En vieläkään pysty käsittämään miten nopeasti yli vuosi on mennyt ja rintaleikkaus on jo nyt edessä. Huomenna.

Huomenna.

Istun sohvalla läppärin kanssa ja mietin mitä pakkaisin mukaan sairaalaan. Nyt kun ei ole niin kiire, eikä niin ahdistava kuolemanpelko ja shokkitila, niin tässähän joutaa pohtimaan kaikessa rauhassa sairaalavarustusta.

Ottaisinko läppärin? Kännykän toki, mutta entäpä kuulokkeet? Nappikuulokkeet vai isommat luurit? Kirja toki, mutta mikä kirja? Ehkäpä pieni ja kevyt pokkari jota jaksaa pidellä käsissä, vai normaalikokoinen ja -painoinen kovakantinen, jossa vähän isompaa tekstiä jota näkee lukea paremmin väsyneenä?

Edelliskerrasta oppineena en edes kuvittele ottavani neuletyötä mukaan, en kuitenkaan pysty käyttämään käsiä sen vertaa että neulominen onnistuisi.

---

Ärsyttää miten syöpäpeikko taas istuu olkapäällä. Leikkauksesta viis, mutta aina kun selässä tuntuu mitä tahansa tuntemuksia, kuvittelen syövän jylläävän siellä. En saa karistettua ajatusta pois, mutta koitan olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota, jos vaikka unohtaisin sen.

Kun ei kuvissakaan mitään näkynyt, niin ”terve kunnes toisin todistetaan”. Jos selkäkivut ja kolotukset eivät lakkaa, niin pitänee pyytää lähetettä jatkotutkimuksiin viimeistään ensi vuoden alussa, silloin edellisistä kuvauksista tulisi yli puoli vuotta.

---

Pitäisi pakata sairaalakassia, mutten jaksaisi. Hankin itselleni eilen ystäväpariskunnan häissä sen verran navakan krapulan että päivä on mennyt puhallellessa paksuja.

Todellinen Roudasta rospuuttoon-krapula.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/10/28/studio-julmahuvi-roudasta-rospuuttoon