Anu Silfverberg & kauneusihanteet

2.4.20182.4.2018 M

Olen aina tykännyt aivan valtavasti Anu Silfverbergin kirjoituksista, omasta kirjahyllystä löytyy ehdoton klassikko Äitikortti, jota suosittelen varauksetta kaikille.

Apu-lehti: Miksi toteuttaa kauneusihanteita, joita inhoaa? Anu Silfverbergin hieno essee ulkonäköpaineista

Silfverbergin loistava kirjoitus tämäkin, eli pohdintaa kauneusihanteista. Meistä rintasyöpäläisistä hyvin moni on sisäistänyt vähän liiankin hyvin ulkonäköpaineet. Tämän huomaa monista tuhansista pienistä sanoista ja eleistä, kyynelistä, surusta, epävarmuudesta, niistä kymmenistä ja sadoista vertaistukiryhmien tapaamisista, joissa surraan menetettyä ulkonäköä.

Aivankuin naiseus olisi kiinni yhdessä (tai kahdessa) rinnassa. Sitten se menetetään, kun vähän mätisäkkiä silpaistaan.

Ei se niin mene, vaikka se ehkä saattaisi siltä hetken aikaa tuntua. Mutta ei se niin mene.

Oma ihmisyyden, naiseuden, seksuaalisuuden ja oman itsen tunne on jotain syvempää, jotain, mikä ei ole kiinni vain yhdessä kehon osasessa. Muutenhan se murenisi joka kerta kun yksikin luomi leikataan pois tai kun hiuksia lyhennetään. Kuka muistaa enää Samsonin tarinaa raamatusta, puhumattakaan että uskoisi voimien sijaitsevan hiuksissa?

Ymmärrän voimaannuttamisen tärkeyden ja hyvän olon, sen tunteen kun viihtyy omissa nahoissaan. Se ei ole suinkaan itsestäänselvyys.

Toivon kuitenkin, että jokainen löytäisi itsestään sen hyvän olon, sellaisen fiiliksen ettei välitä paskaakaan mitä muut ajattelee tai mitä oma alitajunta väittää peiliin katsoessa. Toivon, että jokainen voisi löytää edes sellaisen siedettävän olotilan jossa pystyy olemaan omassa kehossaan vihaamatta tai inhoamatta sitä aktiivisesti koko ajan.

Kehoaan ei ole pakko rakastaa ehdoitta, tiedän että se on monesti vaikeaa. Kehossaan voi silti viihtyä ja toivottavasti niin, ettei ahdista. Ainakaan jatkuvasti.

Jos olen linkannut tämän jo aikaisemmin, niin en muista yhtään. Niin hyvä että sietää kerrata. #sorisiitä

Ajatuksia syövästä · Lehtiartikkelit · Yleinen

IL: Kathy Bates & tupla-mastektomia

16.7.2017 M

En muistanutkaan että näyttelijä Kathy Batesille on tehty bilateraalinen mastektomia, eli molemmat rinnat poistettu kokonaan, ilman rekonstruktiota.

Ilta-Sanomat 12.7.2017: Tuplamastektomian kokenut veteraaninäyttelijä Kathy Bates käyttää proteeseja vain rooleissaan: ”Miksi teeskentelisin, että minulla on rinnat?”

– Olen liittynyt niin sanotusti lattarintaisten naisten joukkoon. Minulla ei enää ole rintoja, joten miksi teeskentelisin toisin? Sellaisella ei ole mitään merkitystä, näyttelijä Kathy Bates kertoo haastattelussaan.

Daily Mailin siteeraama, Piina-elokuvan myötä tunnetuksi tullut näyttelijä myös huomauttaa, kuinka hänelle merkitsee enemmän se, että hän on ollut onnekas ja selviytynyt.

Tämän kaltainen hyväksyvä asenne ei kuitenkaan ole syntynyt itsestään. Näyttelijä on kertonut, kuinka rintasyöpään sairastuminen oli hänelle kova paikka, sillä se tapahtui samanaikaisesti muiden vastoinkäymisten kanssa.

– Harry’s Law -televisio-ohjelma lopetettiin, koska sen yleisö oli ”liian vanhaa”, ja heti sen jälkeen sain kuulla huonoja uutisia rinnoistani. Tunsin itseni vanhaksi ja epähalutuksi, Bates kertoo Copingille antamassaan haastattelussa.

