Avainsana: lääkitys

Yleinen

Pierussa komiikan siemen.

M

Olin jo hiljaa mielessäni miettinyt että mitäpä jos olenkin osasena julmassa tieteellisessä lääkekokeilussa. Mitä jos suoneeni onkin tiputettu solumyrkyn sijasta placeboa, eihän neste ollut kuin kirkasta lientä ja pusseja erotti vain erilaiset tarrat tuoteselosteineen. Tähän asti ainoa oire koko koettelemuksesta oli väsymys, joka laskeutui päälle heti kortisonimanian päätyttyä, ja sen olisi voinut laittaa kortisonin vaikutuksen lakkaamisen piikkiin, puhumattakaan siitä univelasta mitä kerrytin kortisonihuuruissa valvoessani.

Mutta onneksi edes jotain oiretta! Joskaan ei sieltä mukavimmasta päästä, nimittäin ilmavaivat ja lievää ripulia. Tuntuu lohdullisemmalta että lääkkeen tehosta tuli edes jonkinlaisia tuntemuksia, vaikka en nyt ihan sanoisi että nämä ilmavaivat olisi sieltä parhaimmasta päästä. Elämään tulee hiukan vaarallisuuden tuntua kun pierua pidätellessään saa pohtia, tuleeko se kenties kostean varren kanssa, vai onko pelkkä tuhnu.

Välillä mietin, miten olisi helpompaa ottaa kontaktia lapseeni, jotta hänen vauva-aikansa ei jäisi täysin syövän jalkoihin. Jos näitä erilaisia vanhemmuuden pelkoja on muilla vanhemmilla, niin on niitä totisesti silloin, kun perheessä joku sairastaa vakavasti. Pelkään, että olen liian kietoutunut omaan sairastamiseeni ja paranemisprosessiin ja lapsi jää vähemmälle huomiolle. Jos jostain olen katkera syövälle ja kateellinen muille lapsiperheille, on se, että monilla heistä ei mielestäni ole ”oikeita ongelmia” vaikka heti perään kaduttaa tuo ajatus. Kyllä muittenkin ongelmat ovat ”oikeita ongelmia” ja mikä minä olen sanomaan mitkä ongelmat tuntuu kenestäkin helpoilta tai vaikeilta. Tämä syöpä tuntuu minustakin välillä lapsellisen helpolta, ainakin hoitojensa puolesta. Kateus nousee siitä, etten voi keskittyä täysillä vauvaan ja opettelemaan rakkautta ja kommunikointia lapseni kanssa, vaan meillä asuu syöpä jota on vaikea unohtaa, vaikka sekin välillä onnistuu.

Konkreettisesti syöpä muistuttaa itsestään hetkittäin. Jos yritän lukea iltasatua lapselleni, satu katkeaa vähän väliä vatsavaivoihin, koska en tiedä uskallanko pieraista vai tuleeko mukana lusikallinen. Vai saavillinen.

Saattaa myös olla, että olen edesauttanut tilannetta syömällä tortilloja jo kolmesti tänään, ja syytän siitä sytoja. Onhan se vähintään puolitotuus, sillä ilman sytoja mahani kestää vaikka sulaa lyijyä murisematta.

Tukkakaan ei ole lähtenyt! Olin henkisesti asennoitunut sen lähtöön ja valmistautunut hyvin, peruukkikin valmiiksi hankittuna, ja nyt se pirulainen on jämähtänyt päähäni aivan yhtä tiukasti kuin ennenkin. Kuvittelin saavani tästä loistavan syyn ajella klaniksi, kun en ole aikaisemmin uskaltanut, mutta hämmentää kun peilistä katsoo takaisin aivan yhtä tuuheatukkainen frouva kuin aikaisemminkin. Noh, ehkä se tästä, ehtii irrota vielä hyvän aikaa ennen talvipakkasia, niin että puikot heilumaan ja pipoja tekemään.

Vauva · Yleinen

Sytostaattihoidot 1/6 suoritettu: Ensioireet tulivat vihdoin!

M5 kommenttia

Eka syto-tärsky (doketakseli) oli torstaina ja painelin täysin terveenä ja kortisonipärinöitten voimalla tähän asti. Aloin jo olla epäuskoinen että eikö tästä nyt mitään sivuoireita tule, eikö nämä lääkkeet tehoa kun missään ei tunnu? Sen verran olen luonteeltani kasarilapsi, että jos lääke ei maistu pahalta niin heti epäilen ettei se tunnu missään, eli ei mukamas auta. Pienetkin huonot oireet tuntuu nyt siis lohdullisilta, tiedänpähän että jotain tapahtuu eli toivon mukaan hoidot tepsii! Ainoina oireina siis hyvin lievää kuumeenoloista tunnetta, mutta lämpö ei ole koholla, lähinnä posket hieman punoittaa ja iho aavistuksen normaalia kosketusherkempi, lihaksissa myös aivan aavistus heikkouden tunnetta, sellainen todella tyypillinen olo silloin jos olisi kuume vasta nousemassa. En kyllä edes muista minkälaista on sairastaa nuhakuumetta tai flunssaa, kun en ole vuosikausiin sairastanut mitään.

Heh, siis ”painelin täysin terveenä”. Joopajoo. Mietinkin tuossa päivällä että mitenkä sitä pitäisi vastata ihmisille joita ei ole hetkeen nähnyt ja jotka kyselee lapsen voinnista ja ollaanko sitä oltu terveinä. Mitä siihen oikein osaa vastata? Ensireaktio on sanoa samantien takaisin esim. ”Juu, ei olla sairasteltu ollenkaan, aivan terveenä pysytty! …tai siis, on mulla tämä syöpä, mutta muuten menee kyllä hyvin!”

En nyt ehkä sanoisi että superhyvin menee, kun onhan mulla tämä syöpä, mutta menee siihen nähden hyvin. Tämäkin on ollut hyvä päivä, lapsi oli äitini luona vielä päivän hoidossa, puolison kanssa kävimme ulkona syömässä, makuhäiriöitä ei ole ollut ollenkaan ja ravintolassa oli hyvää ruokaa joka tarjoiltiin pöytään erittäin hyvän asiakaspalvelun siivittämänä. En siis joutunut vellomaan omissa liemissäni ja miettimään elämää syöpäpotilaana, vaan aivan normaali, sellainen ”terveen ihmisen hyvä päivä”. Shoppailin jopa talvitakin, kun en ole hennonut ostaa vuosikausiin uutta, kunnollista toppatakkia. Nyt kun sellainen löytyi, laadukas, hyvännäköinen ja  todella hyvällä alennuksella niin päätin napata kerrankin ajoissa enkä jäädä odottamaan ensilumia, jolloin kaupoista on jo kaikki kivat ja edullisemmat loppuunmyyty.

