En suosittele tämän vuodatuksen lukemista. Aion märehtiä omia tuntemuksiani eivätkä ne ole millään tavalla objektiivisia, reiluja tai julkaisukelpoisia.
Aion silti julkaista näitä vuodatuksia, koska tuntuu, ettei kovin moni uskalla tai viitsi kirjoittaa vastaavaa. Tunnen, että tämä on osittain vähän tabu, koska onhan se nyt epäreilua ja väärin asettaa ihmisten elinikää ja oikeutta elämään jonkinlaiselle janalle.
Aion silti tehdä niin.
Olen sanonut diagnoosista alkaen tätä samaa: Mielestäni ikä asettaa ihmiset eri arvojärjestykseen. Vanhat eivät mene edellä muutakuin hautaan, ja niin sen kuuluu mennä.
Olen vahvasti sitä mieltä, että minulla, nuorella, on suurempi oikeus elämään kuin vanhalla, jo kuoleman porteilla keikkuvalla paapalla tai menopaussimummelilla. Tämä ajatus sisältää mm. sen, että jos tarjolla olisi jokin aivan ihmeellinen syöpälääke joka maksaa valtavasti ja sitä on rajallinen määrä saatavilla, se kuuluu ensisijaisesti nuorelle eli minulle. Tällöin vanhemman ihmisen tulee väistyä, astua syrjään, ja antaa se lääke nuoremmalle. Nuorella on suurempi oikeus elämään, ja tätä kautta suurempi oikeus kokeellisiin, kalliisiin lääkehoitoihin.
Ajattelen myös, että arvokkainta, suorastaan mittaamattoman arvokasta, on lasten syöpähoidot. Niille ei voi laskea hintaa. Samalla ajattelen itsekin kuuluvani siihen ihmisryhmään jonka syöpähoitojen hintaa ei voi arvottaa korkeammaksi kuin ihmisarvoa ja oikeutta elämään.
Universaali ihmisarvohan on sellainen ideaali, jossa jokaisella on samanlainen arvo ihmisenä. Kyllä, juujuu, niin minäkin ajattelen. Mutta…
Mutta vanha on ehtinyt jo elää täyden elämän! Miksi tämä mahdollisuus ei kuuluisi myös minulle? Kyllä se mielestäni kuuluu, vaikkei universumi sellaista oikeutta voikaan taata, mutta potentiaali! Minulla pitäisi olla potentiaalia elää täysi elämä!
Pidän hurskasteluna sitä, kuinka vanhaan ikään ehtinyt menopaussimammeli tulee mussuttamaan jotain rintasyövän helppoudesta tai elämän rajallisuudesta. Se on kuvottavaa hurskastelua, kun sanoja on joku joka on jo saanut pitkän elämän ja joka on ehtinyt tekemään asioita ja jopa nähneet lapsensa kasvavan täysikäiseksi.
Todennäköisyys sille, että minä näkisin lapseni täysi-ikäistyvän, on tällä hetkellä noin 1-2%. Todennäköisyys sille, että näen lapseni menevän kouluun, on jossain 20-30% välillä, jos on jo hiukan vanhentuneisiin tilastoihin uskomista.
On siis päivänselvää, että odotan ihmettä ja uusia, mullistavia syöpähoitoja.
Äläkä vittu tule mussuttamaan sinne kommentteihin mitään paskaa! En halua nyt yhtään kommenttia elämän rajallisuudesta. ”Noh, kyllähän meidän kaikkien pitää joskus kuolla!”
On aivan vitun irvokasta lukea jotain kommentteja vanhemmilta ihmisiltä tässä iässä ja yrittää niellä sitä katkeraa keittoa että elinikä jää paljon lyhyemmäksi kuin monilla muilla. Vituttaa niin ettei veri kierrä, saatana! Elinajan ennusteet on ilahduttavan pitkiä mutta masentavia meille jotka emme sinne koskaan yltä. Teoriassa minäkin voisin elää tuplasti sen mitä nyt, mutta syövänpaska vei senkin mahdollisuuden.
Ainoa ilon pilkahdus on siinä, etten tule koskaan pääsemään täyteen eläkeikään. Vai onko sekin sittenkin masentava asia?
