Kontrollikauhu & kateus

En ole kirjoittanut mitään pitkiin aikoihin, koska en ole jaksanut ajatella syöpää. Olen yrittänyt keskittyä opintoihin, joita jatkan nyt tammikuussa ja yritän oikeasti valmistua, saada kirjoitettua opinnäytetyön loppuun, tehtyä viimeiset kurssisuoritukset.

Seuraava CT-kuvaus on parin viikon päästä. 2pv kuvauksesta onkologin vastaanotto ja kuulen tulokset. Kuvissa sitten näkyy, onko nykyinen lääkitys toiminut eli tuleeko hoitovastetta vai ei.

Kontrollikauhun tietää jokainen joka on joutunut tähän samaan paskaläjään. Ei tätä voi kuvailla muille niin, että sen ymmärtäisi.

Voinpahan sitten juhlia 40v synttäreitä oikeen kunnolla! Kaikki vaihtoehdot on hyvä syy juhlaan!

1. Jos CT-kuvan perusteella vaste nykyisistä lääkkeistä on hyvä, ehkä jopa niin loistava, että syöpä on hävinnyt näkyvistä kokonaan
2. Jos CT-kuvan perusteella tilanne on stabiili
3. Jos CT-kuvassa näkyy progressiota, nykyinen estolääkitys lopetetaan ja todennäköisesti joudun taas ottamaan kierroksen sytostaatteja, joten sitä suuremmalla syyllä aion viettää synttäreitä nyt helmikuussa.

Olen taas kipuillut flunssamaisten oireitten kanssa viime päivät. Koska viime vuonna uusiutuminen todettiin samaan aikaan kun olin sairastanut lähes 3kk ajan kammottavaa yskä-nuha-flunssaa, on mahdotonta olla ajattelematta sitä, että mitä jos nytkin nämä samat oireet ovat merkki syövän aktivoitumisesta. On hirvittävän epäreilua, että syöpä voi olla edetessäänkin täysin oireeton tai oireilla niin lievästi, että kaikki vihlaukset, tuntemukset ja väsymys on tasan samaa kuin silloin, kun on melkein tulossa kipeäksi muttei ole ihan varma, onko joku räkänokka aivastanut päin, vai onko kenties nukkunut pari viikkoa huonosti.

2 viikkoa kontrolliin. Viheliäiset, vastenmieliset, riipivät 2 viikkoa.

---

Kateus riivaa edelleen. Olen kateellinen terveille, heidän elämänsä huolettomuudelle, sille arkiselle stressille ja ongelmille, joitten lomassa heidän, teidän, sinun, ei tarvitse miettiä kuinka kauan on elinaikaa jäljellä, tehoavatko lääkkeet, montako vuotta pystyy ja jaksaa kestämään hoitoja ja kuinka nopeasti terveys luisuu siihen lähes väistämättömään tilaan jossa hoidot lopetetaan ja lähetetään kotiin tai saattohoitoon odottamaan kuolemaa.

Tiedän että voin tuurilla elää vuosikausia hyvää elämää, mutta kukaan ei voi luvata mitään. Kukaan ei tiedä milloin mikäkin lääke lakkaa tehoamasta ja joudun siirtymään seuraaviin hoitoihin ja kokeilemaan taas uusia yhdistelmiä, joitten tehoa mitataan vasta jälkikäteen ja odotetaan jännityksellä millä nopeudella syöpä leviää ja nakertaa kehoa pala palalta rikkinäisemmäksi. Kaikessa on sivuoireensa joita on vaan siedettävä. Ei ole vaihtoehtoja. Tai on, jos hyväksyisi kuolevansa vielä nopeammin. Se ei ole vaihtoehto.

Yritän pitää itseäni kasassa koulupäivien ajan. Itkettää aivan liian helposti, varsinkin silloin, kun joku tulee hyvää tarkoittaen kyselemään vointia ja tsemppaamaan. Saan ihasteluja siitä miten olen urhea, sinnikäs, terveen ja hyvinvointisen näköinen. Tiedän että he tarkoittavat hyvää, mutten kestä sitä. Tai kestän, koska puren hammasta ja hengittelen, ja yritän olla itkemättä. En oikein ymmärrä miltä tässä pitäisi näyttää, olettaako ihmiset että teen kuolemaa ja syöpäläinen näyttää jotenkin… Syöpäpotilaalta?

Oikeassa elämässä syöpä ei näy päällepäin. Kun katselet ihmisiä kaduilla, marketeissa, työpaikoilla, ikinä et tiedä kenellä on syöpä. Jos syöpä tai syöpähoidot alkaa näkyä tuntemattomankin silmään, silloin vointi on yleensä todella huono, joko syövän tai hoitojen takia. Hoidot ovat useimmiten se syy jos joku näyttää syöpäpotilaalta, kun sytostaatit tiputtaa karvat ja naama on kortisonista turvoksissa kuin vesi-ilmapallo. Sellainen tyypillinen kuukasvo-turvotus on juurikin kortisonin yleinen sivuoire, vaikka voihan se kuukasvo tulla muistakin syistä. Karvattomuus sitten taas sytostaateista johtuvaa. Suurin osa selviää hoidoista siedettävillä tai pienillä sivuoireilla, peruukit ovat nykyään hyvin aidon näköisiä eikä syöpään läheskään aina kuole, eikä useimmiten kovin nopeasti.