Vaikka tieto syövästä olikin järkytys, Bates oli oitis valmis tekemään suuria päätöksiä.

– Kun onkologi kertoi, että minulla on rintasyöpä, en hukannut sekuntiakaan. Sanoin heti, että haluan poistaa molemmat rintani.

Äitinsä ja siskontyttärensä rintasyöpäkamppailuja sivusta seurannut Bates teki lopullisen päätöksensä vaistonsa varassa sen jälkeen, kun oli perehtynyt erilaisiin vaihtoehtoihin. Muun muassa huoli siitä, että syöpä uusiutuisi toisessa rinnassa, johti siihen, että näyttelijä valitsi tuplamastektomian. […]

Sivuhuomautuksena, jos samalla henkilöllä on sekä rinta- että munasarja- tai kohtusyöpä, tai jos sairastuneen lähisuvussa esiintyy rinta- tai kohtusyöpää, tai munasarjasyöpää, niin se viittaa korkean riskin periytyvään geenivirheeseen. En tiedä onko Batesille tehty geenikartoitusta, en pikaisella googlauksella löytänyt tietoa.

Imetys · Vauva · Yleinen

Äitiys (ja sen lieveilmiöt)

29.3.2016 M

Täysin rintasyöpään liittymättä, törmäsin pariin todella hyvään kirjoitukseen jotka haluan nostaa esiin:

Tyttöjen kulttuurikriittinen blogi: Syntynyt synnyttämään

Siitäkään ei liiemmin ole julkisesti keskusteltu, mitä hoidot merkitsevät naisen elämälle, keholle ja sosiaalisille suhteille. * Hoidot alkavat näennäisen ”pienillä” interventioilla, kuten hormonilääkitysellä, pääosin naisen kehoon. Monesti nämä interventiot ovat ohimeneviä ja keho palautuu ylimääräisistä hormonitujauksista suhteellisen nopeasti. Toisinaan pienilläkin kajoamisilla voi kuitenkin olla seurauksia tai ainakaan seurauksista ei ole saatavilla tutkittua tietoa.

[…]
Ja miten koko tähän keskusteluun suhteutuu esimerkiksi childfree -termi (lapsivapaa), joka on luotu positiiviseksi vaihtoehdoksi childless-termille (lapseton), joka määrittää naisen puutteen kautta. Onko childfree-termikin liiallinen irtiotto riippuvuuden ja tarvitsevuuden tunnustamisesta?

Minusta ei. Meillä on tavattomana voimakas mallitarina siitä, miten nainen kasvaa kypsäksi ja vastuulliseksi kansalaiseksi äitiyden kautta. Mutta missä ovat tarinat naisista, jotka kasvavat kypsiksi ilman lapsia ja äitiyttä? Minusta meillä tarvitaan äitiydelle vaihtoehtoisia tapoja olla nainen. Eikä niiden olemassaolo pitäisi olla pois niiltä, jotka kasvavat aikuisiksi äiteinä. Moni nainen kasvaa. Kaikki eivät. Äitiys ei saisi olla ainoa mahdollinen pääsylippu kypsään aikuisuuteen. Toimii toisilla, toisilla ei. Toiset eivät saa mahdollisuutta, vaikka kovasti haluaisivatkin. Toiset kieltäytyvät kertakaikkiaan. On niitäkin, joille on niinsanotusti ihan sama.

Feministien vuoro: Imetyskeskustelusta

Keskustelua sivusta seuranneelle koko ketju oli hämmentävää luettavaa. Solidaarisuutta ja feministisyyttä peräänkuuluttavat keskustelijat onnistuivat samalla yhä uudelleen ja uudelleen toistamaan, kuinka imetys on parasta ja että vaikka jokainen toki saa tehdä omat ratkaisunsa, niin imetys on kuitenkin kiistämättä paras ratkaisu. Imetys on naisen etuoikeus. Ei-imettäminen on vähän niin kuin makoilisi sohvalla vaikka tietää että urheilu olisi paljon terveellisempää. Ei-imettäminen ei koskaan johdu siitä että imetys ei yksinkertaisesti onnistuisi, vaan aina siitä että tietoa tai apua ei ole tarpeeksi. Kun ottaa huomioon, miten käsittämättömän herkkä aihe omasta lapsesta huolehtiminen on, monet Tulvan sivulle postatuista kommenteista olivat suorastaan väkivaltaisia siinä miten ne mitätöivät ei-imettäneiden naisten sekä transihmisten ja muunsukupuolisten kokemusta.

