitä yhtään, kuvittelin koko ajan että eihän sieltä nyt mitään löydy kuitenkaan, kun ei löytynyt viime kerrallakaan. Vaikka eihän se logiikka niin toimi, jos siellä olisi kasvain, niin kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain, ja kasvaisi näkyviin vasta myöhemmin, joten on ihan mahdollista että ensimmäisissä kontrolleissa ei löydy mitään, vaan vasta myöhemmissä.

Onneksi kaikki näytti erittäin hyvältä, ei löytynyt minkäänlaista kasvustoa kohdun eikä munasarjojen suunnalta, ei edes hyvänlaatuisia kasvaimia. Kierukka on juuri omalla paikoillaan, kohtu normaali ja terve, kaikki rojut kunnossa.

Munasarjat ovat gynen mukaan ”kuin pienet rusinat, juuri sellaiset mitä me haluammekin!” Nauratti hiukan tuo toteamus, mutta se on juuri sitä mitä lääkityksellä haetaan. Tamofenin ja Zoladexin tarkoituksena on sammuttaa hormonitoiminta niin perusteellisesti kuin se on mahdollista ja merkit viittaavat siihen että kehoni reagoi näihin lääkkeisiin juuri niinkuin pitääkin, mikä ei ole näin nuorena ja viriilillä hormonitoiminnalla aivan itsestäänselvyys.

Nyt vaan toivon ettei kroppani keksi kasvattaa resistenssiä Tamofenille ainakaan pariin vuoteen, mieluummin viiteen. Haluaisin voida ottaa lääkkeet suunnitellusti ja toivon mukaan syöpä pysyy poissa.

Toukokuu on kohta puolivälissä, eihän tässä ole enää montaakaan viikkoa kun jo työt alkaa. En ole orientoitunut töihinlähtöön mitenkään, mutta enpä tiedä tarvinneeko tuota. Huomenna vauva täyttää 9kk. Viime sunnuntaina oli elämäni ensimmäinen äitienpäivä, joka meni aika rauhallisesti eikä tuntunut mitenkään erityiseltä. Äitiys, vanhemmuus, on kuitenkin sellainen arkisen normaali asia joka on joka päivä, ei vain yhtenä päivänä vuodessa.

Ensi kuun puolivälissä saamme avaimet uuteen asuntoon, joten kesäkuun loppupuolella on edessä muutto. Ihanaa, pääsen sisustamaan uutta asuntoa ja erityisen onnellinen olen siitä, että saan oman työhuoneen!

Pääsemme muuttamisen makuun jo nyt helatorstaina, kun lähdemme auttamaan isäni muutossa. Tiedossa siis ajelua pakettiautolla ja peräkärryllä pitkin Suomea, huonekalujen kuskaamista edestakaisin välillä Helsinki – Tampere – Jyväskylä ja kenties, jos aika antaa myöten, pikainen visiitti Ikeaan. Vai onko sellaista, voiko Ikeassa käydä vain pikaisesti? Muistan ehkä kerran eläissäni käyneeni Ikeassa alle tunnin.

Tukka on kasvanut huimasti, harmi kun en viitsi ottaa selfietä tänne blogiin.

Olin lähes kalju, sänkipäinen nutipää vielä helmi-maaliskuun vaihteessa. Hiusraja oli puoleen päähän ja pelkäsin jääväni pälvikaljuiseksi pellehermanniksi. Kun vertaistukiryhmässä joku totesi huolettomasti että pääsisin varmasti varaamaan parturia jo kesään mennessä, en uskonut. Nytpä onkin pakko uskoa! Tukkaa pukkaa valtavaa tahtia, näytän aivan normaalilta lyhyttukkaiselta ja olen jo pariin otteeseen siistinyt pulisonkeja ja niskavilloja.

Syto-kiharat ovat ihania, ne tekevät hiuksista runsaan oloiset ja todella helpot muotoilla. Harmi kun oikea hiuslaatuni on piikkisuora, en usko näitten kiharoitten säilyvän kovin pitkään. Pitää siis nauttia tästä kiharuudesta niin pitkään kuin tätä iloa kestää!

Oma hiustenvärini oli myös pienehkö yllätys, pelkäsin olevani jo lähes harmaantunut maantiehiiri yli 20 vuoden värjäyskierteen jälkeen, mutta oma hiustenvärini onkin aika kiva. En tiedä johtuuko sytoista (kuulemma todennäköisesti johtuu…) että hiukseni ovat tummemmat ja jotenkin voimakkaamman väriset kuin aikaisemmin, tosin en tiedä mihin tässä voisi verrata kun edellisen kerran olen nähnyt luonnollisen värini joskus yläasteella.

