Yleinen

Syöpärintamalta ei mitään uutta.

Kopioin tähän lokakuisen leikkauksen epikriisistä pätkän:

35-vuotias nainen, jolla 8/14 vasemman rinnan mastektomia ja kainaloevakuaatio duktaalisen gradus 3 syövän vuoksi. Saanut sytostaatti- ja sädehoidot, nyt Zoladex ja Tamofen menossa. Ollut seroomaongelmaa vasemmalla ja sen korjaustoimenpide sekä oikean rinnan ablaatio 19.10.2015.

Leikkauksesta (tästä toisesta) nyt siis jo n. 8 viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Tällä kertaa kaikki on ollut helpompaa monestakin syystä. Tietysti yksi syy on se, että leikkaukseen lähdettiin sillä olettamalla ettei syöpää enää ole. Toinen syy on se, että kaikki oli jo tuttua. Tiesin miten sairaalassa asiat etenee, mitä leikkauksesta on odotettavissa, minkälaista toipuminen on… Ja kaiken lisäksi osasin uumoilla että oikean rinnan poisto eli ablaatio olisi helpompi kuin vasen viime vuonna, sillä kainalon imusolmukkeita ei tarvinnut poistaa. Kolmas syy se, että en pelkää enää syöpää niin paljoa. En juuri ollenkaan. Puhtain tuloksin eteenpäin puskiessa on helppo hymyillä.

Lisää lainauksia ja sairaalakertomuksia linkin takana.  Jatka lukemista ”Syöpärintamalta ei mitään uutta.”

Yleinen

”Antibioottiresistentti stafylokokki”

Sanat joita ei haluaisi kuulla lääkäreitten aamukierroksella:

”Antibioottiresistentti stafylokokki”

Täällähän minä, edelleen sairaalassa. Kuume on aisoissa, laskee normaalilukemiin aina kun suoneen tuikataan antibiootti ja saan särkylääkkeet heitettyä naamariin. Keho siis reagoi jollain tavalla positiivisesti lääkitykseen. Onneksi en ole poistumiskiellossa, joten olen päässyt käymään kotona antibioottiannosten välissä. Niin pahasta infektiosta ei siis ole kyse että olisin joutunut eristykseen tai infektio-osastolle, sillä sieltä ei turhaan rampata ulkona kantamassa uusia basiliskoja sisään. Jatka lukemista ””Antibioottiresistentti stafylokokki””

Vauva · Yleinen

Sairaalassa tylsää joten päivitänpä vähän blogia!

Enää en ihmety kun odotushuoneissa on näitä 7 vuotta vanhoja akkainlehtiä, mutta kyllä ne jaksaa yllättää paskuudellaan!


Asiaan löyhästi liittyen, yksi lempparisivustoistani on Pervocracy jolla on tapana blogata epäsäännöllisen säännöllisesti Cosmopolitanista kieli poskessa mutta ihanan osuvasti.

Tästä linkistä pääset klikkaamaan suoraan Pervocracyn Cosmocking-postauksiin:
http://pervocracy.blogspot.fi/search/label/cosmocking


Tuohtumukseni johtuu tällä kertaa tästä, aivan uskomattoman pöljästä Anna-lehden lööpistä. En nyt aio välittää siitä että tuo kys. lehti oli vuodelta 2011:

2015-10-30 13.54.57

”Saavatko äiti ja isä LOMAILLA ILMAN LAPSIA?”

Välittömästi mieleeni tuli monta paljon parempaa kysymystä:

”Saavatko äiti ja isä käydä rauhassa paskalla ilman lasta?”

No ei todellakaan saa. Vessanoven on oltava aina sepposen selällään auki, sillä jos erehdyt toivomaan sekunninkin omaa rauhaa ja laitat oven kiinni, niin se perkuleen rääpäle rääkyy siellä oven takana hirveintä lapsentappoitkuaan ja kuulostaa siltä että saattaa menettää tajunsa sekunnilla millä hyvänsä. Parempi vaan suosiolla avata se ovi tai pitää se koko ajan auki.

Kun tuohon sosiaaliseen vessassakäyntiin tottuu, on joskus hankalaa muistaa laittaa vessanovi kiinni kun on vieraita.

Vanhemman pitää nyt vaan ymmärtää että napanuora ei katkea ainakaan ensimmäiseen 20 vuoteen. Ei lomia, ei sekuntiakaan omaa aikaa, eikä kiinniolevia vessanovia. Vessojen ovet voisi oikeastaan nostaa kokonaan pois, niitä ei nimittäin tulla tarvitsemaan ennenkuin lapsi menee kouluun, jos silloinkaan.


