Ajatuksia syövästä · Vauva · Yleinen

Kaikkien maanantaitten emämaanantai

Tänään ei ollut suosikkipäiväni.

Sairaslomaa on jäljellä kolme päivää. Päätin käyttää sitä hyväkseni enkä mennyt kouluun aamutunneille. Univelkaa ja väsymystä on kertynyt salakavalasti viime aikoina ja yritin nukkua aamulla pitkään, muttei se niin hienosti onnistunut kuin olin toivonut.

Syöpä ei onneksi ole valvottanut, vaan ihan tavallinen perhearki. Lapsi itki ja volisi eilisestä suurimman osan ja illalla nukahtaminen venyi ärsyttävän pitkään. Olen illanvirkku muutenkin, niin aikaisin nukahtaminen on hyvin vaikeaa, puhumattakaan jos iltaan kasaantuu kaikenlaista puuhaa. Kuumat aallot hikoilutti niin reippaasti että heräilin yöllä monta kertaa kuumissani ja hiestä läpimärkänä.


Aamu ei todellakaan alkanut hohdokkaasti, kun kouluun päästyäni tajusin laittaneeni parkkikiekon tunnin pieleen: auton kello oli edelleen kesäajassa. Mietin tunneilla mielessäni miten se pikavoitto kruunaa päivän. Piste i:n päälle, kirsikka kakussa.

Ja tietysti kouluhommia on noin kolminkertainen määrä mitä normaalisti. Ja huomenna yksi syksyn ankarimmin arvostelluista kokeista. Pitäisi siis keksiä minkälaisella aikakoneella hoitelen hommat, jotta ehtisin yhtäaikaisesti lukemaan kokeeseen, tekemään vajaan tusinan pakollisia kotitehtäviä ja palauttamaan ne ajoissa, vahtimaan lasta sillä aikaa kun puoliso on illan kurssilla ja jos vielä yrittäisin ajoissa nukkumaankin.

Ja se parkkisakko siellä auton tuulilasissa.


Kun olin listannut hommia päässäni pari minuuttia ja miettinyt ajankäyttöä, tajusin että oikeastaan ei vituta. Ei edes harmita. Ei stressaa, ei kiristä vanne päätä, ei ahdista.

Pitikö saada syöpä että opin olemaan stressaamatta? Eikö näitä elämän oppitunteja voisi saada kaaliin yhtään helpommalla?

Päästyäni koulupäivän jälkeen parkkipaikalle, auton tuulilasissa ei edes ollut pikavoittoa.

better_01

Oikeastaan tämä oli aika hyvä päivä. Jokainen päivä ilman syöpää on hyvä päivä.

 

Mainokset
Vauva · Yleinen

Sairaalassa tylsää joten päivitänpä vähän blogia!

Enää en ihmety kun odotushuoneissa on näitä 7 vuotta vanhoja akkainlehtiä, mutta kyllä ne jaksaa yllättää paskuudellaan!


Asiaan löyhästi liittyen, yksi lempparisivustoistani on Pervocracy jolla on tapana blogata epäsäännöllisen säännöllisesti Cosmopolitanista kieli poskessa mutta ihanan osuvasti.

Tästä linkistä pääset klikkaamaan suoraan Pervocracyn Cosmocking-postauksiin:
http://pervocracy.blogspot.fi/search/label/cosmocking


Tuohtumukseni johtuu tällä kertaa tästä, aivan uskomattoman pöljästä Anna-lehden lööpistä. En nyt aio välittää siitä että tuo kys. lehti oli vuodelta 2011:

2015-10-30 13.54.57

”Saavatko äiti ja isä LOMAILLA ILMAN LAPSIA?”

Välittömästi mieleeni tuli monta paljon parempaa kysymystä:

”Saavatko äiti ja isä käydä rauhassa paskalla ilman lasta?”

