Avainsana: toipuminen

Lääkehoidot · Yleinen

Leikkaushaava vihdoinkin umpeutunut! Jeeeeeee!

M

GIF-Dancing-celebrate-celebration-dance-Ecstatic-happy-happy-dance-joy-success-woo-hoo-GIF

Tätä ei voi hehkuttaa liikaa, nimittäin lokakuisen leikkauksen jäljiltä vasemmalla (eli syöpäpuolella) leikkaushaava/arpi on ollut näihin päiviin asti hiukan auki. Nuo tuskaiset 1-2 mm olivat hyödyllinen reikä alkuvaiheessa kun sain dreenattua seroomaa (kertynyttä nestettä) pois haavaontelosta painelemalla rintakehää ja kainaloa, mutta mitä pitemmälle aikaa kului ja nesteen valuminen tyrehtyi, sitä inhottavampi tuo pienehkö reikä on ollut.

Ei siis varsinaisesti kovin inhottava, maailmassa on monta paljon inhottavampaa asiaa, eikä edes suuri, eikä kivulias tai mitään, mutta pienikin reikä estää esim. uimahallissa käymisen. Urheilemistakin piti välttää, kun haava aukesi joka saatanan kerta kun nostin kättä vähän ylös tai sivulle.

Juhlistin tätä eilen starttaamalla treenikauden 1h zumballa ja 45 min yin-joogalla. Jalat ja vatsalihakset kiittää, olo on kuin pesismailalla piestyllä reumamummulla. Huomenna starttaan salikauden, saas nähä miten se rauta nousee…

Mutta sillä se lähtee millä on tullutkin! Lihaskivut nimittäin! Siitäs saat, passsssskasyöpä!

Pitäisi varata seuraava Zoladex-piikitysaika. 3 kk edellisestä piikityksestä umpeutuu helmikuun alussa, joten parisen viikkoa aikaa siihen. Tamofen jatkuu myös edelleen, kevättalvella tulee ensimmäinen vuosi täyteen ”Tamo-muijana”.

Sivuoireet ovat laantuneet, joten en saa kuumia aaltoja juuri ollenkaan. Samalla kun tuntuu helpottavalta, pelottaa takaraivossa ajatus siitä että lääkitys ei ehkä tepsikään kunnolla jos en saa siitä sivuoireita tarpeeksi. Toisin kuin sytoissa, antihormonilääkityksen sivuoireet saattaa korreloida tehon kanssa, kun taas sytoissa sivuoireilta välttymisellä ei ollut mitään tekemistä hoitovasteen kanssa.

Pelottaa, mutta pitäisi soittaa syöpiksen suuntaan ja kysyä, olisko aihetta käydä onkologin vastaanotolla ja katsoa lääkityksen tilanne. Selkäkipujakin sen verran usein, että parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa tiedossa on uusia levinneisyystutkimuksia. En usko että uskallan odotella oireitteni kanssa seuraavaan vuosikontrolliin asti, kun sehän olisi vasta elokuussa.

Muuten olo on varsin hehkeä! Suosittelen antihormonilääkitystä kaikille! Kyllä se hivelee egoa kun peilistä katsoo aamuisin näin kuuma näky, kukapa voisi vastustaa?

1763691206

  1. Ylikasvanut poikatukka
  2. Keskivartalo kuin pönöukolla
  3. Kovien pakkasten villakalsongit/pieruverkkarit
  4. Ei rintoja, mikä ihanasti korostaa pötsiä
  5. Säärikarvat

Check, check, check, check ja check. Kuin kaksi marjaa. Kainalokarvat olen sentään epiloinut, ettei käsiä nostaessa pilkistele puskat teepaidan hihoista. Niitä harvoja hyviä puolia rintasyövässä on ollut se, että kainalo on nyt täysin tunnoton, voin epiloida sen ronskisti eikä satu yhtään ja karvattomuus hiukan vähentää hikoilua ja hien hajua. Jollei laske terveen puolen kainaloa, siellähän on edelleen tunto tallella…

 

Ajatuksia syövästä · Syövän jälkeen · Yleinen

Hyvää uutta vuotta!