Toisaalta, helppohan se on mun pitää tuollaista otsikointia jonkun kylähullun vajakin horinoina. Meillä on lapselle tuttuja ja turvallisia hoitajia joitten kanssa homma toimii ja lapsi pärjää todella hyvin. Tilanne voisi olla toinen, jos lapselle ei olisi ketään perheen ulkopuolista hoitajaa, eli vanhempien oman lomamatkan ajaksi lapsi pitäisi pistää jonnekin sukulaisen tai muun tuttavan hoteisiin, jonnekin sellaiseen paikkaan joka ei olisi lapselle entuudestaan kovinkaan tuttu. Tuskin ne perhepäivähoitajatkaan ottaisivat lasta ympärivuorokautisesti viikoksi tai kahdeksi.

Mutta joo. Siis ensireaktio tuosta oli ehtaa paskaa.

Itsehän en usko pätkän vertaa näihin muoti-ilmiöihin kuten kiintymysvanhemmuuteen tai perhepetiin. Tai ehkä uskonkin, osittain, kaikessa on ne hyvät ja huonot puolet. En vaan usko sekuntiakaan että yksi ja sama ratkaisu toimii kaikissa perheissä. Toiselle toista, kolmannelle kolmatta, jne.

Tai jos joku nyt tulisi väittämään että kyllä meilläkin lapsi olisi pitänyt ottaa perhepetiin, niin olisin kutsunut mielelläni kotikäynnille demonstroimaan, että miten se nukkuminen perhepedissä onnistuu ensin sylivauvan ja yhden dreenin kanssa ja tikkejä puoli rintakehää täynnä, vatsassa metalliniittejä navasta häpykukkulalle sektion jäljiltä, tai nyt viimeisimmän leikkauksen jäljiltä 2 dreeniä ja taas tikkivetoketju kainalosta kainaloon, sängyssä erittäin vauhdikas ja akrobaattinen yli vuoden ikäinen nassikka. Ja puoliso joka herää pienimpäänkin höyhenen putoamiseen.

Ehkäpä, jos olisin imettänyt, olisimme keksineet jonkun muun järjestelyn. Olin raskausaikana kuullut paljon hyviä kokemuksia siitä, miten äitiyslaatikolle voi nikkaroida sivuvaunun, jotta laatikon saa asetettua aivan sängyn viereen yöllisiä imetyksiä silmälläpitäen. Ei ollenkaan huono ajatus!


Vastaus alkuperäiseen kysymykseen ”Saavatko äiti ja isä LOMAILLA ILMAN LAPSIA?”

En tiedä. En ole pystynyt lukemaan vielä niin pitkälle kun en vitutukseltani ole kyennyt. Vanhojen akkainlehtien lukeminen on tullut täällä hirvittävän kalliiksi, sillä tämänkin takia jouduin käymään sairaalan kahviossa ostamassa jäätelön ja suklaata, ja niihin meni yli 12 euroa. Melkein 13 euroa! Sillä rahalla olisin voinut ostaa monta uutta lehteä, mutta kun tarjolla oli niin sysimustaa syväläisen paskaa (lue: lisää akkainlehtiä) niin silmissä melkein musteni kun lähestyin kahvion kassaa. Maksoin suklaani hyvin nopeasti ja palasin omalle paikalleni osastolle.


P.S. Dreeniä tai katetrointia ei sitten tehtykään, radiologin mielestä ei ollut mitään järkeä. Nestettä näkyi ultratessa niin vähän että radiologi punkteerasi samantien molemmat puolet ja lähetti takaisin osastolle.

Sairaalassaolo kuitenkin jatkuu, iv-antibiootti menee edelleen 3krt/vrk. Tosin tänään pääsen iltalomille kotiin, jee! Hoitaja muistutteli ettei ole muuta haittaa kuin se, etten saa myöhästyä seuraavasta antibioottitipasta, eli käynnit kotona tai muualla on suoritettava siten, että ab-tiputuksen välissä on tuo 8h, ei enempää.

Yleinen

Neitsytmatka infektion maailmaan

No nyt se sitten osui minunkin kohdalleni, tulehdus.

