Seroomanesteen punkteeraus juuri ennen vappua ei mennyt ihan niinkuin Strömssössä. Pääsin onneksi päivystysajalle lääkäriin jo heti samalle päivälle kun soitin ajanvaraukseen, mutta se olikin suurinpiirtein ainoa asia joka meni hyvin.
Omalääkärini, siis samainen tapaus joka aikoinaan jätti rintasyöpäni tutkimatta, on ihan mukava heppu, mutta jostain syystä hän tuppaa epäonnistumaan minun kohdallani vähän väliä. Tällä kertaa punkteerauksessa. Onneksi hän oli ehdottanut puudutusta vaikka leikatun puolen rintani onkin lähes täysin tunnoton arven paikkeilta, sillä hän joutui piikittämään isohkolla neulalla kahdesti eikä saanut yhtään nestettä ruiskuun.
Koitin olla nauramatta toimenpiteen aikana, sillä koko tilanne alkoi olla suht koominen. Ensimmäinen pistos tehtiin istualtaan, ja kun sillä tavalla ei nestettä tullut, niin seuraavaksi kokeiltiin kylkiasentoa. Hoitaja paineli käsillä kainalon puolelta jotta nesteestä edes suurin osa painuisi rintakehälle, haavaontelon puolelle, ja lääkäri yritti kovasti sohia ruiskulla, mutta edelleenkään ei pisaran pisaraa. Pistäminen ei tuntunut yhtään miltään, ainoa mikä oli vähääkään epämukavaa oli hoitajan painelu.
Kahden pistämisen jälkeen hän sanoi ettei aio ottaa enää kolmatta kertaa riskiä ja sai sovittua minut radiologille, joka yrittäisi punkteerausta paremmalla ammattitaidolla ja tarkemman ultran avustuksella. Radiologi sai lopulta säälittävät 20ml seroomanestettä vedettyä ohutneulaisella ruiskulla. Hiukan nestettä jäi vielä, mutta paineen tunne helpotti todella paljon joten olen tyytyväinen. Kokenut radiologikaan ei meinannut saada neulaa osumaan oikeaan paikkaan (eli nestetaskuun) ja apuna oli jälleen yksi hoitajista. Radiologi ohjasi toisella kädellään ultran sensoria (en tiedä mikä sen ultrauslaitteen kapulan oikea termi on, joten sanon sitä sensoriksi), toisella kädellään ruiskua jotta sai neulan kärjen osumaan nestetaskuun ja hoitaja veti ruiskun männästä, samaan aikaan kun minä itse painoin kädellä nestetaskun toiselta puolelta jotta mahdollisimman paljon seroomanesteestä olisi neulan kärjen kohdalla.
Lopulta, kolme pistosreikää rikkaampana ja 20ml nestettä köyhempänä pääsin lähtemään kotiin. Leikatulla puolella on tietysti vielä pikanttina lisänä noin viikko sitten leikattujen luomien tikit ja niitten päällä haavateipit, joten näytän lähinnä ihmisen muotoiselta neulatyynyltä.
Omalääkärini soitti perään iltapäivällä, halusi kysellä vointiani ja sitä miten punkteeraus oli sujunut radiologin kanssa. Kerroin että ei se häneltäkään ollut sujunut kovin helposti, joten ei ollut sinänsä ihme ettei hän yleislääkärinä ollut siinä onnistunut, sillä eihän terveyskeskuksessa työskentelevä yleislääkäri joudu kovin usein vastaavia hommia tekemään, eikä siis pääse kehittämään ammattitaitoaan ja rutiineja yhtä tottuneiksi ja osaaviksi kuin vastaavaa työtä päivittäin tai viikottain tekevä erikoislääkäri.
Hiukan ehkä kävi jopa sääliksi tuota omalääkäriäni, ymmärrän lääkärin työn olevan henkisesti hyvin raskasta ja ehkä hänelle on iskenyt tajuntaan se, että jos hänen kesätuuraajansa ei olisi hoitanut rintasyöpääni eteenpäin, niin olisin nyt erittäin suurella todennäköisyydellä kroonikko ja ennusteeni sysimusta ja varsin synkkä. Kenties tämän ansiosta hän ei jatkossa tee vastaavia virheitä/lipsahduksia, että jättäisi kenenkään naisen rinnan kyhmyjä tutkimatta ja lähetteitä laittamatta.
Eihän tämä ilo vielä tähän lopu, ehei!
Tänään aamulla oli taas hoitajan vastaanotto, sillä edellisestä Zoladex-pistoksesta oli kulunut aika tasan 3kk. Sattuihan se, mutta jostain syystä vähän vähemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Olenkin avautunut Zoladexista täällä, täällä, täällä ja täällä. Ja kyllä, tuo hirveä kapseliruisku on jättänyt jälkensä minuun monellakin tavalla. En tiedä olisinko pettynyt vai tyytyväinen jos pistoksia jatketaan vielä 1. vuosikontrollin jälkeen. Kerroin hoitajalle kuulleeni vertaistukiryhmästä vinkin Zoladexin pistämiseen, että ihoa pitäisi puristaa kovempaa jotta pistäminen ei sattuisi niin paljoa. En tiedä puristiko hoitaja mitenkään erityisen kovaa, mutta siellä vatsanpeitteissä se nyt kuitenkin on ja vähemmillä kivuilla kuin aikaisemmin.
