Proteesi ja apuvälineet · Yleinen

Proteesit: Uusi Amoenan pikkuproteesi & kuvia

Sain jo jokin aika sitten ”uuden” eli käytetyn silikoniproteesin Siskojen vaihtopörssistä Facebookin kautta. Tiesin etukäteen että proteesi olisi todennäköisesti liian pieni (mitä se sitten olikin) mutta minulla oli sovittuna jo valmiiksi ”loppusijoituspaikka” tuolle proteesille siinä tapauksessa jos en voisi itse käyttää sitä. Annoin sen siis samantien eteenpäin, mutta vakuutan, että erittäin hyvään uuteen kotiin se lähtikin.


Otin tietysti kuvia. Näistä näkee paremmin miten iso tuo oma silikoniproteesini on. Sen koko ja paino yllättää välillä itsenikin, vaikka olen elänyt sen kanssa jo noin vuoden. Rintamukseni ei edes näytä kovin isolta, mutta mittasuhteet, vaatteet ja keho hämää, onhan mulla varsin isot kädetkin eikä kukaan kiinnitä niihin mitään huomiota sillä mittasuhteet ovat sopusuhtaiset. Ennen syöpää rintaliivini olivat liiveistä riippuen 95-100cm ympärysmitalla ja kuppikoko D-F, joten olihan siinä sitä massaa.

Pienempi proteesi on Amoena Natura 3S, koko 6, ja oma proteesini on Anita Authentic, koko 10.

2015-08-02 17.05.58 2015-08-02 17.06.13 2015-08-02 17.06.22 2015-08-02 17.06.47 2015-08-02 17.07.00

Omassa proteesissani näkyy sisäpinnalla vähän kiiltävämpi läikkä, se on kohta josta lapsi yritti puraista palasen. Onneksi hän ei saanut tehtyä kuin pienen nirhauman joka paikattiin varsin onnistuneesti Liquisolella, suosittelen teille muillekin jos tulee eteen tilanne että silikonitissi vähän vuotaa, niin Liquisole pelastaa.

Vauva · Yleinen

Hyvää syntymäpäivää, lapsi!

Lapsen syntymäpäivän kunniaksi kävimme neuvolassa ja molempiin reisiin pistettiin rokotukset. Kolmaskin rokotus olisi ollut tarjolla, mutta mietittiin että siirrämme sen ensi viikolle ihan siltä varalta jos tulee jotain sivuoireita, sillä ensi sunnuntaina olisi suunnitelmissa viettää lapsukaisen syntymäpäivää ja vieraitakin kutsuttu.

Uskomatonta miten nopeasti aika kuluu, lapsi jo vuoden. Vuosikontrolliin ei ole enää montaakaan päivää. Ultraus ja labrat jo ensi tiistaina, onkologin vastaanotto ensi viikon perjantaina.

Lapsiraukka on ollut hiukan kuumeinen ja väsynyt, mutta olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvällä tuulella. Normaaleja sivuoireita rokotuksista, pitäisi mennä ohi 1-2 päivässä.


Työvuoroja ei ole jäljellä enää montaakaan, pian alkaa opintovapaa. Aikuiskoulutustuestakin tuli jo myöntävä päätös, joten talven talous on jokseenkin turvattu, vaikkei se raha nyt juuri muuhun riitäkään kuin aivan välttämättömyyksiin. Tuntuu silti upealta päästä töistä pitemmäksi aikaa ”vapaalle” ja päästä keskittymään opintoihin kunnolla.

Jos vaikka en kuoliskaan tähän syöpään, ainakaan heti, niin saattaisin ehtiä saamaan itselleni tutkinnon kasaan. Jospa vaikka syöpä ei tappaiskaan. Jospa vaikka selviäisinkin. En halua herätä 5 vuoden kontrollien jälkeen horteesta ja todeta ettei käteen jäänyt mitään, vaan aion valmistautua elämään niinkuin selviäisin sittenkin.

Kontrollit · Yleinen

Hyvää syntymäpäivää, syöpä!