Sen verran joudun huomioimaan tätä nykytilannetta, että kotona on nyt valmiina paketti kumihanskoja ja käsidesiä jotka saimme todella ihanalta hoitajalta syto-tiputuksessa käydessäni, kun kyselin neuvoja miten kannattaisi suojautua rota-virusrokotteen varalta. Lapsi saa sen lähiviikkoina ja ilmeisesti jonkin aikaa rokotteen antamisen jälkeen virusta saattaa erittyä lapsen ulosteisiin. Aikuisellehan tuo ei normaalisti ole juttu eikä mikään, pahin oire on vähän vatsaflunssaa muistuttava lievä sairastuminen, mutta niin kauan kun minulla on nämä hoidot kesken ja valkosolut dippaa vähän väliä, niin mitään turhia infektioriskejä ei kannattaisi ottaa. Jos flunssan sairastaminen on kurjaa terveenä, niin vielä kurjempaa se on sairastaa sytostaattihoitojen aikana, ja pahimmassa tapauksessa joudun tiputukseen jos kuume/infektio äityy, ja tulevat hoidot siirtyy sen mukaan miten keho toipuu. Testailin rutiinejani kumihansikkaitten ja käsidesin kanssa harjoittelemalla käsineitten oikeaoppista poisottamista ja suojautumista kun putsailin kissojen hiekkalaatikoita, ja jostain selkäytimestä muistin miten hansikkaat kannattaa riisua jotta ei tule ihokosketusta likaantuneeseen pintaan laisin. Kyllä tästä vielä rutiini saadaan ja vältän nuhat ja flunssat, toivon mukaan.

Samainen hoitaja joka pakkasi meille matkaan käsidesin ja paketin kumihanskoja, antoi vieläpä mukaan paketillisen superkalliita pahoinvointilääkkeitä, mm. Granisetron Stada (10kpl paketti n. 60 euroa), joitten ostamista olin lykännyt koska kys. lääke maksaa n. 6 euroa per nappi. Kuusi euroa! Mieluummin vaikka nieleskelen oksua kuin mietin miten pirun paljon rahaa tungen kurkusta alas ja suonesta sisään. Nyt säilön tuota pakettia kuin kallista kultaharkkoa ja mietin miten monta euroa säästän jos joudun sellaisen jossain välissä ottamaan. Toistaiseksi en ole tarvinnut ainuttakaan, mutta onpahan hyvä olla varalla.

Eilen piikitetty Neulasta-lääke ei sekään ole aiheuttanut toistaiseksi juuri mitään oireita. Päivemmällä vähän alaselkää jomotti ja mieleen yritti hiipiä tummia pilviä, ajattelin samantien luusto-etäpesäkkeitten todennäköisyyttä, mutta kun muistin että tämähän on juurikin se kaikista tyypillisin Neulastan oireista, niin häivytin epäilyksen mielestäni. Vanha iskias-oirekaan ei ole palannut, joten pärjään toistaiseksi täysin ilman särkylääkkeitä. Jotkut sanovat että Neulasta-oireet, juurikin nuo luu- ja nivelkivut ovat niin pahoja ettei meinaa päästä sängystä ylös itkemättä. En tiedä miten paljon kipukynnyksetkin sitten vaihtelee, mutta toistaiseksi voin vain naureskella miten olemattoman helppoa tämä on mulle ollut. Kyllä tulehtunut ja hermopinteessä kipuileva iskias on hirveintä mitä voi kokea, varsinkin jos se jumittaa synnyttäessä supistusten kourissa, kuten minulla teki.

Lisätietoa Neulasta-lääkityksestä: Linkki Lääkeinfo-sivustolle.

Lisätietoa Granisetron Stada-lääkkeestä, PDF: http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/9/10899829.pdf

Tämä syto-toipilaisuus onkin hyvä tekosyy hautautua peittomyttyyn sohvaan ja katsoa jotain hömppää televisiosta. Tekosyy… Siis enhän mä ole oikeasti sairas, mulla on vaan tää syöpä, mutta muuten ihan terve.

Synnytys · Yleinen

Sytostaattihoidot 1/6 suoritettu & hiljaista toipumista.

M15 kommenttia

Aamulla tankkasin kortisoniannokseni (Dexametason) ja sain siitä ennustettavastikin komeat pärinät. Vireystaso pomppasi heti kattoon, mutta tällä kertaa en saanut käsivarsiin outoa menthol-efektiä, mikä oli vaan hyvä. Iltapäivällä suunnattiin päiväsairaalan puolelle tiputukseen ja olin lähinnä hyvällä tavalla jännittynyt. Innoissani siitä että hoidot alkaa vihdoinkin ja nopeammalla aikataululla kuin oli alunperin ennusteltu. Ajattelen vain koko ajan sitä, että mitä nopeammin tämä paska aloitetaan, sitä nopeammin se saadaan päätökseen ja sitä nopeammin syöpäni on historiaa.

Mieliala oli ja on edelleen tuhannesti parempi kuin eilen. Varsinkin yöllä kävin aika pohjamudissa, fatalistisia, epätoivoisia ajatuksia ja kuolemanpelkoa sekä hirvittävää, rintaa pusertavaa surua lapseni puolesta. Tämän syövän kanssa tulee kyllä tutuksi tunteitten vuoristorata. On jatkuvasti hyviä päiviä, mutta sitten on niitä huonoa päiviä, eikä niitä voi ennustaa. Tunteet tulevat ja menevät, onneksi. Suruakin voi työstää paloissa ja koittaa säännöstellä niitä pahimpia tunnekuohuja säätelemällä parhaansa mukaan tunteita kuin hanaa vääntämällä: Kun tuntuu siltä että tulee vyöryvä tunnekuohu jonka seurauksena jopa psykosomaattisia hukkumisen tunteita ja se epätoivoinen parahdus ääneen tai ajatuksissa ”Mä en selviä tästä, miten mä voisin selvitä tästä? Mä en selviä, mä en vaan yksinkertaisesti jaksa, enkä selviä, ei tämmöstä voi tapahtua!” Ja kyllä vaan, tällaista voi tapahtua. Tapahtuu jatkuvasti. Ihmiset saa syöpiä, pieniä lapsia kuolee, pienten lasten vanhempia kuolee, puolisoita, äitejä, isiä, tyttäriä, poikia, sisaruksia. Kukaan ei mahda sille mitään ja niin vaan tapahtuu, eikä kukaan odota sen tapahtuvan omalle kohdalle. En edes usko että pitäisikään, koska ei se ole elämää jotta elää jatkuvassa kuolemanpelossa.