Kirjoitin tästä jo pariin otteeseen joskus syksymmällä, mutta tehtäköön siis selväksi että en aio värjätä hiuksiani enää koskaan. En yksinkertaisesti uskalla, jollei markkinoille tule jotain täysin turvallista hiussävytettä. Ns. markettivärejä en enää käytä, viime aikoina on uutisoitu aivan tarpeeksi mm. mustan hiusvärin PPD-yhdisteistä ja kaikenlaisista kemikaaleista jotka lisäävät ekologista ja terveydellistä kuormaa.

Lisätietoa hiusvärien allergisoivuudesta: Helsingin allergia- ja astmayhdistys

Yleinen

Töihinpaluu

M3 kommenttia

Tässähän alkaa käydä päivät vähiin. Olen ollut yhteydessä esimieheen ja esimiehen esimieheen. Sairauslomani kun loppuu nyt huhtikuun loppuun, pitäisi aloittaa työt vapulta. Tai miettiä pidänkö vuosilomia ensin pois.

Työterveyslääkärin vastaanotto oli juuri tänä aamuna ja hän ehdotti että aloittaisin työt osasairauspäivärahalla. Olin itse miettinyt huolestuneena miten järjestäisimme lapsen hoitopaikan tai hoitamisen omin voimin, sillä työni on epäsäännöllinen vuorotyö ja kuvittelin etten olisi oikeutettu osasairauspäivärahaan, sillä lähdin äitiyslomalle tehden osapäiväisesti töitä, en siis ollut täyspäiväinen työntekijä. Ilmeisesti se ei olekaan ehdoton kriteeri. Sovittiin alustavasti että aloitan 2kk osasairauspäivärahalla ja sitten siirtyisin täysipäiväiseksi työntekijäksi. Odottelen esimiehen esimiehen noottia tästä.

Tässä kuussa kertyy poikkeuksellisen paljon lääkärikäyntejä, kaikki eri lääkäreillä:

  1. Työterveyslääkäri tänään 13.4.2015
  2. Vauvan neuvolalääkäri 16.4.2015
  3. Hammaslääkäri, eikun hammashygienisti 24.4.2015
  4. Yleislääkäri (terveyskeskuksen omalääkäri) 28.4.2015

Tuo yleislääkäri on samainen tapaus joka aikoinaan jätti diagnosoimatta ja tutkimatta rintasyöpäni. En ole nähnyt häntä nyt n. 1,5 vuoteen. Käynnin tarkoituksena on tutkituttaa (ja leikkuuttaa pois) sädetetyllä alueella oleva luomi ja ehkä lisäksi sen vieressä oleva toinen pienempi luomi. Odotan mielenkiinnolla tapaamistamme, minkälaisen reaktion syöpäni saa hänessä aikaan ja pystynkö itse pysymään hillityn viileänä viilipyttynä. Ajattelin kyllä keskustella vakavasti tästä syövästäni ja sanoa hänelle, että toivon, ettei hän enää IKINÄ jätä tutkimatta naista joka tulee hänen vastaanotolleen valittamaan rinnasta löytynyttä muutosta, oli tilanne tai potilaan ikä mikä tahansa. Rintasyöpä on naisten syöpä numero 1, rinnat tulisi tutkia aina. AINA.

Toivon, että tämä yleislääkäri kokee jonkinlaisen havahtumisen ja pistoksen sydämessään ja jatkossa hän ei jättäisi yhtään rintaa tutkimatta. Toivon, että jatkossa hänen vastaanottonsa kautta ei pääse lipsahtamaan enää ainuttakaan rintasyöpää huomaamatta.

En ole tälle lääkärille katkera tai vihainen, enkä pidä häntä epäpätevänä. En minäkään halunnut uskoa tai edes ajatella sitä vaihtoehtoa että olisin 34-vuotias, raskaana, ja minulla voisi olla rintasyöpä. Senhän olisi pitänyt olla kaikella todennäköisyydellä kysta. Mutta toivon että esimerkkini poraisi hänenkin kalloonsa sen, että rintasyöpä on yleinen syöpä, rintasyöpä yleistyy entisestään joka vuosi, ja myös nuorten rintasyöpädiagnoosit lisääntyy. Se tulee ottaa vakavasti, kyseessä ei ole mikään harvinainen sairaus joka saattaisi jäädä huomaamatta puhtaasti sen takia että tapauksia tulee vastaan ehkä 1 potilas koko lääkärin uran aikana, tai että kyseessä olisi vaikeasti diagnosoitavissa oleva sairaus. Rintasyöpä on helppo tutkia ja diagnosoida, ja halpa. Neulanäyte ultraten ei oikeasti maksa juuri mitään, verrattuna siihen mitä kaikki muu maksaa sen jälkeen, varsinkin jos syöpä löytyy vasta levinneenä.

