Asiat jotka vituttaa juuri nyt!
- Valkoiset keittiön tasot. Kuka saatanan aivokalifi on keksinyt vitivalkoiset keittiön työtasot? Siis ei jumalauta mitä paskaa! Siihen valkoiseen ”ikilevyyn” tahraantuu ihan kaikki, siis KAIKKI, ja joka ikinen pienenpieni murena ja kikana näkyy kilometrin päähän! En aio ikinä laitattaa minnekään valkoisia pintoja, eihän niitä pysty pitämään puhtaana mitenkään!
- Närästys. Yleensä juon aloeveraa säännöllisesti enkä kärsi närästyksestä, mutta voi hyvä helvetti että korventaa. Aloevera on loppu ja välttelen syömästä Rennietä. Taidan kuitenkin sortua ja ottaa yhden Rennien ennen nukkumaanmenoa, siis eihän tässä tilassa voi mennä vaakatasoon.
- Jokapaikkaa kolottaa. Aivankuin olisin vanhentunut. Otin Aspiriinin, ei tunnu auttavan yhtään.
- Olen jämähtänyt Pokémonissa levelille 22, etenee tosi hitaasti. Halloween event loppui ja nyt karkkien kerääminen on todella tuskaisen hidasta. Ärsyttää!
- Sain kälyltä aivan ihanan väristä Novita 7 veljestä polkka-sukkalankaa, mutta koska jouduin purkamaan pätkän vanhaa resoria ja liottamaan lankaa suoraksi, se on nyt märkää enkä voi neuloa siitä mitään ennenkuin se kuivuu.
- Suurin osa mustista leggingseistä on mennyt rikki haaroista. Aina ne hajoaa haaroista! Paikkaan saumurilla jatkuvasti, vaan ei ne kauaa kestä.
- Syöpä. Eniten vituttaa syöpä. Tai ei vituta jos syöpää ei olekaan! Mutta vituttaa ajatus siitä että vois olla syöpä.
- Joudun odottamaan ensi perjantaihin asti onkologin soittoa ja tietoa siitä, onko kuvissa näkynyt mitään. Piinaviikko. Paskaapaskaapaskaapaskaa. Paskaa!
Ei mulla nyt tule mieleen enempää asioita jotka vituttais.
Eikun tuleepas! Siis tää mun unirytmi, vittu mitä paskaa!