No ei todellakaan saa. Vessanoven on oltava aina sepposen selällään auki, sillä jos erehdyt toivomaan sekunninkin omaa rauhaa ja laitat oven kiinni, niin se perkuleen rääpäle rääkyy siellä oven takana hirveintä lapsentappoitkuaan ja kuulostaa siltä että saattaa menettää tajunsa sekunnilla millä hyvänsä. Parempi vaan suosiolla avata se ovi tai pitää se koko ajan auki.

Kun tuohon sosiaaliseen vessassakäyntiin tottuu, on joskus hankalaa muistaa laittaa vessanovi kiinni kun on vieraita.

Vanhemman pitää nyt vaan ymmärtää että napanuora ei katkea ainakaan ensimmäiseen 20 vuoteen. Ei lomia, ei sekuntiakaan omaa aikaa, eikä kiinniolevia vessanovia. Vessojen ovet voisi oikeastaan nostaa kokonaan pois, niitä ei nimittäin tulla tarvitsemaan ennenkuin lapsi menee kouluun, jos silloinkaan.


Toisaalta, helppohan se on mun pitää tuollaista otsikointia jonkun kylähullun vajakin horinoina. Meillä on lapselle tuttuja ja turvallisia hoitajia joitten kanssa homma toimii ja lapsi pärjää todella hyvin. Tilanne voisi olla toinen, jos lapselle ei olisi ketään perheen ulkopuolista hoitajaa, eli vanhempien oman lomamatkan ajaksi lapsi pitäisi pistää jonnekin sukulaisen tai muun tuttavan hoteisiin, jonnekin sellaiseen paikkaan joka ei olisi lapselle entuudestaan kovinkaan tuttu. Tuskin ne perhepäivähoitajatkaan ottaisivat lasta ympärivuorokautisesti viikoksi tai kahdeksi.

Mutta joo. Siis ensireaktio tuosta oli ehtaa paskaa.

Itsehän en usko pätkän vertaa näihin muoti-ilmiöihin kuten kiintymysvanhemmuuteen tai perhepetiin. Tai ehkä uskonkin, osittain, kaikessa on ne hyvät ja huonot puolet. En vaan usko sekuntiakaan että yksi ja sama ratkaisu toimii kaikissa perheissä. Toiselle toista, kolmannelle kolmatta, jne.

Tai jos joku nyt tulisi väittämään että kyllä meilläkin lapsi olisi pitänyt ottaa perhepetiin, niin olisin kutsunut mielelläni kotikäynnille demonstroimaan, että miten se nukkuminen perhepedissä onnistuu ensin sylivauvan ja yhden dreenin kanssa ja tikkejä puoli rintakehää täynnä, vatsassa metalliniittejä navasta häpykukkulalle sektion jäljiltä, tai nyt viimeisimmän leikkauksen jäljiltä 2 dreeniä ja taas tikkivetoketju kainalosta kainaloon, sängyssä erittäin vauhdikas ja akrobaattinen yli vuoden ikäinen nassikka. Ja puoliso joka herää pienimpäänkin höyhenen putoamiseen.

Ehkäpä, jos olisin imettänyt, olisimme keksineet jonkun muun järjestelyn. Olin raskausaikana kuullut paljon hyviä kokemuksia siitä, miten äitiyslaatikolle voi nikkaroida sivuvaunun, jotta laatikon saa asetettua aivan sängyn viereen yöllisiä imetyksiä silmälläpitäen. Ei ollenkaan huono ajatus!


Vastaus alkuperäiseen kysymykseen ”Saavatko äiti ja isä LOMAILLA ILMAN LAPSIA?”