Ymmärrän nyt paljon paremmin esim. sota-alueilla asuvia. Se jatkuva pelko omasta selviytymisestä, jatkuva ja akuutti kuolemanpelko, se kuluttaa. Jatkuva huoli, stressitasot katossa, hermot riekaleina, ruokahalu olematon. Painoni on lähtenyt synnytyksen jälkeen ensin positiiviseen laskuun, mutta nyt hälyttävän nopeaan laskuun. Kun pääsin eroon raskaudenaikaisesta ja synnytyksen jälkeisestä turvotuksesta, pääsin raskautta edeltävään painooni n. 3 viikossa, syöden (omasta mielestäni) reippaasti ruokaa ja mättäen suklaata ja jätskiä. En huolehtinut ruokailuista yhtään, kun huomasin turvotuksen häviävän itsestään jopa imettämättä, ja painon lähteneen mukavasti laskuun.

Nyt paino on tipahtanut jo 2-3kg alle sen mitä se oli ennen raskautta, enkä ole edes aloittanut kuntoilua vielä. Pahin syöksylasku painon suhteen on olleet ihan viime päivät, lähes 0,5kg/vrk. Huolettaa siksi, että yleensä ruokahaluni ei ole kärsinyt eläissäni mistään, joten miksi sitten nyt? Painoni ei yleensä tipu edes raskaasti sairastaessa, esim. todella pahassa influenssassa, vaikka moni muu sanoo menettäneensä kilotolkulla kun ruoka ei maistu. Kylläpä se vaan mulle maistuu! Kipeänä vielä enemmän herkkuja ja juotavaa, enkä ole koskaan pystynyt juomaan sairaana ollessa tarpeeksi vettä koska silloin joutuu maistamaan pahan maun suussaan, vaan olen aina juonut jotain sellaista nestettä joka maistuu joltain, jotta se peittäisi sairaalloisen pahan hengityksen, joten limsaa ja mehuja kuluu. Sen lisäksi kun yleensä sairastaessa tulee vain maattua sohvassa tai sängyssä isossa peittomytyssä, niin eihän siinä kuluta juurikaan, mitä nyt sairastaminen pistää jossain määrin kehoa koetukselle, mutta ei samalla tavalla kuin 100kg kyykky.

Voisin kirjoittaa jonkinlaisen laihdutusoppaan: ”Takaisin raskautta edeltävään painoon 3 viikossa, syöden suklaata ja jätskiä joka päivä!” tai ”Laihdu helposti, hanki syöpä!”

Heh. Musta huumori, jne.

Syto-tiputuksen jälkeen menimme koko perheen voimin äitini luokse valmiiseen pöytään, mikä oli ihanaa. En olisi viitsinyt yhtään miettiä ruoanlaittoa, vaikka kortisonin ansiosta vireystaso pärisee näinä päivinä aivan maksimissa. Ennen syöntiä aavistelin hiukan alkavaa pahoinvointia, olo oli vähänkuin alkava raskauspahoinvointi, mutta hyvin heikko tuntemus verrattuna. Aloin kuitenkin urheasti mättämään ruokaa naamaani, koska en ole eläissäni oksennellut eikä ruokahaluni ole kärsinyt edes vellovasta raskauspahoinvoinnista tai matkapahoinvoinnista, muutenkuin hyvin lievästi. Aina on jotain ruokaa, tai hiukan mitä tahansa ruokaa, mitä saan syötyä, enkä puklaile. Aavistuksenomainen vellova tunne hävisi syödessä täysin ja nyt on ihan normaali olotila. Olinkin saanut juuri ennen sytoja suonensisäisesti pahoinvointilääkettä (Granisetron), joten ehkäpä tämä normaaliuden tunne on sen ansiota. Iso lautasellinen ruokaa, ruisleipää, jälkkäriksi jäätelöä mansikoilla. Ihme jos tällä satsilla laihdun edelleen, kun sytojen aikana ei oikeastaan saisikaan laihtua/laihduttaa. Kaikki oppaat muistuttaa ravinnonsaannin riittävyydestä ja jos pahoinvointi estää tarpeeksi runsaan syömisen niin sitten on reagoitava ja otettava tarvittaessa erilaiset ravintolisät käyttöön.

Sytojen ainoa oire tähän mennessä on hiukan tummentuneet silmänaluset. Tukka on toki vielä tässä vaiheessa tiukasti kiinni juurissaan, yleensä lähtee tippumaan siellä 2 viikon päässä ekasta tiputuksesta. Peruukkia odotellessa, tuolla se huutelee laatikostaan! Pitäisi varmaan aloitella sitä syto-pipon neulomistakin, jos säätiedotukset pitää paikkansa ja parin viikon sisällä sataa ensilumet. Sulaahan ne kyllä ihan takuuvarmasti, mutta kovin kylmä tulee jos se pitää kestää karvattomana.

Tänään oli onneksi hyvä päivä, useammastakin syystä. En aio avautua niistä kaikista, mutta tässä uskaltaa jo olla syövänkin suhteen varovaisen positiivinen. Jos ei nyt aivan täyttä tuuletusta, niin varovasti voitontanssia ja syövälle turpiin:

Yleinen

Sytostaattihoidot 1/6 alkamassa: Doketakseli & peruukki.

M5 kommenttia

Huomenna torstaina starttaa liitännäishoidot, tiedossa ensimmäinen syto-tiputus. Muistiinpanoihini olin kirjannut ulkomuistista ja hoitajan puheesta että sytostaatti-cocktailini olisi ensimmäisellä kolmella kerralla doketakseli (kauppanimi Taxotere tai Docetaxel Actavis) ja viimeisillä kolmella kerralla CEF. Pitänee muistaa kysyä pitääkö muistiinpanoni paikkaansa, mitä tietoihin on kirjattu. Jännittää ja pelottaa potentiaaliset sivuvaikutukset, olen silti innoissani siitä että hoidot starttaavat. Mitä nopeammin pääsen aloittamaan, sitä nopeammin tämä paska on ohi, ja saan toivon mukaan sulkea syöpäkansioni ja sulloa sen kirjahyllyyn viimeiseen hyllyväliin piiloon. Kyllä, minulla on ollut jo jonkin aikaa ihan oma syöpäkansio. Niin paljon paperikasoja, esitteitä, lippuja ja lappuja on kertynyt että niitä varten tarvitsin oman kansionsa. Kansiokin on vaihtunut ohuesta pahvisesta jo paksuun mappiin, kun eivät kaikki paperit mahtuneetkaan enää.

Tänään illalla piti aloittaa esilääkitys kortisonilla (Dexametason) 5 x 1,5mg. Kortisonilääkitys jatkuu 12h välein, aamuin ja illoin, samalla annostuksella, alkaa syto-tiputusta edeltävänä iltana, jatkuu läpi tiputuspäivän sekä 2pv tiputuksen jälkeen. Kortisonin sivuvaikutuksena on vireystilan nousua, eli toisin sanoen, olo on vähän sama kuin olisi heittänyt pannullisen kahvia kerralla helttaan. Maanisen virkeyden lisäksi tunnen käsivarsissa outoa viilentymistä, aivankuin olisin pessyt käsivarsien ihon hammastahnalla, sellainen menthol-mainen kylmä tunne. Kortisonia tulee ottaa jokaisen syto-tiputuksen yhteydessä, eikä annostus muutu vaikka syto-cocktail vaihtuukin välillä toiseen.

