Kuvaukset lähestyy

Koitan olla ajattelematta seuraavia kuvauksia, mutta kyllähän ne pyörii mielessä vähän väliä. Onneksi saan sysättyä ajatukset yleensä aika nopeasti pois mielestä, kunnes ne putkahtavat takaisin tajuntaan…

  • Lannerangan magneettikuvaus ensi torstaina 23.6.2016
  • Luuston gammakuvaus tiistaina 28.6.2016
  • Soittoaika tuloksista tiistaina 5.7.2016
  • Plastiikkakirurgin vastaanotto loppukesällä 29.8.2016

Plastiikkakirurgin vastaanotto liittyy mahdolliseen korjausleikkaukseen. En aio edelleenkään teetättää dollypartoneita, vaan käyn keskustelemassa syöpäpuolen arven kiinnikkeistä ja terveenä leikatun puolen ”koirankorvasta”. En ole päättänyt etukäteen suostunko edes leikkausjonoon, mutta harkitsen asiaa. Toisaalta houkuttaisi, mutta toisaalta… Leikkaukset ovat aina suhteellisen isoja operaatioita riskeineen, varsinkin jos joudutaan nukuttamaan, enkä innostu ajatuksesta että olisin taas useita viikkoja, kenties kuukauden, sairaslomalla.

Onneksi näitä asioita ei tarvitse päättää nyt eikä vielä heti vastaanoton jälkeenkään, mutta jääköön muhimaan toistaiseksi. Kyllähän tuo korjausleikkaus kävi mielessä jo viime talvena, mutta tiesin silloin etten olisi missään tapauksessa menossa uuteen leikkaukseen vähään aikaan, kun ei ollut mitään kiireellistä hoidettavaa, ja jollain tasolla toivoin että ongelmat häviäisivät itsestään… Hah, sanon minä, mutta jälkiviisaus onkin parasta.

Jos nyt kävisi niin huono tuuri, että kuvauksissa löytyisi jotain syöpään viittaavaa, niin sitten tietysti leikkaukset menevät jäihin määrittelemättömäksi ajaksi. Koitan lohduttaa itseäni sillä, että tällä hetkellä syövän todennäköisyys alkaa olla selvästi pienempi kuin selviämisen, joten toivoa ja uskoa paranemiseen on.

En voi liikaa korostaa myöskään sitä, miten hyvä selviytymiskeino on yksinkertaisesti kieltää itseltään negatiiviset tulokset ja ”unohtaa” syöpä kokonaan.

150605_denial


Lisämausteensa tähän jännäämiseen tuo se, että oikea rintalihas, eli juurikin se puoli joka leikattiin terveenä, päätti kehittää vähän aikaa sitten yllättäen hirmuisen patin. Rintalihas yhtäkkiä vaan turposi, ja miehustassa oli isohko mustelma ja jotain hankaumaa tms. Omasta mielestäni en ole telonut itseäni punttisalilla, mutta parina päivänä pidin avainnippua ja avainnauhaa kulkulätkineen paidan sisällä. Avainnippu selittänee mustelman, mutta ei sitä, miksi rintalihas yhtäkkiä turposi aivankuin lihaksen alle tai sisään olisi isketty puolikas kananmuna. Eihän multa ole poistettu edes imusolmukkeita oikeasta kainalosta?

Koska mikään ei ole hauskempaa kuin syöpäpotilaana miettiä kaikenlaisia yllättäviä patteja, niin fiilikset on lähinnä tätä:

6jlwrp_th 382241

Minä tässä sitten vaan odottelen että josko se patti häviäisi itsestään. Jos häviää, niin se ei ole syöpää.

Advertisements

4 thoughts on “Kuvaukset lähestyy

  1. Sinulla on tosi hyviä ajatuksia. Ja kiitos myös noista syöpämaailman uutisista, pysyy hyvin kärryillä kun seuraa blogiasi.

    Tuo negatiivisten asioitten, tutkimustulosten, ennustusteiden kieltäminen on nimenomaan erittäin hyvä selviytymiskeino. Olen itse hyvin analyyttinen, alussa käänsin joka kiven kun etsin tietoa omasta syöpätyypistäni, kunnes tuli mitta täyteen. Sanoin itselleni, ei se tule minuun takaisin, koska se ei vaan tule. Pitää elää niin kuin syöpä ei tulisi ikinä takaisin. Nyt on olllut paljon parempi olo kuin ulkomaisilta nettisaiteilta tietoa etsien.