En tiedä. En ole pystynyt lukemaan vielä niin pitkälle kun en vitutukseltani ole kyennyt. Vanhojen akkainlehtien lukeminen on tullut täällä hirvittävän kalliiksi, sillä tämänkin takia jouduin käymään sairaalan kahviossa ostamassa jäätelön ja suklaata, ja niihin meni yli 12 euroa. Melkein 13 euroa! Sillä rahalla olisin voinut ostaa monta uutta lehteä, mutta kun tarjolla oli niin sysimustaa syväläisen paskaa (lue: lisää akkainlehtiä) niin silmissä melkein musteni kun lähestyin kahvion kassaa. Maksoin suklaani hyvin nopeasti ja palasin omalle paikalleni osastolle.


P.S. Dreeniä tai katetrointia ei sitten tehtykään, radiologin mielestä ei ollut mitään järkeä. Nestettä näkyi ultratessa niin vähän että radiologi punkteerasi samantien molemmat puolet ja lähetti takaisin osastolle.

Sairaalassaolo kuitenkin jatkuu, iv-antibiootti menee edelleen 3krt/vrk. Tosin tänään pääsen iltalomille kotiin, jee! Hoitaja muistutteli ettei ole muuta haittaa kuin se, etten saa myöhästyä seuraavasta antibioottitipasta, eli käynnit kotona tai muualla on suoritettava siten, että ab-tiputuksen välissä on tuo 8h, ei enempää.

Vauva · Yleinen

Hyvää syntymäpäivää, lapsi!

Lapsen syntymäpäivän kunniaksi kävimme neuvolassa ja molempiin reisiin pistettiin rokotukset. Kolmaskin rokotus olisi ollut tarjolla, mutta mietittiin että siirrämme sen ensi viikolle ihan siltä varalta jos tulee jotain sivuoireita, sillä ensi sunnuntaina olisi suunnitelmissa viettää lapsukaisen syntymäpäivää ja vieraitakin kutsuttu.

Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu, lapsi jo vuoden. Vuosikontrolliin ei ole enää montaakaan päivää. Ultraus ja labrat jo ensi tiistaina, onkologin vastaanotto ensi viikon perjantaina.

Lapsiraukka on ollut hiukan kuumeinen ja väsynyt, mutta olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvällä tuulella. Normaaleja sivuoireita rokotuksista, pitäisi mennä ohi 1-2 päivässä.


Työvuoroja ei ole jäljellä enää montaakaan, pian alkaa opintovapaa. Aikuiskoulutustuestakin tuli jo myöntävä päätös, joten talven talous on jokseenkin turvattu, vaikkei se raha nyt juuri muuhun riitäkään kuin aivan välttämättömyyksiin. Tuntuu silti upealta päästä töistä pitemmäksi aikaa ”vapaalle” ja päästä keskittymään opintoihin kunnolla.

Jos vaikka en kuoliskaan tähän syöpään, ainakaan heti, niin saattaisin ehtiä saamaan itselleni tutkinnon kasaan. Jospa vaikka syöpä ei tappaiskaan. Jospa vaikka selviäisinkin. En halua herätä 5 vuoden kontrollien jälkeen horteesta ja todeta ettei käteen jäänyt mitään, vaan aion valmistautua elämään niinkuin selviäisin sittenkin.

Sädehoidot · Vauva

Sädehoito: Viikko 2/5 purkissa, ihomuutoksia

Sädetetyllä alueella on nyt näkyvissä lievää punoitusta. Sellaista vaaleanpunaista, vähänkuin olisin palanut auringossa, muttei ihan. Kosketellessa iho ei tunnu yhtään aralta eikä varsinaisesti kuumota, mutta on ehkä hiukkasen lämpimämpi kuin terveen puolen iho rintakehältä.

Rintalihaksessa tuntuu kiristävän, sellaista nesteturvotuksen tuomaa kireyttä ja pingottavaa tunnetta. Käsivarren yläosa tuntuu vähän turvonneen, joten olen laittanut painehihan (lymfahihan) joka ilta. Pidän painehihaa enimmäkseen nukkuessa, sillä päiväsaikaan se on todella hankala hanskan kanssa, eihän sillä kädellä voi tehdä juuri mitään jos hanska on kädessä, ja jos riisun hanskan pitemmäksi aikaa kun muutamaksi minuutiksi, niin kämmen alkaa turvota.