Minua ei enää sureta imettämättömyys, joten luen tuollaisia kirjoituksia täysin neutraalisti, eli en sure omasta puolestani. Olen tehnyt ”sinunkaupat” syöpäni ja tilanteeni kanssa, tavallaan tehnyt sovinnon ja hyväksynyt sen, että minä en koskaan imettänyt, enkä tule koskaan imettämäänkään.

Prosessoin asian alkaen siitä, että ensin hyväksyin etten olisi itse voinut vaikuttaa syöpääni mitenkään, takana ei ole mitään sellaista vuosikymmenien elintapojen kuormaa joka altistaisi syövälle (tämänikäisellä se on tilastollinen mahdottomuus) ja koska en mahtanut mitään syövälle, en myöskään mahtanut mitään sitä seuranneille hoidoille, mm. rintaleikkauksille.

Harkitsin jossain välissä hyvin lyhyen hetken, että olisinko säilyttänyt terveen rinnan imetyksen varalta, mutta en uskaltanut. Tiedän kyllä, että syöpäni uusiutumisen todennäköisyys on suurempi etäpesäkkeisenä & levinneenä kuin paikallisena toisessa rinnassa, mutta halusin kaikin tavoin minimoida mahdollisuuteni kuolla syöpään, ennenkuin edes voisin yrittää sitä toista lasta ja sen toisen lapsen imettämistä, joten senkin osalta vaihtoehtoja ei jäänyt.

Tärkeintä koko prosessissa on se mielenrauha joka tulee, kun kokee omat ratkaisunsa oikeiksi, itselleen sopiviksi, ja voi olla rauhallisin mielin. Ei tarvitse jossitella.

Asiaan liittyen:

En ole vieläkään saanut kuulla imettämättömyydestä sanaakaan. Olen odottanut sopivaa hetkeä lätkäistä S-kortin pöytään, mutta tilaisuuksia ei ole tullut ainuttakaan. Hyvä niin. Toivoisin että muutkin naiset säästyisivät imetysmarttyyreiltä ja heidän syyllistävältä painostukseltaan, jonka uhriksi on jokunen kaveri joutunut.

Luulen että imetyskeskustelut vähenee oleellisesti lapsen kasvaessa, tuskin kukaan kyselee enää taaperoikäisen äidiltä imettämisestä. Otolliset tilaisuudet menivät ohi suun silloin kun vauva oli vielä sylivauva.

Hämmästyttävää miten nopeasti aika menee, sillä meillähän ei enää ole pieni vauva, vaan 1,5-vuotias reipas pikku tonttu, joka toi päivähoidosta pääsiäiseksi ensimmäisen askartelunsa, pienen rairuoho-viilipurkin, joka oli koristeltu sormivärein ja höyhenin.

Ihanaa ja kamalaa miten nopeasti aika menee!

Syövän jälkeen · Yleinen

Rinnankorjausleikkauksen käsikirja

15.3.201620.3.2016 M5 kommenttia

Rinnankorjauksen käsikirja on päivitetty, päiväys muuttunut tiedostossa vuoteen 2016. En ole vielä ehtinyt lukemaan kyseistä vihkosta itse, joten en tiedä mitä tuossa on muuteltu, mutta opas löytyy siis täältä:

Syöpäpotilaat.fi – Rinnankorjausleikkauksen käsikirja

Lisäys 20.3.2016:

Nyt kun olen lueskellut tuon oppaan läpi, niin kyllähän sieltä pomppasi omaan silmään aika räikeästikin muutama kohta.

Osa naisista elää tyytyväisenä ilman toista rintaa eikä koe tarvitsevansa korjausleikkausta. Liiviin asetettavat irtoproteesit ovat helppokäyttöisiä, ja proteesitaskullisten liivien, uimapukujen ja jopa iltapukujen valikoima on monipuolinen.