Syövän, eli diagnoosin, vuosipäivä oli ja meni 7.8.2015. Vietin koko viikonlopun mökillä, upeassa seurassa ja upeat säät hellivät meitä. Kesän parhaat kelit. En edes muistanut että sain syöpädiagnoosin tasan vuosi sitten, ennenkuin vasta seuraavana päivänä.

Eihän se syöpä oikeastaan syntynyt tuolloin, oli se muhinut jo jonkin aikaa. Mutta niinhän muhii lapsetkin ennen syntymäänsä, H-hetkeä.

Syöpäni on kietoutunut lähtemättömästi lapseni syntymään, sille ei mahda näin jälkikäteen mitään. Lapsi ja syöpä ovat kuitenkin mielessäni kaksi täysin erillistä asiaa ja olen mielestäni onnistunut keskittymään lapseen tosi hyvin, siitä huolimatta että samaan aikaan piti saada yksi paskasyöpä. On helpompaa elää arkista, tavallista elämää kun on päässyt niin monista eri kuvauksista läpi puhtain tuloksin, kuten minä.

On paljon helpompi olla jännittämättä ensimmäistä vuosikontrollia, kun on päässyt niin monista kuvauksista läpi puhtain paperein, kuten minä.

Tottakai sitä jännittää silti aina hiukkasen, oli kuvaukset tai tutkimukset mitä tahansa, mutta jännitystä ja pelkoa on hyvin montaa eri laatua, hyvin montaa eri voimakkuutta. On kuolemanpelkoa joka kouristaa niin että oksettaa eikä vapina hellitä millään. On pelkoa joka vain hiukkasen tuntuu etäisesti jossain vatsanpohjassa tai takaraivossa, sellaista pelkoa joka on enemmänkin vain hienoinen jännitys. On kaikkea siltä väliltä.

Tällä hetkellä en pelkää aktiivisesti, mutta aina kun tuleva vuosikontrolli palautuu mieleen, syöpä käy mielessä ohimennen. Todennäköisyydet ovat puolellani. Onkologin ylilääkärin sanoin, on harvinaista, että etäpesäkkeet näkyisivät vielä ensimmäisessä vuosikontrollissa, sillä hoidot pitävät ne poissa tässä vaiheessa. On harvinaista, että levinneisyys löytyisi nyt, kun niin monet kuvaukset ja tutkimukset olen jo läpäissyt puhtain paperein.

Ei kuitenkaan mahdotonta. Kun mahdollisuus on olemassa, sitä on vaikea olla ajattelematta ollenkaan. Olenhan jo yhdellä syöpädiagnoosilla joukossa joka on harvinaisempi kuin lottovoitto. Lottoarvonta on joka viikko, voittopotteja 52 vuodessa. Alle 35-vuotiaana rintasyöpädiagnoosin saaneita n. 18-20 vuosittain. Ei sukurasitetta, ei tunnettuja riskitekijöitä juurikaan. On vaikea luottaa todennäköisyyksiin kun ne ovat jo kerran pettäneet pahemman kerran. Raskaana diagnosoituja vielä vähemmän:

”Suomessa todettiin 12 vuoden ajanjaksolla (1991-2002) 140 raskaudenaikaista rintasyöpää.”

Lähde: Duodecim

Se tekee 140 / 12 = n. 11,6. Alle 12 raskaana rintasyöpädiagnoosin saanutta naista vuodessa. Tosin, tämäkin luku on nousussa. Rintasyöpä on yleistymässä koko ajan.

Vuosi on mennyt hirvittävän nopeasti. Ensimmäiseen vuosikontrolliin on parisen viikkoa. Ihan hyvillä mielin odotan labroja ja ultrausta, sillä tiedossa on jotain hyvää mitä odottaa: leikkauslähete. Leikkauksessa olisi suunnitelmissa siistiä/putsata leikatun puolen seroomanestetasku ja poistaa terve rinta ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä (ja omasta pyynnöstäni). Sitä on hyvä odottaa.

Niin, vauvakin täyttää kohta vuoden.