Kainalossa on samanlainen tunne kuin juuri leikkauksen jälkeen, eli aivankuin kantaisin grillimakkaraa kainalon alla. Ei yhtä paha, mutta muuten sama tunne.

Jatka lukemista ”Sädehoito: Viikko 2/5 purkissa, ihomuutoksia”

Vauva · Yleinen

Vauvauinti 2

Vauvauinti alkoi viime lauantaina 17.1.2015 ja tänä aamuna oli jo toinen kerta. On ihanaa että lapsemme tykkää olla vedessä, ei hermostu juuri mistään ja näyttää viihtyvän sellaisella rennolla tavalla, ilman minkäänlaista pelkoa. 30min kerrallaan altaassa tuntui etukäteen todella lyhyeltä ajalta, mutta nyt altaassa käytyämme se on todellakin ihan tarpeeksi, vauvan kärsivällisyys ja jaksaminen ei riitä pitempään, eikä omakaan jaksaminen, sillä vauvan kanssa altaassa olo on ihan eri asia kuin esim. lillua omaan tahtiin kylpylässä.

Keväämmällä vauvauintiin tulee mukaan myös valokuvaaja jolta voi sitten tilata omasta lapsesta uintikuvia. Olinkin miettinyt miten muilla perheillä on valokuvia vauvan uinnista, jopa veden alta, ja olin kuvitellut että tässä joutuu vielä ostamaan jonkinlaisen vedenkestävän kameran tai vedenkestävän säiliön järjestelmäkameralle. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse itse panostaa mitään eikä pelätä sitä että jonkun tuntemattoman perhealbumista löytyy jotain vähemmän imartelevia otoksia omasta pyllystä tai meidän vauvasta toisten kuvien taustalla, kun kuvaamisen hoitaa ammattilainen. Valokuvaaminen uimahallissa onkin täysin kiellettyä muutoin.


Uimahallissa käymistä on tullut mietittyä myös proteesin ja leikatun rinnan osalta. En voi sanoa hirveästi jännittäneeni, mutta mietin vaatteitten vaihtoa, proteesin ujuttamista uimapukuun, saunaan menoa uikkari päällä, jne. Toistaiseksi on toiminut aika hyvin se, että laitan proteesin valmiiksi uikkariin jo kotona ja se muutama minuutti mitä käyn saunassa lämmittelemässä uimisen päätteeksi menee ihan hyvin uimapuku päälläkin, kun tuli hankittua syöpäyhdistykseltä heti alkuunsa se sellainen sinivalkoinen uimamerkki jolla saa pitää uimapuvun päällään uimahallin pesu- ja saunatiloissa. Strategisesti olin ommellut merkin uimapuvun yläosaan terveen rinnan puolelle, jotta mahdolliset tutkivat katseet nauliutuisivat mieluummin terveelle puolelle, ei proteesipuolelle.

Proteesiuikkarini on ärsyttävästi hiukan liian lyhytselkäinen, sillä suhteessa pituuteeni minua vaivaa friikin pitkä selkä & tyypillinen suomalainen persjalkaisuus. Tuo uimapuvun lyhyys ilmenee siten, että varsinkin kastuessaan uimapuku tuppaa valumaan ja vetämään hiukan alaspäin ja sen mukana proteesikin, joten jos en nyhdä uikkaria jatkuvasti ylöspäin kaula-aukosta, tissit valuvat väkisinkin täysin eri korkeuksille. Olkaimet ovat toki säädettävät, mutta se ei pelasta tarpeeksi.