Tänään päivällä haimme uuden peruukkini. Olin saanut tiistaina polikäynnillä maksuosoituksen peruukkia varten, hintakatto 250 euroa, sekä yhteystiedot kolmeen peruukkiliikkeeseen. Menimme puolison ja vauvan kanssa ensimmäiseen, se oli minulle entuudestaan tuttu kemikalio jossa olen käynyt shoppailemassa erilaisia hiusvärejä ja muotoilutuotteita. En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota liikkeen perällä olevaan ”takaoveen” joka kätki taakseen peruukkien sovitushuoneen. Huoneen seinät olivat vuorattu peruukkilaatikoin ja yhdellä seinustalla oli täysin varusteltu ja hyvin valaistu kampauspöytä tuoleineen. Myyjä kyseli ajatuksiani peruukin mallista, väristä ja pituudesta ja ehdotteli erilaisia kandidaatteja sen mukaan minkälaisia eri tyylejä ja värejä olin ajatellut. Kerroin myös etten haluaisi peruukin hinnan menevän kovinkaan paljoa maksusitoumuksesta yli, en ollut todellakaan varautunut käyttämään peruukkiin yhtään omaa rahaa, sillä en ollut ajatellut etukäteen että tulisin hirveästi pitämään koko reuhkaa.

Etukäteen olin lueskellut ja miettinyt asiaa, ja ajatellut peruukiksi joko jotain sellaista mikä olisi lähellä omia hiuksiani ja tyyliäni, jotta voisin katsella mahdollisimman tuttua peilikuvaa. Toinen, paljon kiehtovampi vaihtoehto, olisi saada peruukilla sellainen tukka jota en voisi koskaan saada omilla hiuksillani, eli pitkää ja kiharaista ja runsasta. Lopulta päädyin jälkimmäiseen, sillä ajattelen peruukin toistaiseksi väliaikaisena hauskuutena, ja mitä hauskempi ja mielikuvituksekkaampi peruukki, sitä paremmin voisin käyttää sen myöhemminkin, esim. Halloween- tai naamiaisperuukkina. En valinnut kaikista pisintä vaihtoehtoa, mutta volyymiä on niin runsaasti etten muista oman tukkani olleen koskaan näin iso, paksu ja kiharainen, vaikka permanentteja joskus olenkin hiuksiini saanut. Peruukkiinhan ei sitten saa käyttää mitään normaaleja shampoita tai hoitoaineita, joten samalla reissulla piti ottaa matkaan myös keinokuidulle sopiva shampoo, liotettava hoitoaine sekä suihkutettava, peruukkiin jätettävä hoitoaine. Myyjä laittoi ystävällisesti ostoskassiin myös peruukille oman harjan.

Haluan uskoa siihen että syöpä on kohdallani vain väliaikainen sairaus joka on hoidettavissa pois. Haluan uskoa, että peruukki on väliaikainen hauskuus ja hetkellistä vaihtelua. Jos sattuma kaataisi tuulettimeeni saavillisen paskaa ja syöpä todetaankin levinneeksi (eli krooniseksi), niin silloin peruukkia varten saa joka vuosi uuden maksusitoumuksen, sillä nekin kuluvat jatkuvassa käytössä. Poistuessamme peruukkiliikkeestä toivotin myyjälle lämpimästi että toivon mukaan me emme enää tapaa näissä merkeissä, vaikka muutoin voisin heillä asioidakin. Seuraavalla kerralla kun tuosta ovesta astun, minulla on toivottavasti oma tukka ja syöpä on historiaa.

Olin miettinyt pitkään etten ottaisi peruukkia ollenkaan. Kun olin mielessäni nähnyt itseni syöpäpotilaana, mielikuvani oli myssy- tai pipopäinen nuori nainen, jokseenkin karvaton. Olin jo shoppaillut muutamia luksuslankojakin, jotta voisin käyttää aikaani odotushuoneissa ja kotona valvoessa neulomiseen. En ole kuitenkaan vielä pystynyt keskittymään niin paljoa mihinkään yksittäiseen asiaan että olisin saanut aloitettua ns. syto-pipon neulomisen. Päätin kuitenkin ottaa peruukin keskusteltuani syöpähoitajan ja muutaman kaverin kanssa asiasta. Vaikken pitäisikään peruukkia jatkuvasti, minulla on siihen täysi oikeus eikä minun tarvitse potea huonoa omatuntoa käyttäessäni maksusitoumus peruukin hankkimiseen. Olenhan maksanut oikeudestani kalliimman mahdollisen hinnan: syövän. Vaikka peruukki jäisi täysin satunnaiseen käyttöön, on se silti lohduttava asia olla kotona valmiina, sitten kun sitä sattuisi kaipaamaan, ja parempi että se on hankittu valmiiksi, kuin että joutuisi hakemaan peruukkia kiireellä, juuri ennen jotain juhlatilaisuutta tms.

Kaikesta stressistä, jännityksestä ja pelosta huolimatta, nyt lähdetään siitä että tätä syöpää potkitaan naamaan niin perusteellisesti että paranen lopullisesti, ja toivon mukaan syöpä ei uusiudu eikä leviä. Tottakai pelko lymyää jossain taustalla koko ajan, sillä levinneisyystutkimukset ovat vasta aluillaan. Kokovartalon TT-kuvaus odottaa ensi tiistaina ja mitä lähemmäs tuo aika lipuu, sitä hirveämpää on tämä odottaminen. Mitään en voi tehdä sille tulokselle, joten kuvauksen perusteella minulla voi jo olla levinneisyyttä/etäpesäkkeitä, tai sitten ei ole. Ja vaikka niitä ei nyt vielä löytyisi, niin se ei rajaa pois sitä mahdollisuutta etteikö niitä voisi löytyä myöhemmin.

Selkääkin jomottaa taas, joten pelottaa todella, että selkäkivut voisivatkin olla oireita luuston metastaaseista vaikka onhan mulla ollut tuota iskias-kipua vasemmalla puolella lannerangassa jo vuositolkulla, sekä alaselän jäykkyyttä vähintään saman verran, eli vuosikaudet jo ennen rintasyövän toteamista. Parisen vuotta sitten selästä on otettu parit röntgen-kuvatkin ja ortopedi ne tutkinut, eikä siellä näkynyt yhtään mitään. Koitan lohduttaa itseäni sillä tiedolla että röntgen-kuvissakin näkyisi metastaasit, jos ne olisivat ylittäneet tietyn koon. Jos siis luustossani jotain etäispesäkkeitä on, niin ne ovat joko A. pieniä (olettaen että eivät ole ehtineet parissa vuodessa kasvaa kovin isoiksi), tai B. tulleet sinne aivan vastikään, joten toivoa sopii että ne olisivat hoidettavissa suht hyvin remissioon, tai ainakin pidettävissä aisoissa siten että minulla olisi tiedossa vielä pitkä elämä toimintakykyisenä.

