Yleinen

Opiskelu, osa 1

Opiskeluhan on vähänkuin lomaa töistä, varsinkin opintovapaalla. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista kun vaan persiillään istuu. Kurssit on helppoja, senkus torkkuu powerpoint-sulkeiset läpi ja käy riipustamassa kokeessa pari lausetta. Fysiikan, kemian ja matematiikan pääsee läpi kun opettelee ulkoa miltä sivulta kaavastokirjassa ne löytyy.

anigif_enhanced-buzz-9288-1405267204-8

Joskus mietin, olisiko opiskelu helpompaa jos en kärsisi minkäänlaisista syöpähoitojen sivuvaikutuksista? Enhän edes tiedä tarkalleen minkälaisia kognitiivisia ongelmia ne ovat minulle aiheuttaneet. Lähimuisti on kuraa, mutta voisihan se olla kuraa siksikin että takana on vauvavuosi.

Toisaalta, opiskellessa on pakko harjoittaa aivoja. Se taas auttaa muistiongelmista toipumiseen. Aivot ovat kuin lihas, niitäkin voi treenata. Käsityöt, erityisesti neulominen, auttaa muistiongelmiin ja lisää onnellisuutta, sanoo tutkimus. Luin sen Iltasanomista, joten…

Huomenna fysiikan välikoe. Miten se opiskelu tuntui 10-15 vuotta sitten niin helpolta? Lukio oli tuoreena muistissa ja nuorempana kaikki oli jotenkin… helpompaa. Oppiminen nopeampaa, univelka ei vaivannut vaikka olisi lukenut tentteihin 2 vuorokautta putkeen pelkän kahvin ja energiajuoman voimin ja sitten vielä käytiin baarissa tanssimassa valomerkkiin asti.

Nykyään tuntuu siltä että reväytän jonkun lihaksen jos yritän kammeta itseäni ylös sängystä alle 5h yöunien jälkeen. Tai sanotaan alle 6h yöunien jälkeen. Olen joutunut tekemään niin jo useamman kerran tässä viimeisten parin viikon aikana, sillä meillä on lukukauden hirvein tenttisuma, kaikki deadlinet erääntymässä.

Tänään kävelin ensimmäistä kertaa kokeesta ulos jättäen tyhjän paperin.

0clg22a

Onneksi toistaiseksi saldo on vain 1 uusinta tammikuussa, muut kokeet ovat menossa kirkkaasti läpi. Tuonkin kokeen skippasin siksi, etten halunnut kurssista numeroksi 1 tai 2. Ammattikorkeassa ei voi mennä uusintatenttiin jos on saanut hyväksytyn suorituksen, vaan uusintaan pääsee hylätyllä. Laskelmoin, että tuo yksi uusinta tammikuussa antaa minulle aikaa panostaa niin, että saisin keskiarvon pidettyä arvosanassa 3 tai yli.

Kun minua 1/3 nuoremmat luokkakaverit nitisee siitä miten paljon meillä on tehtävää ja miten vähän aikaa jää huvitteluun, niin yritän pitää pokkaa. Joskus kyllä tuntuu siltä että silmäni pyörähtävät päässä sen verran pahasti että hyvä jos eivät tipahda ulos kuopistaan. Tekisi mieli sanoa että kokeilkaapas opiskella lapsen/lasten kanssa ja kaupan päälle syöpähoidot, niin tiedätte mitä se vapaa-ajan ja energianpuute oikeasti on.

tumblr_m3vheqMRfa1qcapglo1_500

Itseasiassa, olen tainnut sanoa jo muutaman kerran, että jos jollakulla on vielä vapaa-aikaa jäljellä, niin kokeilkoot hankkia lapsen, sitten tietää mitä se opiskelu on, kun siihen lisätään HC-vaikeustaso.

Ehdin jo iloita että kappas, huomisen fysiikan kokeen jälkeen ei pitäisi olla enää muita isoja juttuja tällä viikolla, kunnes muistin että ylihuomenna pitää palauttaa yksi harkkatyö ja torstaina on taas yksi matematiikan koe. Puhumattakaan niistä hommista joilla ei ole tarkkaa deadlinea mutta jotka on silti tehtävä noin viikon sisällä. Tai ensi viikon koeputkesta.

anigif_enhanced-buzz-7919-1374096063-1

Saan kohta syövän tästä opiskelutahdista. Eikun ähäkutti, sain jo!

Ja aion avata punkkupullon kunhan tämä urakka on valmis ja pääsen hyvin ansaitulle joululomalle. Vaikka siitäkin saa kuulemma syövän.

Mainokset
Ajatuksia syövästä · Rinnat · Syövän jälkeen · Yleinen

Supervoimat & tuntoaisti

Välillä tuntuu niinkuin syöpä olisi tapahtunut jossain muualla, jossain toisessa elämässä, jollekin toiselle. Ei minulle.

Voiko syövän unohtaa näin nopeasti? Muistan edelleen diagnoosipäivän, se on kaivertunut ikuisiksi ajoiksi tajuntaan. Kuulemma muillakin sama juttu, sen vaan muistaa aina kun sai tietää sairastavansa syöpää. Se jakaa henkilökohtaisen ajanlaskun kahtia. Elämä ennen syöpää ja elämä syövän jälkeen. Mutta silti…


Se elämä ennen ja vähän sen jälkeen on kuin unta, sellaista kaukaista joka näkyy horisontissa välillä selkeänä, välillä hämäränä. Yksityiskohdat alkaa hävitä, ja sitten taas joskus muistaa jotain todella kirkkaana välähdyksenä: Sairaalan liukuovet, tippapussin väri, mustelmat kämmenselässä kanyylin pistämisestä. Punainen juomapullo sohvan vieressä, se kirja jota luin syto-tiputuksessa. Se Suomi-filmi joka pyöri odotusaulan telkkarissa kun jonotin ensimmäiseen TT-kuvaukseen.

Se jalaton nainen pyörätuolissa, polttamassa tupakkaa harmaassa sateessa pakkasessa sairaalan ulkopuolella.  Jatka lukemista ”Supervoimat & tuntoaisti”