M2 kommenttia

Enpä olisi uskonut että tämäkin päivä koittaa, nimittäin toistaiseksi terveenä (kunnes toisin todistetaan) ja elossa. Syntymäpäiväkin lähestyy helmikuussa. Diagnoosin alkuaikoina oli aivan kauhea ajatus miettiä olisinko edes elossa vuoden päästä tai 36-vuotiaana, mutta nyt odotan syntymäpäivääni ja vanhenemista hyvillä mielin, helpottuneena.

49f1e75e119b80f3027e0847e2a303b5

En siis kuulunut niihin epäonnisiin prosentteihin jotka eivät selviä rintasyövästä ensimmäistäkään vuotta diagnoosin jälkeen. Vuosikontrollini oli ja meni, mutta tämä uusi vuosi on myös eräänlainen virstanpylväs:

Viimeinen sytostaatti-tiputukseni oli uuden vuoden 2015 jälkeen, eli noin vuosi sitten.

Uusi vuosi 2016 tuo toivon mukaan paljon positiivisia muutoksia, mutta niistä lisää myöhemmin.  Jatka lukemista ”Hyvää uutta vuotta!” →

Yleinen

Syöpärintamalta ei mitään uutta.

M3 kommenttia

Kopioin tähän lokakuisen leikkauksen epikriisistä pätkän:

35-vuotias nainen, jolla 8/14 vasemman rinnan mastektomia ja kainaloevakuaatio duktaalisen gradus 3 syövän vuoksi. Saanut sytostaatti- ja sädehoidot, nyt Zoladex ja Tamofen menossa. Ollut seroomaongelmaa vasemmalla ja sen korjaustoimenpide sekä oikean rinnan ablaatio 19.10.2015.

Leikkauksesta (tästä toisesta) nyt siis jo n. 8 viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Tällä kertaa kaikki on ollut helpompaa monestakin syystä. Tietysti yksi syy on se, että leikkaukseen lähdettiin sillä olettamalla ettei syöpää enää ole. Toinen syy on se, että kaikki oli jo tuttua. Tiesin miten sairaalassa asiat etenee, mitä leikkauksesta on odotettavissa, minkälaista toipuminen on… Ja kaiken lisäksi osasin uumoilla että oikean rinnan poisto eli ablaatio olisi helpompi kuin vasen viime vuonna, sillä kainalon imusolmukkeita ei tarvinnut poistaa. Kolmas syy se, että en pelkää enää syöpää niin paljoa. En juuri ollenkaan. Puhtain tuloksin eteenpäin puskiessa on helppo hymyillä.

Lisää lainauksia ja sairaalakertomuksia linkin takana.  Jatka lukemista ”Syöpärintamalta ei mitään uutta.” →

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Terve.fi: Syövästä toipumisen psykologiset haasteet

M

http://www.terve.fi/terveyden-abc/syovasta-toipumisen-psykologiset-haasteet

Artikkeli on jo vuodelta 2008, mutta hyvää luettavaa edelleen. Lihavoinnit ovat minun käsialaani:

Selviytyjän psykologinen maasto on dynaamista siten, että siirtymät ovat kaikkein vaikeimpia. Massachusetts General Hospital -sairaalan (MGH) psykiatri William Pirl, joka työskentelee paljon syövästä selvinneiden kanssa, uskoo erityisesti erään siirtymän aiheuttavan psyykkistä hätää. Tämä on syövän intensiivistä aloitushoitoa välittömästi seuraava ajanjakso. Tämä siirtymä voi olla joillekin potilaille yhtä stressaava kuin itse syöpähoidot ellei jopa stressaavampi.

