Kontrollirumba starttailee taas vaihteeksi.
Lisääntyneen turvotuksen, erityisesti vatsan, takia varailin hirveällä vaivalla ajan omaan terveyskeskukseen yleislääkärille (en ole saanut lähetettä erikoislääkärille, eikä syöpäpuolella oteta vastaan muissa kuin jo todetun syövän hoidoissa/kontrolleissa…) ja toivoin pääseväni ultrattavaksi vatsan alueelta.
Pääsinkö ultrattavaksi? No en!
Ehdin olla lääkärin huoneessa n. 7 minuuttia, jona aikana olin kertonut oireista, riisuutunut, ollut ronkittavana, pukeutunut, ottanut papereita käteen, hyvästellyt ja poistunut. Tämä liukuhihnatoimitus sen jälkeen kun lääkäri oli ensin ollut n. 45 minuuttia myöhässä kaikista aikatauluista.
Eipä sillä, olin varautunut, minulla oli kirja mukana. Sain luettua yhtä kurssikirjaa sen kolmisen varttia, joten time well spent.
Mikä tässä lääkärikäynnissä nyt sitten risoo näin paljon? No minäpä kerron!
Jo ennenkuin ehdin istahtaa tai ottaa vaatteita ollenkaan pois, lääkäri oli esittänyt kaksi kysymystä kakkani väristä ja diagnosoinut IBS:n, eli ärtyneen suolen oireyhtymän. Lähtiessäni saamani paperit olivat tulosteita joissa kerrottiin FODMAP-ruokavaliosta, IBS:stä ja pari muuta lippulappua.
Hienoa että lääkäreille on kehittynyt näin tehokas röntgen-katse, jolla he näkevät potilaasta 30 sekunnin tuijotuksella, mikä vaivaa. Noin nopea ja tehokas tapa diagnosoida näkymättömiä sairauksia tuo varmasti paljon säästöjä, sekä ajassa että rahassa.
Vituttaa, mutta koitan ymmärtää kiireistä ja väsynyttä terveyskeskuksen yleislääkäriä. Ihmettelen silti, miten hän onnistui diagnosoimaan IBS:n vain katsomalla vaatteitten päältä, joten olen hiukan skeptinen…
Duodecim: Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS)
Koska olen tarpeeksi änkyrä, aion suorittaa tätä sairastamista nyt sitten kunnolla, ja aion toteuttaa FODMAP-ruokavaliokäskyä. Jos projektista ei jää käteen muuta, niin edes se, että pääsen sanomaan sille lääkärille, että et muuten ole ensimmäinen puoskari joka on minun kohdallani diagnosoinut jotain väärin.
En siis jaksa uskoa että minulla olisi IBS, vaikka eihän se täysin mahdotontakaan ole. Voisihan sitä vaikka voittaa lotossa. Kahdesti.
Toivottavasti kontrollikutsu gynelle ultraukseen tulee ajoissa, tuntuu todella pitkältä ajalta odotella toukokuulle koko saatanan kutsua, ja sitten vielä laskea päiviä ja viikkoja itse tutkimukseen. On kuitenkin lohdullista että se on tulossa, kunhan psyykeni jaksaa odotella sinne asti.
Ilmeeni, kun lääkäri kyseli kakkani väristä ja totesi lakonisesti minulla olevan IBS:n:

Huomenna seuraava käynti, sillä kertaa suoraan labraan PAPA-näytteeseen. Sen tulokset saan parissa viikossa. Muistan taas miksen tykkää asioida terveyskeskuksissa yleislääkäreillä.