Ensin en osannut vastata mitään. En keksinyt mitään, sillä syöpä on vienyt minulta kokonaan tai osittain kyvyn unelmoida mahdottomia. Aloin kuitenkin miettimään mitä haluaisin, mitä toivoisin tulevaisuudelta. Lopulta kun olin naputellut vastaukseni, tajusin ettei se vastaa kysymykseen:

---

Syöpä muuttaa unelmia. Tai mikä tahansa tarpeeksi vakava, henkeä uhkaava sairastuminen.

En pysty enää (tällä hetkellä) unelmoimaan mahdottomia. Toivon kaikista eniten terveyttä, että syöpä ei ehtinyt levitä ennen hoitoja ja hoidot estäisivät leviämisen (ja uusiutumisen). Unelmat ovat muuttuneet realistisiksi, hyvin konkreettisiksi:

”Isona haluan olla elossa.”
”Haluan ettei syöpä tappaisi.”

Sain opiskelupaikan AMK:sta, insinööriopinnot alkavat syksyllä. Haaveilen että saisin valmistua terveenä. Haaveilen saavani töitä, parempia töitä kuin mitä teen nyt. Haluaisin tehdä työtä jonka koen mielekkääksi, ettei tuntuisi että elämäni valuu hukkaan.

Toivon näkeväni kun tyttäreni aloittaa koulun. Toivon olevani elossa kun hän täyttää 18, 25, ehkä jopa 30.

Toivon että saamme joskus yrittää toista lasta. Mahdollisuus on, kunhan 5v lääkitykseni ovat ohi. Olen silloin 40v, joten window of opportunity ei ole kauhean iso, mutta se on olemassa.

Kaikki aikaisemmat suunnitelmat tulevaisuudesta ovat muuttuneet luksukseksi. Ei ole enää itsestäänselvyyksiä. Kaikki toiveet, kaikki päätökset, lasten lukumäärästä mahdolliseen asuntolainaan ovat lahjoja, asioita jotka tapahtuvat vain jos minulla käy niin tuuri ettei syöpä uusiudu eikä leviä.

Haluaisin elää niin pitkään, että vielä joskus osaan toivoa mahdottomia.