Silloin tällöin mietin, paljonko voisin vaikuttaa syövän mahdolliseen leviämiseen tai uusiutumiseen ruokavaliolla ja elintavoilla. On superfoodeja, uskomushoitoja, erilaisia yrttejä, ruokavalioita, suosituksia. Onkologit eivät anna mitään tiettyä ruokavaliosuositusta, sillä mitään tiettyä ruokavaliota ei ole löydetty joka suoranaisesti vaikuttaisi syöpään, vaikka tiettyjä riskimarkkereita tunnetaankin. Riskimarkkerit eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä että niitä välttelemällä voisi estää syövän synnyn, se on vain eräänlaista itseään vastaan lottoamista. Vähänkuin liikunnallinen elämäntyyli parantaa todennäköisyyttä olla hyvinvoiva, muttei se sairastumista estä. Absolutistit maratoonaritkin sairastuvat, vaikka söisivät pajunkuorta ja porkkanaraastetta ja paastoaisivat joka toisen viikon.
Soodanjuonti on monissa tutkimuksissa todistettu aivan täydeksi petkuhuiputukseksi ja huuhaaksi, siihen ei kannata koskea pitkällä tikullakaan. Vaikutus suurinpiirtein sama kuin joisi Samarinia pussin päivässä, vatsahappojaan sillä kyllä laimentaa mutta ei muuta.
Kurkuma on monessa lähteessä tutkittu alentavan syöpään sairastuvuutta, jopa laboratorio-olosuhteissa todettu antionkogeeniseksi, eli syöpäsoluja tuhoavaksi, voimakkaaksi yrtiksi, jonka teho 100- tai 1000-kertaistuu mustapippurista löytyvän piperiinin ansiosta. Kurkuma-tutkimuksista kertoo mm. kirja Ruokavalio ja syöpä (Adlibris). Valkosipuli on vanhan kansan perinnetietoa, olevinaan mm. antiseptinen, tulehduksia helpottava, antibakteerinen sekä suoliston hyvinvointia parantava. Syötävä raakana, kypsennyksen aikana iso osa valkosipulin hyvistä ominaisuuksista häviää.
Tultuani luuston gammakuvauksesta otan juomalasin kaapista, kurkuma-purkin ja mustapippuripurnukan. Otan uhtaan lusikan laatikosta. Juoksutan kylmää vettä kunnes tunnen sormeni kohmettuvan, tiedänpähän ainakin että vesi on tarpeeksi kylmää.
Laitan lasiin kukkuraisen teelusikallisen kurkumaa ja samanmoinen mustapippuria. Kylmää vettä päälle. Rivakka sekoitus jotta paakut häviävät. Ja eikun ääntä kohti!
Kulautan vauvanpaskan ja kuraveden sekoitukselta näyttävän litkun mahdollisimman nopeasti kurkusta alas, koitan olla maistamatta kielellä kurkumaa ja pippurirouhetta. Maistuu kamalalta, mutta vähemmän pahalta kuin luulin.
Kuravettä ja vauvanpaskaa, tosin sillä erotuksella että tämä ei haise yhtikäs miltään. Nam.
Otan hyllyltä isoja valkosipulinkynsiä, ensin 2, sitten varuilta 3. Ruokavalio ja syöpä -kirja suosittaa syömään valkosipulia raakana n. 1-2 kynttä per päivä, mieluiten joka päivä. Otan esiin muovisen leikkuulaudan, en halua raa’an valkosipulin hajua puiseen leikkuulautaan. Leikkaan kynsistä kannat ja kuoret irtoavat lähes itsestään. Pilkon kynnet huolimattomasti pieniksi kuutioiksi, en halua kokeilla murskana.
Otan valkosipulin palaset toiseen käteen, lasken kylmää vettä lasiin toisella kädellä. Nopealla kädenheilautuksella kaikki suuhun, äkkiä vettä päälle! Koitan niellä ennenkuin valkosipulinpalat alkaa polttaa kielellä. Palaset ovat liian isoja, meinaa tarttua kurkkuun.
Alan miettiä olenko tulossa hulluksi. Laskeskelen mielessäni että olen juonut kurkumaa ja mustapippuria ”shotteina” ainakin viikon päivät, jälkkärinä 2-3 kynttä valkosipulia.