Kontrollit · Yleinen

Kontrollit: Vuosikontrollin kutsu saapui

Muutama päivä sitten se kolahti postiluukusta. Valkoinen kirjekuori, sisällä kaksi A4-arkkia, joissa kutsu tutkimukseen, laboratoriolähete ja valmiiksi varattu vastaanottoaika onkologille.

Olivat sentään viivanneet mammografia-rivin yli, kun olin kolmesti puhelimitse ilmoittanut etten aio suostua mammograaviin. Irtileikattavaa tissiä on ihan turha säteilyttää enää yhtään enempää, joten skippaan mammografian suosiolla. Mammotkoot sitä irtileikattua filettä sitten niin paljon kuin sielu sietää, jos välttämättä haluavat. Jäljelle jää labrat ja ultraus, ja gynelle pitäisi pyytää aika, kun on tuo HPV ja papa-kokeessa nyt sitten käytävä 6kk välein jonkun aikaa.


Joka päivä mietityttää, että mitä kaikkea pitäisi muistaa kertoa ja kysyä vastaanotolla. Joka päivä mietin jossain välissä että pitäisiköhän kirjoittaa muistilappu, mutta joka päivä jätän sen tekemättä. Välillä kuvittelen muistavani kaiken oleellisen ulkoa, välillä taas kuvittelen etten muista yhtään mitään ja unohdan kuitenkin jotain tärkeää.

Olen itse suositellut aina kirjoittamaan kaikki mieleen tulevat asiat ja kysymykset ylös, enkä ole noudattanut omaa neuvoani. Hyhhyh, laiskuutta. Ei auta kuin aloittaa lista:

  1. Leikkauslähete terveen rinnan poistoon. Seroomanestetaskun korjausleikkaukseen lähete odottaa jo, ne hoidetaan sitten samalla kertaa.
  2. Kerro onkologille alaselän kivuista. (Tuskin se mitään on, kun on vanha iskias-vaivakin, mutta kaikesta on hyvä kertoa. Pitäisi varmaan ostaa uudet patjat sänkyyn lähitulevaisuudessa, sekin voisi auttaa.)
  3. Poistettujen luomien PAD-lausunto, unohdin varata soittoajan keväällä ja kuvittelin alkukesällä että kyllähän ne varmaan soittelis perään jos siellä syöpää olis ollut… Joten jätin hoitamatta.
  4. Maksari uuteen silikoniproteesiin, entinen on liian iso. Paino tippunut 3kg tässä huomaamatta, ainoa kohta jossa tuo laihtuminen näkyy on tietysti tissi, joka on päättänyt pienentyä niin että proteesi on 1-2 kuppikokoa liian iso. Ja vähän rikkinäinenkin on.
  5. Miten tarkka Tamofenin ottoaika on? Kukaan ei ole osannut sanoa mitään varmaa, eli en tiedä kuinka kellontarkasti tuo nappi pitäisi ottaa. Pahin lipsahdus on ollut puoli vuorokautta, mikä ei varmaankaan ole suositeltavaa.
  6. Rintakivut. Vihlauksia vasemmalla puolella rintakehää, sekä keskellä. Terävähköjä vihlauksia, tosin ei kovin voimakkaita ja kestää vain sekunnin tai muutamia sekunteja. Silti, tietysti mietityttää että mitä jos sain sytoista sydämen vajaatoiminnan tms komplikaatioita? Onhan nuo myrkyt toksisia sekä sydämelle että verisuonille.
  7. Reseptit pitää uusia. Tamofen, Zoladex, mitä näitä nyt on. Särkylääkkeet, melatoniini, jne.
  8. Kauankohan lääkitykset jatkuu? Tamofen ilmeisesti alustavasti päätetty että 5 vuoden kuuri, Zoladex oli alustavasti mietitty että ”vähintään vuoden”. Kun nyt muistaisi kysyä jatkosuunnitelmista.

Ei nyt tule mieleen muuta. Täytyy jatkaa listaa aina kun jotain pulpahtaa mieleen.


