Yleinen

Kaija Koo – Supernaiset

Taas me kohdataan kun päiviä ois mennyt vaan
Elämälle kiitos, jatketaan
siitä mihin jäätiin viimeksi kun tavattiin
Meikit naamoilta me naurettiin
Yksi sai kaiken mutta liian aikaisin
toiselta vei musta vuosi hiuksetkin
Minä uskalsin kylmään veteen sukeltaa
Tunnen itseni, nyt kokonaan

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

Yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen
yö vie meidät, mä mitään muuttais en
Joskus kun mä lähden voitte värssyn kirjoittaa
Hän pystyi aamuun saakka tanssimaan

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

Tää on se hetki, ei multa mitään vaadita
Vaan meidän retki, neljä samankaltaista
Tää on se hetki, ei multa mitään vaadita
Vaan meidän retki, neljä samankaltaista

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

Korkkarit kattoon, tää ilta on meille
Mun sielunsiskoille, supernaisille
Laseissa kuohuvaa, silmissä kultaa
Ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa

Tää on se hetki,
tää on se hetki,
tää on se hetki

Mainokset
Yleinen

Muutto, osa 2

Olemme vihdoinkin uudessa osoitteessa. Tai oikeastaan olemme virallisesti muuttaneet jo 15.06.2015 kun sopimus uuteen asuntoon alkoi, mutta muuttokuorma oli tilattu 23.06.2015 ja sen jälkeen on mennyt päivä jos toinenkin laatikoita ja säkkejä purkaessa ja kalusteita siirrellessä. Jahka saamme tavarat suurinpiirtein paikoilleen ja muutenkin asetuttua, koitan palata takaisin normaalirytmiin ja blogin päivittämiseen. Nyt tuntuu ettei siihen ole energiaa paljoakaan, sillä muuttaminen vei mehut täysin.

Muuttaminen on kyllä viheliäistä hommaa. En tykkää yhtään. Muuttamisesta tekee erityisen raskasta tavaramäärä joka voisi tietysti olla vähäisempi, mutta en tykkää muuttamisesta muutenkaan, suorastaan inhovihaan sitä sydämeni pohjamutia myöten. Onneksi uusi asunto on niin ihana, että se tuntuu kaiken vaivan arvoiselta. Toivottavasti tästä asunnosta ei paljastu ajan mittaan mitään kauheita puutteita, kuten edellisestä.


Tämä on muutosten kesä. Ei siksi, että käyn kyllä töissä ihan normaalisti (joskin hieman lyhennetyllä työajalla, en siis tee täyttä päivää) vaan siksi, että pääsen aloittamaan opintovapaan syyskuussa. Töitä on siis enää vain 2kk ja sitten alkaa opiskelijan arki. Odotan innolla uusia opintoja.

Opintojen aloittamisessa on sekin hyvä puoli, että nyt syksyllä on jotain kivaa odotettavaa, enkä ehdi ajatella tulevaa vuosikontrollia niin paljoa. Tässä toimii sama mekanismi kuin minkä aloitin jo syto-tiputusten yhteydessä, eli teen jotain kivaa heti tiputusten jälkeen, jotta saan jotain muuta, positiivista, ajateltavaa enkä märehdi ikävämpiä asioita. On paljon kivempaa odottaa opiskelun alkua kuin miettiä vuosikontrollia, kuten oli paljon kivempaa odottaa syto-tiputusten lomassa teatterikäyntiä, ravintolassa syömistä, elokuvissa käyntiä, jne.

Kehoitan muitakin kokeilemaan samaa metodia, eli aikatauluttamaan ikävien asioitten lomaan hyviä juttuja, jotta ei tarvitse odottaa niitä ikävämpiä asioita mieli synkkänä, vaan voi innolla laskea päiviä niihin hyviin tapahtumiin.


Toistaiseksi olemme saaneet sumplittua lapsen hoidon niin, että emme ole laittaneet lastamme päivähoitajalle tai päiväkotiin vielä näin pienenä. Minä teen iltavuoroa ja puoliso lähtee töihin aamuisin ja jos työvuoromme menevät päällekkäin, äitini huolehtii lapsesta siinä välissä. Systeemi on toiminut loistavasti tähän asti, saa nähdä kuinka saamme aikataulutettua opiskeluni yhtä hyvin ensi syksystä alkaen…

Mutta tämän kesän teema on siis se, että ähäkutti siitäs sait paskasyöpä, minä sain opiskelupaikan ja lähden opiskelemaan!