Ajatus alastomuudesta uimahallin pesutiloissa ei varsinaisesti ahdista tai tunnu mahdottomalta, mutta vauvauinti on sellainen hetki jolloin en halua vetää ylenmäärin huomiota itseeni, vaan haluan keskittyä vauvaan ja siihen että uimahallikäynti olisi mahdollisimman vähän ahdistava, myös muille vauvauinnissa kävijöille. Toisaalta taas, uimapuku päällä saunaan meneminen tuntuu vetävän enemmän huomiota puoleensa kuin se, että menisin reilusti alasti, sillä kun olen ainoana uimapuku päällä, se vetää väkisinkin huomiota, kunnes muitten katseet harhailevat uimamerkkiini ja näkevät että minulla on lupa olla uikkari päällä. Muutamia katseita olen huomannut, sillä merkin näkemisen jälkeenkin jotkut alkavat selvästikin pohtimaan MIKSI minulla on tuo merkki, ja MIKSI olen uimapuku päällä saunassa tai suihkussa, kun muut ovat alasti. Heidän kasvoiltaan näkyy kuinka rattaat päässä alkavat hitaasti raksuttaa ja mielikuvitus lähtee laukkaamaan.

Olisiko sittenkin helpompaa olla reilusti alasti, jotta muut näkisivät rinnan leikkausarven? Ainakin arvuuttelu ja salavihkaiset vilkaisut muuttuisivat kenties avoimemmaksi tuijotteluksi. Ei voi tietää ennenkuin ehkä joskus kokeilen.


Jos mennään sukupolvi tai pari taaksepäin, niin erilaisia vammoja ja leikkausarpia ei kauhisteltu uimahalleissa juuri yhtään. Meillä oli vanhempi sukupolvi joka rampautui sekä henkisesti että fyysisesti sodassa, ja erilaisia proteeseja, amputaatioita, arpia ja muita jälkiä näkyi ihmisten kehoissa jatkuvasti. Ne olivat niin arkisia ettei juuri kukaan ihmetellyt kun uima-altaan reunalla papat vetelivät sääriproteesinsa irti uimista varten tai saunasta tuli kädetön ja naamasta arpinen karpaasi. Nykyiset sukupolvet ovat täysin unohtaneet miltä näyttää keho jossa on eletty ja joka on joutunut koville, kun jo raskausarvetkin koetaan kauheaksi traumaksi ja hirvittäväksi ulkonäköhaitaksi, vaikka ne ovat täysin normaaleja.

En peräänkuuluta sitä että arpia, oli ne raskauksista tai leikkauksista, tarvitsisi pitää automaattisesti kauniina, mutta jos niihin tottuisi niin niitä voisi pitää arkisina, normaaleina, eikä tarvitsisi tuijotella kulmiensa alta uimahalleissa miten joltain puuttuu rinta tai toiselta pari sormea.

Eläkeläisten vesijumpissa ja kuntouintivuoroilla näkee kuulemma vielä jonkun verran leikattuja kehoja, mutta joudun luottamaan tässä asiassa toisten sanaan. Kuulemma mummelit menee reilusti ilman uikkareita saunaan, ja siellä näkyy puuttuvia tissejä, raajoja, sormia, leikeltyjä kehoja ja kehoja jotka ovat selvästikin tehneet töitä ja kokeneet kaikenlaista, eikä siellä kukaan kauhistele tai ihmettele, vaan siihen on totuttu.

Ehkäpä ihmiset tottuisivat näkemään muitakin kuin täydellisiä, pistämättömiä kehoja, jos niitä uskaltaisi näyttää. Ehkäpä itsekin pääsen lähiaikoina siihen pisteeseen asti että käyn uimahallissa pesulla ja saunomassa ilman uimapukua.


Tälläkin kertaa jouduin pitämään uimapuvun lisäksi uimalakin visusti päässäni. Sitä voisi kuvitella että sänkitukan kastuminen ei pahemmin haittaisi, mutta päätä palelee edelleen niin herkästi, etten viitsi olla altaassa ilman kumiritsaa. Uimalakki, oli kuinka ohut kumi tahansa, tuntuu suojaavan juuri sen verran että päänahkaa ei viluta ja se on helppo tapa hämätä tukan puuttuminen, jos se nyt jotakuta häiritsee.

