Ihanaa saada syöpä! Osa 2

Eilisen purkaukseni jälkeen kävin vähin äänin nostamassa Syöpä-lehden pois paperiroskiksesta, jonne olin sen vihoissani tunkenut, ja selailin tuon Mustosten jutun läpi.

Onneksi asia oli niinkuin olin epäillytkin, eli juttu itsessään oli kirjoitettu vain Mustosten omista kokemuksista, joskin yltiöpositiiviseen sävyyn. Jutun otsikointiin heillä tuskin oli minkäänlaista osaa tai arpaa ja juttu oli paljon parempi kuin tuo hirvittävä otsikointi antoi olettaa.

Sekin kyllä ärsyttää, kun syövän yhteydessä ihannoidaan ja suitsutetaan sitä miten upean positiivisella asenteella jotkut osaavat ottaa syöpänsä. Että miten voi levinneestä/uusiutuvasta syövästä huolimatta elää täysipainoista elämää ja nauttia kaikista hyvistä asioista.

Juu, onhan se ihanaa, mutta mitä jos tuntuu pahalta eikä huvita olla positiivinen? Mitä jos ei kykene nauttimaan pienistä arkisista onnen hetkistä, vaan elämästä tulee hampaat irvessä suoriutumista ja uuvuttavaa väsytystaistelua, ja siihen päälle joku positiivari tulee änkyröimään että ”Pitäisi hymyillä vaan ja olla positiivinen!”

Lähinnä tekee mieli lyödä lankunpätkällä naamaan tuollaisia positiivareita, ainakin huonoina päivinä.

Minuakin on kehuttu kovasti siitä asenteesta jolla olen osannut ottaa diagnoosin, hoidot ja kaiken siihen liittyvän. Nojoo, mulla meneekin aika vahvasti verrattuna moneen muuhun, mutta se ei todellakaan ole ansiota siitä että olisin syleillyt elämää hymy korvissa ja ajatellut että voi veljet, miten ihanan upeaa kun sain syövän! Ei helvetti, ei todellakaan!

Oma hyvä oloni on tullut hyvin pitkälti siitä, että olen antanut itseni surra ja olla vihainen, ja olen surrut ja ollut vihainen aivan täysillä, aina kun siltä on tuntunut. Saan voimaa siitä että annan itselleni luvan kokea kaikki tunteet jotka tulevat enkä yritä vääntää naamaa hampaat irvessä hymyyn silloin kun ei siltä tunnu.

Jos vituttaa niin sitten antaa vituttaa kunnolla! Jos surettaa niin sitten surraan! Jos naurattaa niin antaa naurattaa! Ei se syöpä siitä heilahda suuntaan eikä toiseen, tai jos jotain vaikutusta voisi syöpäsoluille olla, niin ajattelen lukemani perusteella niin, että stressi se on mikä syöpää ruokkii ja jos kaikkien tunteitten tunteminen vapaasti ja avoimin mielin saa minut stressittömäksi tai edes vähemmän ahdistuneeksi, niin sehän on vain plussaa.

Minun syöpä, minun tunteet. Kaikki tunteet ovat valideja ja olemassa, ja annan niitten kokemusten tulla, olla ja mennä, enkä estele. En väheksy, patoa enkä suppressoi. Ja sitten, kun se tunne on märehditty valmiiksi, annan sen mennä.

c7d773c1ba6fb4cb5fc8e29e27b2de541748c7912b47bb5ce1f0b8fd9fcfa628

Mainokset

2 thoughts on “Ihanaa saada syöpä! Osa 2

  1. Vastaavia ajatuksia olen lukenut nyt suljetussa blogissa Kuokkavieras2013. Harmi, että blogia ei enää voi lukea… Mutta blogin pitäjä kirjoitti omana aikana, että häntä raivostuttaa syövän pinkki-väri. Sen pitäisi olla paska-väri, koska hän itse mieluummin olisi kokemusköyhempi, mutta terve. Myös positiivisen asenteen vaatimus on ärsyttävä: ”olet katkera, sen takia olet väärässä”. ”Olet hyvissä käsissä, saat juuri sinulle räätälöityä hoitoa, Suomessa on maailman parasta hoitoa” jne. … Toki, ihminen tarvitsee toivoa, mutta toivo pitäisi perustaa tosiasioihin ilman pinkkiä siirappia. Ei loputtomia kannustuksia, vaan käytännön tukea… Ole vahva, ole vahva, ole vahva… Ja heti, kun hoito loppuu, ihminen jää keräämään elämänsä sirpaleet, ja välillä sirpaleista koostuu todella ruma entisen elämän jäljitelmä. Tukiryhmät, siskot – onko kaikilla mahdollisuus? Jaksaako rauniona oleva henkilö osallistumaan siskojen iloisiin tapahtumiin? Entä jos sisko onkin veli? Entä jos nuori tarvitsee käytännön neuvoja, miten kuntoutusasioita hoidetaan (todella paperi viidakko), miten voi kouluttautua uuteen ammattiin, jos päänuppi ei toimi rankan hoidon jälkeen, ja masennus iskee ja pääsykokeissa ei voi mitenkään menestyä. Jos ihminen ei ole työkyvytön, mutta viallinen käsi rajoittaa ammattivalintaa olemattomasti? Armoa ei ole, olet parantunut ja muiden kanssa samalla viivalla. Oletko?
    No nyt itken liian pitkää tekstiä, ja oikeastaan haluan kysyä lupaa julkaista tekstiäsi omassa FB-sivussa tietenkin ohjaamalla FB-kaveria bloogiisi (voit tarkistaa sitten). Käykö?

    Tykkää

    • Pahoittelut viivästyneestä vastauksesta!

      Kyllä, saat toki lainata tekstiäni. Toivoisin, että lainauksesta käy ilmi että se on lainattua tekstiä ja ohessa olisi linkki blogiini, joko blogin etusivulle, tai sitten suoraan siihen yksittäiseen blogikirjoitukseen josta teksti on lainattu. Mieluummin siihen yksittäiseen blogikirjoitukseen, jos se on mahdollista.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s