Proteesin rikkoutumiseen liittyy hassu tarina: Pari päivää sitten, illalla, lapsi oli jotenkin yliväsynyt tai muuten vaan riekkui ja märisi. Olin itse tullut iltavuorosta töistä, joten väsymys painoi päälle ja jaksaminen oli aika heikoissa kantimissa. Vetäsin kumitissin pois painepaidan sisältä ja annoin sen sitten lapselle, ajattelin että jospa tuo muksu olisi hetken aikaa hiljakseen ja vaikka kantaisi mun silikonitissiäni ympäriinsä eikä riekkuisi koko ajan.

No mitä lapsi tekee? PUREE MUN KUMITISSIÄNI! Onneksi ei irronnut iso pala, vaan sisäpintaan tuli pienenpieni kohta josta pehmeä silikonimassa tursusi. Puhdistin proteesin pinnan huolella ja puolisolta löytyi Liquisolea, jolla saatiin paikattua vuotokohta.

Lisäksi proteesi on 1-2 kuppikokoa liian iso, kts. laihtuminen. Ironista että kaikki massa näkyy lähteneen tissistä, peilikuvan perusteella koko muu kroppa on lähinnä plösööntynyt vaan.

Sormet ja varpaat ristiin että saisin maksarin uuteen proteesiin. Olen käsittänyt että kerran vuodessa pitäisi muutenkin saada proteesimaksari, joten eiköhän sellainen tule ihan pyytämällä. Pakko pitää proteesia töissä ja ryhdin takia joskus muutenkin, se tasapainottaa painepaidan rintamuksen ja ylävartalo on paremmin tasapainossa. Ihan pöljä olo kun proteesi on isompi kuin luomutissi ja sen näkee ihan selvästi peilistä, onneksi olen onnistunut hämäämään vaatetuksella niin ettei siihen kiinnitä liikaa huomiota.

Yleinen

Muutto, osa 2

Olemme vihdoinkin uudessa osoitteessa. Tai oikeastaan olemme virallisesti muuttaneet jo 15.06.2015 kun sopimus uuteen asuntoon alkoi, mutta muuttokuorma oli tilattu 23.06.2015 ja sen jälkeen on mennyt päivä jos toinenkin laatikoita ja säkkejä purkaessa ja kalusteita siirrellessä. Jahka saamme tavarat suurinpiirtein paikoilleen ja muutenkin asetuttua, koitan palata takaisin normaalirytmiin ja blogin päivittämiseen. Nyt tuntuu ettei siihen ole energiaa paljoakaan, sillä muuttaminen vei mehut täysin.

Muuttaminen on kyllä viheliäistä hommaa. En tykkää yhtään. Muuttamisesta tekee erityisen raskasta tavaramäärä joka voisi tietysti olla vähäisempi, mutta en tykkää muuttamisesta muutenkaan, suorastaan inhovihaan sitä sydämeni pohjamutia myöten. Onneksi uusi asunto on niin ihana, että se tuntuu kaiken vaivan arvoiselta. Toivottavasti tästä asunnosta ei paljastu ajan mittaan mitään kauheita puutteita, kuten edellisestä.


Tämä on muutosten kesä. Ei siksi, että käyn kyllä töissä ihan normaalisti (joskin hieman lyhennetyllä työajalla, en siis tee täyttä päivää) vaan siksi, että pääsen aloittamaan opintovapaan syyskuussa. Töitä on siis enää vain 2kk ja sitten alkaa opiskelijan arki. Odotan innolla uusia opintoja.

Opintojen aloittamisessa on sekin hyvä puoli, että nyt syksyllä on jotain kivaa odotettavaa, enkä ehdi ajatella tulevaa vuosikontrollia niin paljoa. Tässä toimii sama mekanismi kuin minkä aloitin jo syto-tiputusten yhteydessä, eli teen jotain kivaa heti tiputusten jälkeen, jotta saan jotain muuta, positiivista, ajateltavaa enkä märehdi ikävämpiä asioita. On paljon kivempaa odottaa opiskelun alkua kuin miettiä vuosikontrollia, kuten oli paljon kivempaa odottaa syto-tiputusten lomassa teatterikäyntiä, ravintolassa syömistä, elokuvissa käyntiä, jne.

