Lääkehoidot · Sytostaattihoidot

Sytostaattihoidot 3/6 suoritettu, viimeinen Taxotere (doketakseli 3/3).

Tänään aamulla olikin sitten viimeinen Taxotere, eli 3/3. Tämän jälkeen starttaa CEF näillä näkymin tasan kolmen viikon päästä, eli 24.11.2014.

En ole saanut sivuoireita sytostaateista juuri laisinkaan, mutta pahoinvointilääke jota tuupataan suonensisäisesti ennen syton tiputusta (Granisetron) aiheutti aikaisemmilla kerroilla jäätävän ummetuksen pariksi päiväksi, jonka jälkeen alkoi kammottava ripulointi. Ripuli on sitten taas tyypillisempi oire sytoista. Tätä oiretta vastaan päätin taistella kokeilemalla tällä kertaa 72h paastoa ennen tiputusta, eli kolmen päivän täyspaastoa. Toistaiseksi kokemukset 5/5, erittäin hyvä, aion kokeilla jatkossakin. En tiedä vielä miten suoli toimii seuraavina päivinä kun hiljaa ja varovasti totuttelen normaaliin ruokaan ja laskeudun varovasti pois paastolta, mutta tähän mennessä olo on erinomainen eikä mitään negatiivista sanottavaa.

Paastosta löytyy aika paljon tieteellistä tutkimustakin, ei ihan joka kantilta mutta mm. siitä, kuinka paastolla on positiivisia vaikutuksia terveitten solujen säästymisessä sytostaattien aiheuttamalta tuholta. Yksi asiallinen artikkeli täällä.

Magneettimedia sunmuut humpuukisivustot kirjoittelevat siitä kuinka paastoamalla voisi parantaa syövän. Oma mielipiteeni on, että tämä on ehtaa humpuukia. Se mihin paastolla on varmasti vaikutusta, on vointi hoitojen aikana. Vointi voi olla huonompi jos kestää paastoamista huonosti, mutta sillä voi olla myös positiivisia vaikutuksia. Oma motivaationi on koittaa selvitä ilman kakkavaivoja. Pahoittelisin kielenkäyttöäni kun puhun avoimesti kakkavaivoista, ehkäisystä sunmuusta, mutta en ole vilpittömästi pahoillani, enkä usko teennäisiin/falskeihin anteeksipyyntöihin. Eikä sillä olisi mitään vaikutusta kielenkäyttööni jatkossa.

Syto-tiputuksen lisäksi aloitettiin Zoladex-pistokset. Katkon jälkeen lisää, mm. kuvia. Jos olet neulakammoinen niin en suosittele klikkaamista.

Jatka lukemista ”Sytostaattihoidot 3/6 suoritettu, viimeinen Taxotere (doketakseli 3/3).”

Advertisement