Miten huomaa vajoavansa hulluuteen? Tuleeko hulluus yhtäkkiä, niin että jonain kauniina päivänä sitä vaan huomaa pimahtaneensa täysin, eikä paluuta ole? Vai tuleeko hulluus hiljaa hiipien, niin ettei sitä huomaa millään, kunnes on jo niin myöhäistä. Eikö hullut ole yleensä sellaisia etteivät itse tajua olevansa sekaisin? Olenko minä sekoamassa? Olenko jo hullu, enkä vain tajua sitä itse?
Vai onko tämä tajuaminen merkki siitä etten voi olla vielä kovin hullu, jos tiedostan sen itse? Tarkoittaako se sitä, että kurkuman ja mustapippurin juominen ja valkosipulin syöminen eivät voi olla merkki pahasta hulluudesta, vaan lievästä hulluudesta, sillä minä olen vasta lievästi kajahtanut? Vai olenko sellainen tiedostava hullu, joka on oikeasti aivan sekaisin mutta pystyy jotenkin älyllisesti etäännyttämään itsensä tilanteesta ja toteamaan ”Kyllä, olen tullut hulluksi. Tällaista on olla oikeasti mielisairas.”
Tiedän etten ole ainoa rintasyöpäpotilas joka on juonut kurkumaa ja mustapippuria shotteina, varsinkin kun diagnoosi on tuore. Lohdutan itseäni sillä, että tämä kuulunee surun/trauman prosessin tiettyihin vaiheisiin, mutten muista ulkoa kuuluuko vastaava rimpuilu kiukkuun (PsychCentral: 5 Stages of Grief: Anger) vai kaupankäyntiin (Wikipedia: 5 Stages of Grief: Bargaining).
Pappani söi aikoinaan tuoretta valkosipulia joka päivä. Tapa juontaa monien vuosien takaiseen säikähdykseen: Hänellä todettiin kiveksessä kasvain, ja toinen kives leikattiin pois. Näytteestä ei löytynyt syöpää, mutta tapahtuma pelästytti papan niin perinpohjaisesti että hän alkoi syödä valkosipulia säännöllisesti. Vanha perimätieto kertoo että tuoreella valkosipulilla olisi hyviä ominaisuuksia erityisesti syövän ja kasvainten vastustamiseen. (Kts Ruokavalio ja syöpä -kirja.)
En tiennyt pienenä että papan valkosipulin syömisellä oli tällainen historia, ajattelin aina että pappa vaan tykkää tositosi paljon valkosipulista.
Papan ominaisuuksiin kuului myös todella tuju valkosipulin tuoksahdus, erityisesti piereskellessä. Ja pierujahan syntyi! Papalla oli tapana tehdä pieremisestä ohjelmanumero ja laukoa erilaisia sanontoja jotka liittyi pieruihin tai pieremiseen. ”Se joka piarua pirättää, se muutaki salaa!” jne.
Jos jatkan valkosipulin syömistä, alan pieremään enemmän ja pieruni haisevat kaiken kukkuraksi suoliston läpi kulkeneelta valkosipulilta. Mutta voisin ehkä estää syövän uusiutumisen! Raaka valkosipuli auttaa myös muihin suolistovaivoihin sekä alentaa riskiä saada suolistosyöpä, joten ehkä valkosipulinsyönnillä voisin välttää tulevaisuudessa muut syövät ja tämä rintasyöpä jää viimeiseksi ja ainoaksi syöväkseni?
Eli voisin ehkä pidentää elinpäiviäni, sillä kustannuksella että haisen jatkuvasti A. pierulle, B. tujulle valkosipulille. Mutta eläisin pitempään. Eli haisisin pierulle ja valkosipulille pitempään ja enemmän. Ehkä jos söisin kurkumaa, mustapippuria ja valkosipulia nyt ensi alkuun vaikkapa ensimmäiseen vuosikontrolliin ja mietin sitten uudestaan kannattaako pierukuuria jatkaa? Vai pitäisikö jatkaa pierulinjalla maailman tappiin asti, eli loppuelämä? Onneksi ei tarvitse tehdä tällaisia päätöksiä nyt.
Ehkäpä olen tulossa hulluksi, eikä kurkumalla, mustapippurilla tai valkosipulilla ole mitään merkitystä. Tai ehkäpä syöpä on jo levinnyt, eikä silloinkaan ole mitään merkitystä sillä, kuinka yritän rimpuilla ruokavalioni tai minkään muunkaan asian kanssa.
Elämä on valintoja. Useimmiten vaihtoehdot ovat vaan ärsyttävän paskoja.
Nuoren naisen rintasyöpä. 