Kehoitan muitakin kokeilemaan samaa metodia, eli aikatauluttamaan ikävien asioitten lomaan hyviä juttuja, jotta ei tarvitse odottaa niitä ikävämpiä asioita mieli synkkänä, vaan voi innolla laskea päiviä niihin hyviin tapahtumiin.


Toistaiseksi olemme saaneet sumplittua lapsen hoidon niin, että emme ole laittaneet lastamme päivähoitajalle tai päiväkotiin vielä näin pienenä. Minä teen iltavuoroa ja puoliso lähtee töihin aamuisin ja jos työvuoromme menevät päällekkäin, äitini huolehtii lapsesta siinä välissä. Systeemi on toiminut loistavasti tähän asti, saa nähdä kuinka saamme aikataulutettua opiskeluni yhtä hyvin ensi syksystä alkaen…

Mutta tämän kesän teema on siis se, että ähäkutti siitäs sait paskasyöpä, minä sain opiskelupaikan ja lähden opiskelemaan!

Kontrollit · Yleinen

Kontrollit: Gynen tutkimus puhtain paperein!

Viime torstaina 7.5.2015 oli gynekologian erikoislääkärille poliklinikkakäynti. En osannut jännittää tuota käyntiä yhtään, kun etukäteen oli puhuttu että ultrataan vain varmuuden vuoksi kuparikierukkaa, tarkistellaan että se on siellä missä sen pitäisikin olla, ja jutellaan, jos on jotain mielen päällä. Tämä ensimmäinen gynen kontrolli oli 6kk kuparikierukan asennuksesta, seuraavat gynen kontrollit tulevat kerran vuodessa.

Tajusin vasta odotusaulassa että käynnin tarkoituksena on myös ultrata potentiaalisia kasvaimia kohdusta ja munasarjoista sekä tarkistella antihormoneitten hoitovastetta. Tai kävihän se jossain välissä ohimennen mielessä, mutten osannut pelätä sitä yhtään, kuvittelin koko ajan että eihän sieltä nyt mitään löydy kuitenkaan, kun ei löytynyt viime kerrallakaan. Vaikka eihän se logiikka niin toimi, jos siellä olisi kasvain, niin kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain, ja kasvaisi näkyviin vasta myöhemmin, joten on ihan mahdollista että ensimmäisissä kontrolleissa ei löydy mitään, vaan vasta myöhemmissä.


Onneksi kaikki näytti erittäin hyvältä, ei löytynyt minkäänlaista kasvustoa kohdun eikä munasarjojen suunnalta, ei edes hyvänlaatuisia kasvaimia. Kierukka on juuri omalla paikoillaan, kohtu normaali ja terve, kaikki rojut kunnossa.

Munasarjat ovat gynen mukaan ”kuin pienet rusinat, juuri sellaiset mitä me haluammekin!” Nauratti hiukan tuo toteamus, mutta se on juuri sitä mitä lääkityksellä haetaan. Tamofenin ja Zoladexin tarkoituksena on sammuttaa hormonitoiminta niin perusteellisesti kuin se on mahdollista ja merkit viittaavat siihen että kehoni reagoi näihin lääkkeisiin juuri niinkuin pitääkin, mikä ei ole näin nuorena ja viriilillä hormonitoiminnalla aivan itsestäänselvyys.

Nyt vaan toivon ettei kroppani keksi kasvattaa resistenssiä Tamofenille ainakaan pariin vuoteen, mieluummin viiteen. Haluaisin voida ottaa lääkkeet suunnitellusti ja toivon mukaan syöpä pysyy poissa.


Toukokuu on kohta puolivälissä, eihän tässä ole enää montaakaan viikkoa kun jo työt alkaa. En ole orientoitunut töihinlähtöön mitenkään, mutta enpä tiedä tarvinneeko tuota. Huomenna vauva täyttää 9kk. Viime sunnuntaina oli elämäni ensimmäinen äitienpäivä, joka meni aika rauhallisesti eikä tuntunut mitenkään erityiseltä. Äitiys, vanhemmuus, on kuitenkin sellainen arkisen normaali asia joka on joka päivä, ei vain yhtenä päivänä vuodessa.