Eilen lähdin päivystykseen ja monien tuntien piikityksen, tutkimusten ja arpomisen jälkeen lääkäri ilmoitti että otetaan minutkin sisään osastolle. Täällä sitä nyt sitten ollaan, ainakin koko viikonloppu.


Olin sinnitellyt koulussa aika ahkerasti, lähes joka päivä. Tunsin jaksavani ihan hyvin, tosin klo 8 aamutunnit skippasin huoletta päivittäin ja koitin nukkua vähän pitempään. Olen heräillyt yöllä useita kertoja leikkauksesta lähtien, joko kuumien ja kylmien aaltojen takia tai sitten kipujen ja arven kiristelyn. Keskellä päivää ja iltapäivästä olen ollut tunneilla sinnikkäästi.

Olo kuitenkin huononi yllättäen eilen torstaina. Päässä jyskytti, naamaa kuumotti, enkä pystynyt keskittymään ollenkaan. Heti kotiin päästyäni sain juuri ja juuri ruokittua lapsen, vaihdettua vaipat ja laitettua meidät molemmat päiväunille.

Jokaista lihasta särki niinkuin joku olisi käynyt salaa yöllä pieksemässä minut päästä varpaisiin pesismailalla.  Jatka lukemista ”Neitsytmatka infektion maailmaan”

Yleinen

Punkteeraukset & kivun kokemus

Dreenien poiston jälkeen olen päässyt nauttimaan punkteerauksesta, taas. Jotenkin koko rumba tuntuu paljon helpommalta kuin viime vuonna, kun odotukset ovat realistiset tai ehkäpä jopa pessimistiset. Jos tällä kertaa säästyn alle 5 punkteerauksella niin se tuntuu jo aika hienolta!


Lauantai 24.10.2015, sairaalan päivystys: Vasemman dreenin poisto, letkussa ja dreenissä pelkkää ilmaa. Tästä alkaen vasemman arven yksi tikki alkoi tihkuttaa.

Maanantai 26.10.2015, aamupäivä: Oikea dreeni on haukannut ilmaa jo edellisenä päivänä. Oman terveyskeskuksen kaikki ajat varattu ainakin kaksi päivää eteenpäin, ohjasivat taas sairaalan päivystykseen. Päivystyksessä dreeni poistettiin ja todettiin tukkeutuneeksi. Dreenin aukosta saatiin kuitenkin paineltua nesteet pois oikealta puolelta. Päivystävä lääkäri päätti ettei halua punktoida vasenta puolta vielä tässä vaiheessa, nestettä oli kertynyt sen verran vähän ettei hän halunnut alkaa tuikkimaan ruiskulla infektioriskien vuoksi, vaikka sanoin ettei minulla haavat tulehdu oikeastaan koskaan ja minun puolestani voisi vähän tuikatakin, kun nestettä kuitenkin oli silminnähden jonkin verran. En saanut ylipuhuttua.

Maanantai-illasta alkaen vasen puoli on vuotanut sen verran että olen saanut itse paineltua nesteet ulos. Hiukan ällöä, mutta helpottaa oloa niin paljon etten välitä.

Keskiviikko 28.10.2015, tänään: Puolison hakiessa minua koululta, pyysin häntä viemään minut suoraan päivystykseen. Oikean puolen nestekertymä oli niin kireä ja pinkeä etten enää kestänyt, vaan halusin että se punkteerataan hinnalla millä hyvänsä. Olin syönyt koululla klo 11:30 ja juonut kahvia klo 15, mutta kyllä teki heikkoa istua päivystyksessä ja lukea niitä 7 vuotta vanhoja akkainlehtiä, kun sain ruokaa ja juotavaa seuraavan kerran vasta äsken kotiintultua, klo 21:30.

Oikealta puolelta punkteerattiin aivan naurettavan paljon nestettä. Ensimmäisestä pistoksesta ei tihkunut mitään, mutta toinen kohta johon lääkäri tuikkasi, alkoi valuttaa nestettä samantien. Kuudennen ruiskullisen jälkeen sekosin laskuissa.

Torstai 29.10.2015, huomenna: Rintahoitajan/haavahoitajan vastaanotto. En ole perunut aikaa dreenien poistoista ja punkteerauksista huolimatta, sillä tuon haavahoitajan olisi tarkoitus käydä kanssani läpi mitä tapahtuu jatkossa, ja viedä eteenpäin jos minulla mahdollisesti on jotain kysyttävää kirurgeille tai onkologeille. Patologin lausunto ei kuulemma ehdi  valmistua huomiseksi, mutta eipä tuosta poistetusta rinnasta odotettukaan mitään syöpälöydöstä.