Paskatauti, paska syöpä paskapaskapaska. Hirveimmät tuhot tämä paskatauti tekee mielenterveydelle, ainakin näin alkuvaiheessa. Haluaisin pikakelata tiistain TT-kuvauksen yli ja saada hyviä uutisia: ei metastaaseja missään. Aikakonetta odotellessa…

Yleinen

Paljonko syöpä maksaa?

MYksi kommentti

Vaikka Suomessa on yksi maailman parhaita sosiaaliturvajärjestelmiä joka sisältää myös lähes-ilmaisen terveydenhuollon, syöpä tulee silti kalliiksi. Olen listannut alle kaiken sen minkä olen joutunut tähän mennessä ostamaan ja maksamaan, sekä listannut arvioita asioista jotka olen jättänyt ostamatta ja maksut jotka ovat vielä edessä.

Tähän mennessä maksetut laskut:

  • Yleislääkärin vastaanotto heinäkuun lopulla, rintasyöpäepäily. Tällöin terveyskeskuslääkäri tutki rintani ja antoi lähetteen + maksuosoituksen rintakudostutkimuksiin (ultra + paksuneulanäyte) joista en maksanut erikseen mitään: 14,70 euroa.
  • 2 hammaslääkärikäyntiä heinäkuussa: 52,70 euroa. En vielä tuolloin tiennyt sairastavani syöpää, vaan kävin hammaslääkärissä raskauden takia. Kalusto kun pitäisi olla kunnossa myös syntyvän lapsen vuoksi. Ennen sytostaattihoitoja hampaitten hoito on kuitenkin välttämätöntä, joten jollei ole käynyt hammaslääkärillä lähiaikoina, se on hoidettava mielellään vähintään 2-3 viikkoa ennen ensimmäistä syto-tiputusta. Sytostaattihoidon aikana ei nimittäin voida hoitaa hampaita, ainoastaan aivan välttämättömin akuuttihoito annetaan, ja riippuen syto-cocktailista, puudutteita ei välttämättä voida käyttää ollenkaan.
  • Sairaalassa olo rintaleikkauksen yhteydessä: 34,80 euroa/vrk, yhteensä 4vrk = 139,20 euroa. Koostuu leikkauspäivästä + 3vrk seuranta.
  • Dreenin poisto syöpähoitajan vastaanotolla 7vrk kuluttua leikkauksesta, poliklinikkamaksu: 29,30 euroa.
  • 4 seroomapunktiota (nestettä kertyi haavaonteloon joten jouduin käymään punktoitavana neljästi), poliklinikkamaksu 29,30 euroa/käynti: 4 käyntiä = 117,20 euroa.
  • Uusi hammaslääkärikäynti, hampaat pintapuolin kunnossa mutta vihlontaa kahden, jo paikatun reijän kohdalla: 14,60 euroa.
  • Seuraava hammaslääkärikäynti, hampaitten röntgen ja onneksi hammaslääkäri totesi ettei ole tarvetta juurihoidolle vaan juuret olivat ehjät: 30,00 euroa.

Sairaala- ja terveyskeskusmaksuista tulee siis jo tässä vaiheessa yht. 397,70 euroa. Tämä ei sisällä ainuttakaan sytostaatti- tai sädehoitoa.

Tähän mennessä ostetut lääkkeet ja luontaistuotteet, kaikki apteekista:

  • Klexane-verenohennuslääke, tulppariskin vuoksi. Koska lapsen syntymä päätyi sektioon jolloin minut nukutettiin ja koska siitä vain viikon päästä olin jo uudestaan leikkauspöydällä nukutettuna rintaleikkauksen takia, olin saanut synnytyslaitokselta alkaen 6 viikon verenohennuskuurin. Klexanen annostus ja kuurin pituus on yksilöllinen, siihen vaikuttaa mm. riskitekijät kuten kaksi isoa leikkausta lyhyen ajan sisällä, raskausturvotus, paino, jne. Oma kuurini on 0,6mg/vrk joka maksaa n. 6,60 euroa/vrk. Tästä tulee onneksi Kela-korvaus joten maksettavaa jää n. 4,40e/vrk joka tekee 6 viikolta n. 185 euroa. Klexane on piikitettävä, pakkauksessa valmiit ruiskut omissa yksittäispakkauksissaan.
  • Burana 600mg, 30kpl x 2: 8,30 euroa (Kela-korvaus vähennetty.)
  • Panadol Forte / Para-Tabs 1g, 100kpl: 6,35 euroa (Kela-korvaus vähennetty.)
  • Lyrica 75mg, 14kpl pakkaus (7vrk annos): 11,54 euroa (Kela-korvaus vähennetty.) Jätin loput Lyricat ostamatta vaikka olin saanut useamman viikon kuurin, sillä en kokenut saavani siitä mitään mainittavaa hyötyä ja kys. lääke on aika kallis, lähes euron per nappi. Hermokipuun annettava ”särkylääke” jonka käyttötarkoitus on mm. epilepsia.
  • Tradolan Retard 100mg, 20kpl: 7,32 euroa (Kela-korvaus vähennetty.) Tramalin tyyppinen särkylääke, hidasvaikutteinen. Annettu nukkumista helpottamaan rintaleikkauksen jälkeiseen kipuun, vain tarvittaessa. Tähän mennessä olen ottanut 4 tablettia viimeisten 3 viikon aikana joten aika vähillä kivuilla selvitty.
  • Sytostaatti-tiputuksia edeltävät kortisonitabletit (Dexametason): 100kpl yht. 12,05 euroa (Kela-korvaus vähennetty.) Määrän pitäisi riittää koko sytostaattihoidon ajaksi. (Myöhempi korjaus: Ei muuten riitä koko hoidon ajalle, joten resepti tullaan uusimaan jossain vaiheessa.)
  • Ummetuslääke Laxoberon, käsikauppatavaraa joten ei kuulu Kela-korvauksen piiriin: 13,64 euroa.
  • Kuitulisä Vi-Siblin, 500g paketti, ummetukseen. Oikeastaan tämä kuuluisi synnytyksen jälkeisiin ostoihin, mutta tulee tarpeeseen myös syto-tiputusten yhteydessä: 16,90 euroa
  • Idoform-maitohappobakteerikapselit 100kpl: 23,90 euroa.

Reseptilääkkeistä, välttämättömistä luontaistuotteista ja käsikauppatavarasta tulee siis jo tässä vaiheessa yht. 285 euroa.

