Aamulla oli vauvan neuvolalääkäri ja yllätyksekseni kys. lääkäri olikin se samainen yleislääkäri/terveyskeskuslääkäri joka aikoinaan jätti tutkimatta rinnassani olleen ”herneen”. Tämähän johti sitten lopulta lapsen saamiseen ja syövän toteamiseen useita kuukausia myöhemmin, mutta jos tämä lääkäri olisi diagnosoinut minut sillä ensimmäisellä käynnillä niin olisimme lapseton pariskunta, joten kaikessa on tavallaan puolensa. Helppohan mun on tässä naureskella ja ottaa tieto huumorilla ja hyvässä hengessä, kun ennuste on nyt ”ihan hyvä” eikä syöpä ole toistaiseksi levinnyt. Voi olla että vituttaapi aivan toisella tavalla jos jossain kontrolleissa löytyykin etäpesäkkeitä, mutta seilaan toistaiseksi puhtain paperein.

Lähdetään nyt siitä että diagnoosin myöhästyminen ei ole kuolemantuomio ja sen ansiosta meillä on terve ja ihana lapsi.

Olin kuvitellut että kohtaisin kys. lääkärin vasta loppukuusta, olen nimittäin menossa leikkauttamaan pari luomea pois ja hän sattuu olemaan omalääkärini. Onneksi olin miettinyt hiukan valmiiksi mitä tulisin sanomaan hänelle tästä rintasyövästä, vaikken ollutkaan odottanut törmääväni häneen näin yllättäen.

Onnittelin itseäni siitä, että pysyin hyvin rauhallisena ja asiallisena, vaikka tylytin ja piikittelinkin hänelle hiukan rivien välistä. Riidan haastaminen tai avoin syyttely ja vihamielisyys ei olisi auttanut tilannetta yhtään, ja haluan kuitenkin että sädetetyn alueen luomet leikataan mahdollisimman pian pois, enkä halua aiheuttaa ennen luomien leikkausta välikohtausta joka saattaisi haitata kys. lääkärin kädentaitoja luomen poistossa. Se tästä vielä puuttuisi, että saisin pari suttuista kirkkovenearpea vain siksi että lääkärin käsiä tärisyttää tai hän päättäisi vittuillessaan leikellä epäsiististi. Eipä sillä, ei ne pari kirkkovenettä enää tuntuisi missään tässä konkurssissa.

Uusi painehiha saapui postissa eilen, mutten ehtinyt raportoimaan aiheesta. Nyt sain otettua jopa kuviakin, mutta taidanpa tehdä painevaatteista ihan oman postauksensa, kuvien kera! Shokkiotsikko! Klikkikalastelua!

Hammassärky, tuo kipujen kuningas. Olen kärsinyt kaameasta hammassärystä nyt useamman viikon. Särky on pahentunut sen verran että vasta ihan viime päivinä se on tuntunut lähes sietämättömältä. Syön maksimimääriä särkylääkkeitä ympäri vuorokauden. Ennen sytojen aloitusta, jo raskaana ollessani, kävin useita kertoja hammaslääkärillä. Hammaskiveä hoidettiin ja hammaskalustostani otettiin röntgen-kuvat juuri ennen ensimmäistä syto-tiputusta eikä juurihoidon tarvetta tai muitakaan ongelmia löytynyt. Sytostaatithan tekee hallaa hampaille, joten vihlonta ja jomotus on todennäköisimmin syöpähoitojen ansiota. Kiitos syöpä, nyt on leegot paskana. Onneksi pääsen hammaslääkäriin vielä tässä kuussa, täytyy vaan toivoa että hammassärky lakkaisi tai edes hiukan helpottaisi jotenkin maagisesti, viimeistään sittenkun pääsen hoidettavaksi ja keksivät jotain poppakonsteja hammaskalustolleni.

Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta että mikään kipu ikinä eläissäni ei ole ollut yhtä hirveää kuin hammassäryt. Ei edes syöpä, mutta minun syöpäni ei olekaan levinnyt. Eikä edes sektio. Hammassäryistä hirvein oli vuosia sitten tulehtunut viisaudenhampaan leikkaushaava tikkeineen, sitä kipua en unohda koskaan.

Vertaistukiryhmästä on taas kaksi poissa. Siis kuollut. He eivät olleet halunneet(?) muistokuvaa, joten en voi sellaista laittaa. Näinä päivinä sitä toivoo ettei minustakin tulisi tilastoa. Tilasto on tilasto, tilasto en ole minä, enkä minä ole tilasto.

Lopuksi kuva joka ei liity mihinkään: