Koitan olla ajattelematta seuraavia kuvauksia, mutta kyllähän ne pyörii mielessä vähän väliä. Onneksi saan sysättyä ajatukset yleensä aika nopeasti pois mielestä, kunnes ne putkahtavat takaisin tajuntaan…

• Lannerangan magneettikuvaus ensi torstaina 23.6.2016
• Luuston gammakuvaus tiistaina 28.6.2016
• Soittoaika tuloksista tiistaina 5.7.2016
• Plastiikkakirurgin vastaanotto loppukesällä 29.8.2016

Plastiikkakirurgin vastaanotto liittyy mahdolliseen korjausleikkaukseen. En aio edelleenkään teetättää dollypartoneita, vaan käyn keskustelemassa syöpäpuolen arven kiinnikkeistä ja terveenä leikatun puolen ”koirankorvasta”. En ole päättänyt etukäteen suostunko edes leikkausjonoon, mutta harkitsen asiaa. Toisaalta houkuttaisi, mutta toisaalta… Leikkaukset ovat aina suhteellisen isoja operaatioita riskeineen, varsinkin jos joudutaan nukuttamaan, enkä innostu ajatuksesta että olisin taas useita viikkoja, kenties kuukauden, sairaslomalla.

Onneksi näitä asioita ei tarvitse päättää nyt eikä vielä heti vastaanoton jälkeenkään, mutta jääköön muhimaan toistaiseksi. Kyllähän tuo korjausleikkaus kävi mielessä jo viime talvena, mutta tiesin silloin etten olisi missään tapauksessa menossa uuteen leikkaukseen vähään aikaan, kun ei ollut mitään kiireellistä hoidettavaa, ja jollain tasolla toivoin että ongelmat häviäisivät itsestään… Hah, sanon minä, mutta jälkiviisaus onkin parasta.

Jos nyt kävisi niin huono tuuri, että kuvauksissa löytyisi jotain syöpään viittaavaa, niin sitten tietysti leikkaukset menevät jäihin määrittelemättömäksi ajaksi. Koitan lohduttaa itseäni sillä, että tällä hetkellä syövän todennäköisyys alkaa olla selvästi pienempi kuin selviämisen, joten toivoa ja uskoa paranemiseen on.

En voi liikaa korostaa myöskään sitä, miten hyvä selviytymiskeino on yksinkertaisesti kieltää itseltään negatiiviset tulokset ja ”unohtaa” syöpä kokonaan.

---

Lisämausteensa tähän jännäämiseen tuo se, että oikea rintalihas, eli juurikin se puoli joka leikattiin terveenä, päätti kehittää vähän aikaa sitten yllättäen hirmuisen patin. Rintalihas yhtäkkiä vaan turposi, ja miehustassa oli isohko mustelma ja jotain hankaumaa tms. Omasta mielestäni en ole telonut itseäni punttisalilla, mutta parina päivänä pidin avainnippua ja avainnauhaa kulkulätkineen paidan sisällä. Avainnippu selittänee mustelman, mutta ei sitä, miksi rintalihas yhtäkkiä turposi aivankuin lihaksen alle tai sisään olisi isketty puolikas kananmuna. Eihän multa ole poistettu edes imusolmukkeita oikeasta kainalosta?

Koska mikään ei ole hauskempaa kuin syöpäpotilaana miettiä kaikenlaisia yllättäviä patteja, niin fiilikset on lähinnä tätä:

Minä tässä sitten vaan odottelen että josko se patti häviäisi itsestään. Jos häviää, niin se ei ole syöpää.