Olishan se aikamoista jos salama iskisi samaan kohtaan kahdesti, ja vieläpä ihan paska salama jos nyt löytyisi uutta syöpää. Tai vanhan uusiutuma. Parempi vaan että leikkasivat toisenkin rinnan pois! Ähäkutti siitäs sait paskasyöpä!

Jatka lukemista ”Punkteeraukset & kivun kokemus”

Kontrollit · Yleinen

Kontrollit: Magneettikuvauksesta puhtain paperein!

Olipa iloinen yllätys kun puhelu magneettikuvauksen tuloksista tuli jo ennen varsinaista soittoaikaa! Radiologi aloitti puhelun kertomalla samantien ettei kuvissa ole löytynyt mitään syöpään viittaavaakaan, ei yhtikäs mitään mikä antaisi olettaa syövän uusiutuneen.

Toki aikaa on kulunut hoidoista vasta hyvin vähän ja kontrolleja on edessä vielä vuosia, mutta ainahan nuo hyvät uutiset lämmittää.

Jatka lukemista ”Kontrollit: Magneettikuvauksesta puhtain paperein!”

Tutkimukset · Yleinen

Kirurgilta tyhjä arpa

Tänään oli kirurgin tapaaminen josta mainitsinkin aikaisemmin. En tavannut sittenkään minua leikannutta kirurgian johtavaa ylilääkäriä, vaan jonkun toisen kirurgin.

Suoraan sanottuna, niin turha reissu kuin olla ja voi. Tämä kys. kirurgi oli hiljainen ja mutiseva, eikä keskustelu edennyt juuri mitenkään, ellen minä esittänyt kysymyksiä ja ideoita. Ei hän vastannut juuri mihinkään kunnolla, mutisi ja hymisi vain. Tuntui kuin olisin yrittänyt kiskoa pihdeillä yhtään mitään infoa hänestä. Asiakaspalvelutaidot täysin nolla.

Jatka lukemista ”Kirurgilta tyhjä arpa”

Yleinen

Neljäs seroomapunktio & imusolmukemetastaasit.

Nesteen kertyminen haavaonteloon on selvästi helpottanut, en joutunut käymään punktoitavana kahden päivän päästä edellisestä kuten aikaisemmilla kerroilla, vaan pärjäsin jopa kolme päivää. Nesteen määrä oli myös huomattavasti vähentynyt, maljan pohjalle ei kertynyt kuin pieni liru. Määrällisesti minun ei olisi tarvinnut käydä punktoitavana, mutta vähäkin nestemäärä painaa kainalossa hermoja ja saan nesteturvouksesta entistä pahempia hermokipuja käsivarteen (niitten normaalien hermokipujen lisäksi) sekä tunteen kuin minulla olisi makkara kainalossa.

Haavani siisteys sai kehuja ja sain varmistuksen että näin hyvin ja kuivaksi umpeutunutta haavaa uskaltaa kyllä rasvailla ja öljytä. Perusvoiteet sekä ihonhoitoöljyt siis kehiin, vaikka ihon suhteen en ole huomannut mitään kiristystä vaan kaikki kireyden tunteet ovat alemmissa kudoksissa, mm. rintalihaksessa josta jouduttiin leikkaamaan kapea suikale pois jotta kasvaimeen saatiin riittävä marginaali. En tiedä miten huono tilanne olisi jos kasvain olisi ollut kiinni rintalihaksessa, pahimmassa tapauksessa sitä ei olisi voitu leikata puhtaasti tai ties miten iso osa rintalihasta jouduttu poistamaan puhtaan marginaalin aikaansaamiseksi.

Jo autossa menomatkalla tuli radiosta ensimmäisenä kappaleena Laura Närhi: Annan sut pois. Kaunis kappale, mutta varsinkin tässä tilanteessa täysin itketysmateriaalia, ja nieleskelinkin itkua lähes koko matkan vaikka nappasinkin radion pois päältä jo biisin alkupuolella. Olen kuullut tuon kappaleen niin monta kertaa että sehän jäi tietysti soimaan päässä ja ehtiessäni sairaalan parkkihalliin, vollotinkin jo kyynelet poskilla. En pystynyt ajattelemaan muutakuin sitä, että tämä olisi kaunis kappale omiin hautajaisiini.

