Tarja 1965-2016.
Yksi on jälleen joukosta poissa. Tarjaa muistaen.
Avainsana: siskot
Rinnakkain
Harmillisesti en ole ehtinyt, enkä vähään aikaan ehdikään, päivittämään blogia kuin ohimennen. Vuorotyö ja kesäkurssit vievät kaiken sen ajan mikä perheeltä liikenee. Tässä kuitenkin jotain:
”Lehdistä olen joskus lukenut selviytymistarinoita, joissa kerrotaan, että ’syöpä on parasta, mitä minulle on tapahtunut’ tai ’syöpä on jalostanut minua ihmisenä.’ Tämä ei päde minuun, antaisin sairauteni mielelläni pois. Toivon, että ihmiset tekisivät muutoksia elämässään ja toteuttaisivat unelmiaan, ilman että heidän tarvitsee ensin kohdata vakava sairaus. Jos sairastumisestani jotain positiivista pitää löytää, niin se on lukuisiin ihaniin vertaissiskoihin tutustuminen. Ilman rintasyöpää olisin tuskin kohdannut heistä montaakaan!”
-Sirpa Ikävalko
Hyvää matkaa Elina!
Elina 1978-2016.
Emme ehtineet tuntea kauaa, mutta jokainen hetki oli jollain tapaa onnellinen, hauska, lämmin tai muutenvaan mieleenpainuva. Näytit meille muille esimerkkiä siitä, kuinka levinneen syövän kanssa voi elää ”ihan normaalisti”.
Muistan ikuisesti kuinka nauroit pikkujouluissa kuinka maksasi vinkaisee aina kun hörppäät alkoholia, että siellä ne metarit vingahtaa ja tuikkii.
Lähdit tuulten matkaan turhan nuorena. Valitsit kauniin päivän lähteä, aurinko paistaa tänään lähes pilvettömältä taivaalta.
Laitan muistokuvan jos/kun sellainen tulee.
Hyvää matkaa Lea!
Lea 1961-2016.
Nukuit tänään pois yllättäen, vaikka hoitosi oli vähän aikaa sitten aloitettu uudestaan toiveikkaana, ja olit saanut erinomaisen hoitovasteen tähän asti kaikkina näinä vuosina kroonikkona. Kymmenisen vuotta ehdit sairastaa levinnyttä rintasyöpää ja olit aina ”terve kuin pukki”. Sanoit usein, että miten hienoa on, kun sinulla ei ole koskaan ollut kipuja vaikka syöpä oli levinnyt.
Olit yksi positiivisimmista ja kilteimmistä ihmisistä jonka olen syöpäporukoissa tavannut. Asenteesi oli aivan uskomaton, se valoi positiivisuutta, toivoa ja rohkeutta meihin ”perässätulijoihin”.
Sait olla perheesi ympäröimänä lähdön hetkellä. Hyvää matkaa Sisko!
Lisään muistokuvan jos/kun sellainen tulee.
Yksi Siskoista jälleen poissa
Korjaus 20.10.2015: Mirja menehtyi perjantaina 16.10.2015, sain uutisen hiukan myöhemmin.
Soturien soturi, kirjailija Mirja Rajaniemi on menehtynyt levinneeseen rintasyöpään eilen. Muistan kun kirjoitin Mirjalle sähköpostia sairaalasta reilu vuosi sitten, vasta tuoreeltaan diagnoosin saatuani ja olin tilaamassa hänen kirjaansa Syöpäsoturit. Mirja vastasi sähköpostiini niin ystävällisesti, kannustavasti ja lämpimästi, että se teki lähtemättömän vaikutuksen.
En pystynyt lukemaan Syöpäsotureita silloin loppuun, mutta aion lukea sen pian.
Soturien soturille
Kirjoitit: “Tällä hetkellä elän siis hyvästien aikoja. Kuljen puutarhassa ja pihalla ja hyvästelen kukat, kivet ja kannot. Elän todeksi niitä sanoja itse, mitä kirjaani aikanaan kirjoitin. En olisi uskonut, että tämä aika tulee näin pian.”
Aikasi tuli aivan liian pian. Kaipaamme sinua niin, rakas sisko! Kiitos, että kannoit loppuun asti meitä sydämelläsi. Emme unohda sinua koskaan.
“Tiedän, että sain sinutkin nyt surulliseksi, mutta lohdutan sinua, että sain niin paljon siskoilta, etten olisi koskaan voinut kuvitella. Olette kaikki ajatuksissani.”
Me jatkamme työtä, ja kun meidän aikamme on, tähtitarhojen tuolla puolen tapaamme. Kiitos kaikesta.
Mirjan muistokuva ja -teksti Siskot Ry:n Facebook-sivulta.
Yksi on siskoista poissa
Siskot – matka jolle kukaan ei halunnut Facebook-sivulta. Tänään 1.8.2015 siunattavan nuoren Lauran sisko kirjoittaa:
”Miun siski, rakas pikkusiski… Kesällä 2012, silloin 30-vuotias pikkusiskoni sai tiedon rintasyövästään. Toinen rinta oli kipeytynyt, mutta lääkäriin meno pelotti ja näin jälkikäteen toivoisi, ettei pelko olisi viivästyttänyt lääkäriin menoa. Ensijärkytysten jälkeen toivo antoi voimaa, rintasyövästähän nykyään lähes kaikki selviävät.