Tämä on selvästi arkiajattelun vastaista. Potilaat sekä heidän perheensä ja ystävänsä ymmärrettävästi odottavat syöpähoidon päättymistä, etenkin kun ennuste on hyvä. Potilaiden saadessa uuvuttavan sarjan päivittäisiä, viikoittaisia tai kuukausittaisia lääkärikäyntejä päätökseen, he samalla menettävät heitä tukevan järjestelmän ja rakenteen, joita säännölliset yhteydet syövänhoitotiimiin ja muihin samassa tilanteessa oleviin potilaisiin ovat heille tarjonneet.

Myöskään ystävät, työtoverit tai edes perheenjäsenet eivät välttämättä aina täysin ymmärrä, mitä syöpäpotilaat ovat emotionaalisesti ja ruumiillisesti läpikäyneet, vaan odottavat heidän palaavan noin vain normaalielämään. Syövästä selvinneet tuntevat kuitenkin tyypillisesti itsensä hoidon loputtua haavoittuvammiksi, ahdistuneemmiksi ja tulevaisuudestaan epävarmemmiksi. […]

Tiedän monia jotka ovat puhuneet kanssani aivan samoin sanakääntein, että hoitojen päätyttyä joutuu heittäytymään, tulee ns. hyppy tyhjyyteen.

Hoidoissa käyminen oli raskasta, muttei liian raskasta. Hoitojen aikana oli turvallista, tiesi olevansa hyvässä hoidossa, tiukassa seurannassa ja huolehdittuna. Välillä jopa pelkäsin etukäteen hoitojen päättymistä. Odotin ja mietin mitä sen jälkeen tulisi.

Onneksi toivuin tuosta siirtymävaiheesta hyvin. En tiedä osaanko suhteuttaa selviytymistäni vielä näin tuoreessa tilanteessa täysin oikein, mutta koen selviytyneeni todella hyvin, varsinkin kun olen seurannut muutamia vertaistovereita, joilla ei mene läheskään yhtä hienosti.

Vertaisissa toki on monia joilla menee vähintään yhtä hyvin. Rintasyöpäporukoissa on äärettömästi voimaa ja toivoa, enkä ole koskaan eläissäni tavannut niin elinvoimaisia naisia. Miehiä ei meillä ole näkynyt joten puhun toistaiseksi pelkästään naisista kun tarkoitan vertaisia. Se upea asenne joka uhkuu näistä naisista, se on käsinkosketeltavaa. Tapaamisissa saan aina tunteen siitä, että kyllä elämä kantaa, kävi miten kävi.

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, että miten voin uskoa parantuneeni, tai miten minulla voi olla tunne siitä, että olen parantunut. Enhän voi sitä tietää varmuudella. Sellainen tunne kuitenkin on. En menisi sanomaan että se on kovin vahva tai järkkymätön, mutta jonkinlainen luottamus hoitojen tehoon ja selviytymiseeni on pikkuhiljaa hiipinyt tajuntaan.

Kolotukset, selkäkivut ja kaikenlaiset pienetkin krempat saa aina syövän putkahtamaan mieleen, mutta on helpompaa uskoa selviytymiseen kun ei ole mitään isompaa kipua tai selkeitä oireita. Pienet jäykkyydet sunmuut pystyn laittamaan aika hyvin lääkityksen ja liikunnan puutteen sekä ruumiinrakenteen piikkiin.

Ja tietysti ne puhtaat kontrollit ja kaikki kuvaukset, labrat ja seulonnat. Minulle sopii paremmin olla tiukassa seurannassa, vaikka se tarkoittaisikin korkeamman riskin ryhmää.

Uskonko parantuneeni? Ehkä. Melkein.

Luotanko lääketieteeseen? Ilman muuta. Ei ole vaihtoehtoja. Ja se joka tulee mainostamaan soodanjuontia vaihtoehtona syöpähoidoille saa välittömästi idiootin leiman. Sorry not sorry.

anigif_enhanced-10676-1436544232-2

Sooda. Not even once.

