Dreenien poiston jälkeen olen päässyt nauttimaan punkteerauksesta, taas. Jotenkin koko rumba tuntuu paljon helpommalta kuin viime vuonna, kun odotukset ovat realistiset tai ehkäpä jopa pessimistiset. Jos tällä kertaa säästyn alle 5 punkteerauksella niin se tuntuu jo aika hienolta!
Lauantai 24.10.2015, sairaalan päivystys: Vasemman dreenin poisto, letkussa ja dreenissä pelkkää ilmaa. Tästä alkaen vasemman arven yksi tikki alkoi tihkuttaa.
Maanantai 26.10.2015, aamupäivä: Oikea dreeni on haukannut ilmaa jo edellisenä päivänä. Oman terveyskeskuksen kaikki ajat varattu ainakin kaksi päivää eteenpäin, ohjasivat taas sairaalan päivystykseen. Päivystyksessä dreeni poistettiin ja todettiin tukkeutuneeksi. Dreenin aukosta saatiin kuitenkin paineltua nesteet pois oikealta puolelta. Päivystävä lääkäri päätti ettei halua punktoida vasenta puolta vielä tässä vaiheessa, nestettä oli kertynyt sen verran vähän ettei hän halunnut alkaa tuikkimaan ruiskulla infektioriskien vuoksi, vaikka sanoin ettei minulla haavat tulehdu oikeastaan koskaan ja minun puolestani voisi vähän tuikatakin, kun nestettä kuitenkin oli silminnähden jonkin verran. En saanut ylipuhuttua.
Maanantai-illasta alkaen vasen puoli on vuotanut sen verran että olen saanut itse paineltua nesteet ulos. Hiukan ällöä, mutta helpottaa oloa niin paljon etten välitä.
Keskiviikko 28.10.2015, tänään: Puolison hakiessa minua koululta, pyysin häntä viemään minut suoraan päivystykseen. Oikean puolen nestekertymä oli niin kireä ja pinkeä etten enää kestänyt, vaan halusin että se punkteerataan hinnalla millä hyvänsä. Olin syönyt koululla klo 11:30 ja juonut kahvia klo 15, mutta kyllä teki heikkoa istua päivystyksessä ja lukea niitä 7 vuotta vanhoja akkainlehtiä, kun sain ruokaa ja juotavaa seuraavan kerran vasta äsken kotiintultua, klo 21:30.
Oikealta puolelta punkteerattiin aivan naurettavan paljon nestettä. Ensimmäisestä pistoksesta ei tihkunut mitään, mutta toinen kohta johon lääkäri tuikkasi, alkoi valuttaa nestettä samantien. Kuudennen ruiskullisen jälkeen sekosin laskuissa.
Torstai 29.10.2015, huomenna: Rintahoitajan/haavahoitajan vastaanotto. En ole perunut aikaa dreenien poistoista ja punkteerauksista huolimatta, sillä tuon haavahoitajan olisi tarkoitus käydä kanssani läpi mitä tapahtuu jatkossa, ja viedä eteenpäin jos minulla mahdollisesti on jotain kysyttävää kirurgeille tai onkologeille. Patologin lausunto ei kuulemma ehdi valmistua huomiseksi, mutta eipä tuosta poistetusta rinnasta odotettukaan mitään syöpälöydöstä.
Olishan se aikamoista jos salama iskisi samaan kohtaan kahdesti, ja vieläpä ihan paska salama jos nyt löytyisi uutta syöpää. Tai vanhan uusiutuma. Parempi vaan että leikkasivat toisenkin rinnan pois! Ähäkutti siitäs sait paskasyöpä!
Joka kerralla olen tavannut eri lääkärin. Mukavia ja kauniita nuoria ihmisiä kaikki. Alan tuntea itseni keski-ikäiseksi, sillä jokainen lääkäreistä on näyttänyt minua nuoremmalta. Tai ehkä samanikäiseltä, en ole varma. Tuntuu hullulta että joku voi olla minun ikäiseni ja valmis lääkäri, tai valmis erikoislääkäri. Enhän minä ole päivääkään yli 23! Tai ehkä olen, muttei ainakaan tunnu siltä! Paitsi silloin kun Tamofen saa nivelet rouskumaan ja paikat kipeäksi ja muutenkin vähän raihnainen olo… Nojoo, myönnän, olen ihan tarpeeksi vanha.
En ole koskaan pyörtynyt lääkärissä tai ällöissä tilanteissa, jos ei lasketa sitä yhtä kertaa kun halkaisin pääni kiveen päivähoitajan luona pienenä lapsena ja olin menettänyt hetkellisesti tajuni ja päänahkani jouduttiin tikkaamaan kasaan terveyskeskuksessa. Mutta ei sitä lasketa.