Toisin kävi… siskoni taisteli ja voitti ensimmäisen erän, kontrollikin oli puhdas, mutta pian syöpäpaskiainen ilmoitti taas itsestään. Etäispesäkkeitä; syöpä oli päässyt verenkiertoon. Edessä uusi taisto, mutta senkin urhea pikkusiskini selätti… hoitojen jälkeen tt-kuva näytti jälleen hyvältä ja antoi taas toivoa!
Pian kuitenkin vatsakivut veivät sairaalaan ja siellä se taas oli, syöpä oli levinnyt maksaan. Lauantaiaamuna 27.6.15 rakas pikkusiskini nukkui kotonaan ikiuneen kolmen vuoden taistelun jälkeen.”
Ikuisesti
Iso siskisesi
Otamme syvästi osaa. Laura ❤
En ehtinyt tutustua Lauraan, mutta toistemme tuttavapiirit menevät limittäin. Olemme tavanneet joko kavereita, sukulaisia tai kavereitten kavereita vaikkei toisiamme kasvokkain tavattukaan, elämänpolkumme ovat kohdanneet jotain kautta. Vertaistuki on korvaamatonta, uskomatonta. Siskojen voima kantaa.
Tuntuu usein, että jokainen tervehtynyt ja syövästä selvinnyt antaa toivoa meille kaikille. Jokainen selviytyjä on todiste siitä, että lääkitykset ovat tehokkaita, hoidot tepsivät, lääketiede on valtavasti kehittynyt ja meillä kaikilla on mahdollisuus, joka vuosi yhä useammalla. Jokainen selviytyjä valaa uskoa siihen, miten syövästä voi selvitä hengissä, ainakin useimmat.
Kuulin jossain vaiheessa, että ”Noh, täytyyhän jonkun olla siellä epäonnisessakin prosentissa.”
Ei, ei täydy. Ei kukaan selviytyjä vie paikkaa keneltäkään toiselta. Ei kenenkään ole pakko kuolla. Ei syövässä ole kiintiöitä. Kuolema vie tuurilla ja sattumanvaraisesti ja osa on vain epäonnisia, epäonnisempia kuin toiset. Jokaisella meistä on mahdollisuus, eikä kukaan meistä tiedä etukäteen mihin prosenttiin kuulumme. Joskus syöpä ei vain nujerru, täydellistä hoitoa ei ole vielä keksitty, vaikka tehokkaita onkin.
Laura & läheisesi, olette ajatuksissa.
Siskoista yksi on jälleen poissa.
Marjan ystävä kirjoittaa:
”Tihkusateisena sunnuntaina meidät tavoitti suruviesti: pitkän linjan luontoihminen, vanhan kaartin pakana Marja Wallin oli rauhallisesti nukkunut pois syövän uuvuttamana kamppailtuaan sen kanssa kuusitoista pitkää vuotta. Marja oli saattohoidossa kahdesti, mutta vasta kolmas kerta sanoi toden, ja vanhan kuun viimeisenä päivänä hän lähti esivanhempien maille.
Lennä vapaana, ystävämme, joka rakastit tuulta, revontulia ja lintuja. Mene Jumalattaren luokse siivin, jotka olet saanut, ne eivät ole enää rikkoutuneet, vaan täydelliset ja kauniit. Tähdet tuikkikoot matkallasi kirkkaina ja opastakoot sinut Linnunradan päähän. Odota siellä meitä, jotka tulemme jäljestä. Et ole yksin, ja tähänkin maailmaan jätit jälkesi meihin. Sinulla oli merkitystä.”
Siskoista taas yksi on poissa.
Eräästä vertaistukiryhmästä jälleen yksi levinnyttä rintasyöpää sairastava on lähtenyt. Hänen lisäkseen tiedän kahden kuolleen viimeisen kuukauden aikana, mutten ehtinyt tutustua heihin ollenkaan eivätkä he olleet halunneet muistokuvaa.
Siskot – Matka jolle kukaan ei halunnut on ollut itselleni tärkeä ja he järjestävät upeita projekteja, oli se sitten valokuvia, Siskorusetteja tai vertaistukipäiviä. Harmillisesti en itse päässyt osallistumaan Siskopäiville jotka järjestettiin kesäkuussa, mutta toivottavasti Siskot Ry järjestää vastaavia tapahtumia jatkossakin, jotta ehtisin töiltäni mukaan. Edellisten Siskopäivien aikaan teimme hektistä muuttopakkausta ja kävin töissäkin vielä lauantaina, joten en olisi mitenkään ehtinyt.
Siskot Ry:n Facebook-ryhmästä, suora linkki postaukseen:
Ilosilmäinen ja aina optimistinen levinnyttä syöpää sairastava siskomme vietiin eilen hyvin huonokuntoisena sairaalaan. Viesti tavoitti meidät nopeasti.
Eräs meistä kirjoitti:
”Muistan aina kuinka olit tukenani viime vuoden keväänä kun sain varmuuden levinneisyydestä. Tapasimme sairaalassa, kun olin menossa kipusädehoitoon. Saatoit minut sinne ja silitit selkääni. Kosketuksestasi välittyi jotain pyhää – se oli myötätuntoa puhtaimmillaan. Haluaisin juuri nyt eniten maailmassa, että enkelit pitävät sinua sylissä.”
Voisiko paremmin kuvata, mitä merkitsemme toisillemme. Siskomme lähti hetki sitten viimeiselle matkalleen.
Kaipaavat terveisemme sinne enkelien syliin! Lämmin osanottomme perheelle ja läheisille. Suremme kanssanne. ❤”
Nuoren naisen rintasyöpä. 