Olen surutyössäni vielä hiukan katkeruuden vallassa, mutta varovasti siirryn luopumisen suruun. Tiedän etten ole kuolemassa välittömästi, mutta tiedän myös, ettei elinaikaa ole jäljellä välttämättä kovin montaa vuotta. Olen realisti.

Tottakai hoidot voivat tepsiä hyvin. Tottakai hoidoilla voidaan saada monta hyvää vuotta lisäaikaa. Kuitenkin, nyt 39-vuotiaana nuo vuodet tuntuvat auttamatta liian lyhyiltä. Olen katkera, ja aion olla katkera niin kauan kunnes saan käsiteltyä nämä tunteet. Toivon mukaan saan hoidoilla vielä elinaikaa, mutta kuinka paljon?

Kuolevia ja parantumattomasti sairaita kehutaan kuinka upeasti ja seesteisesti he ottavat vastaan kuoleman. Eivät valita, eivät tunnusta kateutta. Kokevat rauhaa ja ovat sinut lähestyvän kuoleman kanssa.

Ei! En todellakaan ole rauhassa! Olen raivoissani! Jos lähden, aion rimpuilla ja huutaa viimeiseen asti!

Fakta on kuitenkin se, että teen surutyötä. Luovun haaveista ja teen surutyötä. On haaveita, joita en voi enää mitenkään toteuttaa koska syöpä on uusiutunut ja se surettaa. En voi saada toista lasta, emme voi edes harkita yrittävämme toista lasta. En ole edes varma olisimmeko uskaltaneet haaveilla, mutta se mahdollisuus on viety meiltä pois. En haaveile työpaikasta, enkä enää edes valmistumisesta. Yritän toki parhaani mukaan valmistua ensi lukuvuonna, mutta se riippuu niin täysin hoitojen tehokkuudesta ja omasta voinnista. En pysty tekemään lupauksia aikatauluista, valmistuvista harjoitustöistä, en mistään.

Tulevaisuus on pohjaton musta syöveri.

Emme voi haaveilla omasta talosta, tuskin edes omasta asunnosta. Toki, jos hoidot purevat ja syöpä saadaan stabiiliksi, ja jos sattuisin valmistumaan ja saamaan oikean työpaikan josta maksettaisiin oikeaa palkkaa… Mutta kukapa palkkaisi syöpäpotilaan? Pystyisinkö suoriutumaan töistä?

Märehdin katkerana tässä epäreiluudessa. En jaksa tuntea juuri nyt sympatiaa icuwanhoja eläkeikäisiä kohtaan joita pelottaa syöpä. Minulla on minun syöpä, ja minun pelot. Muilla on muitten syövät ja muitten pelot. Kyllä syöpää riittää kaikille omat, ei tartte jakaa.

Harmittaisi paljon vähemmän, jos tämäkin paskasyöpä olisi uusiutunut vasta vanhana. Ei tämmöstä paskaa pitäisi joutua kohtaamaan nuorena. Nyt joudun käsittelemään senkin surun, että jätän jälkeeni nuoren lesken ja pienen lapsen. Millä tavalla se on verrattavissa vanhuksen kuolemaan? Ei mitenkään! Vanhana kuollessa ei tarvitse luopua kaikesta, vaan on jo ehtinyt elää. Luonnollinen poistuma. Vanhuksena nopea ja kivuton kuolema olisi siunaus!

Sekin vituttaa, että syövästä kirjoitetaan ja puhutaan niinkuin sen uusiutuminen olisi samalla tavalla hoidettavissa kuin se ensimmäinen, paikallinen syöpä. Uusiutuneista rintasyövistä murskaenemmistö on levinneitä, eikä siksi enää parannettavissa. Esimerkkinä taas yksi akkainlehden otsikointi: ”Maija on sairastanut rintasyövän kolmesti.” Jumalauta! Se todennäköisyys, että joku sairastaisi paikallisen, hoidettavissa olevan rintasyövän kolmesti, on sama kuin lottovoitto. Tiedän yhden tällaisen tapauksen joka on saanut rintasyövän, vain rintoihinsa, kolmesti ja toistaiseksi ”terveeksi hoidettu”. Uusiutuminen on lähes aina syövän leviäminen, mikä tekee uusiutumisesta niin sysimustaa, synkkää syväläisen paskaa. Tiedän muutamia jotka ovat saaneet rintasyövän kahdesti, ja edelleen ilman levinneisyyttä, mutta harvinaisuuksia ovat.

Uusiutuminen ja levinneisyys ovat siis useimmiten synonyymejä. Vituttaa, että uusiutumisesta puhutaan niin kevyesti ja yhtä helposti hoidettavana tautina kuin se ensimmäinen, paikallinen kasvain.

En tule paranemaan tästä paskataudista koskaan, vaan tulen kuolemaan nuorena, jos syöpätutkimuksessa ei löydetä jonkinlaista mullistavaa uutta hoitoa jolla levinnytkin rintasyöpä saadaan täydelliseen remissioon. Enpä taida pidätellä henkeäni. Nykyiset hoidot ovat väsytystaistelua ennen vääjäämätöntä.

Olen aivan kypsä siirtymään surun seuraavaan vaiheeseen, vaikken edes muista mikä se on. Toivottavasti aktiivinen taistelumoodi, sillä olen kyllästynyt makaamaan sohvanpohjalla luukipujen ja pahoinvoinnin velloessa.

Ehkä kuolen nuorena, mutta not today, Satan!

P.S. En ole uskovainen joten jeesustelu ei kannata. Käytän silti Saatanaa käsitteenä.

Koepaloista varmistui diagnoosi. Syöpä on levinnyt keuhkoihin.

Keuhkobiopsia olikin lopulta torstaina. Nukutuksessa, leikkaussalissa. Koepaloja otettiin keuhkojen välistä imusolmukkeista, kaulan juureen tehdystä viillosta. Toimenpide oli nimeltään keuhkojen välikarsinan tähystys eli mediastinoscopia / mediastinoskopia.

Sain tiedon heti heräämössä, sillä koepaloista tehtiin pikatesti samantien. Histologinen tyyppi ym. tarkemmat tiedot selviää myöhemmin PAD-lausunnosta jonka pohjalta suunnitellaan hoidot.

Ei ole juuri nyt muuta sanottavaa.