Nyt kysymys niille vanhuksille jotka epätoivoisesti roikkuvat elämän syrjässä ja ottavat kaikki mahdolliset syöpähoidot epätoivoissaan jotta voivat pidentää elämäänsä kenties pari vuotta, kenties 5 vuotta: Olisitko täysin puhtaalla omatunnolla viemässä syöpälääkkeet lapselta tai nuorelta? Katso peiliin ja mieti, oletko oikeasti sitä mieltä, että lapsi tai nuori ansaitsee kuolla, ja sinä ansaitset saada kalliit lääkkeet ja pidentää elämääsi loppupäästä?
En halua tällä väheksyä kuolemanpelkoa, varsinkaan kun tiedän miten kaikennielevä sysimusta syöveri se voi olla, mutta kysyn ihan suoraan: Kenellä on suurempi oikeus elämään?
Syövän epäreiluus kulminoituu tässä. Minun syöpäni on levinnyt eikä se ole varsinaisesti kenenkään syy, mutta olen katkera ja tunnen valtavaa epäreiluuden tunnetta.
En ole saanut syöpää keneltäkään kostoksi, tai rangaistukseksi huonoista elämäntavoistani, en edes periytyvästä geenivirheestä (ainakaan tunnetusta), vaan se on puhtaasti paskaa tuuria. Se tekee tästä jollain tapaa erityisen epäreilua, että syöpä kauhoo minut ja monet muut meistä nuorista matkaansa, yhtään katsomatta kuka verkkoon tarttuu ja pinnan alle vajoaa.
En voi edes miettiä miten epäreilua on se, että nuorena kuoleminen tekee puolisostani nuoren lesken ja lapsestani puoliksi orvon. Mikä oikeudenmukaisuus siinä muka on? Ei ole! Se on helvetin epäreilua ja väärin. Tämä sairaus, tämä kuolema, se ei koske vain minua, vaan se koskettaa meitä kaikkia.
Universumi ei ole reilu eikä oikeudenmukainen, se vain on, mutta silti nämä tunteet ovat tässä.
Millä oikeudella, kohtuudella ja reiluudella tässä maailmassa elää vanhoiksi hirveitä mulkkuja, jotka polttavat tupakkaa, juovat tolkuttomasti viinaa, käyttävät huumeita, kaikki elintavat ihan mitä sattuu, tekevät pahaa muille, ja silti heillä on pitkä, suhteellisen terve elämä? Ei sellaista oikeutta ole.
Vitun epäreilua paskaa.
Eihän näitä ajatuksia usein sanota ääneen. Ei puhuta paljoa siitä katkeruudesta, raivosta ja surusta mitä tuntee, kun kuulee kuolevansa nuorena. Se kateus ja katkeruus terveitä eli syövättömiä kohtaan on välillä ollut aivan valtava, vaikka kyllä sekin väistyy.
En minä toivo syöpää kellekään, vaikka samaan aikaan voin olla täysin ilman ristiriitaa äärettömän katkera ja kateellinen kaikille teille joilla ei ole syöpää. Ymmärrättekö te arvostaa tätä elämää ja syövättömyyttänne? Todennäköisesti suurin osa ei, koska en minäkään terveenä ajatellut jatkuvasti miten ihanaa on, kun en ole kuolemassa syöpään. Sitä alkoi ajatella vasta kun syövän sai, jonka jälkeen elämä on ollutkin täynnä kuolemanpelkoa ja syövän pelon kanssa sinnittelyä.
Olen myös puhtaasti itsekäs kun mietin, että oispa tämäkin syöpä tullut jollekulle toiselle. Pystyn tuntemaan samaan aikaan täysin rinnakkain tunteen siitä etten halua syöpää yhtään kellekään, paitsi korkeintaan Hitlerille postuumisti, ja samalla toivoa että jos jonkun syöpä leviää, niin se ei olisi ollut minun syöpä, vaan jonkun muun syöpä. Suoraan sanottuna toivon, että jatkossa kaikki syövän leviämiset tapahtuvat vanhoille ihmisille, koska teillä on varaa mennä jo.