Kävelin odotusaulaan aurinkolasit päässä kuin paparazzeja pakeneva julkkis, hiljaa nieleskellen niitten takana ja naama punakirjavana itkemisestä. Kun hoitohuoneessa hoitaja kysyi miten mulla ja perheellä menee, niin tulvaportit aukesivat ja nikotellen itkin hänen olkaansa vasten ja sopersin, että levinneisyystutkimukset rassaa enkä kestä ajatusta siitä että syöpäni olisi ehtinyt leviämään, ja miten voisin sopeutua ajatukseen että elinaikaa on jäljellä 1-5 vuoteen, maksimissaan. Saatiin kuitenkin punktio tehtyä kunnialla ja hoitaja tarjosi psykologista apua, jonka otin vihdoin vastaan tässä vaiheessa. Aikaisemmin olin sanonut etten ainakaan toistaiseksi tarvitse keskusteluapua tai terapiaa, että puolison kanssa ollaan kahdestaan pärjätty enkä ole tuntenut oloani vielä niin hyväksi että olisin pystynyt puhumaan kenenkään ulkopuolisen kanssa. Nyt tuntui kuitenkin siltä että terapia olisi ajankohtaista ja tulisi todellakin tarpeeseen.

Käynnin loppupuolella hoitaja luki koneelta tiedoistani patologin tuloksia ja normaalisti minun olisi pitänyt jaksaa odotella 22.9.2014 asti vastaanotolle kuullakseni niistä lääkäriltä ja asiantuntijatiimiltä muitten syöpääni koskevien asioitten ja hoitosuunnitelman ohessa, mutta onnekseni hoitaja kertoi edes sen verran mitä imusolmukkeistani oli patologi tähän mennessä löytänyt:

  • Vartijaimusolmukkeita löytynyt leikkauksen yhteydessä 4, joista 2:ssa metastaaseja (eli syöpäsolulöydöksiä).
  • ”Kainalon evakuaatiokudoksesta löydetty yhteensä 14 imusolmuketta, joissa 0 metastaasia.”

Kainalon evakuaatio siis tehtiin jo rintaleikkauksen yhteydessä vartijaimusolmukkeitten pikatestin perusteella. Äärimmäisen iso helpotus oli tieto siitä, että kainalon imusolmukkeista ei ollut löytynyt ainuttakaan metastaasia! Tämä on siis isoin yksittäinen tekijä joka nostaa ennustetta paremmaksi ja onhan se kerrottu jo syöpäjärjestöjen nettisivuilla sekä muissa materiaaleissa, joten varsinaisesti mistään lääkäreitten ja hoitohenkilökunnan keskinäisestä salaisuudesta ei ole kyse, että imusolmuketulokset ennustavat todella vahvasti potilaan selviytymistä. Olin jo pelännyt etten jaksaisi ilman hermoromahdusta näitä viikkoja kuulemaan tuloksista, joten oli todella suuri helpotus ja ihana uutinen kun hoitaja suostui lukemaan tuon tiedon minulle ääneen. Sain siitä positiivista energiaa ja jaksan taas viikonlopun yli paljon paremmalla mielellä ja toivon mukaan parempi mieliala kantaa myös hoitojen alkuun asti.

Tuntuu jo siltä että kyllähän minä yhden syövän pieksän! Primäärikasvain on jo leikattu puhtaasti, imusolmukkeitten tilanne näyttää erittäin hyvältä, ja vaikka kasvain oli aggressiivista laatua niin pahin vaara on jo ohi ja se paska on poissa. Enää lusittava läpi hoidot ja ne on psyykkisesti kaiken tämän shokin ja pyörityksen jälkeen helppoa kauraa, en epäile yhtään etteikö tätä syöpää voitettaisi!

En edelleenkään kaipaa rintaani, olen helpottunut että se on poissa. En usko, ainakaan vielä, että tulen koskaan teetättämään rekonstruktiota. Toivon vaan pääseväni eroon myös toisestakin rinnasta, sitten tämä toispuoleisuus olisi ohi ja selkäkin tuntuisi paremmalta. En malta odottaa elämää ilman rintaliivejä.

