IL: Kathy Bates & tupla-mastektomia

En muistanutkaan että näyttelijä Kathy Batesille on tehty bilateraalinen mastektomia, eli molemmat rinnat poistettu kokonaan, ilman rekonstruktiota.

Ilta-Sanomat 12.7.2017: Tuplamastektomian kokenut veteraaninäyttelijä Kathy Bates käyttää proteeseja vain rooleissaan: ”Miksi teeskentelisin, että minulla on rinnat?”

– Olen liittynyt niin sanotusti lattarintaisten naisten joukkoon. Minulla ei enää ole rintoja, joten miksi teeskentelisin toisin? Sellaisella ei ole mitään merkitystä, näyttelijä Kathy Bates kertoo haastattelussaan.

Daily Mailin siteeraamaPiina-elokuvan myötä tunnetuksi tullut näyttelijä myös huomauttaa, kuinka hänelle merkitsee enemmän se, että hän on ollut onnekas ja selviytynyt.

Tämän kaltainen hyväksyvä asenne ei kuitenkaan ole syntynyt itsestään. Näyttelijä on kertonut, kuinka rintasyöpään sairastuminen oli hänelle kova paikka, sillä se tapahtui samanaikaisesti muiden vastoinkäymisten kanssa.

– Harry’s Law -televisio-ohjelma lopetettiin, koska sen yleisö oli ”liian vanhaa”, ja heti sen jälkeen sain kuulla huonoja uutisia rinnoistani. Tunsin itseni vanhaksi ja epähalutuksi, Bates kertoo Copingille antamassaan haastattelussa.

Vaikka tieto syövästä olikin järkytys, Bates oli oitis valmis tekemään suuria päätöksiä.

– Kun onkologi kertoi, että minulla on rintasyöpä, en hukannut sekuntiakaan. Sanoin heti, että haluan poistaa molemmat rintani.

Äitinsä ja siskontyttärensä rintasyöpäkamppailuja sivusta seurannut Bates teki lopullisen päätöksensä vaistonsa varassa sen jälkeen, kun oli perehtynyt erilaisiin vaihtoehtoihin. Muun muassa huoli siitä, että syöpä uusiutuisi toisessa rinnassa, johti siihen, että näyttelijä valitsi tuplamastektomian. […]


Sivuhuomautuksena, jos samalla henkilöllä on sekä rinta- että munasarja- tai kohtusyöpä, tai jos sairastuneen lähisuvussa esiintyy rinta- tai kohtusyöpää, tai munasarjasyöpää, niin se viittaa korkean riskin periytyvään geenivirheeseen. En tiedä onko Batesille tehty geenikartoitusta, en pikaisella googlauksella löytänyt tietoa.

Mainokset

Aprillia, aprillia!

En tykkää aprillipiloista. Lakkasin tykkäämästä aika monista yllätyksistä syöpädiagnoosin myötä.

Tykkään edelleen yllätyslahjoista ja kivoista asioista, jopa lyhyellä varoitusajalla tulevat vieraatkin ovat useimmiten kivoja, mutta inhovihaan ”yllätyksiä” jotka ahdistaa, laittavat minut hankalaan tai painostavaan tilanteeseen, tai aiheuttavat jollain tavalla suoritumispaineita tai mielipahaa. Negatiiviset uutisetkin kuuluvat tähän kategoriaan.

Esimerkiksi:
”Mulla onkin syöpä levinnyt, se on nyt maksassa ja keuhkoissa. Syöpähoidot alkavat pian uudestaan, mutta en enää parane tästä ja todennäköisesti kuolen nuorena. Ha. Ha.”

Lue loppuun

Pukeutuminen: Uima-asut

Uimahousut ilman yläosaa, elikkäs topless, kummittelee takaraivossa. Odottelen kärsimättömänä milloin leikkaushaava olisi täysin umpeutunut, jotta voisin edes harkita uimahalliin menoa.