Uskallan jopa suunnitella tulevaisuutta, koko ajan pitemmälle. Suunnitelmat etenevät ensin päivistä viikkoihin, sitten kuukausiin ja lopulta vuosiin. En olisi lähtenyt ammattikorkeaan ja aloittanut uutta tutkintoa jos en uskoisi olevani elossa (todennäköisesti) ja mahdollisuuksiini valmistua ja työllistyä.

Tai ainakin uskon todennäköisyyksiin.

Välillä visualisoin elämääni vuosia eteenpäin ja laskeskelen mielessäni, että on todennäköisempää, että vuonna 2040 minä olen elossa, mutta fysiikan opettajani ei. Tai osa kielten opettajista. Tai matematiikan opettaja. Ja he ovat perusterveitä, tietääkseni kenelläkään heistä ei ole ollut syöpää.

Ja jos minä olen elossa vuonna 2040, en aio olla masentunut pitkäaikaistyötön. Aion rakentaa elämääni niinkuin olisin elossa. Ainakin aika pitkään.

Olen sanonut monesti aiemminkin ja sanon uudestaan: Pahinta syövässä ei ole ollut syöpä, vaan se, että joutuu opettelemaan elämään epävarmuuden kanssa. Ei se, että se epävarmuus liittyy johonkin joutavanpäiväiseen, vaan että joutuu kohtaamaan oman kuolemanpelkonsa ja epävarmuuden siitä, onko elossa kohta, ensi vuonna tai edes 5 vuoden päästä.

Jos syövästä on pakko keksiä jotain hyvää, niin se on vienyt pelon. Pelon kaikkea muuta kohtaan.

Ajatuksia syövästä · Yleinen

”Mut eihän sulla enää ole syöpää, sut on hoidettu terveeksi?”

M11 kommenttia

”Onko se syöpä nyt hoidettu pois?”
”Eihän sulla enää ole syöpää?”
”Siis sullahan oli se rintasyöpä viime vuonna, mut ei enää?”
”Sähän olet nyt terve.”

Ei se näin mene.

Kerrataanpa hiukan:

  1. Rintasyövän tyypillisin hoitolinjaus alkaa aina leikkauksella. Syöpäkasvain sekä riittävästi ympäröivää kudosta leikataan pois, voi tarkoittaa vaikka koko rinnan poistoa sekä kainalon tyhjennystä, eli kainalorasva kaavitaan pois imusolmukkeineen. On myös ns. radikaali poisto, jossa leikataan rintalihaksia, lihaskalvot, kainalosta ”luita myöten” poistetaan kudosta niin paljon kuin kirurgit ja onkologit kokevat tarpeelliseksi. Radikaali poisto johtaa usein osittaiseen tai lähes täyteen kontrollin ja motoriikan menetykseen leikatussa raajassa ja joskus rintakehällä. Onneksi suurimmalla osalla keho toipuu…
  2. Sytostaatit ja sädehoito tulevat useimmiten leikkauksen jälkeen. Osa saa koko paketin, osa saa vain osan, riippuu tilanteesta, omista henkilökohtaisista riskimarkkereista.
  3. Mahdolliset lääkehoidot.
  4. Kontrollit.

Nyt kun katsot tuota rintasyövän tyypillistä hoitolinjausta, niin sehän alkaa leikkauksella jossa pyritään poistamaan koko syöpäkasvain sekä paikallisesti imusolmukkeisiin levinneet syöpäsolut mahdollisimman puhtaasti. Sytostaattien, sädehoidon ja lääkehoitojen aikaan syöpää ei siis pitäisi enää olla kehossa.

Tämä tarkoittaa käytännössä ja teoriassa sitä, että rintasyövässä ei ole ns. vastetutkimuksia. Ei jää mitään mitä mitata.

Rintasyövässä ei ole vastetutkimuksia juuri kellään, ei ainakaan ennenkuin syöpä todetaan levinneeksi.*

*Voin kertoa muutamista poikkeuksista myöhemmin.

