Tänä aamuna sain nauttia jälleen Zoladex-kapseliruiskusta. Neljäs pistos, jos nyt oikein laskin, eli vajaa vuosi jo takana tätä lääkitystä. Alkuperäinen resepti on kirjoitettu ”Vähintään vuodeksi, tarvittaessa pitempään.”

En koe saaneeni mitään liian pahoja negatiivisia sivuvaikutuksia. Hikoilua, toki, mutta sitä tulisi pelkällä Tamofen-kuurillakin. En pysty sanomaan mitkä sivuoireista ovat Zoladexista ja mitkä Tamofenista, joten aika sama se minulle kuinka pitkään tätä lääkitystä jatketaan kun ei näistä vaihdevuosioireista pääse kokonaan eroon kuitenkaan. Niin kauan kun Zoladex voi estää syövän uusiutumisen, niin otan pistokset erittäin mielelläni.

Erityisen hienoa oli se, että tämänkertainen pistos ei sattunut läheskään yhtä paljon kuin kaikki edelliset. Pistoskohta on aavistuksen ylempänä, navan korkeudella, kun aikaisemmat pistokset on laitettu navan alapuolelle, alavatsaan. Sanoin hoitajalle että pistäminen on jostain syystä sattunut aivan saatanasti joka kerta, niin hän arveli että raskausarvilla saattaa olla osuutta asiaan, sillä arpikudos on sitkeämpää (vaikka raskausarvet näyttävätkin löysemmiltä ja vetelämmiltä kuin ehjä iho…) niin siitä huolimatta arpikudokseen paksun neulan tunkeminen on usein työläämpää. Navan korkeudella ja navasta ylöspäin minulla ei ole raskausarpia ja pistäminen meni oikein nätisti, pieni tuikkaus vain kun neulan kärki lävisti ihon.

Muistin kysyä uimisesta, olen lähdössä mökille viikonlopuksi ja jäin miettimään voinko uida ja saunoa normaalisti ilman infektioriskiä nyt kun vatsanahkaa on reijitelty. Kuulemma voin, koska pistoskohdan pitäisi umpeutua tarpeeksi jo vuorokaudessa.

Tänään kävi se mitä olen miettinyt siitä asti kun aloitin työt: Lähdin töihin ilman tissiä. Muistin koko proteesin vasta puolimatkassa, joten ei kun käännös takaisin ja sateessa pyöräilyä kotiin hakemaan mätisäkkiä. Onneksi työmatka on mukavan lyhyt nykyään!