Reaktioni kun sain kuulla ettei kainalon imusolmukkeissa ollut ainuttakaan syöpälöydöstä:

the-office-dance-o

 

Kävimme illalla katsomassa Jyväskylän Kaupunginteatterissa näytelmän Lainahöyhenissä ja se oli mahtava! Tuntui näin loistavien uutisten jälkeen aivankuin juhlisimme merkkipäivää, imusolmukkeitten puhtauden merkkipäivää ja samalla vähän toiveikkaampaa ja parempaa tulevaisuutta. Kyllä hyviä uutisia kannattaa juhlistaa, tulee parempi mieli.

http://www.jyvaskyla.fi/kaupunginteatteri/ohjelmisto/lainahoyhenissa

 

 

Yleinen

Kolmas seroomapunktio ja tuntemuksia rinnasta.

Haavaonteloon on edelleen kertynyt sen verran nestettä että jouduin heti aamusta soittelemaan epätoivoisena syöpähoitajalle ja toivomaan punktioaikaa välittömästi samalle päivälle. Punktion tarve tuntuu tulevan omalla kohdallani hyvinkin lyhyellä varoitusajalla eikä siihen ole hyvää syytä varata aikaa etukäteen, jos tarvetta ei sitten olekaan. Onneksi syöpähoitaja vakuutteli jo ennen leikkausta että häneltä saa käyntiaikoja hyvin joustavasti jopa samalle päivälle, ja tuo lupaus on toteutunut joka kerta. Nyt toistaiseksi viimeisellä kerralla nestettä lähti 70ml mikä on reilusti alle puolet edellisestä.

Syöpähoitaja kertoi jutelleensa tapauksestani kirurgin kanssa aamun palaverissa ja maininneensa runsaasta nesteen pakkautumisesta. Kirurgi oli ollut hoitajan kanssa samoilla linjoilla joten suosittelivat minulle kortisonipistosta jonka tarkoituksena olisi auttaa iho- ja kudoskerroksia ”liimautumaan” paremmin yhteen. Otin tuon pistoksen hyvin mielelläni, vaikka hoitaja varoittelikin etteivät kaikki saa siitä apua. Alan olla äärimmäisen kyllästynyt nesteturvotukseen ja tekee mieli kokeilla lähes mitä tahansa että saisin sen hiipumaan.

Haavan kohta tuntuu kortisonin pistämisen jälkeen hellältä ja kipuilee herkemmin, aivankuin haavan alueella olisi paha mustelma. Sormin sivellessä haava ja sen ympäristö tuntuu kovalta ja ehkä aavistuksen muhkuraiselta, täytyy toivoa että se alkaisi nyt pysymään litteänä ja kudoskerrokset toivon mukaan tarttuvat toisiinsa eikä nestettä enää pakkautuisi ihon alle, ainakaan niin paljoa että joutuisin neljättä kertaa punktioon.

Haava/arpi on kaikenkaikkiaan hyvin siisti eikä tikkejä näy, kaikki tikit nimittäin tehtiin sulavina joten mitään poistettavaa tässä leikkausarvessa ei ole, toisin kuin sektioarvessa johon tuli kaiken kaikkiaan 32 metalliniittiä, sen lisäksi että kudoksissa oli kerroksittain sulavia tikkejä ties kuinka monta. Viilto on sileäreunainen, yksittäinen siisti viilto sternumilta kainaloon. Ainoa kohta missä arpi edes hiukan kupruaa, on kainalossa ja se jää piiloon.

Olen tyytyväinen mastektomiaan. Rinnan menetys ei haittaa yhtään, ainakaan vielä. En tiedä tuleeko jonkinlaista menetyksen tuskaa viiveellä, mutta diagnoosista alkaen olen ollut vakaasti sitä mieltä että haluan ensinnäkin eroon sairaasta rinnasta kokonaan, ja mahdollisimman pian leikkuuttaa myös jäljelläolevan rinnan pois. Koska imetys jäi kohdaltani kokematta täysin, rinnoilleni ei ole enää mitään käytännön funktiota. Loput syyt ovat pääosin henkisiä ja esteettisiä, jos en laske mukaan vinoutunutta ryhtiä, selkäsärkyjä, hartiasärkyjä, jne. Pieni osasyy on myös syövän pelko: pelkään uusiutumista terveeseen rintaan ja minulle on hirvittävän vaikeaa elää tässä ahdistuksessa, en pysty rentoutumaan täysin tai olemaan pelkäämättä niin kauan kun on pienikin mahdollisuus että syöpä uusii. Jos voin mitenkään alentaa uusiutumistodennäköisyyttä leikkuuttamalla terveen rinnan ennaltaehkäisevästi pois, haluan sen tehdä.