Sillä välin metsästelen uimapukua tai jonkinlaista kivannäköistä uima-asua. Yksi vaihtoehto olisi Blackmilk jolta löytyy mekoista ja leggingseistä uikkareihin, joten valikoima on laajahko. En vielä tiedä viitsinkö esiintyä pelkissä uimahousuissa, sillä vatsakumpu sektioarpineen on vähän epäesteettinen ja haluaisin sen piiloon, en niinkään ajattele piilottavani rintojen puutetta.

Iskin silmäni tähän luurankouikkariin, joten taidanpa siirtyä täyttelemään lottokuponkia jotta olisi varaa tilata tuolta jotain:

BlackRibs-Steph-Swim-2-WEB_1024x1024 BlackRibs-Steph-Swim-5-WEB_1024x1024

Entisissä uikkareissani on lähes kaikissa jonkinlaiset kupit tai muotoleikkaukset rinnuksen kohdalla, eikä se nyt enää istu mitenkään nätisti. Tuossakin luurankouikkarissa on epäilyttävän avonainen kaula-aukko, joten liekö sekään peittäisi arvet.

Voi olla että joudun suosiolla tyytymään johonkin kilpauimareitten korkeakaulaiseen malliin jos haluan arvet piiloon vielä tässä vaiheessa kun ne kypsyvät ja toivon mukaan vaalenevat ajan kanssa, eivätkä ole vielä kovin esteettiset.

Hyvää uutta vuotta!

Enpä olisi uskonut että tämäkin päivä koittaa, nimittäin toistaiseksi terveenä (kunnes toisin todistetaan) ja elossa. Syntymäpäiväkin lähestyy helmikuussa. Diagnoosin alkuaikoina oli aivan kauhea ajatus miettiä olisinko edes elossa vuoden päästä tai 36-vuotiaana, mutta nyt odotan syntymäpäivääni ja vanhenemista hyvillä mielin, helpottuneena.

49f1e75e119b80f3027e0847e2a303b5

En siis kuulunut niihin epäonnisiin prosentteihin jotka eivät selviä rintasyövästä ensimmäistäkään vuotta diagnoosin jälkeen. Vuosikontrollini oli ja meni, mutta tämä uusi vuosi on myös eräänlainen virstanpylväs:

Viimeinen sytostaatti-tiputukseni oli uuden vuoden 2015 jälkeen, eli noin vuosi sitten.


Uusi vuosi 2016 tuo toivon mukaan paljon positiivisia muutoksia, mutta niistä lisää myöhemmin.  Lue loppuun

Miten pukeutua ilman rintoja? Osa 1

Nyt kun kuppikoko on vaihtunut 95-100 E-F hinkeistä olemattomaan, olen yrittänyt suunnitella garderobia uusiksi. Ennen toista leikkausta hihkuin onnesta kun mietin miten helppoa pukeutuminen tulisi olemaan (verrattuna entiseen) mutta onhan tässä miettimistä.

Enkä sano että kaikista helpoin projekti olisi sekään, että iso osa nykyisistä vaatteistani ei yksinkertaisesti enää istu, koska niissä on litratolkulla tyhjää, pussittavaa kangasta siinä missä hinkit olivat.

Ymmärrän kyllä miksi jotkut valitsevat tuplaproteesit. Pukeutuminen stereotyyppisesti naisten vaatteisiin olisi helpompaa jos rintakehällä olisi jotain joka täyttäisi vaatteissa olevat muotolaskokset.

Minulle yksi isoimmista syistä haluta molempien rintojen poistoa oli juurikin se proteesista eroon pääseminen. En koskaan sopeutunut kunnolla sen kumisäkin kanssa elämiseen ja olen tyytyväinen että se hiostava riippakivi ei ole enää riesanani. En todellakaan halua tuplaproteeseja, vaikka sainkin jo postissa maksarin joten voisin halutessani hakea ne ilmaiseksi. Vaan kun ei huvita.