Jätetty toistaiseksi ostamatta:

  • Pahoinvointilääkkeet sytostaattihoitojen varalle. En pode pahoinvointia todellakaan helposti, joten päätin ottaa riskin ja haen pahoinvointilääkkeitä vasta tarpeen mukaan.  Näistä kallein on Granisetron Strada 1mg, 10kpl pakkaus, joka maksaa n. 60 euroa. Pahoinvoinnin yllättäessä voinkin sitten miettiä kulloisellakin hetkellä ”Onko tämä olotila 6 euron arvoinen?” sillä yhden napin hinnaksi muodostuu todellakin n. 6 euroa. Halvempia vaihtoehtoja olisi ollut mm. Primperan, mutta siihen en saanut reseptiä. Pitänee muistaa pyytää varalta.
  • Lyrica 75mg, 3 viikon kuuri, hinta 3 x 11,54 euroa = 34,62 euroa.
  • Neulasta 6mg (injektioneste, eli pistettävä itse). Jokaisen syto-tiputuksen jälkeen pistettävä, mutta en ole saanut vielä lääkärin B-lausuntoa joka tarvitaan tämän ostoon. En myöskään tiedä vielä hintaa. Sovittiin alustavasti että saan ensimmäisen pistoksen huomisen syto-käynnin yhteydessä, loput haen itse apteekista. Pakollinen ostos jokatapauksessa.
  • Loput paracetamol- ja ibuprofeeni-särkylääkeresepteistä. En saa kovinkaan isoa vaikutusta tavallisista särkylääkkeistä joten välttelen niitten syömistä jollei tarve ole aivan pakottava. Huomasin saaneeni pian rintaleikkauksen jälkeen sen verran kiusallisen ummetuksen että päätin lopettaa kaikki särkylääkkeet ”cold turkey” lähes samalla kertaa. Ensimmäisenä lopetin Lyrican ja viikkoa myöhemmin Buranat ja Para-Tabsit. Ei ongelmia, hyvin olen pärjännyt.

Tulevat kustannukset:

  • 6krt sytostaatti-tiputukset, niiden poliklinikkamaksut. Jos käyntimaksu on samaa luokkaa kuin syöpähoitajan vastaanotto, niin tästä kertyy arviolta 6 x 30 euroa = 180 euroa.
  • Sädehoito, käyntikertojen lukumäärää en vielä tiedä, mutta tähän on aikaa n. 4-5kk koska sädehoidot tulevat vasta syto-tiputusten jälkeen. Oletan että jokaisesta käynnistä menee jonkinlainen poliklinikkamaksu, mutta sitä en vielä tiedä saanko sädehoitoa esim. 5 vai 6 viikon ajan, 5 arkipäivänä viikossa, vai jotain muuta.
  • Antiestrogeenilääkkeet (ainakin Tamofen, 5 vuoden kuuri), mahdolliset muut lääkkeet.
  • Munasarjat lamaava lääkitys tai jatkoleikkaukset, tämä on täysin auki vielä tässä vaiheessa.

Omat, valinnaiset ostokset:

  • Proteesiuimapuku Syöpäyhdistykseltä: 65 euroa.
  • Proteesiuimapukuun ommeltava merkki joka osoittaa että saan käydä uimahallin pesutiloissa uimapuku päällä: 3 euroa.
  • Syöpäyhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2014: 20 euroa.
  • Uusia vaatteita, sillä vanhoista vaatteista osa ei suinkaan istu enää rintaleikkauksen jäljiltä, puhumattakaan siitä että leikkauksen jälkeen menee useampi viikko ennenkuin pystyy pukeutumaan normaalisti. Vasta sitten kun käden liikeradat ovat palautuneet ja kipu siten hallinnassa että pystyy esim. nostamaan molemmat kädet pään yläpuolelle, saa vedettyä tietynlaiset paidat ja yläosat päälleen. Silikonista ensiproteesiakaan ei saa käyttöön heti, joten vähintäänkin haavan paranemisen aikana joutuu käyttämään sopivan pehmeitä ja kiristämättömiä vaatteita.
  • Uusia alusvaatteita. Rintaliiveistä murskaenemmistö menee täysin uusiksi. Ensimmäiset proteesiliivit sisältyy ensiproteesin maksusitoumukseen, mutta sen jälkeen liivit joutuu ostamaan omilla rahoilla, eikä niitä löydy alennusmyynneistä. Alkuvaiheessa kaarituellisia liivejä ei voi käyttää ollenkaan, mahdollisesti vasta myöhemmässä vaiheessa. Yksi vaihtoehto voisi olla se, että teettää olemassaoleviin rintaliiveihin proteesitaskun ompelijalla, jos sattuu löytämään asiansa osaavan ompelijan tai räätälin, enkä uskalla arvailla tulisiko se halvemmaksi kuin uusien proteesiliivien ostaminen.
  • Kirjallisuutta. Olen shoppaillut sekä Syöpäyhdistyksellä myytäviä omakustannekirjoja (syöpään sairastuneitten naisten kirjoittamia) että myös tukimateriaalia, esim. Roosa Nauha-kampanjan vaaleanpunaisen muistilehtiön. Adlibrikseltä olen tilannut muutamia rintasyövästä ja muista syövistä kertovia kirjoja, mutten ole vielä aloittanut niistä mitään. Osa tuntuu liian raskaalta vielä tässä vaiheessa, mutta haluan lukea välillä muutakin kuin lääketieteellistä asiatekstiä, PAD-lausuntoja, potilasohjeita ja kutsukirjeitä tutkimuksiin. (Aion tehdä erillisen postauksen kirjallisuudesta jossain vaiheessa.)
  • Geenikartoitus amerikkalaisesta firmasta: n. 150 euroa rahteineen. Tilasin DNA-raportin täältä: https://www.23andme.com/
  • Luksuslankoja, mm. merinovillaa ja silkki-merinovillaa syto-pipoja varten: n. 100 euroa. Talvi tulee ja tukka lähtee, joten tarvitsen muutaman ultrapehmoisen ja kivan pipon ja myssyn kaljuni suojaksi.

En edes jaksa laskea tarkalleen yhteen paljonko rahaa tähän ”projektiin” on palanut. Vaatteita ja kenkiä olen shoppaillut myös ihan terapian vuoksi, sillä niin pinnallista kuin se onkin, siitä tulee parempi olo kun saa kivoja vaatteita tässä tilanteessa joka on syövän takia suoraan sanottuna aivan sysimustaa paskaa ja kehosta leikellään paloja pois ja se täräytetään umpitäyteen solumyrkkyjä, lääkkeitä, sädetystä ja ronkitaan loputtomiin. Edes välillä tuntuu että voin unohtaa syövän hetkeksi ja olo on suhteellisen normaali, oli se sitten muutaman uuden vaatteen tai uuden kenkäparin ansiota, tai kun kävimme puolison kanssa teatterissa ja äitini harjoitteli ensimmäistä kertaa lapsenvahtia vauvan kanssa.