Päätä palelee koko ajan vähemmän mitä pitempi aika on viimeisestä sytostaattihoidosta, mutta silloin tällöin tulee edelleenkin niitä kylmiä aaltoja jotka tuntuvat siltä kuin joku kaataisi hammastahnaa takaraivoon.

Vauva · Yleinen

Vauvauinti 1 & sulkasato

Ihanaa ja jännittävää, meillä alkaa vauvauinti. Olen siis miettinyt muutamanakin päivänä, pitäisikö laittaa uimalakki päähän hallille. Tukkaahan mulla ei vielä ole kuin aavistus sänkeä, mutta pää palelee herkästi… Uimalakin tehtävä olisi siis suojata päätä paleltumiselta, ei niinkään kampausta. Onhan uimalakissa tietysti sekin puolensa, että silloin en vedä katseita puoleeni yhtä herkästi kuin täysin kaljuna naisena.

Ainiin, ja kaupan päälle kulmakarvani ovat päättäneet sittenkin tipahtaa. Nyt, kun viimeisestä CEF-tiputuksesta alkaa olla jo toista viikkoa, kulmakarvoistani on jäljellä enää yhden käden sormilla laskettava määrä. Onneksi ne sinnittelivät naamassa sentään tänne asti, vaikka olinkin salaa toivonut että saisin säilyttää kulmakarvat koko hoitojen ajan, sillä ne ovat olleet se viimeinen kasvonpiirre josta en olisi halunnut luopua. En osaa edes piirtää kulmia meikkikynillä, vaikka pari kulmakynää hankinkin jo ennen sytojen alkamista.

Säärikarvat toki rehottaa edelleen, sillä olisihan se aivan liian oikeudenmukaista että kaikki karvat tipahtaisi. En aio epiloida sääriä, ihan vaan kostoksi siitä että tuota karvaa on jossain kohtaa kehoa vielä kiinni. Sitäpaitsi, olen laiska.

Tukan olen ajellut kolmesti, viimeisen kerran viimeisen syton aikoihin. Olisin muuten voinut antaa tukan kasvaakin, mutta se haiven mitä päähäni ilmestyi ensimmäisen sulkasadon jälkeen oli sellaista värittömän harmaata ”voikukkatukkaa” jonka surautin pariinkin kertaan huolella pois. Nyt kolmannen kerran ajelin siksi, että mulla ei kasva edelleenkään hiuksia tuossa edessä, joten kasvava sänki on näyttänyt lähinnä pellehermannimaiselta karseudelta. Toivon todella, että nyt kun sytot ovat ohi ja hiukset alkaa taas kasvaa, niitä kasvaisi tasaisesti jokapuolelle. Myös eteen, jottei tarvitsisi pitää tätä munkkikampausta kovin pitkään.


Kaljuna on muuten supervaikeaa valita uusia silmälaseja. Kävin silti uusimassa silmälasireseptin ja sovittelemassa Nissenin pokia, sillä huomasin vanhoissa silmälaseissani linssien pinnan menneen pysyvästi rikki. Pinnoitteessa pisteitä jotka näkyvät näkökentässäni todella häiritsevästi. Onhan se vuosikymmen ihan sopiva aika uusia rillit jokatapauksessa. Vanhat silmälasit olin ostanut jostain halpisnettikaupasta muutamalla kympillä, joten vuosittainen käyttökustannus niille pokille on muutaman euron luokkaa. Ei ollenkaan huono saldo.