Ensi kuun puolivälissä saamme avaimet uuteen asuntoon, joten kesäkuun loppupuolella on edessä muutto. Ihanaa, pääsen sisustamaan uutta asuntoa ja erityisen onnellinen olen siitä, että saan oman työhuoneen!

Pääsemme muuttamisen makuun jo nyt helatorstaina, kun lähdemme auttamaan isäni muutossa. Tiedossa siis ajelua pakettiautolla ja peräkärryllä pitkin Suomea, huonekalujen kuskaamista edestakaisin välillä Helsinki – Tampere – Jyväskylä ja kenties, jos aika antaa myöten, pikainen visiitti Ikeaan. Vai onko sellaista, voiko Ikeassa käydä vain pikaisesti? Muistan ehkä kerran eläissäni käyneeni Ikeassa alle tunnin.


Tukka on kasvanut huimasti, harmi kun en viitsi ottaa selfietä tänne blogiin.

Olin lähes kalju, sänkipäinen nutipää vielä helmi-maaliskuun vaihteessa. Hiusraja oli puoleen päähän ja pelkäsin jääväni pälvikaljuiseksi pellehermanniksi. Kun vertaistukiryhmässä joku totesi huolettomasti että pääsisin varmasti varaamaan parturia jo kesään mennessä, en uskonut. Nytpä onkin pakko uskoa! Tukkaa pukkaa valtavaa tahtia, näytän aivan normaalilta lyhyttukkaiselta ja olen jo pariin otteeseen siistinyt pulisonkeja ja niskavilloja.

Syto-kiharat ovat ihania, ne tekevät hiuksista runsaan oloiset ja todella helpot muotoilla. Harmi kun oikea hiuslaatuni on piikkisuora, en usko näitten kiharoitten säilyvän kovin pitkään. Pitää siis nauttia tästä kiharuudesta niin pitkään kuin tätä iloa kestää!

Oma hiustenvärini oli myös pienehkö yllätys, pelkäsin olevani jo lähes harmaantunut maantiehiiri yli 20 vuoden värjäyskierteen jälkeen, mutta oma hiustenvärini onkin aika kiva. En tiedä johtuuko sytoista (kuulemma todennäköisesti johtuu…) että hiukseni ovat tummemmat ja jotenkin voimakkaamman väriset kuin aikaisemmin, tosin en tiedä mihin tässä voisi verrata kun edellisen kerran olen nähnyt luonnollisen värini joskus yläasteella.

Kirjoitin tästä jo pariin otteeseen joskus syksymmällä, mutta tehtäköön siis selväksi että en aio värjätä hiuksiani enää koskaan. En yksinkertaisesti uskalla, jollei markkinoille tule jotain täysin turvallista hiussävytettä. Ns. markettivärejä en enää käytä, viime aikoina on uutisoitu aivan tarpeeksi mm. mustan hiusvärin PPD-yhdisteistä ja kaikenlaisista kemikaaleista jotka lisäävät ekologista ja terveydellistä kuormaa.

Lisätietoa hiusvärien allergisoivuudesta: Helsingin allergia- ja astmayhdistys

Lääkehoidot · Yleinen

Vilkas viikko valkotakkisten seurassa

Seroomanesteen punkteeraus juuri ennen vappua ei mennyt ihan niinkuin Strömssössä. Pääsin onneksi päivystysajalle lääkäriin jo heti samalle päivälle kun soitin ajanvaraukseen, mutta se olikin suurinpiirtein ainoa asia joka meni hyvin.

Omalääkärini, siis samainen tapaus joka aikoinaan jätti rintasyöpäni tutkimatta, on ihan mukava heppu, mutta jostain syystä hän tuppaa epäonnistumaan minun kohdallani vähän väliä. Tällä kertaa punkteerauksessa. Onneksi hän oli ehdottanut puudutusta vaikka leikatun puolen rintani onkin lähes täysin tunnoton arven paikkeilta, sillä hän joutui piikittämään isohkolla neulalla kahdesti eikä saanut yhtään nestettä ruiskuun.

Jatka lukemista ”Vilkas viikko valkotakkisten seurassa”

Yleinen

Kohtaaminen neuvolalääkärin kanssa

Aamulla oli vauvan neuvolalääkäri ja yllätyksekseni kys. lääkäri olikin se samainen yleislääkäri/terveyskeskuslääkäri joka aikoinaan jätti tutkimatta rinnassani olleen ”herneen”. Tämähän johti sitten lopulta lapsen saamiseen ja syövän toteamiseen useita kuukausia myöhemmin, mutta jos tämä lääkäri olisi diagnosoinut minut sillä ensimmäisellä käynnillä niin olisimme lapseton pariskunta, joten kaikessa on tavallaan puolensa. Helppohan mun on tässä naureskella ja ottaa tieto huumorilla ja hyvässä hengessä, kun ennuste on nyt ”ihan hyvä” eikä syöpä ole toistaiseksi levinnyt. Voi olla että vituttaapi aivan toisella tavalla jos jossain kontrolleissa löytyykin etäpesäkkeitä, mutta seilaan toistaiseksi puhtain paperein.

Lähdetään nyt siitä että diagnoosin myöhästyminen ei ole kuolemantuomio ja sen ansiosta meillä on terve ja ihana lapsi.

Olin kuvitellut että kohtaisin kys. lääkärin vasta loppukuusta, olen nimittäin menossa leikkauttamaan pari luomea pois ja hän sattuu olemaan omalääkärini. Onneksi olin miettinyt hiukan valmiiksi mitä tulisin sanomaan hänelle tästä rintasyövästä, vaikken ollutkaan odottanut törmääväni häneen näin yllättäen.

Onnittelin itseäni siitä, että pysyin hyvin rauhallisena ja asiallisena, vaikka tylytin ja piikittelinkin hänelle hiukan rivien välistä. Riidan haastaminen tai avoin syyttely ja vihamielisyys ei olisi auttanut tilannetta yhtään, ja haluan kuitenkin että sädetetyn alueen luomet leikataan mahdollisimman pian pois, enkä halua aiheuttaa ennen luomien leikkausta välikohtausta joka saattaisi haitata kys. lääkärin kädentaitoja luomen poistossa. Se tästä vielä puuttuisi, että saisin pari suttuista kirkkovenearpea vain siksi että lääkärin käsiä tärisyttää tai hän päättäisi vittuillessaan leikellä epäsiististi. Eipä sillä, ei ne pari kirkkovenettä enää tuntuisi missään tässä konkurssissa.


Uusi painehiha saapui postissa eilen, mutten ehtinyt raportoimaan aiheesta. Nyt sain otettua jopa kuviakin, mutta taidanpa tehdä painevaatteista ihan oman postauksensa, kuvien kera! Shokkiotsikko! Klikkikalastelua!


Hammassärky, tuo kipujen kuningas. Olen kärsinyt kaameasta hammassärystä nyt useamman viikon. Särky on pahentunut sen verran että vasta ihan viime päivinä se on tuntunut lähes sietämättömältä. Syön maksimimääriä särkylääkkeitä ympäri vuorokauden. Ennen sytojen aloitusta, jo raskaana ollessani, kävin useita kertoja hammaslääkärillä. Hammaskiveä hoidettiin ja hammaskalustostani otettiin röntgen-kuvat juuri ennen ensimmäistä syto-tiputusta eikä juurihoidon tarvetta tai muitakaan ongelmia löytynyt. Sytostaatithan tekee hallaa hampaille, joten vihlonta ja jomotus on todennäköisimmin syöpähoitojen ansiota. Kiitos syöpä, nyt on leegot paskana. Onneksi pääsen hammaslääkäriin vielä tässä kuussa, täytyy vaan toivoa että hammassärky lakkaisi tai edes hiukan helpottaisi jotenkin maagisesti, viimeistään sittenkun pääsen hoidettavaksi ja keksivät jotain poppakonsteja hammaskalustolleni.

Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta että mikään kipu ikinä eläissäni ei ole ollut yhtä hirveää kuin hammassäryt. Ei edes syöpä, mutta minun syöpäni ei olekaan levinnyt. Eikä edes sektio. Hammassäryistä hirvein oli vuosia sitten tulehtunut viisaudenhampaan leikkaushaava tikkeineen, sitä kipua en unohda koskaan.