Välillä mietin että onko se nyt ihan normaalia, kun minua häiritsee aivan yhtä vähän se, että sormessani on paperiviilto, kuin se, että puristelen itse seroomanestettä rintaontelostani, rintakehällä ammottavasta haavasta.
Itseasiassa, paperiviilto sormessa häiritsisi paljon enemmän, sehän on todella vittumainen riesa!
Tarkoitan kuitenkin sitä, että pieni haava sormessa tai jossain on minun silmissäni suurinpiirtein samalla tasolla kuin se, että rintakehän yli menee vetoketjumaisesti kainalosta kainaloon ulottuva tikkaus ja se nyt sattuu hiukan vuotamaan. No big deal.
Kivut ovat muutenkin todella vaikea määritellä. Mikä on kivuliasta? Mikä on liian kivuliasta? Minkä laatuinen kipu on pahempaa kuin joku toisenlainen kipu?
Syön tälläkin hetkellä säännöllisesti, ympärivuorokautisesti, särkylääkkeitä/kipulääkkeitä. Rintaleikkausten jälkeen sitä tuppaa semmoisia ottamaan. Kuurina nämä kestää yleensä pari viikkoa. Ei sen kummoisempaa kuin 1 gramman Panadol + 800 mg Burana. Ihan normiperus. Oxynormitkin loppuivat kahteen kapseliin sairaalasta kotiuduttuani, mutta eipä niitä opiaatteja ja muita sentyyppisiä särkylääkkeitä kannata enempiä ottaakaan, sillä riippuvuus ja mieliteko jatkaa niitten syömistä kehittyy niin nopeasti.
Ja ummetus.
Silti kipu on aina läsnä ja tavallaan ei ole. Koska en tunne tällä kertaa terävää ja viiltävää hermokipua, niin tuntemani kivut ovat tylppää ja välillä tykyttävää, mutta sellaista kipua jota en edes tiedosta tai huomaa normaalisti. Huomaan sen ainoastaan siitä, että kun kipulääkkeitten ottoaikataulu pettää tai vaikutus alkaa olla lopussa, minulle alkaa nousta jäätävän kylmä hiki päähän ja ympäri kehoa n. 6-7 tunnin päästä siitä kun olen viimeksi lääkkeet ottanut. Normaali aikaväli on 8h, mutta otan lääkkeet useimmiten n. 7h välein, jotta vältän hikoilukohtaukset ja kiristävän, pingottavan tunteen rintakehällä. Vuorokaudessa annokseni on kuitenkin aina vakio, joten en ota yhtään enempää kuin mitä reseptissä lukee.
Miltä rintaleikkaus tuntuu? No tällä hetkellä se tuntuu siltä niinkuin minut olisi avattu kainalosta kainaloon, ja se pitää aika hyvin paikkansa. Se tuntuu siltä niinkuin rintakehälläni menisi kalvava vetoketju kainalosta toiseen, ja se kiristelee välillä. Se tuntuu siltä niinkuin kainaloihin olisi pumpattu nestettä ihon alle, niin että iho ja kudokset pingottuu ja kiristää. Välillä tunne on sellainen niinkuin minulla olisi makkarat kainaloitten alla. Välillä makkaroitten sijasta kannan kainaloissani sämpylöitä.
Hyvä ja huono asia: Oikeanpuolimmaisessa kainalossani on säilynyt tunto todella hyvin. Huonoa siksi, että kaikki toimenpiteet haavateipin irroittamisesta lähtien tuntuu helvetin inhottavalta. Hyvää siksi, että oikea puoli rintakehästäni tuntee todella hyvin kosketuksen, jopa niin hyvin, että jos en katso alas, voin kuvitella että oikea rintani on edelleen tallella.
Erogeenisia alueita en saa enää palautettua, mutta oikeasta rinnastani hävisi erotiikka lähes samalla hetkellä kun vasen leikattiin. Jotain meni oikeastakin rinnasta rikki, kun vasemman rinnan hermotus katkaistiin sternumilta. En osaa selittää tätä mitenkään muutoin. Oikea rinta onkin ollut ensimmäisestä leikkauksesta lähtien aika passiivinen vapaamatkustaja eikä sen säästämiselle ollut enää mitään syytä.
YMMV. Kipu on hyvin subjektiivinen, yksilöllinen kokemus. Kaikki kokemukset ovat valideja, mutta nämä ovat minun.
Nuoren naisen rintasyöpä. 