Nissenin valitsin siksi, että sain sieltä näöntarkastusajan varattua näppärästi netin kautta ja heillä on ainakin toistaiseksi tarjous ”2 yhden hinnalla” ja vielä kolmannet kaverille. Ilman hiuksia on hyvin vaikeaa yrittää visualisoida minkälaiset lasit sopisivat, joten tuollainen tarjous jolla saan valittua kahdet, on ehdottomasti turvallisempi. Halusin ihan hirveästi jotkut todella räikeän päräyttävät pokat ja sellaiset löysinkin, ja sitten kakkoslaseiksi hillityn tyylikkäät, jos vaikka hiusten kasvaessa alkaa ne räikeämmät rillit kaduttaa.

Tosin ei mulla tietenkään mitään kavereita ole, joten se kolmansien lasien tarjous meni ihan hukkaan. Vizi vizi.

Kaljuna silmälasit näyttävät muuten tosi herkästi Kekkoselta. Varsinkin jos pokat sattuu olemaan sellaiset vähän paksummat ja hiukan neliön tai suorakaiteen malliset. En sano että se olisi laisinkaan huono asia, mutta pistinpä vaan merkille siellä optikkoliikkeessä pokia sovitellessani ja katsellessani vanhoja pokiani.

Toivottavasti uudet hienot silmälasini sopivat myös sitten kun hiukset kasvaa, en malttaisi odottaa niitten saapumista. Erityisesti nyt kun ei ole enää kulmakarvojakaan, kaipaan kasvoihini jonkinlaisia kehyksiä ettei olisi niin ilmeetön olo.

Puolison kanssa mietittiin että voisin leikellä kartongista sellaiset piirrettymäiset kulmakarvat ja teipata ne otsalle, voisin sitten siirrellä niitä pahvisia kulmia tarpeen mukaan eri asentoihin.

giphy

Ajatuksia syövästä · Lääkehoidot · Sytostaattihoidot · Vauva · Yleinen

Sytostaattihoidot 3/6: Jälkioireita.

Tällä kertaa olen väistänyt ummetuksen lähes täysin, kiitos kuulunee kokeilemalleni 3pv vesipaastolle. Kolme päivää ennen syto-tiputuspäivää paastosin melkein täysin pelkällä vedellä ja vihreällä teellä, tosin tein kolmen päivän aikana mehulingolla muutaman lasillisen kurkkumehua ja muistaakseni 1-2  lasillista porkkanamehua ja punajuurimehua. Tiputuspäivänä söin äärimmäisen varovasti, lähinnä aloittelin juures- ja vihannesmehuilla kevyesti totuttamaan vatsaa syömiseen ja illalla heräsi sen verran nälkä että otin hieman jugurttia kauraleseillä ja Visiblin-kuiturouheella, jota saa ainakin apteekeista. Varmuuden vuoksi otin kyllä myös Laxoberon-kuulat, koska halusin käyttää kaikki aseet hyväksi siltä varalta että ummetus (tai ummetuksen jälkeen tuleva ripuli) ei pelkällä paastolla talttuisi. Join paastopäivinä vähintään 3l vettä per vuorokausi, en huolehtinut mitenkään ryppyotsaisesti määristä, kunhan vettä tuli tarpeeksi enkä päästänyt juomisen välejä niin pitkäksi että olisi ehtinyt tulemaan kunnolla janoa, en myöskään tankannut vettä tolkutonta määrää kerralla, vaan pidin juomapulloa vierellä koko ajan ja join kun tuntui siltä. Paastosta kerroin ainakin edellisessä postauksessani täällä.

Toistaiseksi kokemukset ovat kuitenkin niin äärimmäisen positiiviset, että annan paastolle 5/5, ehdottomasti jatkoon. Aion siis toistaa kokeilun myös seuraavien tiputusten yhteydessä. Täytyy toivoa ettei ummetus tee comebackia seuraavien päivien aikana, vaikka olishan se kyllä jollain tavalla juuri mun tuuria…

Jatka lukemista ”Sytostaattihoidot 3/6: Jälkioireita.”