Kopioin tähän lokakuisen leikkauksen epikriisistä pätkän:
35-vuotias nainen, jolla 8/14 vasemman rinnan mastektomia ja kainaloevakuaatio duktaalisen gradus 3 syövän vuoksi. Saanut sytostaatti- ja sädehoidot, nyt Zoladex ja Tamofen menossa. Ollut seroomaongelmaa vasemmalla ja sen korjaustoimenpide sekä oikean rinnan ablaatio 19.10.2015.
Leikkauksesta (tästä toisesta) nyt siis jo n. 8 viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Tällä kertaa kaikki on ollut helpompaa monestakin syystä. Tietysti yksi syy on se, että leikkaukseen lähdettiin sillä olettamalla ettei syöpää enää ole. Toinen syy on se, että kaikki oli jo tuttua. Tiesin miten sairaalassa asiat etenee, mitä leikkauksesta on odotettavissa, minkälaista toipuminen on… Ja kaiken lisäksi osasin uumoilla että oikean rinnan poisto eli ablaatio olisi helpompi kuin vasen viime vuonna, sillä kainalon imusolmukkeita ei tarvinnut poistaa. Kolmas syy se, että en pelkää enää syöpää niin paljoa. En juuri ollenkaan. Puhtain tuloksin eteenpäin puskiessa on helppo hymyillä.
Lisää lainauksia ja sairaalakertomuksia linkin takana.
En muista kuolemaksenikaan olenko kirjoittanut tästä aikaisemmin. Lähimuistini on edelleen aivan kuraa, pitkäaikainen muisti reikäjuustoa. Syytän sytostaatteja. Onneksi olen huomannut parannusta tilanteeseen, ehkäpä kiivas opiskelu on auttanut aivoja petraantumaan.
Lokakuun lopussa jouduin osastolle uudestaan, yllättävän kuumeen vuoksi. Lähdin ensin päivystykseen, josta sitten otettiin vuodeosastolle.
Infectio postoperativa. Post-operatiivinen infektio.
Kaksi bakteeri-infektiota löytyi, molemmat tavallisimmille antibiooteille resistenttejä kantoja. Ajallisesti infektion aiheuttajaa koitettiin selvittää ja ainoa todennäköinen tekijä oli toistuvat nestepunktiot ja tulehdukset ovat tulleet siitä, kun punkteerausneulalla on lävistetty iho haavaonteloon ja tuon pistämisen ansiosta/takia iholta on päässyt bakteereita verenkiertoon/seroomanesteeseen. Tämä mun nesteenkeräämistaipumus oli kyllä tiedossa, joten ei yllättänyt, sillä jokaisessa punktiossa on infektioriski. Eipä se silti herkkua ollut. Kotiutumispäivänä oli kirjattu:
[…]Potilaalla selvät sävelet ja on tietoinen jatkoista. Oikealla rinnan lateraalipuolella on nestekollektio. Vasemman rinnan haavalta pienestä aukileesta ajoittain tulee ulos seroomaa mm. kun puristaa. Lääkärit tästä tietoisia. Aamulla saanut vahvaa kipulääkettä oikean rinnan kipuun. Nyt tass kivut hallinassa ja kotiutunut hyvänvointisena.
Kirjoitusvirheet ovat potilastiedoissani, en ole editoinut tekstejä mitenkään. Lihavoinnin tein itse.
Vasen leikkaushaava on yhdestä kohtaa 1-2mm auki, edelleen. On ollut leikkauksesta asti. Tällaiset pienet krempat ovat muuttuneet niin arkisiksi etten ole edes muistanut päivittää asiasta aikaisemmin. Uimahalli on täysin pannassa ennenkuin iho on ehjä, muu urheilu ja rivakat liikkeet samaten. Aukko tuntuu aukeavan vähemmästäkin ja sitten se taas tihkuttaa. Alkuvaiheessa nestettä vuoti solkenaan ja jouduin vaihtamaan sidoksia jatkuvasti, nyt pärjään yhdellä tupolla jotain, hätätilassa tungen vaikkapa vessapaperia painepaidan sisään, jotta paidassa ei näkyisi pientä kosteaa tahraa.