Vastetutkimukset tarkoittavat yksinkertaisimmillaan sitä, että erilaisin testein mitataan syöpäkasvaimen/syövän reagointia hoitoihin. Monissa muissa syövissä vastetutkimukset ovat rutiinia. Vastetutkimukset vaativat sen, että kehossa on hoitojen aikana olemassa syöpää jota voidaan mitata. Vastetutkimusten jälkeen voidaan useimmiten erittäin hyvällä todennäköisyydellä todeta, onko syöpä hoidettu onnistuneesti pois.

Koska tyypillisin rintasyövän hoitolinjaus alkaa leikkauksella jossa pyritään poistamaan syöpäsolukko mahdollisimman puhtaasti, vastetutkimuksia ei voida leikkauksen jälkeen tehdä.

Paitsi jos kehosta löytyy syöpää leikkauksen jälkeenkin, mutta se ei ole tavoite.

Mitä tämä siis käytännössä tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että kun rintasyöpä on hoidettu, kukaan ei tiedä onko syöpää enää jäljellä. Ei ole olemassa mittauskeinoja yksittäisten syöpäsolujen näkemiseen tai testaamiseen.

Tämä on tärkein syy miksi rintasyövässä on pitkät ja toistuvat kontrollijaksot hoitojen jälkeen. Tämän takia rintasyövän minimikontrollit kestävät useimmiten vähintään 5 vuotta. 5 vuoden jälkeen syöpäriski on olemassa, mutta se on laskenut valtaväestön tasolle, joskus jopa alemmas. Kontrollit eivät varsinaisesti lopu koskaan, mutta normaalin kontrollijakson päätteeksi seuranta siirtyy onkologialta omalle terveysasemalle.

Muissa syövissä joissa on vastetutkimuksia, on yleensä lyhyemmät kontrollijaksot. Joskus jopa 1 vuoden sisällä voidaan sanoa, onko syöpä hoidettu puhtaasti ja uusiutuuko se. Joissain tapauksissa tiedetään jo vuodessa, ettei syöpä tule uusiutumaan todennäköisesti koskaan.

Puhun itsekin siitä, kuinka toivon saavani ”puhtaat paperit” 5-vuotiskontrollista. Tiedän kuitenkin, ettei se tarkoita etteikö syöpä voisi uusiutua sen jälkeenkin, päinvastoin. Se mahdollisuus pelottaa joskus, se ajatus siitä, että tämä paskasyöpä voi oikeasti uusiutua moneen paikkaan levinneenä vaikkapa 15-20 vuoden kuluttua. En ole koskaan täysin vapaa syövästä, vaikken sitä aktiivisesti ajattelekaan niin paljoa että se ahdistaisi tai valtaisi ajatukset, tai masentaisi, tai etten osaisi jo ottaa sitä mustalla huumorilla.

Pelko jää. Sen kanssa opettelee elämään.

Olenko siis terve? Onko syöpä nyt ohi? Onko minussa enää syöpää?

En tiedä. Kukaan ei tiedä. Kukaan ei voi tietää, sillä vastetutkimuksia ei ole.

Puhtaat tulokset kontrolleista tarkoittavat jompaa kumpaa kahdesta vaihtoehdosta:

  1. Syöpää ei ole.
  2. Syöpää on, mutta etäpesäkkeet ovat vielä niin pieniä etteivät ne näy kuvissa tai testeissä.

Jossain vaiheessa varmasti tulee tunne että syöpä on jäänyt kokonaan taakse, historiaan. Se aika ei ole vielä. Syöpä on mennyt  ja hoidettu, mutta se on vielä liian tuore, on vielä paljon prosessoitavaa. Olen liian tuore tapaus sanoakseni että olisin syöpävapaa. Liian lyhyt aika hoidoista uskoakseni selvinneeni.

Ja ei, en ole #breastcancersurvivor. Kerron sitten joskus, jos siltä alkaa tuntua. Saatan olla monilla muilla tavoilla selviytyjä jo nyt, mutta en voi vielä sanoa syövästä sitä, ainakaan toistaiseksi.