Vertaistukiryhmästä on taas kaksi poissa. Siis kuollut. He eivät olleet halunneet(?) muistokuvaa, joten en voi sellaista laittaa. Näinä päivinä sitä toivoo ettei minustakin tulisi tilastoa. Tilasto on tilasto, tilasto en ole minä, enkä minä ole tilasto.


Lopuksi kuva joka ei liity mihinkään:

tunnelbanan

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Lukuvinkki, joka ei liity syöpään mitenkään

taivaslaulu_02

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

”Keholla on muisti. Se tuntee kohdunlaskeuman ja kadonneet lantiopohjalihakset, välilihan repeämisen ja epätäydellisen paranemisen, liitoskivut ja nivelensä kadottaneen selän. Viiltävän koliikki-itkun ja sekopäisenä valvotut yöt. Sumuiset päivät ja rakkaudettomat sanat. Väsymyksen painavan vaatteen, jonka alta ei kuule lapsen huutoa, naurua ja kysymyksiä, ei omiakaan.

[…]

Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksän kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.

[…]

He olivat vielä onnen puolella, mutta kuinka kauan? Jos hän olisi tiennyt, millaiseen vuoristorataan Vilja joutuisi, he olisivat menneet naimisiin vasta monta vuotta myöhemmin. Jos hän olisi tiennyt, hän olisi varmasti jaksanut odottaa.

[…]

Kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana.”

Upea, upea teos. Uskomattoman hieno esikoiskirjaksi. Nautin lukukokemuksesta kannesta kanteen, kieli oli lennokasta ja runollista, soljuvaa, värikästä. Tunsin saaneeni ikkunan vanhoillislestadiolaisen nuoren perheen elämään, sellaisen jota en ole koskaan aikaisemmin päässyt tirkistelemään. Elin mukana Viljan ahdingossa ja immersoiduin Aleksin rooliin yhä kasvavan perheen isänä vastuun painaessa harteilla.

5/5, jatkoon.


Hyllyssä odottelee lisää lestadiolaisista kertovaa kirjallisuutta, tosin tämä kuuluu tietokirjallisuuden puolelle. Pari muuta romaania on kesken tässä välissä, ennenkuin pääsen aloittelemaan tätä toista. Harmikseni kys. teos ei ole saanut kovin ylistäviä arvosteluja, mutta toivottavasti mielenkiintoinen aihe pitää kiinnostuksen yllä loppuun asti:

Usko toivo raskaus_02

Aila Ruoho, Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Ajatuksia syövästä · Kuntoutuminen · Yleinen

Arpi

Arpi on muuttunut paljon parempaan. Pelkäsin sytostaattihoitojen aikana arven rumentuvan ja jäävän pysyvästi kauheaksi, sillä se näytti muuttuvan silmissä pahempaan jokaisella tiputuksella. Vampyyrisuonet hohtivat violetteina rintakehällä, arpi oli ärtyneen näköinen ja punoittava, arpikudoksen kohta näytti levenevän. Sädehoidon aikana arpi ei muuttunut paljoa, onneksi.

Nyt kun iho on kuoriutunut sädehoidon jäljiltä noin kolmesti, arpikin on parantunut samaa tahtia. Se on kapea ja siisti, sellainen miltä se näytti juuri leikkauksen jälkeen, mutta sillä erotuksella että arpikudos näyttää kypsyneen hyvin. Vampyyrisuonia ei enää näy, arpi on täysin ummessa ja iho näyttää terveeltä.

Arpeni on kaunis. Sen lisäksi että se on pelastanut henkeni, pidän sitä kauniina. Olen aina tykännyt arvista, ne kertovat eletystä elämästä. Minulla ei ole koskaan ollut aikomustakaan viedä hautaan pistämätön keho, vaan toimiva, kykenevä, hieno ja kokenut keho, joka on voimakas ja kannatellut minua koko elämäni.

Taisteluarpi.

Jatka lukemista ”Arpi”