2d58547068874b27663a0e18bca359f3
Erilaisia muotinäytös- ja mallikuvia on helppo katsoa inspiraatiokuvina kun etsii vaatteita rinnattomana. Malleilla kun ei useinkaan rintoja ole, sillä suurin osa malleista on hyvin hoikkia, pitkiä ja rinnattomia. Itsehän en tosin ole hoikka, enkä järjettömän pitkä, vaan 170 sentilläni juuri nipin napin yli keskimitan.

Aika ihana muutos viime vuosina on ollut sekin, että eri vaatefirmat ovat alkaneet palkata erikokoisia ja erinäköisiä malleja, niin että kuvastoissa näkee pyöreitä, pitkiä, lyhyitä, tummia, vaaleita, rinnattomia, runsasmuotoisia, tatuoituja, lävistettyjä, kaikenlaisia malleja. Hyvä niin! Ihmiset kun tuppaavat olemaan hyvin erilaisia eikä kaikki tykkää samoista asioista. Jokaiselle jotakin, ja mitä moninaisempia roolimalleja nuoret näkevät, toivon mukaan sitä vähemmän tulee ulkonäköpaineita.

Tästä eteenpäin postaus koostuu lähinnä internetin syövereistä varastetuista kuvista, joten loput linkin takana.  Lue loppuun

Elämä ilman rintoja

”Rinnoilla on suuri merkitys naisen seksuaalisessa viehättävyydessä –sekä naisen, mutta erityisesti miehen silmin katsottuna.”

Tällaista tekstiä sain lukea mm. erään ”viittä vaille valmiin” seksuaaliterapeutin kirjoittamana. Sivuiltaan poimin pätevyydestä mm. seuraavaa: psykologi, psykoterapeutti, dosentti ja ”viittä vaille valmis seksuaalineuvoja”.

Fiilikseni tänään:

the-queen-fucks-on-all-of-you-nations_o_574815

Tästä tulee pitkä sepustus, joten loput löytyy linkin takaa.  Lue loppuun

Alle viikko rintaleikkaukseen!

Ensi maanantaina H-hetki klo 07:00. Sairaalan 5-tähden hotellipalvelut alkavat ensin check-in tiskillä ja siitä minut sitten ohjataan kirurgiselle osastolle, tai itseasiassa ensin preoperatiiviselle osastolle vaihtamaan omat vaatteet upeaan sairaalakaapuun, reisitaipeisiin asti vedettäviin tukisukkiin ja tyylikkäisiin, lähes kainaloihin asti ulottuviin mummokalsareihin.

En muista kirurgini nimeä, mutta sen verran muistan ettei ole sama kuin edellisellä kerralla. Tällä kertaa minut operoi mies, mutta rintakirurgiassa kokenut ja varsin päteväksi väitetty. Eihän mastektomia onneksi ole kovin vaativa leikkaus, rekonstruktio olisi paljon haastavampi, joten en epäile etteikö kirurgin taidot riittäisi.


En ole jännittänyt tätä jäljellejääneen rinnan poistoa oikeastaan yhtään. Joskus minun on vaikea edes muistaa että nyt se tapahtuu. Paljon enemmän mielessä pyörii se, että samassa leikkauksessa jo leikatulta puolelta tyhjennetään seroomanestetasku. Mietityttää, tuleeko siitä siisti, saako kirurgi poistettua kaiken kapseloituneen kudoksen, miten nestettä kerääntyy leikkauksen jälkeen, tuleeko nestetasku uudestaan, miten pitkään joudun pitämään dreenejä, kuinka monta kertaa joudun mennä punktoitavaksi nesteen takia…

Voin aivan vilpittömästi sanoa, että rinnan kokopoisto on oikeasti helppo leikkaus. Välillä sitä kuulee rintasyöpäporukoissa epävarmoja pelonsekaisia kyselyitä niitten suusta joilla leikkaus on vielä edessä ja rintasyöpää kokemattomien kauhisteluja siitä, miten hirveää rinnan menetys on varmasti ollut.

Höpö höpö! Ei ole kauheaa! Helpoimpia asioita koko paskaruljanssissa se, kun syöpätissi lähtee! Siis lähti.

Tai ainakin fyysisesti.  Lue loppuun