Pötsi, Tamot & Exemestan

Olen kirjoittanut aikaisemminkin turvotuksesta, siitä miten vatsa on turvonnut, pinkeä, nesteinen ja iso.

ISO.

Siis sellainen miehekäs pötsi, pinkeä tynnyri.

No ei ole enää. En ymmärrä miten lääkityksen vaihto voisi vaikuttaa näin nopeasti, olen syönyt Exemestania vasta pari viikkoa, mutta riippui sitten mistä tahansa, olen äärimmäisen helpottunut. Tamofenin vaihto Exemestaniin on siis osaltani ratkaissut yhden isoimmista ongelmistani ja sietämättömimmistä sivuoireista, vatsan pömpötyksen.

Kun sanon että ”vatsa hiukan pömpöttää” niin se kuulostaa jotenkin… niin pieneltä. Sellainen pikkuriesa, niinkuin sanoisin että hampaankolossa on pala omenankuorta tai sukkaan on tullut reikä. Eihän sellaisista saisi valittaa kun vaakakupissa on syöpä.

Mutta onneksi en ole sellainen posetiivari! Valitan ihan vaan omaksi ilokseni!

Jos sanon että vatsa on ollut viimeiset pari vuotta kireä kuin jättimäinen vesi-ilmapallo tai patarumpu, niin en liioittele yhtään. Vatsan pingotus ja turvotus on ollut kaikista pitkäkestoisin ja ahdistavin oire tällä lääkityksellä, jopa pahempi kuin hikoilu ja kuumat aallot.

Kuvittele olevasi ähkyssä ympäri vuorokauden. Kuvittele, että vatsasi on turvonnut pallonpuolikas myös silloin kun se kurisee tyhjyyttään. Kuvittele, että syötyäsi mitä tahansa, miten vähän tahansa, joudut kärsimään painon tunteesta, entistä pahemmasta pingotuksesta, raskaanaolon(!) tunteesta ja jopa kävely on ankkamaista vaappumista, kun nivelet ja paikat kivistää ja jäykistää, teit mitä tahansa. Ähky, lievempänä tai pahempana, ympäri vuorokauden. Kuvittele että olisit lievässä ähkyssä ympäri vuorokauden, söit tai et.

Kuvittele näyttäväsi ympäri vuorokauden, ympäri vuoden, raskaanaolevalta, ja kantavasi nesteistä pötsiä jota ei saa edes piiloon kun rintojakaan ei ole hämäämässä. Kuvittele näyttäväsi peilistä sivuprofiilista vanhalta käppäukolta, jonka keskivartalo kiristää paidan kuin paidan, ja yritä sitten olla positiivisella mielellä ja välittämättä ulkonäköpaineista.

Kuvittele, että jokainen keskustelu jonka käyt tuntemattomien, puolituttujen ja jopa läheisten kavereitten kanssa, ovat sellaisia että he kaikki vilkuilevat A. puuttuvia rintojasi, B. pullistelevaa ”raskausmahaasi”.

Se joka väittää ettei naiset huomaa jos heidän rintamustaan vilkuilee, puhuu täyttä paskaa tai tarvitsee uudet silmälasit. Se ”kuudes aisti” ei ole hävinnyt mihinkään. Minä näen teidät. Minä näen minne teidän silmänne vilkuilevat, varsinkin jos käymme keskustelua kasvokkain, kuinka voisin olla näkemättä? Minä näen. Minä näen.

Kumma kyllä, minua ei häiritse rintojen tuijottelu tai rintojen puutteen tuijottelu, vaan se jatkuva tuijotus mitä pötsini saa osakseen. Monilla kasvoilla on hämmästys ja uteliaisuus: Onko hän raskaana? Miksi maha pullottaa? Välillä huomaan kuinka ihmisten katse heiluu pötsin ja rintojen puutteen välillä ja heidän kasvoillaan väreilee hämmennys:

”Kuinka on mahdollista että tuo näyttää olevan raskaana… mutta sillä ei ole rintoja? MAHDOTON YHTÄLÖ!”


Mutta jumalauta, ei enää! Kaksi viikkoa Exemestanea takana ja pötsi on puoliksi kadonnut, ähkyn tunnetta ei enää ole, enkä juurikaan hidastele kävellessäni. Toki niveliä kolottaa, mutta en ole tuntenut varsinaisesti kipua ollenkaan, ainoastaan hiukan jäykkyyttä, ja sitä nyt on Tamoillakin ollut.

En väitä että olisin kahdessa viikossa muuttunut maagisesti hoikaksi gaselliksi tai balettitanssijan perikuvaksi, mutta viimeksi tänään ihmettelin peilin edessä sivuprofiiliani ja paidan väljyyttä. Mihin se raskausmaha on kadonnut? Miten se voi kadota parissa viikossa? Voiko antihormonilääkityksellä ja antihormonilääkityksellä olla näin isoja eroja?

Jos jännitän vatsalihaksia, niin pystyn oikeasti näkemään vatsalihakset väreilemässä ihon ja rasvakerroksen alla ja vatsa oikeasti menee hiukan sisäänpäin. Se nestepötsi kun ei mennyt pienemmäksi millään, en pystynyt edes vetämään vatsaa sisäänpäin, vatsalihakset eivät yksinkertaisesti toimineet juurikaan.


Hikoilu onkin sitten ihan oma lukunsa. Jos Tamoilla tuli kuumia aaltoja, niin Exemestanilla ne ovat jotain aivan omaa luokkaansa.

Kylmät sääennusteet on parasta mitä olen kuullut viime aikoina, en muista milloin viimeksi olisin ollut näin onnellinen toukokuisesta lumisateesta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s