Ihan oikeasti, jos syövän on pakko levitä ja tappaa, niin mielestäni on reilumpaa ja vähemmän paha, että vanha ihminen kuolee syöpään ja nuori säästyy. Tämä on minun universumissani absoluuttinen totuus.
Ja sinä vanha mammeli tai paapa siellä, ole hyvä. En tunne edes omatunnontuskia tästä mitä sanoin. Varoitin etukäteen, jos nyt harmittaa niin voivoi.
Noh, nyt tuntuu vituttavan jo paljon vähemmän. Kylläpä helpotti. Haistakaa kaikki paska ja erityisesti syövänpaska. Haista sinä syöpä paska.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Mitä sitä tunteitaan ja ajatuksiaan pyytelemään anteeksi, jos joku niistä vetää melonin nenäänsä niin antaa mennä vaan! Ihanan raikas kirjoitus, rahellisyyden puuttesta ei ainakaan voi moittia.
TykkääTykkää
Menopaussimummeli kieltäydyn olemasta:), vaikka olen sinua huomattavasti vanhempi – työssä kuitenkin edelleen. Olen kanssasi täysin samaa mieltä kaikesta. En oikein ymmärrä, miten kukaan voisi olla eri mieltä.
Itse olen kaikille sanonut, että oma rintasyöpäni ei ikäni eikä syövän tyypin takia sijoita minua kärsimyksen kartalle lainkaan vaan olen kartan ulkopuolella. Joten kaikenlainen lässytys sairaudestani voi loppua heti. Useimmat tämän suostuvat ymmärtämään hetken mietittyään, mutta osalla ei mene jakeluun. Olen ajatellut, että heitä kammottaa sana syöpä niin kauheasti, että he menettävät kuulemis- ja ajattelukykynsä. EIkä heillä ole oppimiskykyä tajuta, että rintasyöpiä todellakin on monenlaisia ja jokaisen kokemus on vielä erilainen.
Jos jotain olen oppinut tämän seitsemän kuukauden aikana, niin sen, että kuuntelen mistä tahansa
syystä sairasta enkä aseta hänen päähänsä omia ajatuksiani. Jos on kauheasti tarvetta päsmäröidä sinun tai minun ajatuksiani, kandee hankkia oma rintasyöpä ja lausua sitten.
Sitä olen miettinyt, kannattaako hyvin vanhat ja monisairaat altistaa esimerkiksi aromataasinestäjille, jos syöpä ei ollut kainalossa, ja on oletettavaa, että elinaikaa ei kauheasti huonon kunnon takia voi olla. Siihen sohvannurkkaan sitä sitten jäykistyy lopullisesti ja kuolee, jos paljon nuoremmat ja terveemmätkin jäykistyvät.
Vaikea sanoa sinulle mitään, mutta sanon: Voimia.
TykkääTykkää
Menopaussimummeli täällä, tai ainakin sytot lopettivat kuukautiset 52-vuotiaana kuin seinään. Totta, on epäoikeudenmukaista, kun nuori sairastuu tappavaan tautiin. Kuten moni muukin asia. Mikä sitten lienee nuoren ja vanhan raja? Olisiko se 45 vuotta? Pelkäsin aikani, se oli ihan hirveää, sitten väsyin pelkäämään. Nyt en ajattele koko asiaa. Tai oikeastaan, ajattelen ja vakuutan itselleni, että syöpäni ei leviä, vaikka se onkin triplanegatiivinen. Se ei vaan leviä. Ja jos leviää, sitten mennään niillä.
Blogivinkki:
https://www.nalie.ca
TykkääTykkää
En usko että tarkkaa ikärajaa voi asettaa. Ajattelen itse, että kaikki joilla on pieniä lapsia tai nuoria huollettavia, ovat siinä mielessä etulyöntiasemassa, että jos jotain lupaavaa kokeellista hoitoa on saatavilla, heillä, mukaanlukien minulla, on etuoikeus siihen lääkkeeseen/hoitoon. Mulla on tässä perusteena mm. se, että jos pienten lasten vanhempien annetaan kuolla, niin kärsijöinä ei ole pelkästään kuoleva henkilö itse, vaan läheisesti lapset ja kenties puoliso.