Vielä pari viikkoa sitten nesteen tihkuminen oli sen verran runsasta että unohtaessani sidoksen, kaksi päällekkäistä paitaa kastui läpimäräksi. Näytti aina siltä niinkuin joku olisi kaatanut pienen vesilasillisen päälleni.
Siis joku, en minä. Vähänkuin olisi paskat housuissa ja väittäisi kiven kovaan etten se minä ollut, se oli joku muu.
Ja tässä ovat nämä äärimmäisen professionaalit ja ”antiseptiset sidokset” joita olen käyttänyt:
Lisäys: Sekoitan koko ajan antiseptisen ja steriilin. En tajua miten voi olla niin vaikeaa painaa nuo kaksi eri asiaa mieleensä. Syytän muistihäiriöitä. Joudun lunttaamaan nuo aina uudestaan, ja silti ehdin unohtaa ne siinä parin sekunnin aikana kun vaihdan selaimessa välilehteä.
Juuh, elikkäs… Alkuvaiheessa olin hyvin pedantti. Vaihdoin sidoksia tiheästi ja putsasin haavaa ja tarkistin ettei ollut mitään epäilyttävää. Välillä käytin jopa kumihanskoja ja käsidesiä.
Sitten väsyin. Oikeat sidokset, haavateipit sunmuut, ne on aika kalliita. Siis todella kalliita. Pahimmassa vuotovaiheessa saatoin kastella paksuimmatkin viritykset läpimäriksi vartissa. Laskeskelin, että sidokset maksoivat n. 6-10 euroa per päivä, tai enemmän. Onneksi olin saanut osan sairaalasta mukaan, mutta pieni kassillinen niitä on kulunut.
Puolison lähtiessä yhtenä päivänä kauppaan, pyysin häntä tuomaan paksuja siteitä. Ihan vaan jotain paksuja siteitä. Sain tuliaisina inkontinenssivaippoja. Niitä sellaisia jotka riittävät aikuisen pyllyn tukkeeksi. Käytin paketin loppuun, tottakai, mutta olihan niilläkin hintaa, vajaan euron per vaippa. Ajatus oli puolisolla ihan hyvä, mutta nuo isot vaipat olivat jopa alkuvaiheen tulvaan ihan pikkuisen overkill.
Ja tarkoitan nyt leikkaushaavasta tihkuvaa seroomanestettä, en peräpään tulvaa.
Sitten pyysin tuomaan paksuja terveyssiteitä. Ei enää isoja inkontinenssivaippoja. 2 euroa per paketti, 20 sidettä paketissa. Näistähän riittää monta päivää!
Pari kertaa kävi mielessä että jaahas, tähän on tultu, minun arkipäivääni on se, että tungen kompressiopaidan sisään terveyssiteen niinkuin se olisi normaalia ja lähden kouluun tai ihmisten ilmoille tai minne milloinkin. Totesin terveyssiteet kuitenkin todella käteviksi, niissä on liimapinta joka takertuu paidan sisäpuolelle, estää siteen vaeltamisen, enkä joutunut enää käyttämään oikeita sidoksia joitten liimat ja teipit rikkoivat ihon. Joka kerta teippejä irroittaessa minulta kun irtosi myös päällimmäinen kerros ihosta, joten terveyssiteisiin siirtyminen oli todellinen upgrade.
Mutta jos joku kysyy, niin en tietenkään tunnusta. Eihän haavanhoidossa saisi käyttää terveyssiteitä, pitäisi käyttää oikeita sidoksia. En suosittele, mutta kehun kummiskin.
Siirryin terveyssiteisiin vasta reilusti antibioottikuurin jälkeen, joten niistä infektiot eivät ainakaan johtuneet.