Monet, varsinkin isorintaiset naiset kokevat irtoproteesin kuitenkin hankalaksi. Se saattaa pysyä huonosti paikoillaan ja jopa luiskahtaa ulos vaatteista. Irtoproteesi voi myös hangata ja hautoa ihoa tai rajoittaa pukeutumista ja liikuntaharrastuksia.

Omat kokemukseni irtoproteesista eivät olleet kovin kummoisia. Parhaina päivinä harvakseltaan saatoin hetkeksi unohtaa proteesin, silloin kun proteesi oli ehtinyt lämmetä saman lämpöiseksi oman kehon kanssa, jos en hikoillut juurikaan, ja jos turvotusta ei pahemmin ollut. Jos taas hikoilutti ja turvotti, niin proteesiliivit olivat tuskaiset, proteesin ja ihon välistä hiki vain norui puroina ja kaikki tuntui hankalalta, tukalalta. Lisäksi hartiat olivat jatkuvasti särkyiset ja jännittyneet, kun joutuivat kannattelemaan entistä enemmän rintojen painosta pelkkien olkainten varassa, luomutissit kun sentään pysyvät omin voimin kiinni kehossa.

Nyt kun turvotusta on ollut pitemmän aikaa enemmän tai vähemmän ja olen tottunut elämään kompressiopaitojen kanssa, en kaipaa enää tippaakaan proteesiliivejä. Puhumattakaan siitä helvetillisen painavasta proteesisäkistä!

Vaatevalikoima… Voi hyvä helvetti oikeasti. Nauroin ääneen kun luin tämän:

”[…]proteesitaskullisten liivien, uimapukujen ja jopa iltapukujen valikoima on monipuolinen.”

Ahahaha! Ei. Ei todellakaan ole.

En väitä että pukeutuminen olisi superhelppoa ilman rintojakaan, mutta vähemmän tukalaa kuin proteesin kanssa, ja proteesitaskullisten vaatteitten valikoima on järkyttävän huono. Kammottava. Naurettavan paska.

Aiheeseen löyhästi liittyen, haluan mainostaa vertaistukikaverini Maijan perustamaa yritystä joka tekee ihania uimapukuja proteesitaskuilla. Puvut on suunniteltu erityisesti proteesien kanssa käytettäväksi, mutta sopivat myös niille jotka kaipaavat luomurinnoille enemmän tukea:

Lullebiegga

– Minä en ole vain sairauteni. Niin ajatteli 29-vuotias parantumatonta rintasyöpää sairastava Maija Halkosaari etsiessään proteesiuimapukua. Sopivaa uimapukua ei löytynyt. Löytyi vain kömpelöitä apuvälineitä. Niihin Maija ei tyytynyt. Tahdosta tavoitella parasta ja rohkeudesta toteuttaa unelmia syntyi Lullebiegga.

Syövän jälkeen · Yleinen

Pukeutuminen: Uima-asut

12.1.2016 M

Uimahousut ilman yläosaa, elikkäs topless, kummittelee takaraivossa. Odottelen kärsimättömänä milloin leikkaushaava olisi täysin umpeutunut, jotta voisin edes harkita uimahalliin menoa.

Sillä välin metsästelen uimapukua tai jonkinlaista kivannäköistä uima-asua. Yksi vaihtoehto olisi Blackmilk jolta löytyy mekoista ja leggingseistä uikkareihin, joten valikoima on laajahko. En vielä tiedä viitsinkö esiintyä pelkissä uimahousuissa, sillä vatsakumpu sektioarpineen on vähän epäesteettinen ja haluaisin sen piiloon, en niinkään ajattele piilottavani rintojen puutetta.

Iskin silmäni tähän luurankouikkariin, joten taidanpa siirtyä täyttelemään lottokuponkia jotta olisi varaa tilata tuolta jotain:

Entisissä uikkareissani on lähes kaikissa jonkinlaiset kupit tai muotoleikkaukset rinnuksen kohdalla, eikä se nyt enää istu mitenkään nätisti. Tuossakin luurankouikkarissa on epäilyttävän avonainen kaula-aukko, joten liekö sekään peittäisi arvet.