Lisäksi:

Jos et ole sairastanut syöpää, et voi tietää miltä se tuntuu. Voit kuvitella ja voit luulla, voit uskotella itsellesi, muttet tiedä. ET. TIEDÄ. OIKEASTI.

Vain vertainen tietää miltä se tuntuu, miltä tuntuu elää tässä löyhässä hirressä. Miltä tuntuu saada diagnoosi ja käydä hoidot läpi. Miltä tuntuu siirtyä kontrollivaiheeseen ja odottaa kontrolleja. Miltä tuntuu saada kontrollien tuloksia.

Sinä joka et ole syöpään sairastunut, et tiedä. Et voi tietää. Voit kuvitella, voit lukea aiheesta, voit makustella sitä mielessäsi ja aavistella, mutta et tiedä.

ET. TIEDÄ.

Vertaistuki. Sille ei ole mitään vastaavaa, ei mitään korvaavaa. Kaikki eivät sitä kaipaa, mutta ei ole olemassa mitään, mikä olisi sama asia tai vastine.

Syöpään sairastuneet tietävät ettet tiedä, eivätkä vaadi ymmärrystä jota et voi tarjota. Typerää on väittää, inttää, tietävänsä jotain joka ei ole mahdollista, joten sanon jo etukäteen että ei kannata väittää tietävänsä miltä syöpä tuntuu. Teet sillä itsestäsi pellen.

Yleinen

Viimeinen dreeni uunista ulos

M2 kommenttia

Lauantaina kävin päivystyksessä poistattamassa vasemman dreenin, sillä se oli imaissut letkuun pelkkää ilmaa. En saanut edes ”lypsämällä” ja eri asentoja kokeilemalla nestettä tulemaan dreeniin, joten poisto oli ainoa jäljelläoleva vaihtoehto.

Dreenin jättämä aukko umpeutui todella siististi ja hyvin nopeasti. Ei tikkejä, ainoastaan pieni taitos päälle. Sen haavasidoksenkin nypin irti jo samana iltana suihkun jälkeen ja totesin etten tarvitse uutta, aukko oli jo ummessa.

Harmi kyllä, nestettä alkoi kuitenkin kertyä vasemmalle haavaonteloon seuraavan vuorokauden sisällä, mutta ei onneksi niin paljoa että olisin mennyt punkteerattavaksi. Onnistuin myös dreenaamaan itse vasemman puolen, mutta siitä lisää myöhemmin…

Oikean puoleisen dreenin kävin poistattamassa tänään päivemmällä. Sekin oli imaissut ilmaa jo edellisenä iltana eikä tilanne parantunut tähän aamuun mennessä.

disgusted-baby-2

Jos et halua lukea ällöttäviä yksityiskohtia dreeneistä ja haavahoidosta, en suosittele lukemaan pitemmälle.

Jatka lukemista ”Viimeinen dreeni uunista ulos” →

Yleinen

Neljäs päivä dreenielämää

M

Tällä kierroksella dreenien kanssa elo on sujunut varsin helposti. En tiedä mistä tarkalleen ottaen johtuu, liekö kokemus opettanut tai sitten leikkaus kokonaisuutena oli paljon helpompi. Ensimmäisessä leikkauksessahan jouduttiin poistamaan kainalorasva imusolmukkeineen ja sain kaupanpäällisenä pitkään vaivanneet hermokivut käsivarteen, kainaloon ja vasemmalle puolelle rintakehälle.

Kaksi dreeniä ei ole ollut ollenkaan hankala. Kipuja ei ole juurikaan, selviän hyvin pienellä määrällä tavallista Buranaa ja Panadolia. Eivät edes tarjonneet sairaalasta Lyricaa, mitä söin viime kerralla muistaakseni viikon, kunnes lopetin kuurin kesken kun en kokenut saaneeni siitä apua.

Pari Oksynormia sain mukaan sairaalasta ja olen ottanut yhden iltaisin, mutta nekin loppuivat eilenillalla, joten tästä eteenpäin mennään tavallisilla särkylääkkeillä/kipulääkkeillä.