En tarkoita että lapseton ja yksinelävä ihminen olisi vähempiarvoinen, vaan tarkoitan sitä, että jos voidaan jollain tietyllä lääkkeellä tai hoidolla vähentää absoluuttista kärsimystä, niin vaakakupissa painaa enemmän sen kärsimyksen poistaminen josta hyötyy 2-10 henkilöä, kuin se, josta hyötyy vain yksi henkilö yksinään. Jos siis kärsimyksen määrää voi näin kylmästi laskea yhteen henkilöitten määrän mukaan. Lisänä tässä on sitten se, että pienten lasten vanhempien kuolema koskettaa erityisen traumaattisesti varsinkin lapsia, aikuisella taas on enemmän henkisiä työkaluja selvitä menetyksistä kuin lapsilla. Henkisten menetysten lisäksi voidaan laskea lasten kasvatus ja arjen pyöritys, johon sisältyy henkisen taakan lisäksi kaikki aineellinen/fyysinen rasite.
Kun taas kääntöpuolena ajattelen, että ”riittävän vanha” henkilö joka on jo saanut lapset kasvatettua täysikäisiksi ja huollettavat huollettua, ja on jo saanut paljon sellaista minkä voi elämässä ajatella olevan osa ”täyttä elämää” on ensin vuorossa astua syrjään nuorempien tieltä.
Mutta nämä ovat hyvin filosofisia pohdintoja. Onneksi minun ei tarvitse päättää ketkä ovat etusijalla hoitoihin ja ketkä eivät, koska puolueetonta ja objektiivista mielipidettä minulta on mahdoton saada.
TykkääTykkää
Tottahan tuo on. Nykyisin tosi paljon nuoria pariskuntia, jotka eivät halua tai saa lapsia. Ja henkilökohtaisella tasolla läheisen ihmisen menetyksen aiheuttamaa surua ja kärsimystä on vaikea arvioida, iästä riippumatta. Sen olen syöpiksellä huomannut, että nuoremmille rintasyöpään sairastuneille (noin alle 45v) tarjotaan tiheämpään kuvauksia ja kontrolleja kuin vanhemmille. Itselläni ei triplanega ole oikeuttanut yhteenkään mammo ja verikoe 1/3/5v -peruslinjasta poikkeavaan lisätutkimukseen. Ainoastaan korjausleikkausta ennen tuli kokovartalon CT, koska haluttiin varmistaa, ettei kuolevalle tehdä uutta rintaa. Tosin en ole lisäkuvauksia kaivannutkaan, sillä mielestäni ei kannata oireetonta kuvata, koska jos jotain löytyy, joutuisin heti sytoille. Ja ne taas heikentävät elämänlaatua välittömästi. Lisäksi triplanegaan ei ole vielä tullut käänteentekevää täsmälääkettä, josta pitäisi mahdollisesti nuorempien kanssa kisata.
TykkääTykkää
Kyllä, olet aivan oikeassa. Menetin oman äidin syövälle, mutta ajattelin juurikin niin, että hän oli elänyt hyvän elämän yli 70-vuotiaaksi saakka. Äiti oli minulle rakas, mutta kykenin tämän syöpäkuoleman nielemään koska hän oli myös iäkäs. Hänen kuuluikin mennä. Jos sairastuisin itse levinneeseen syöpään nyt (olen 34-vuotias), totta munassa haluaisin kaikki hoidot itselleni, koska haluaisin opiskella sen maisterin tutkinnon edes loppuun, vaikka sitten gradu julkaistaisiin postuumisti. Ja tuntisin katkeruutta. Olisin helvetin vihainen.
Mutta jos lääkettä olisi vain rajallinen määrä tarjota ja joku pieni lapsi sitä tarvitsisi, antaisin sen kuitenkin tälle pienelle, jolla olisi mahdollisuus vielä pidempään elämään kuin itselläni.
Tsemppiä ja voimia taipaleelle. Anna vain tulla kaiken vitutuksen ulos. ❤
TykkääTykkää