Toivon, että kun makaan tutkimuspöydällä rintakehä paljaana ja tämä lääkäri leikkelee sädetetyltä iholtani irti isohkoa luomea, niin hän katsoo tarkkaan ja painaa mieleensä ettei toista virhettään enää koskaan. Tällä tavalla tehdään toivottavasti päteviä ja hyviä lääkäreitä, ei hyllyttelemällä inhimillisistä virheistä heti kun tapahtuu pienikin tulkintavirhe tai lipsahdus.

Uudet syöpätilastot on julkaistu ja rintasyöpädiagnooseja oli vuonna 2013 jo 4808 kpl. Noin joka 8. nainen saa rintasyövän jossain vaiheessa elämäänsä. Siis ainakin yhden syövän. Tilastoissa ei lasketa erikseen uusimisia ja levinneisyyksiä, ainoastaan täysin uudet syövät:

http://stats.cancerregistry.fi/stats/fin/vfin0004i0.html

Eniten vituttaa kaikki · Yleinen

Kelasta päivää!

M13 kommenttia

Mainitsin joku aika sitten että olen kohdannut ongelmia Kelan kanssa, mutten jaksanut avata tilannetta sen enempää silloin. Nyt on tullut sen aika.

Kun sain diagnoosini ja lähdimme synnyttämään, aloimme selvittää suht aikaisessa vaiheessa erilaisia sosiaalitukien muotoja. Tuolloin alkuvaiheessa meitä auttoi hiukan sairaalan sosiaalityöntekijät, mutta eivät hekään osanneet sanoa kovin paljoa näin erikoislaatuisesta tilanteesta, että mikä olisi Kelan kannalta se järkevin vaihtoehto.

Kelassa kävimme ihan paikan päällä ja selvitimme tilannetta kasvokkain virkailijan kanssa, lähdimme liikkeelle sillä oletuksella että minä olen nyt sairauslomalla (en siis äitiyslomalla enkä vanhempainvapaalla) ja puolisoni hakee minun puolestani ”äitiyslomaa”. Puoliso käytti 2kk vanhempainrahapäiviä ja minulla juoksi sairauspäiväraha. Sinänsä sillä ei ole suurta merkitystä, sillä molemmat lasketaan samalla laskukaavalla, olisin saanut tasan saman summan rahaa, riippumatta siitä olisinko hakenut sen vanhempainrahana tai sairauspäivärahana.

Ongelma, jota emme aikaisemmin tienneet ongelmaksi, muodostui siitä että kun haimme tukia, tuo kasvokkain tapaamamme Kelan virkailija vakuutti meille että vanhempainvapaat säästyvät siltä ajalta kun minä olen sairauslomalla. Ne päivät tietysti kuluvat silloin jos puoliso käyttää niitä puolestani, mutta varmistin tämän kysymällä toistuvasti että olenko varmasti ymmärtänyt oikein, että vanhempainrahapäivät säästyvät siltä ajalta kun kumpikaan meistä ei niitä käytä ja että ne ovat sitten säästössä minulle käytettäväksi sen jälkeen kun sairauslomani loppuu. Virkailija vakuutti että näin on.

Soitin vielä kesken sairauslomani Kelan puhelinpalveluun, koska halusin varmistaa asian uudestaan ja sainkin langan päähän hyvin ystävällisen ja kivan asiakaspalvelijan. Juttelimme hänen kanssaan asiasta pitkään ja varmistelin moneen kertaan että olenko nyt varmasti ymmärtänyt asian oikein, että vanhempainvapaat säästyvät siltä ajalta kun olen sairauslomalla, jotta voin käyttää ne sittenkun sairauslomani päättyy. Hän vakuutteli että kyllä asia on näin.

Nyt vähän aikaa sitten katsoin Kelan sähköisestä asiointipalvelusta tulevia sairauspäivärahoja sekä vanhempainpäivärahoja, ja summat olivat omituisia, todella pieniä ja maksukaudet katkesivat kesken kuukauden. Soitin välittömästi Kelan asiakaspalveluun ja sain niskaan pommin:

Vanhempainpäivärahapäivät kuluvat vaikka niitä ei käyttäisi. Vanhempainrahapäivät ovat kuluneet koko sen ajan kun minä olen ollut sairauslomalla ja puoliso on ollut töissä, vaikka kumpikaan meistä ei ole käyttänyt niitä. Olimme säästelleet niitä vanhempainrahapäiviä kynsin hampain, jotta minulla olisi ollut mahdollisuus olla lapsen kanssa kotona pitempään, jotta ei olisi tarvinnut viedä lasta vielä alle 1-vuotiaana hoitoon, jotta minulla olisi aikaa toipua sairastamisesta ja viettää aikaa lapsen kanssa. Kaikki se oli turhaa, sillä sen lisäksi että syöpä oli tuhonnut osittain äitiyslomani, minulla ei ole jäljellä myöskään vanhempainvapaata, jotta voisin olla kotona lapsen kanssa, antaa itselleni aikaa toipumiseen ja veisimme lapsen hoitoon vasta lähempänä hänen 1-vuotissyntymäpäiväänsä.