Voi olla että joudun suosiolla tyytymään johonkin kilpauimareitten korkeakaulaiseen malliin jos haluan arvet piiloon vielä tässä vaiheessa kun ne kypsyvät ja toivon mukaan vaalenevat ajan kanssa, eivätkä ole vielä kovin esteettiset.

Rinnat · Yleinen

”Mulla ois täällä tissikuvia!”

13.12.201513.12.2015 M

Huusi puoliso työhuoneestaan.

”Ooh, mitä? Kenen?!”

”No sun.”

”…”

Menin tietysti katsomaan. En meinannut enää tunnistaa. Sitten huomasin luomen toisen rinnan alaosassa ja raskausmahan. Kyllä, on ne minun. Oli.

Autuas unohdus.

Kiinnitin seuraavaksi huomion siihen, miten vasen rinta oli selvästi turvonneempi kuin oikea. Oliko se turvonnut jo ennen paksuneulanäytettä, vai vasta sen jälkeen? Turvottiko paksuneulanäytteen otto rinnan, vai syöpäkasvain? Mysteeri ei selvinne koskaan.

Kysyin puolisolta huomasiko hän miten vasen rinta on selvästi oikeaa isompi. Hänkin oli huomannut saman, ei tarvinnut kaivaa millimetrimittaa esille. Kokoero oli suorastaan silmiinpistävä.

Kirjattakoon jälkipolville, että tosi kivat rinnat oli. Suorastaan eeppiset. Kuvia on todisteena.

Rinnat · Syövän jälkeen · Yleinen

Miten pukeutua ilman rintoja? Osa 1

6.12.20156.12.2015 M

Nyt kun kuppikoko on vaihtunut 95-100 E-F hinkeistä olemattomaan, olen yrittänyt suunnitella garderobia uusiksi. Ennen toista leikkausta hihkuin onnesta kun mietin miten helppoa pukeutuminen tulisi olemaan (verrattuna entiseen) mutta onhan tässä miettimistä.

Enkä sano että kaikista helpoin projekti olisi sekään, että iso osa nykyisistä vaatteistani ei yksinkertaisesti enää istu, koska niissä on litratolkulla tyhjää, pussittavaa kangasta siinä missä hinkit olivat.

Ymmärrän kyllä miksi jotkut valitsevat tuplaproteesit. Pukeutuminen stereotyyppisesti naisten vaatteisiin olisi helpompaa jos rintakehällä olisi jotain joka täyttäisi vaatteissa olevat muotolaskokset.

Minulle yksi isoimmista syistä haluta molempien rintojen poistoa oli juurikin se proteesista eroon pääseminen. En koskaan sopeutunut kunnolla sen kumisäkin kanssa elämiseen ja olen tyytyväinen että se hiostava riippakivi ei ole enää riesanani. En todellakaan halua tuplaproteeseja, vaikka sainkin jo postissa maksarin joten voisin halutessani hakea ne ilmaiseksi. Vaan kun ei huvita.

Erilaisia muotinäytös- ja mallikuvia on helppo katsoa inspiraatiokuvina kun etsii vaatteita rinnattomana. Malleilla kun ei useinkaan rintoja ole, sillä suurin osa malleista on hyvin hoikkia, pitkiä ja rinnattomia. Itsehän en tosin ole hoikka, enkä järjettömän pitkä, vaan 170 sentilläni juuri nipin napin yli keskimitan.

Aika ihana muutos viime vuosina on ollut sekin, että eri vaatefirmat ovat alkaneet palkata erikokoisia ja erinäköisiä malleja, niin että kuvastoissa näkee pyöreitä, pitkiä, lyhyitä, tummia, vaaleita, rinnattomia, runsasmuotoisia, tatuoituja, lävistettyjä, kaikenlaisia malleja. Hyvä niin! Ihmiset kun tuppaavat olemaan hyvin erilaisia eikä kaikki tykkää samoista asioista. Jokaiselle jotakin, ja mitä moninaisempia roolimalleja nuoret näkevät, toivon mukaan sitä vähemmän tulee ulkonäköpaineita.