Omalla kohdallani onni onnettomuudessa on se, että olin alle vuosi sitten ottanut AIG:n syöpävakuutuksen. Vaikka vakuutukseni oli vain pronssitasoa, niin kyllä se lämmitti kummasti mieltä kun tilille napsahti parin päivän käsittelyajan jälkeen 2000 euroa rintaleikkauksesta ja 15 000 euroa diagnoosista. Jos epäilet tarvitsevasi tuollaista vakuutusta joskus, älä epäröi: Linkki AIG:n sivuille.

Yleinen

Surun prosessointia & stressinsietokyky koetuksella.

M

Syöpädiagnoosin saatuani olen joutunut suremaan montaa asiaa. Yksi tärkeimmistä toki tulevaisuus, eli onko sitä minulla, meillä, perheellä? Useimmiten tuntuu että perusturvallisuus, turvallisuudentunne, se on minulta viety ja selkäytimeen asti järkkynyt. En edes usko turvallisuudentunteen palautuvan koskaan samalla tavalla, niin valtavasti syöpä ravistelee. Ei 34-vuotiaana pitäisi joutua käsittelemään konkreettista kuolemanpelkoa ja vielä sen lisäksi elämään jatkuvassa epävarmuudessa vuosikaudet, odottaen syövän potentiaalista uusiutumista ja jos/kun uusii, niin toivomaan vain paikallista uusiutumaa joka olisi vielä hoidettavissa. Osatotuus on sekin, että kun pahimmat 5 vuotta diagnoosista on selvinnyt seulonnat puhtaasti, todennäköisyys syövän uusimiseen tai uuteen primäärikasvaimeen on merkittävästi alentunut (riippuen mm. ennustekijöistä!) joten akuutin pelon ja stressin voi jo unohtaa, mutta eipä se koskaan poista täysin sitä pelkoa minkä joutuu kokemaan kun seulontoja tulee sitten tiheämmin jatkossakin.

Olin aina sokeasti luottanut siihen että elämässäni aika ei lopu kesken. Sukuni naiset ovat eläneet säännönmukaisesti kaikki yli 90-vuotiaiksi, joten luotin sokeasti siihen että tottakai minäkin, perusterve, liikuntaa harrastava, vankkatekoinen ja vahvatahtoinen nuori nainen selviäisin vähintään sinne samaan, tai edes sinnepäin. Olin aloittanut viime vuosina kuntoilunkin uudestaan useamman vuoden tauon jälkeen, vähentänyt (lähes lopettanut) alkoholin, korjannut ruokavaliota ja elänyt muutenkin todella tervettä elämää, en sairasta edes flunssaa tai nuhakuumetta enää laisinkaan ja allergiat ovat loistaneet poissaolollaan ruokavalion korjaamisen jälkeen.

Suhde puolisoon on vahvistunut tämän diagnoosin myötä, ainakin näin alkuun. Luotamme toisiimme täysin (tai siltä ainakin minusta tuntuu, uskoisin että tunne on molemminpuolinen), puhumme ihan kaikesta, voimme surra ja itkeä yhdessä ja vannomme useasti pitävämme yhtä loppuun asti. Ensimmäinen suhteeni jossa on tuntunut lähes alusta asti siltä että tässä on todellinen elämänkumppanini. Epäilyksiä tai epävarmuutta tunteista en ole koskaan kokenut. Olen joutunut suremaan sitä että meillä ei ehkä olekaan yhteistä vanhuutta.

Vähän ennen rintaleikkausta mietin ja surin kovasti sitä, että vain muutama viikko takaperin olimme vielä siinä uskossa että tulevaisuus olisi meille täysin avoin. Olimme suunnitelleet toisen lapsen tekoa aika pian ensimmäisen jälkeen jotta oma työurani ei katkeaisi useaan otteeseen ja voisin jäädä kotiin pidemmäksi ajaksi putkeen lasten kanssa. Olimme miettineet sopivaa lasten lukumäärää ja ajatelleet että tekisimme ”ainakin enemmän kuin yhden”. Olin sanonut olevani vakaasti sitä mieltä etten haluaisi tehdä lapsia enää kovin vanhana eli lähempänä 40 vuoden ikää, joten senkin puolesta lapset pitäisi tehdä lyhyillä väliajoilla. Olen siis joutunut suremaan toisen lapsen menetystä, nimittäin lääkitykseni tulee olemaan minimissään 5 vuotta kestävä antiestrogeenilääkitys joka lamaa munasarjat ja raskaus ei ole oikein mahdollinen tuona aikana. Mitä lähemmäs 40 vuoden ikä lipuu, sitä epätodennäköisempää on että munasarjani toipuisivat antiestrogeenilääkityksestä, enkä ole varma olenko valmis hankkimaan toisen lapsen siellä neljänkympin tienoilla, varsinkaan nyt kun rintasyövän uusiutumisennuste kummittelee takaraivossa.

Onneksi siis ehdimme saamaan edes yhden lapsen, kun kaikki elämän jatkosuunnitelmat menivät näin julmasti katkolle yllättäen. Tulevan lapsen menetyksen lisäksi olen joutunut suremaan vähän kaikenlaista, mm. unelmien omakotitaloa omalla tontilla (syöpäsairaana on todella vaikea saada asuntolainaa, erityisesti sairaslomalta, eipä sillä että siihen olisi näillä näkymin varaakaan…) ja joudumme miettimään että jos sattuma kaataa tuulettimeeni saavillisen paskaa ja syöpäni osoittautuu pahimmanlaatuiseksi krooniseksi/levinneeksi jolloin jäljellä olevat vuoteni keskitytään lähinnä hoitamaan oireita ja toivomaan remissiota, parhaimmassakin tapauksessa syövän kehityksen pysähtymistä, niin se tarkoittaa sitä että jos ostamme oman asunnon, sen tulisi olla sellainen jonka puoliso pystyy kustantamaan yksin, nuorena leskenä ja lapsen kanssa. Vaikka en kupsahtaisikaan lähivuosina niin syövän kroonistuessa tulisin viettämään eniten aikaa sairaslomalla, eli eipä sillä sairaspäivärahalla kovin ihmeellisiä tulevaisuudensuunnitelmia tehdä.

Tässä vaiheessa en siis edes tiedä tullaanko minulle ehdottamaan munasarjojen ja kohdun poistoa ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä. Se jää nähtäväksi, hoitosuunnittelu ja tähänastisten tulosten kuuleminen on onneksi jo 22.9.2014 sillä hermot ovat jatkuvasti kireällä tarkempia tuloksia odotellessa. Pelkästään ikäni puolesta tiedän jo että ihan kaikki mahdolliset ja mahdottomat lääkitykset tarjotaan jokatapauksessa, joten eipähän tarvitse stressata niistä. Otan kaiken minkä antavat, tätä syöpää potkitaan nyt naamaan niin että paskatauti lähtee, eikä toivon mukaan koskaan palaa!