Mutta palaanpa asiaan! Epikriisejä on hauska lukea. Vai olenko vain outo? Mielestäni nämä ovat varsin hauskoja, esim. tämä pätkä:
Yleistila hyvä, asiallinen virkeä potilas.[…]
Keskusteltu vielä operatööri X:n kanssa. Poistetaan nyt oikealta puolelta dreeni, koska sillä ei ole mitään tuottanut, todennäköisesti tukossa. Dreeni saadaan vaivatta poistettua, todetaankin että se on täynnä hyytynyttä moskaa. Heti dreenin poiston jälkeen dreeniaukosta tulee kirkasta juoksevaa seroosia eritettä. Puristellaan koko kainalon seutu tyhjäksi siten, että mitään eritystä ei enää jää tihuttamaan. Päälle haavalappu. Mainittakoon vielä, että vasemman puoleinen dreeniaukko hyvin parantunut ilman tikkejä. Potilas pääsee nyt kotiutumaan.
Hyytynyttä moskaa.
Epikriiseistä ja eri kirjauksista näkyy todella selvästi miten erilainen tyyli eri lääkäreillä on kirjata tietoja. Huomasin saman jo vuosia sitten aloittaessani työt operaattorin asiakaspalvelussa. Toisille riittää kaksi sanaa ja piste, toiset kirjoittaa novellin. Tuo viimeisin, pitkän romaanin kirjoittaja, oli lääkärikokemuksena ehkä paras, ystävällisin, hauskin. Puhelias ja nauravainen nuorimies.
Alan olla siinä iässä että voin kutsua itseäni nuoremman näköisiä nuoriksi miehiksi ja nuoriksi naisiksi. Tervetuloa keski-ikä. Sitäpaitsi, on masentavaa todeta että on varsin realistista, että lääkäri voi olla minua monta vuotta nuorempi ja jo valmistunut.
Ja sitten on näitä pieniä asioita, näitä pieniä lauseita, jotka ovat lääkäreille täysin arkisia ja mitättömiä, mutta minulle tulee niistä hyvä mieli:
Suunnitelma/pohdinta:
Normaalit kontrollit. Nyt ei mitään erityistä hoitoa tarvitse.
Aina kun luen jotain tällaista, muistan, että syöpää ei ole enää löytynyt. Syöpää ei enää ole. Toistaiseksi. Siellä se lukee, mustaa valkoisella.
Ainiin, bakteeritulehdukset olivat siis vasemmalla haavaontelossa heikko positiivinen streptococcus alfahaemolyticus ja oikealla normaali positiivinen staphylococcus epidermidis. Infektiolääkäri löysi niihin tepsivän antibiootin, onneksi, Glindamycin. 2 viikon hevoskuurin söin sitä, enkä saanut edes vatsaoireita. Muistin ottaa maitohappokapseleita, ehkä se oli se taikasana tällä kertaa.
Lisäksi pistin taas napapiikkejä, eli Klexanea, 10 päivää leikkauksen jälkeen. Sitä ei ole yhtään ikävä.
Minulla on tunne niinkuin olisin kirjoittanut nyt samat asiat kahdesti. En pysty muistamaan pitääkö paikkaansa.
Ainiin! En nyt kuolemaksenikaan löydä epikriisiä jossa olisi mainintaa patologin tuloksista, enkä löydä PAD-lausuntoa, mutta irtileikattu rintahan tottakai kävi patologin pöydän kautta. Tulos oli toivottu ja odotettu:
Normaali löydös. Ei metastasointiin viittaavaa.
Muistan tuon ulkoa. Muistan miten luin sen monta kertaa, vaikka olin lähes varma ettei terveestä rinnasta mitään löytyisi. Syövän kanssa sitä vaan oppii kyyniseksi synkistelijäksi eikä mikään ole varmaa ennenkuin se on varmaa.