Tästä eteenpäin postaus koostuu lähinnä internetin syövereistä varastetuista kuvista, joten loput linkin takana. Jatka lukemista ”Miten pukeutua ilman rintoja? Osa 1” →

Ajatuksia syövästä · Rinnat · Yleinen

Elämä ilman rintoja

3.12.20153.12.2015 M5 kommenttia

”Rinnoilla on suuri merkitys naisen seksuaalisessa viehättävyydessä –sekä naisen, mutta erityisesti miehen silmin katsottuna.”

Tällaista tekstiä sain lukea mm. erään ”viittä vaille valmiin” seksuaaliterapeutin kirjoittamana. Sivuiltaan poimin pätevyydestä mm. seuraavaa: psykologi, psykoterapeutti, dosentti ja ”viittä vaille valmis seksuaalineuvoja”.

Fiilikseni tänään:

Tästä tulee pitkä sepustus, joten loput löytyy linkin takaa. Jatka lukemista ”Elämä ilman rintoja” →

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Naiselta odotetaan rintoja

21.10.201521.10.2015 M4 kommenttia

Kun olen puhunut rintojen poistosta nyt yli vuoden, olen törmännyt vähän väliä ihmettelyihin ja joskus harvakseltaan kauhisteluihin.

Ymmärrän, naisilla usein on rinnat, jonkinlaiset. Harvemmin naisilla ei ole rintoja. Naisilta oletetaan jonkinlaisia rintoja. Joskus harvoin rintoja ei ole laisinkaan, ei edes pientä häivähdystä ketunnenistä.

Olen yrittänyt kovasti olla avoin rintarekonstruktiolle. Olen yrittänyt, ihan oikeasti, vannon! Olen edelleen koostamassa rintarekonstruktioista ja rintaleikkauksista juttusarjaa. Olen lukenut eri leikkaustekniikoista, vaihtoehdoista, rintojen merkityksestä kehonkuvaan, plastiikkakirurgiasta, rintasyövästä, kaikesta. Olen haalinut käsiini kaiken tiedon rintaleikkauksista minkä olen saanut, sekä leikattujen ja leikkaamattomien kokemuksista siihen liittyen.

En kaikesta huolimatta halua teetättää itselleni uusia rintoja. En halunnut mistään hinnasta säästää entistä rintaa yksinäisenä. Yksirintaisuus oli kaikista hirveintä käytännöllisyyden kannalta ja kehoni tuntui täysin torsolta.

Tuntuu, että kaikille muille rintojen menetys on ollut suurempi kauhistus kuin minulle. Reaktiotani, tai sen puutetta, on ihmetelty ja väitetty shokkitilan aikaansaamaksi. Päätöstäni on kyseenalaistettu. Minua on katsottu kieroon ja asialle huokailtu ja tuhahdeltu. Minulle selitellään välillä että tulen muuttamaan mieltäni kunhan aikaa kuluu, olenhan niin nuori. Eihän näin nuori voi olla haluamatta rintoja, eihän?

Tuntuu, että muut haluaisivat minun haluavan rintoja yhtä paljon kuin he, etten järkyttäisi heidän maailmankuvaansa naisesta jolla kuuluu olla rinnat, naisesta jonka kuuluu haluta rinnat.

Ymmärrän heitä jotka haluavat rinnat koska se saa heidät tuntemaan kehonsa kokonaiseksi. Lupaan ja vannon, kyllä minä ymmärrän! Aivan sama tunne on minullakin, sama halu on ollut koko vuoden, halu tuntea itsensä kokonaiseksi, kokonaisuudeksi johon voi olla tyytyväinen. Keho jonka kokee omaksi.

Toiselle kokonaisuus on yksi tai kaksi rakennettua rintaa. Toiselle yksi rinta riittää. Jollekulle keho on ”ehjä” rinnattomanakin. Kaikki on korvien välissä, kokemus kokonaisuudesta, oman kehon eheydestä.

Minusta on myös oletettu että inhoaisin rintoja. En suinkaan! Rinnat ovat ihanat katsella ja kosketella, ne ovat kauniita, persoonallisia, upeita. Luomut, rakennetut, kaikenlaiset.

En vaan halua teetättää itselleni enää niitä. Rinnat ovat menettäneet merkityksensä erogeenisina, eroottisina ja esteettisinä kehon osina omassa kehossani sillä hetkellä kun kuulin rinnassani olevasta syöpäkasvaimesta. Leikkaus oli helpotus, vielä isompi helpotus oli päästä lopuistakin eroon.