Jos olisimme tienneet että vanhempainpäivärahapäivät kuluvat vaikkei kukaan niitä käytä, niin esim. puoliso olisi voinut olla meidän kanssamme enemmän kotona, sillä minä olen ollut koko tämän ajan sairauslomalla. Olen myös mahdollisesti menettänyt kertyvät työsuhde-edut, jotka kertyvät normaalisti vanhempainvapaan aikana, kuten esim. vuosilomat, työssäoloaika, jne. Olen myös kuluttanut nykyisen uuden lain mukaisia sairauslomapäiviä, sillä nykylain mukaan sairauslomalla voi olla maksimissaan 300 päivää joilta maksetaan sairauspäivärahaa, yli 300 päivän meneviltä sairauspäiviltä sairauspäivärahan maksaminen loppuu kuin seinään. Jotta saan nollattua tuon 300 sairauspäivän laskurin, minun tulee olla töissä vähintään 1 vuosi yhtäjaksoisesti. Sen jälkeen voin saada sairauspäivärahaa uudestaan.

Olen nyt koittanut miettiä tilannetta monelta eri kantilta ja laskeskella vaihtoehtoja, sekä kerännyt voimia käydä virastotaistoon sekä Kelaa että byrokratiaa vastaan. Olen toki päättänyt tehdä Kelaan reklamaation siitä, että meille on annettu väärää tietoa jopa kahden eri virkailijan toimesta. Kela onneksi säilyttää puhelinpalveluun soitetut puhelut väh. 1 vuoden ajan puhelusta, joten todisteet löytyvät heidän puhelutallenteistaan.

Toinen asia joka minun on selvitettävä, on se, että olenko menettänyt työsuhteessani jotain oleellista sen takia että olen ollut vanhempainloman sijasta sairauslomalla. Joudun olemaan yhteydessä ainakin esimieheen, palkanlaskentaan sekä luottamusmieheen, sillä työehtosopimus vaikuttaa tähänkin asiaan jollain tavalla. Luottamusmies osannee kertoa paremmin, miten esim. sairausloman ajalta kertyy vuosilomapäiviä suhteessa vanhempainvapaaseen.

Nämä ovat tärkeitä asioita, sillä jos paljastuu esim. että sairauslomalta ei kerrykään vuosilomia, niin silloin minun kannattaa reklamoida Kelalle että he korjaavat takautuvasti sairauslomani vanhempainvapaaksi, jotta saan kerrytettyä vuosilomat ja mikä tärkeämpää, työsuhteeni tai työurani ei katkea minkään byrokratiakiemuran vuoksi. Tärkeä pointti on myös se, että miten minun kannattaa laskea tuo 300 sairauspäivälaskurin täyttyminen. Olen jo summittaisesti arvioinut, että vaikka olisin koko tämän ajan sairauslomalla, eli nyt huhtikuun loppuun, tuo 300 päivän raja ei ehdi tulla vastaan lähellekään, mutta entäpä jos sairastun seuraavan vuoden kuluessa uudestaan? Entäpä jos syöpäni leviää enkä pysty jatkamaan töissä normaalisti? Silloin 300 sairauspäivää voi tulla täyteen ja tipahdan pois sairauspäivärahalta, käytännössä tyhjän päälle.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että jos haluaa pidentää vanhempainvapaata vaikkapa sairaslomalla, niin ei kannata hankkia syöpää, sillä oli syöpä tai ei, niin olet tasan tarkkaan samalla lähtöviivalla terveitten vanhempien kanssa kun lasketaan vanhempainvapaita. Syöpä tai ei, niin tasan samassa ajassa joudut laskemaan milloin pitää palata töihin ja normaaliin arkeen, kuin terveenkin vanhemman. Kela ei välitä siitä että onko syöpä tuhonnut äitiyslomasi, tai kuinka syövän sairastaminen on vaikuttanut siihen kuinka hyvin olet jaksanut hoitaa lastasi tai olla henkisesti läsnä lapsesi kanssa. Millään näistä ei ole mitään väliä Kelan silmissä.

Lähitulevaisuuden agenda onkin siis tämä:

2015-02-26 16.23.20_02