Normaali löydös tarkoittaa sitä että patologi ei ole löytänyt muutakuin normaalia kudosta. Olen nauranut jälkikäteen useaan otteeseen sille mielikuvalle, miten patologi on tullut työpöytänsä ääreen, avannut pakkauksen(?) ja todennut suureen ääneen:
”A-HAA! Täällähän on rinta!”
Ja osoittanut sitä sormella yllättyneenä, voitonriemuisena.
Normaali löydös.
Aivankuin se olisi jotenkin yllätys, että kappas keppanaa, irtileikattu rinta olikin irtileikattu rinta eikä mitään muuta.
Miten irtileikattu rinta pakataan lähetettäväksi patologille? Viedäänkö se tarjottimella suoraan leikkaussalista? Pakataanko se kylmälaukkuun? En tiedä.
Alan pikkuhiljaa uskoa että syöpä on leikattu pois, ja jos jotain irtosoluja jäi jäljelle, niin sytostaatit ja lääkkeet pitävät niistä huolen. Pitivät. Sytostaatit pitivät, lääkkeet pitävät. Nelisen vuotta Tamofenia ja Xoladex-pistoksia vielä edessä.
Marja Tammen valokuvat ovat mielenkiintoisia, niissä on kuvattu potilailta leikattuja syöpäkasvaimia. Harmillisesti irtileikattua rintaa ei ole enää (laillisesti) netissä nähtävissä, ainakaan tietääkseni. Näyttelyn/kuvasarjan nimi oli Removals:
http://yle.fi/uutiset/maija_tammen_kuvissa_syopa_on_kuolematon/7783553
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Itselläni oli leikkauksen jälkeen myös noita seroomaneste ongelmia! Autolla liikkuessa kun oli väkisin pientä tärinää, paita oli taitoksista huolimatta märkä heti, kun nesteet valui kylkeä pitkin! Nuo terveyssiteet ja pikkuhousunsuojat ovat loistavia! Minulle niitä suositteli leikkaava kirurgi ja oman terveyskeskuksen sairaanhoitaja! Nyt omalla kohdalla tuo vuoto on historiaa, tosin oikea käsivarsi kerää edelleen nestettä. Ensi viikolla on sädehoidon suunnittelua, niin pitänee ottaa puheeksi se painehiha!
Mukavaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
TykkääTykkää
On tämä kyllä viheliäinen riesa. Olen koittanut keksiä positiivisia puolia tästä, että leikkaushaava on millin verran auki, niin ainoita hyviä puolia on se, että neste pääsee valumaan ulos eikä jää pingottamaan haavaonteloon. Mitään muuta hyvää en keksi.
Mulla aloitettiin lymfaturvotuksen hoito painehihalla, mutta se oli hankala. Sen lisäksi että sen pitäminen tuntui tosi hankalalta, niin se puski nestettä käsivarresta ensin kainaloon, sitten kylkeen ja lopulta siirryin painehihasta paine”boleron” kautta näihin painepaitoihin. Painepaidat ovat mielestäni varsin mukavia, ainakin verrattuna hihoihin. Tuntuu niinkuin päällä olisi melkein normaali paita, sellainen vähän kireämpi vaan. Paitojen etuna mm. se, että ei tarvitse sietää valumisen tunnetta ja näyttää urheilupaidalta, kun taas irtohiha on vähän semmoinen hassu, se on hankala piilottaa muitten vaatteitten alle.
Olen todella tyytyväinen siihenkin etten tarvitse painehanskaa enää ollenkaan. lahjoitin painehanskani yhdelle toiselle rintasyöpäsiskolle jonka tapasin vertaistapaamisessa, hän oli todella tyytyväinen. Sattumalta hänelle sopi minun käteeni mittatilauksena tehdyt hansikkaat. Hyvä vaan, eipähän jää käyttämättä kun kalliita ovat.
TykkääTykkää
Ja kiva kuulla etten ole vaivoineni ja terveyssiteineni yksin, vaikkei tätä toivoisi kellekään tahallaan. Hyvää joulua myös sinulle ja läheisillesi! 🙂
TykkääTykkää