Jatka lukemista ”Neljäs päivä dreenielämää” →

Yleinen

Kirurgien kierros & puhetta kotiutumisesta

M

Tapasin minut eilen leikanneen kirurgin nyt kunnolla ensimmäistä kertaa. Kirurgien osastokierroksella minua tuli tapaamaan kirurgian johtava ylilääkäri (joka leikkasi minut reilu vuosi sitten) ja kaksi nuorempaa kirurgia jotka leikkasivat eilen. Toinen jo valmistunut erikoislääkäri joka oli nimetty leikkaajakseni ja toinen vasta erikoistumistaan tekevä lääkäri joka oli mukana leikkauksessa.

Unohdin tottakai kysyä yhtään mitään. Kun he lähtiessään vielä kysyivät että tuliko nyt mieleen jotain kysyttävää, niin en osannut sanoa mitään. Uumoilinkin, että kysymyksiä tulee mieleen vasta sitten kun lääkärikolleegio on ehtinyt purjehtia kauas pois.

Eipä sentään! Muistin yhden asian, eli kysyin milloin Tamofenit pitäisi aloittaa uudestaan: 1kk leikkauksesta, eli sama tauotus kuin ennen leikkaustakin. Muistin jopa laittaa kännykkään hälytyksen kuukauden päähän ja kirjoitin ylös muistiinpanon tästä. Olen alkanut käyttää Wunderlistiä, todella näppärä apuväline listojen tekoon.

Nestettä on erittynyt tällä kertaa vähemmän, verrattuna viime vuoden leikkaukseen. Hoitajat puhuivat toiveikkaana siitä että voisin saada dreenit pois jo lähtiessäni täältä sairaalasta, mutta ilmoitin heti etten halua. Haluan pitää niitä koko sen ajan mitä saan, ja kirurgian ylilääkärikin sanoi että se voisi olla hyvä idea, sillä nyt tiedämme miten paljon minulla on taipumusta seroomanesteen kertymiseen. Hän mietti sitäkin että dreenejä koitettaisiin pitää hiukan normaalia pitempään, mutta sen näkee tässä viikon kuluessa riittääkö se normaali yhden viikon dreenaus ja tuleeko mitään komplikaatioita.

Eihän nuo dreenit ole missään tapauksessa hauskoja, varsinkaan kun niitä on nyt molemmin puolin, mutta vielä vähemmän hauskaa on jatkuva punkteerauksessa ramppaaminen. Valitsen näistä kahdesta pahasta pienemmän ja toivon että dreenit riittäisivät, tai jos pääsisin edes hiukan vähemmällä tämän nesteen kertymisen kanssa kuin viime vuonna.

Nyt on sentään painepaidat ja kompressiovehkeet valmiina odottamassa. Unohdin tottakai kysyä missä vaiheessa minun on turvallista alkaa käyttää niitä, mutta muistan kyllä lähteneeni sairaalasta viime kerralla siten, että hoitaja kääri tyrävyön rintakehäni ympärille tiukaksi binderiksi vaikka dreenit olivat vielä paikoillaan.

Luulin sitä binderiksi, mutta vekotin paljastui myöhemmin tyrävyöksi. Noh, kunhan ajaa asiansa niin ei nimellä väliä.

Saisin kuulemma lähteä jo tänään, jos omasta mielestäni tuntuu siltä että jaksan. Saisin myös jäädä huomiseen, jos tuntuu siltä etten jaksa. Jokatapauksessa suunnitelma olisi olla täällä sairaalassa päivälliseen asti ja katsoa sitten, lähdenkö jo illaksi kotiin vai vasta huomenna. Isoin syy jäämiseen olisi paremmat särkylääkkeet, mutta saatan saada Oxynormeja mukaan parin päivän annoksen kotiinviemisiksi, joten katsotaan nyt.