Elokuvissa syöpä on dramaattinen tappaja. Naama harmaana ja vartalo täysin karvattomana kyykistellään pää pytyssä ja purjotaan tauotta, näyttelijät jotka esittävät syöpäpotilaita ovat langanlaihoja ja pukeutuvat rokahtavasti mustiin (varsinkin nuoret), silmänaluset sinisiksi meikattuna. Sitten maataan eteerisen kauniina sairaalapedissä, pääty hiukan nostettuna ylemmäs jotta kasvot näkyy kameraan ja nenässä happiviiksien(?) virkaa toimittava letku. Pettymykseksi voin todeta että harvakseltaan se todellisuudessa niin menee, eikä nenään useinkaan tungeta letkua. Sitäpaitsi, käsiin tuikattujen kanyylien määrä on TV:ssä ja elokuvissa aivan yläkanttiin! Jos joku sairastaa pitempään tai tiedetään että hoitoja tulee pitkään, laskimoportti on hyvin yleinen. Tiputuksista iso osa hoidetaan portin kautta ja kädet säästyy pistämiseltä. Laskimoportti ei ole syöpähoitojen yksinoikeus, vaan kaikki paljon tiputuksia vaativat hoidot helpottuu laskimoportilla.

---

Olen kateellinen terveille ja niille joiden syöpä on hoidettu eikä se ole uusiutunut. Olen niin kateellinen että monesti toivon, että tämä syöpä olisi tullut jollekin toiselle, tai olisin edes säästynyt uusiutumiselta. Toivon, että joku muu voisi ottaa tämän syövän ja minä saisin jonkin aikaa taukoa, voitaisiin sitten vaihdella vuoroja vaikka vuoden tai parin välein, kumpi kantaa syöpää sen aikaa kehossaan kun toinen saa elää normaalia, huoletonta elämää.

En edes pode huonoa omatuntoa siitä että toivon tämän syövän jatkuvasti, vähintään kerran päivässä, jollekin toiselle. En koe hetkeäkään ansainneeni tätä syöpää. Eihän ne muutkaan ole syöpää ansainneet, mutta sitä useammin mietin että tämä syöpä olisi voinut iskeä kehen tahansa muuhun. Minä en ansainnut syöpää, ne toiset eivät ansaitse syöpää, kukaan ei ansaitse syöpää, joten kaikki ovat yhtä todennäköisiä kohteita, samalla lähtöviivalla, saamaan syövän.

Paitsi Hitler. Hitler olisi ansainnut syövän.

Itseasiassa yksi ryhmä ansaitsee syövän useammin kuin muut: tupakoitsijat. Eihän kukaan varmaankaan polta tupakkaa miettien tietoisesti ”Minäpä hankin itselleni nyt syövän! Imen vielä kovempaa tätä spaaderoa tässä, käärin kostoksi koko pussillisen sätkiä ja vedän nekin! Ihanaa, tulispa syöpä pian!” Silti, on yleisesti tiedossa että tupakointi nostaa syöpäriskiä reilusti. Vähintään joka toinen tupakoitsija saa jossain vaiheessa elämäänsä syövän, jotkut useamman kuin yhden.

En ole koskaan polttanut tupakkaa ja sekin on yksi syy miksi olen erityisen kateellinen tupakoiville jotka eivät sairasta syöpää. Jos pitäisi valita syövälle otollisia kohteita ja arvottaa ihmisiä, niin valitsisin tupakoivan ennen muita.

Kaikista epäreiluimpia syöpiä ovat kyllä lasten syövät. Jos olisin uskova, ensimmäisiä ristiriitoja jumaluskon ja syövän suhteen on mielestäni se, että kuinka pystyy hyväksymään tietoisen, rakastavan ja hyväntahtoisen jumaluuden joka on kaikkivoipa, ja silti antaa lasten kuolla kivuliaisiin, nopeasti eteneviin, parantumattomiin syöpiin? Onneksi minun ei tarvitse sovittaa tätä ristiriitaa maailmankuvaani. Tällainen jumaluus ei ole rakastava, hyväntahtoinen eikä kaikkivoipa. Ateismi on paljon helpompaa kun maailma muodostuu konkreettisista, reaalisista asioista eikä taikapölystä.

Ymmärrän paremmin niitä jotka uskovat jumaluuteen joka ei ole pyyteettömästi rakastava eikä hyväntahtoinen. Julma/raaka ja pahantahtoinen jumaluus on helpompi ymmärtää tässä todellisuudessa.

Oispa viinaa. Haluaisin vetää kännit, harmi kun en juo alkoholia yhtä satunnaista viinilasillista enempää.

Voisinpa vaan kääriytyä peittoburritoon, nukkua 2 viikkoa ja herätä seuraavan kontrollin koittaessa.