    Tykkää

    • Ajattelen niin, että alkuvaiheessa tiedon haaliminen auttoi mulla hallitsemaan pelkoa, mutta jossain vaiheessa tuli joku mitta täyteen. Lopetin aktiivisen lukemisen syövästä, koska uusi tieto ei enää tuntunut lohduttavalta, vaan se syövän jatkuva ajatteleminen uuvutti. Nyt lueskelen joitain syöpäuutisia, varsinkin uusista lääkityksistä, koska niistä tulee toiveikas ja optimistinen olo, mutta muina aikoina kuvittelen etten sairasta enää syöpää. Suoraan sanoen, kiellän syövän olemassaolon. On paljon helpompaa elää normaalia elämää ja olla pelkäämättä koko ajan, kun sopivasti ”unohtaa” koko syövän.

      Tottakai syöpä tulee mieleen kummittelemaan ajoittain, mutta en ajattele sitä enää aktiivisesti koko ajan. Enkä vieläkään ajattele itseäni täysin ”parantuneeksi” tai ”terveeksi”, mitä ne nyt sitten tarkoittaakaan, mutta en myöskään ajattele olevani varsinaisesti sairas.

      Vaikea selittää, mutta tunnen olevani jonkinlaisessa välitilassa. Vähänkuin odotushuoneessa, ja vasta ajan myötä paljastuu todellinen tilanne. Kontrollien jälkeen kävelen odotushuoneesta jonkin oven kautta seuraavaan vaiheeseen, oli se sitten terveitten kirjoihin tai kroonikoitten joukkoon, mutta kieltäydyn ajattelemasta tätä odotustilaa koko ajan.

      Olen jopa onnistunut olemaan stressaamatta kuvauksista juurikaan. Nykyään, kun jonkinlaiset kontrollit lähestyy, niin alan hermostumaan vasta matkalla sairaalaan, tai aikaisintaan edellisenä iltana, mutta en ennen.

      Tykkää

  2. Minä myös pystyin jonkin aikaa olemaan ajattelematta koko syöpää, mutta nyt kun tulee 2-vuotta hoitojen jälkeen syksyllä täyteen, olen alkanut taas ajattelemaan ja välillä ihan panikoimaan koko tautia. En tiedä mistä se johtuu mutta kuvittelen että mulla on se joka paikassa taas. No toivottavasti menee ohi. Yksi tietty on noi blogit mistä on kuulunut huonoja uutisia, pitäisi olla vaan lukematta mitään syöpään liittyvää. Välillä tuntuu että ketään ei tästä paskasta selviä ja kuka ne kauniit parantumis luvut keksii. Missään vertaus ryhmissä en käynyt ja en ehkä olisi halunnutkaan. Haluaisin enemmän kuulla niistä hyvistä uutisista, ketkä ovat jo vuosia eläneet terveenä rintasyövän jälkeen. Tunnen itse kaksi ihmistä ketkä ovat olleet terveenä pitkään. Näitä olisi kiva kuulla lisää. Tietysti ihania vahvoja naisia ovat kaikki tämämön taudin kanssa taistelleet ja taistelevat mutta en vain itse halunnut mihinkään ryhmään mukaan.

    Tykkää

    • Yksi syy miksi huonoja uutisia tuntuu kuuluvan niin paljon on se, että ne joilla syöpä kroonistuu, he jatkavat netissä kirjoittelua huomattavasti enemmän kuin ne jotka paranevat ja joilla tauti ei uusiudu. Kun selviää syövästä yhdellä kierroksella ja pääsee ns. ”terveitten kirjoihin”, niin on helpompaa ja ihan tervettäkin unohtaa sairastaminen ajan mittaan. Silloin bloggaaminen ja nettifoorumeilla ja muissa vertaistukiryhmissä notkuminen jää vähemmälle, joskus kokonaan.

      Tietysti sitä sitten miettii noita blogeja lukiessaan, että eikö täällä netissä ole muita kuin kroonikoita, että eikö tästä paskataudista selviä kukaan hengissä? Ihan varmasti selviää, niistä onnekkaista ei vaan kuulu niin paljoa. Tämä on yksi syy miksi olen ajatellut jatkaa oman blogini päivittämistä, että jäisi luettavaksi edes yksi positiivinen tarina.

      Ja tietysti toivon että selviän, ja että minun tarinani olisi yksi niistä onnekkaista. En voi kuin kuvitella, mutta jos syöpä joskus leviää, niin se on varmasti elämäni mustin päivä. Toivon etten joudu koskaan levinneisyysuutisesta tänne kirjoittamaan vaan syövän osalta tää niinku olis tässä, yhdellä kierroksella selvitetty.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s