Kasvaimen verisuoni-invaasiota ehkä pelkään tällä hetkellä eniten. Etäpesäkkeet jossainpäin kehoa olisi kyllä niin piste i:n päälle, vaikka koitankin ajatella että todennäköisyys verisuoni-invaasioon on kohdallani n. 1% luokkaa. Kaikki mitä on viimeisten viikkojen aikana tapahtunut on osoittanut että huonolla tuurillani kuulun juuri niihin epätodennäköisyyksiin joitten kohdalla tilastolliset todennäköisyydet heittää häränpyllyä, joten mihin tässä pitäisi enää uskoa? Onneksi kokovartalon TT-kuvaukseen ei ole enää kuin parisen viikkoa, sekin varattu 23.9.2014. Täytyy vaan jaksaa sinnitellä siihen asti ja sitten vielä kuulla levinneisyystutkimusten tulokset. Syövän kanssa arpominen on kuin käänteislottoamista, negatiivinen on hyvin usein positiivista.

Jos tuuri käy, syöpäni ei olisi ehtinyt verisuonistoon, silloin ennuste olisi kaiken kaikkiaan varsin hyvä ja toivoakin vielä on täydestä parantumisesta. Jos taas kasvain on verisuonihakuinen, niin ennuste ei ole hyvä, vaan ei vielä toivoton, jos etäpesäkkeitä ei löydy. TT-kuvauksessa sitten tarkempaa tietoa, hyvässä ja pahassa. Haluaisin vain pikakelata äkkiä tuloksien jälkeiseen päivään ja toivoa hyviä uutisia.

Koitan hokea itsekseni useampaa mantraa:

  • Jos kasvain on verisuonihakuinen niin toivottavasti etäispesäkkeitä ei löydy ja sytostaatit räjäyttää kaikki yksittäiset syövän irtosolut veks.
  • Jos syöpä on tehnyt metastaaseja muualle kehoon, toivottavasti ne ovat paikallisia ja pehmytkudoksissa ja voidaan leikata puhtaasti pois.
  • Jos syöpä uusii, toivottavasti uusiutuma on vain paikallinen ja diagnosoidaan nopeasti ja voidaan leikata puhtaasti pois.
  • Jos syövän etäpesäkkeitä löytyy jostain eikä niitä voitaisi leikata, toivottavasti syöpä menee remissioon ja metastaasit voisivat jopa pienentyä tai kadota täysin, eivätkä koskaan aktivoituisi.
  • Jos syöpä uusii aggressiivisena sekä laajalle levittyneenä, toivottavasti se uusii vasta kun olen niin vanha että kuolema muutenkin kolkuttelisi jo ovella ja ehtisin elämään ns. täyden elämän ja näkemään lapseni aikuistuvan.
  • Jos…

Niinpäniin. Pahinta on huonojen uutisten odottaminen ja ennakointi.

Imetys · Synnytys · Yleinen

Haaveita imetyksestä & estolääkitys.

M

Olin varautunut imetykseen monestakin syystä ja ehtinyt hankkimaan hiukan ennen rintasyöpädiagnoosiani Philips Avent-merkkisen sähkökäyttöisen rintapumpun. Käytettynä huuto.netistä tuo hankinta ei maksanut mahdottomasti, joten rahallinen menetys ei ollut suuri. Olin elätellyt toiveita imetyksestä aivan viimeiseen asti, olivathan radiologi ja kirurgi lupailleet alustavasti että imetys terveestä rinnasta voisi onnistua, sairaasta rinnasta pitäisi vaan lypsää maidot pois. Ajattelin että tuleepahan rintapumppu hyvään käyttöön ja toivoin maidon nousevan onnistuneesti ja mahdollisimman kivuttomasti. Olin ajatellut imettää ensin synnytyksestä rintaleikkaukseen, lypsää mahdollisimman paljon maitoa pakkaseen rintaleikkauksesta toipumisen ajaksi ja jatkaa terveestä rinnasta imetystä heti leikkauksesta toivuttuani.

Koska rintatutkimukseni, siitä seurannut diagnoosini, leikkaukseni ja lapsen synnytys oli jouduttu aikatauluttamaan äärimmäisen kiireellisellä aikataululla, kanssani ei ollut keskusteltu kunnolla kaikista vaikuttavista asioista, kuten esim. imetyksestä ja sen potentiaalisista riskeistä rintaleikkauksen ja syöpäkasvaimen suhteen. Onneksi synnytysosastolla oleiluni aikana yksi  tapaamistani kätilöistä oli työskennellyt kirurgisena sairaanhoitajana ja ollut mukana juurikin rintaleikkauksissa, joten hän kävi tarkistamassa papereistani kasvaimeni tiedot (ne vähäiset mitä tässä vaiheessa oli tiedossa) ja tuli kertomaan että minun tapauksessani imetys, tarkemmin ottaen maidonnousu, olisi äärimmäisen riskialtis vaihtoehto: Olisi erittäin suuri riski rintatulehdukselle ja/tai maitorauhastulehdukselle ja mahdollisesti muut nousevat infektiotekijät, sekä maidon nouseminen rintoihin (erityisesti sairaaseen rintaan) vaikeuttaisi leikkausta huomattavasti, pahimmassa tapauksessa estäisi leikkauksen. Kaikkien nousevien riskitekijöitten lisäksi maidonnousu saattaisi olla kivuliasta, ja minun kohdallani erityisen kivuliasta, varsinkin sairaassa rinnassa.

Päädyin lopulta tuon keskustelun jälkeen valitsemaan maidonestolääkityksen (Dostinex) välittömästi sektion jälkeen, enkä ole katunut. En saanut tästäkään lääkityksestä minkäänlaisia sivuoireita ja vältyin maidonnousun ja imetyksen lisärasitteelta. Lapsemme sai synnytysosastolla luovutusmaitoa sekä korviketta, ja kotona olemme jatkaneet korvikeruokintaa, jolla lapsi on kasvanut todella hyvää vauhtia ja neuvolan kehujen mukaan ”äärimmäisen hyvän värinen vauva!” eli kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin.

Tottakai imetyksen epäonnistuminen ajatuksena harmittaa, mutta tässä tilanteessa, näillä riskeillä, vaihtoehtoja ei käytännössä juuri ollut. Pahinta mitä olisi voinut tapahtua, olisi ollut rinnan tulehtuminen ja rintaleikkauksen peruuntuminen/siirtyminen infektion takia, tai rintaleikkauksen epäonnistuminen maidonnousun vuoksi.