En tunne kehoani vajaaksi. En kaipaa kehooni ylimääräisiä osia joissa ei ole samalla tavalla tuntoaistia kuin alkuperäisissä rinnoissani. Enkä kaipaa rintoja esteettisesti, sillä rinnattomuus antaa pukeutumisen puolesta hyvin paljon vaihtoehtoja, vaikka jotkut ehkä väittävät muuta.

Mutta minkälainen kummastus on nainen joka ei halua rintoja? Ei vaikka yhteiskunta ne verorahoista tarjoaisivat. Kummajainen, poikkeava, outo. Onko se sellainen nainen laisinkaan?

Naiseus on ollut lähes aina asia jota olen tarkastellut ulkopuolisena. Olen esittänyt naiseutta ja naisen roolia vakuuttavasti, pukeutumisella, käyttäytymisellä ja puheissa, mutten ole koskaan tuntenut että se olisi osa minua, sisintäni. Minä olen minä, en ensisijaisesti enkä toissijaisesti nainen. Ehkäpä siksi irtautuminen rintaoletuksesta on ollut niin helppoa, niin luonnollista. Minä olen minä, riippumatta rintojen lukumäärästä.

Naiseus on ollut performanssi jota olen esittänyt nipin napin keskiverrosti, enkä jaksa larpata enää sitäkään vähää. Syövän myötä on karissut viimeisetkin rippeet vieraskoreudesta ja kärsivällisyydestä, silloin kun kyse on asiasta jota en itse koe merkitykselliseksi.

Rinnat eivät ole koskaan olleet minulle välttämättömyys tai minuutta määrittävä tekijä, teini-iässä jopa ahdistuksen ja kehodysforian lähde. Tunsin jo silloin rintojen erilaisen merkityksen, sen miten niitä tuijotetaan ja miten eritavalla niitä kohdellaan kuin muita kehon osia. Koin sen valtavan ahdistavaksi, aivankuin rintani olisivat eläneet minusta irrallista elämää, kuin kaksi isoa tabuesinettä pultattuna rintakehääni. Aivankuin rinnat olisivat olleet osittain julkista omaisuutta, eikä ainoastaan minun kehoni osia.

Toki kaikkea tätä korosti se, miten isot rinnat minulla oli. Ei nyt jättimäiset, mutta pienentävistä minimizer-rintaliiveistä ja litistävistä urheilutopeista huolimatta riittävän kookkaat. Urheiluliivini muistuttivat enemmän rintapanssaria kuin joustavaa alustoppia.

Jollain tavalla minusta tuntuu voitonriemuiselta. Ähäkutti paskasyöpä, siitäs sait! Enää ei ole rintoja joihin voisit juurtua, saatanan paskatauti!

Tai onhan tuota kudosta johon syöpä voi iskeä, mutta tositosi vähän. Tositositositosi vähän. Rintarasva on höylätty pois solisluitten alapuolelta alkaen, kuin juustohöylällä olisi rintakehä vedelty. Juuri niinkuin toivoinkin.

Samaan aikaan olen salaa tyytyväinen että sain ”ilmaiseksi” rintojenpoistoleikkauksen ja nyt voin trollata niitä jotka olettavat että naisellahan nyt on tissit. Aina jonkinlaiset. Ähäkutti, vaan eipäs olekaan! Ei kaikilla!

Myhäilen ajatuksesta että voisin kävellä julkisilla paikoilla ilman paitaa eikä minua voida pidättää tai sakottaa siitä, jos samassa tilassa voivat miehet esiintyä paidatta.

Huvittaa ajatus siitä, että Facebookin siveyssäännöt eivät enää koske minua, sillä minulla ei ole enää nännejä. Voisin siis halutessani julkaista topless-kuvia, tosin en aio niin tehdä sillä en aio julkistaa somessa rinnattomuuttani.

Mutta voisin jos haluaisin!

Mutta rinnaton nainen on yhä kummajainen. Vielä oudompi on nainen joka ei halua rintoja laisin.

http://www.mybreastchoiceshow.com/blog/2015/10/7/mastectomy-photo-series