Ajatuksia syövästä · Yleinen

Ei vedä vertaa yksikään

paljain-jaloin

Laura Save: Paljain jaloin

SUMUISENA PÄIVÄNÄ

Saavumme rantaan, lasken Otson hiekalle. Se riisuu kenkänsä ja juoksee sukkineen rantaveteen. Annan sen mennä.

Suolaisen sumun läpi näen pienen maailmani, jota rakastan.

-Sofia, jos kuolen ja haluat taas naimisiin, laita vihkisormuksemme oikean kätesi nimettömään ja kanna minua siinä aina ja ikuisesti. Haluan olla sinun.

Kuulen poikani kikatuksen vielä silloin, kun aurinko painuu pilven taakse.

Haluan olla sinun.

Olin hankkinut kirjan jo viime vuonna, mutten ollut uskaltanut tarttua siihen. Oma diagnoosini oli liian tuore ja pelkäsin Lauran tarinan olevan liian raskas. Ei se sitä ollut, ei suinkaan. En ole ikinä lukenut mitään näin upeaa syövästä. En mitään.

Upea on ehkä väärä sana syövästä. Upea on Lauran tapa kirjoittaa siitä. Aloitin kirjan eilen ja olin lukenut siitä jo yli 300 sivua iltaan mennessä, muutamassa tunnissa. Aamulla herättyäni kurotin yöpöydälle ja luin viimeiset sivut.

Elin Lauran tarinan mukana jokaisella sivulla, niin paljon samaistuttavaa, niin paljon sanoja jotka olisivat voineet olla kuin suoraan omasta suustani.

Vaikka Lauran kohtalo on jo tiedossa, Laura ehti menehtyä ennen kirjan julkaisua ja tämä lukee myös kansilehdessä, ei kannata pelästyä. Suosittelen tätä kirjaa enemmän kuin mitään muuta syövästä kertovaa jonka olen tähän mennessä koskaan lukenut.


Ainoa asia, hyvin pieni asia, jota jäin kaipaamaan olisi ollut päivämäärät joittenkin kirjoitusten/päivitysten yläpuolella. Kirja on koottu osittain Lauran aikoinaan pitämän blogin pohjalta, joten sairauden etenemistä olisi voinut konkreettisemmin seurata päiväysten perusteella. Päiväykset olisivat konkreettisemmin kertoneet miten pitkiä taukoja joittenkin kirjoitusten välillä oli, mutta tämä on vain makuasia enkä missään nimessä ajattele että kirja olisi ollut yhtään huonompi näinkään.

Mainokset
Rinnat · Yleinen

”Mulla ois täällä tissikuvia!”

Huusi puoliso työhuoneestaan.

”Ooh, mitä? Kenen?!”

”No sun.”

”…”

Menin tietysti katsomaan. En meinannut enää tunnistaa. Sitten huomasin luomen toisen rinnan alaosassa ja raskausmahan. Kyllä, on ne minun. Oli.

Autuas unohdus.

Kiinnitin seuraavaksi huomion siihen, miten vasen rinta oli selvästi turvonneempi kuin oikea. Oliko se turvonnut jo ennen paksuneulanäytettä, vai vasta sen jälkeen? Turvottiko paksuneulanäytteen otto rinnan, vai syöpäkasvain? Mysteeri ei selvinne koskaan.

Kysyin puolisolta huomasiko hän miten vasen rinta on selvästi oikeaa isompi. Hänkin oli huomannut saman, ei tarvinnut kaivaa millimetrimittaa esille. Kokoero oli suorastaan silmiinpistävä.

Kirjattakoon jälkipolville, että tosi kivat rinnat oli. Suorastaan eeppiset. Kuvia on todisteena.

Yleinen

Syöpärintamalta ei mitään uutta.

Kopioin tähän lokakuisen leikkauksen epikriisistä pätkän:

35-vuotias nainen, jolla 8/14 vasemman rinnan mastektomia ja kainaloevakuaatio duktaalisen gradus 3 syövän vuoksi. Saanut sytostaatti- ja sädehoidot, nyt Zoladex ja Tamofen menossa. Ollut seroomaongelmaa vasemmalla ja sen korjaustoimenpide sekä oikean rinnan ablaatio 19.10.2015.

Leikkauksesta (tästä toisesta) nyt siis jo n. 8 viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Tällä kertaa kaikki on ollut helpompaa monestakin syystä. Tietysti yksi syy on se, että leikkaukseen lähdettiin sillä olettamalla ettei syöpää enää ole. Toinen syy on se, että kaikki oli jo tuttua. Tiesin miten sairaalassa asiat etenee, mitä leikkauksesta on odotettavissa, minkälaista toipuminen on… Ja kaiken lisäksi osasin uumoilla että oikean rinnan poisto eli ablaatio olisi helpompi kuin vasen viime vuonna, sillä kainalon imusolmukkeita ei tarvinnut poistaa. Kolmas syy se, että en pelkää enää syöpää niin paljoa. En juuri ollenkaan. Puhtain tuloksin eteenpäin puskiessa on helppo hymyillä.

Lisää lainauksia ja sairaalakertomuksia linkin takana.  Jatka lukemista ”Syöpärintamalta ei mitään uutta.”