Tämä oli siis kolmas Zoladex-pistos, 3kk annostuksella mennään. Vitsailin hoitajan kanssa että voisinkohan siirtyä 1kk annostukseen, jos se ruisku olisi vähän pienempi. Mutta ei, kuulemma ei ole, vaan saman kokoinen hirviöruutta. En tajua miksi kukaan haluaisi rampata pistettävänä joka kuukausi ja vieläpä näin isolla neulalla, kun samalla vaivalla saa 3kk annoksen.
Kaiken tämän hauskuuden lisäksi meinasin saada slaagin postin tullessa, siellähän oli kirje Fimlab-laboratorion logoilla varustettuna. Ensimmäinen ajatukseni oli että noniin, nyt ne luomet onkin analysoitu pikana ja saan kotiin kirjallisena virallisen tiedon melanoomasta (tai jostain pahanlaatuisuudesta, kuten rintasyövän iholevinneisyydestä) ja koko paskarumba alkaa alusta, mutta ei sentään! Sain kutsun ikäryhmäni mukaiseen valtakunnalliseen kohdunkaulan syövän seulontaan, jee! Testaavat samalla papa-näytteestä solumuutoksia ja HPV-tartuntaa.
Olen joskus miettinyt puolitosissani että haluaisin ottaa HPV-rokotteen, mutten tiedä hyötyisinkö siitä enää tässä iässä. Toivon todella, että lapseni tulisi saamaan tuon rokotteen heti kun se on hänen ikänsä puolesta mahdollista ja jos ei kunnallisella puolella saa, niin aion ostaa sen hänelle itse. En todellakaan ole rokotekriittinen, vaan pidän rokotekriittisyyttä pahimmanlaatuisena hörhöilynä ja vastuuttomana huuhaana jonka kannattajat vaarantavat ensisijaisesti lapsensa, sillä nämä ns. ”rokotekriitikot” ovat lähes aina aikuisia jotka ovat omat rokotteensa jo lapsuudesta alkaen saaneet ja sitten jonkun omituisen aivopierun seurauksena päättävätkin olla rokotuttamatta lapsiaan.
Lastensa lisäksi rokotekriitikot vaarantavat myös meidät, joita ei voida rokottaa syystä tai toisesta, esim. syöpäpotilaat, joilla on alentunut immuniteetti. Onneksi alan itse olla kohta pois tuosta riskiryhmästä, nyt kun sytoista alkaa olla sen verran aikaa etten ole enää pahimmalla vaaravyöhykkeellä. Kiitos laumaimmuniteetin ja hyvän tuurin, selvisin jopa ilman flunssaa koko hoitoputken alusta loppuun.
Jokatapauksessa, iloinen on se päivä kun pääsen labraan tai seulontatutkimukseen muuten vaan, enkä siksi että olen syöpäpotilas.
Tämän viikon ohjelma on siis seuraava:
- Maanantai 4.5.2015 sairaanhoitaja, Zoladex
- Tiistai 5.5.2015 hammaslääkäri, eli juurihoitoa jatketaan, jee! Tai ehkä hyi, en tiedä miten inhottava operaatio tulee olemaan. On silti kivaa saada hampaat kuntoon, joten jee!
- Keskiviikko poikkeuksellisesti tyhjä, vielä toistaiseksi.
- Torstai 7.5.2015 HPV- ja papa-seulonta, sekä gynekologian erikoislääkärin vastaanotto, kierukan, kohdun ja munasarjojen ultraus.
- Mitä ihmettä, perjantai täysin tyhjä?
- Lauantaina lähdemme sukuloimaan.
- Sunnuntaina äitienpäivä! Jee! Ensimmäinen äitienpäivä!
Kolmas Zoladex-pistos tarkoittaa sitä, että 1. vuosikontrolliin ei ole enää kuin noin 3kk. Tai siis, diagnoosista on silloin kulunut noin vuosi, kun taas vuosikontrolli tulee sittenkun tulee. Hoitaja lupaili että kutsukirje vuosikontrolliin saapuu ajallaan loppukesästä ja varailemme sitten seuraavaa Zoladex-pistosta samalle käynnille, jotta saisin molemmat hoidettua kerralla.
Tarkoittaa myös sitä, että lapsi täyttää kohta 9kk. Uskomatonta miten aika kuluu.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
niin se aika kuluu, kaikesta häslingistä huolimatta, hyvä! Mullakin tulee loppukesällä kutsu 1.vuotiskontrolliin. Olis kiva tietää ajankohta jo etukäteen, jotta osais varautua kotimaahan tuloon lomareissulta.
Ja lapsesi on ollut pian yhtä kauan ulkona kuin sisälläkin… 😉
TykkääTykkää