Nyt alkoi ärsyttää etten muistanut kysyä kirurgeilta kuinka paljon rintalihastani on möyhennetty. Sen he kertoivat että seroomanestetasku oli osittain rintalihaksen sisällä, nestettä oli koteloitunut osin rintalihakseen ja se on varmasti yksi syy miksi rintakehä/rintalihas on ollut tosi kireä ja kivulias koko sen ajan kun nestettä on ollut, mutta erityisesti nyt leikkauksen jälkeen.

Oikea puoli on lähes normaalin tuntuinen, vaikka tikit ja teipit nyt hiukan nyhtääkin joissain asennoissa. Lähes kivuton kuitenkin.

Olen entistä vakaammin sitä mieltä, että rinnan poisto on leikkauksista helpoimmasta päästä. Toipuminen on ollut nopeaa, paljon nopeampaa kuin ensimmäisellä kerralla ja olo on jo nyt vuorokauden kuluttua varsin normaali, mitä nyt joutuu roudaamaan dreenejä mukana ja varomaan ettei dreenien letkut jää mihinkään kiinni.

Vuosi sitten en vielä osannut varoa dreenejä ja ne takertuivat kivuliaasti vähän väliä jonnekin. Vuosi sitten minut leikattiin kaksi kertaa viikon sisään, joten rintaleikkauksen ja dreenien lisäksi minulla oli vatsassa 34 metalliniittiä sektiosta. Vai oliko niitä 32? En enää muista. Yli 30 jokatapauksessa. Sektio on tähän asti rankin leikkaus jonka olen joutunut läpikäymään, en ottaisi sitä vapaaehtoisesti mistään hinnasta, enkä voi suositella kellekään jollei ole aivan pakko.

Ainoita asioita jotka harmittaa nyt on se, etten muistanut punnita itseäni ennen leikkausta, joten en tiedä paljonko tissiä/kudosta lähti. Eikä sekään harmita paljoa, sillä elopainoni on pysynyt hyvin vakaana koko kesän ja syksyn.

Täytyy muistaa pyytää kirurgin toimenpidekertomus ja sitten jonkun ajan päästä PAD-lausunto printtinä, jahka se valmistuu.

Olispa kyllä hassunhauskaa jos nyt leikatusta rinnasta löytyisi sattumalöydöksenä uusi syöpä. Minun syöpätyyppini ei yleensä hyppää rinnasta toiseen vaan leviää kainalon imusolmukkeiden ja verenkierron kautta, mutta kyllähän jotkut voittaa lotossakin kahdesti. Jos siis toisesta rinnasta löytyisi nyt syöpää, niin se olisi todennäköisesti uusi syöpä. Sekin olisi varsin epätodennäköistä että mitään syöpää löytyisi, sillä hoidoista on niin vähän aikaa.

Mutta voittaahan ne jotkut lotossakin kahdesti.

Yleinen

Syöpähoitojen vaikutukset älykkyyteen

M2 kommenttia

Vertaistukiryhmissä on ollut paljon puhetta siitä, minkälaisia sivuvaikutuksia kukin on saanut sytostaateista, sädehoidosta ja muista lääkityksistä silloin kun ne ovat olleet päällä, mutta myös jälkeenpäin. Erityisesti sytostaattien sivuvaikutukset voivat jatkua vielä vuosia hoitojen päätyttyä.

Välillä mietityttää ja välillä hiukan pelottaakin, että minkälaisista jälkimainingeista sitä itse joutuu kärsimään pitkällä tähtäimellä. Olen huomannut että muisti on selvästi huonompi edelleen, vaikka viimeinen syto-tiputus oli uutena vuotena 2015, noin 10kk sitten. Muistini ei ole kuitenkaan niin huono ettenkö saisi kompensoitua sitä muilla keinoin, esim. olen ottanut tavaksi tehdä huomattavasti enemmän ja perusteellisempia muistiinpanoja, tehokäytän älypuhelimen kalenteria, muistilistoja ja apuohjelmia ja jätän itselleni useita muistilappuja ja muita muistutuksia jatkuvasti.  Jatka lukemista ”Syöpähoitojen vaikutukset älykkyyteen” →