Haluaisin myös että rintakehäni olisi symmetrinen, niin hassulta kuin se saattaakin kuulostaa. Haluaisin joko kaksi kivaa rintaa (niinkuin minulla olikin) tai vielä mieluummin rinnat kokonaan pois, molemmat. Kaikista eniten odotan ja haaveilen siitä että pääsen rinnoista täysin eroon, vaikka tiedän että se vaatisi vähintään yhden lisäleikkauksen. En ole tippaakaan kiinnostunut rinnan rekonstruktiosta, muutenkuin kuriositeettina, en haluaisi sitä itselleni ainakaan nyt. Koko ajatus tuntuu vastenmieliseltä, erityisesti jos rinta rakennettaisiin ottamalla kudosta selän puolelta. Kuinka kävisi selkäni toiminnallisuuden? Eikö lihaksen/ihon/kudoksen leikkaaminen selkäpuolelta aiheuttaisi ongelmia selän toimivuuden kanssa? Miten kävisi liikuntaharrastusten, painonnoston, liikkuvuuden? Olisiko kovasti kipuja?

Toispuoleisuus on yksitissisyydessä minulle se kaikista vaikein tottumiskysymys. En osaa rentouttaa kunnolla hartioita kun toinen puoli rintakehästä painaa enemmän ja toinen kiristää ja vaatii kuntouttamista ja venyttelyä. Hartiat jatkuvasti jumissa, lapaluitten alta polttelee. Paidat eivät istu kunnolla päälle, rintaliiveistä nyt puhumattakaan. En edes osaa kuvitella miten tähän rintakehälle pitäisi viritellä urheiluliivit vain yhtä isoa rintaa tukemaan. Normaalit rintaliivit nyt vielä jotenkuten menettelee, mutta urheiluliivit ovat napakoita ja vaativat painavaa, mieluiten symmetristä rintaa molemmin puolin. Ja miksi haluaisin väkisin pukea päälleni tukalat urheiluliivit jos voisin päästä niistä kokonaan eroon?

Olen elänyt puoli elämää kahden joutavanpäiväisen mätisäkin kanssa, haluaisin elää toisen puolen elämääni vapaana rinnoista ja niitten tuomista hankaluuksista, täysin rinnattomana ja ilman rintaliivejä. Mieluiten myös vapaana syövän uusiutumisen pelosta. Toivottavasti tuo haave vielä toteutuu.

Yleinen

Ensimmäinen ja toinen seroomapunktio.

Minua varoiteltiin sairaalassa että jostain syystä rintaleikkauksen jälkeen tuppaa kertymään nestettä kudoksiin, erityisesti haavaonteloon. Arvelin voivani kuvitella millaista se on, koska minulta vuotaa solunestettä yms aika reilusti haavoista ja muista kohdista missä iho menee rikki. En olisi kuitenkaan pystynyt mitenkään ennakoimaan sitä miten valtavia määriä nestettä kertyykään, ja miltä tuntuu kun rintakehän ihon alla on desitolkulla nestettä.

Dreeni poistettiin tasan viikon kuluttua leikkauksesta, eli keskiviikkona 27.8.2014. Jo perjantaina 29.8. nesteturvotus oli niin massiivista että hädin tuskin sain sinniteltyä aamuun jotta pääsin soittamaan syöpähoitajalle ja onneksi kävi tuuri, pääsin punktoitavaksi jo samana aamuna. Nestettä tuli 150ml. Toivoin että perjantain punktio olisi riittänyt viikonlopun yli, mutta nestettä oli aika reilusti.

Yritin sinnitellä maanantaihin asti jotta olisin päässyt taas syöpähoitajalle jolle tämä on rutiinia, mutta sunnuntaina oli aivan pakko mennä päivystykseen, olo oli sietämätön. Olin kuullut ja lukenut että monilla on huonoja kokemuksia päivystyksessä rintaleikkauksen nesteen punktoimisesta, mutta oli pakko mennä riskillä. Onneksi kävi tuuri ja lääkäri oli oikein osaava eikä tullut mitään komplikaatioita tai huonoja kokemuksia. Nestettä tuli yhteensä 165ml, mikä oli masentavaa, kun mielessäni laskeskelin että mitähän se käytännössä tarkoittaa kun nesteen määrä vain kasvaa.

Toistaiseksi siis punktio on jouduttu tekemään kahden päivän välein eikä nesteturvotus näytä vähenemisen merkkejä.