Mitäs tässä uudessa vuodessa on erilaista kuin nyt loppuneessa vuodessa 2016?

En tiedä, ei ehkä paljoakaan. Tai toisaalta… Olen yrittänyt miettiä miten summaisin kuluneen vuoden, mutten keksi mitään erityistä punaista lankaa. Asiat jotka ovat paljon paremmin, niitä on onneksi monta:

• Syövän pelko. Se on helpottanut todella paljon. Totta puhuen, en enää pelkää syöpää päivittäin, en edes joka viikko. Ainoa kuvaava selitys tälle on se, että kuvittelen nykyään, ettei syöpä voi iskeä minuun enää. Toki tiedän ettei se ole totuus! Siis ilman muuta rintasyöpä voi iskeä pitkänkin ajan kuluttua, mutta tällä hetkellä tuntuu jostain syystä siltä, että olen selvinnyt syövästä. En osaa selittää tätä tunnetta muuten.
• Levinneisyyttä ei ole löytynyt 2 vuoteen diagnoosista. Se on tosi hyvä se! Se tarkoittaa, että ennusteeni paranee koko ajan, todennäköisyys levinneisyyden tai uusiutuman löytymiselle pienenee ja pienenee.
• Arki on astunut kotiin. Meillä ei eletä enää päivittäin syövän saneleman kalenterin mukaan. Lääkärikäyntejä on harvakseltaan ja erilaisia komplikaatioita ja kremppoja niin vähän, ettei minun tarvitse soitella syöpikselle jatkuvasti tai kärsiä kivuista.
• Lapsi kasvaa perusterveenä. Voiko isompaa onnea toivoa?
• Olen selvinnyt ensimmäisistä etapeista, eli:
  • En kuollut ensimmäisenä vuonna diagnoosista.
  • En kuollut toisena vuonna diagnoosista.
  • Levinneisyystutkimuksista on tullut toistaiseksi puhtaita tuloksia.
  • Ei ole juurikaan kipuja. Jos siis muistan ja jaksan vetää kompressiopaidan päälleni päivittäin.

Ja olikohan vielä jotain muuta..? Ei nyt tule mieleen.

Joululoma on mennyt täysin ohi sairastellessa jotain infernaalista räkätautia. En edes muista miltä kunnon räkätauti tuntuu, kun en yleensä tällaisia ole sairastellut. Olen sellainen perusterve nuori aikuinen, mitä nyt yksi syöpä sinne tai tänne, mutta muuten terve.

---

Jos nyt jostain voisi valittaa, niin nukkuminen on aivan kuraa. Räkiminen ja yskiminen valvottaa, ja seuraava kontrollikuvaus lähestyy. Maanantaina 9.1.2017 aloitan aamun labrassa ja jatkan siitä lähes samantien CT-kuvaukseen, jossa on tarkoitus kartoittaa sitä oikean keuhkopussin 4mm knööliä, mikälie pahkura onkaan. Onneksi Radiologi lausui jo syksyllä että hänen mielestään täysin hyvänlaatuinen, mutta kontrolloidaanpa nyt kuitenkin. Kyllä minä teoriassa näistä kuvauksista tykkään, tieto on aina parempaa kuin epätietoisuudessa lilliminen, mutta tunnetasolla hermoja riipii.

Olen juonut useammankin pullollisen punkkua tässä loman aikana, tätä seuraavaa kontrollikuvausta odotellessa. Jotenkin kelailen mielessäni asiaa niin, että jos siellä syöpä lymyää, niin ei se tässä vaiheessa haittaa paskaakaan vaikka ottaisinkin lasillisen punaviiniä silloin tällöin, eikä se syöpä hyppää päälle yhdestä eikä kahdesta viinilasillisesta.

Sitäpaitsi, tarvitsen unta. Punaviini auttaa nukkumiseen ja hermoiluun. Olen vakaasti sitä mieltä, että mielenterveyttäkin pitää hoitaa! Mitä minä tekisin elämällä joka olisi pitkä, mutta helvetin ankea ja kurja? Mieluummin hyvä ja onnellisempi, jos tässä nyt muutama vuosi tipahtaa pois elinajanodotteesta.

Jos minä jostain syövän saan, niin se on vitutus ja stressi, eli asiat jotka oleellisesti vähentää näitä ja poistaa ahdistuksen, ovat siis hyviä asioita. Kippis!

P.S. Toivottavasti rasvamaksa ei nyt pimahda ihan heti. En ainakaan usko. Tuskin.

---

En aio listata mitään niistä asioista jotka ovat maailmalla päin vittua. Vuosi 2016 on ollut aivan hirveää sysimustaa syväläisen paskaa ja onneksi se on nyt ohi.