Neitsytmatka infektion maailmaan

No nyt se sitten osui minunkin kohdalleni, tulehdus.

Eilen lähdin päivystykseen ja monien tuntien piikityksen, tutkimusten ja arpomisen jälkeen lääkäri ilmoitti että otetaan minutkin sisään osastolle. Täällä sitä nyt sitten ollaan, ainakin koko viikonloppu.


Olin sinnitellyt koulussa aika ahkerasti, lähes joka päivä. Tunsin jaksavani ihan hyvin, tosin klo 8 aamutunnit skippasin huoletta päivittäin ja koitin nukkua vähän pitempään. Olen heräillyt yöllä useita kertoja leikkauksesta lähtien, joko kuumien ja kylmien aaltojen takia tai sitten kipujen ja arven kiristelyn. Keskellä päivää ja iltapäivästä olen ollut tunneilla sinnikkäästi.

Olo kuitenkin huononi yllättäen eilen torstaina. Päässä jyskytti, naamaa kuumotti, enkä pystynyt keskittymään ollenkaan. Heti kotiin päästyäni sain juuri ja juuri ruokittua lapsen, vaihdettua vaipat ja laitettua meidät molemmat päiväunille.

Jokaista lihasta särki niinkuin joku olisi käynyt salaa yöllä pieksemässä minut päästä varpaisiin pesismailalla. 

Nukuin kuin vetelä säkki sementtiä seuraavat 2h kunnes puoliso tuli kotiin ja kappas, kuumemittari väitti 38,6 astetta. Lihaksia särki ja jomotti niin etten meinannut päästä ylös sängystä. Soitin päivystykseen ja kysyin, pitääkö näillä spekseillä lähteä päivystykseen vai voisiko olla vaan vähän jotain flunssanpoikasta ja jäisin kotiin nukkumaan sen pois, mutta ei, kuulemma päivystykseen pitäisi lähteä samantien, nyt kun olen riskipotilas.

Riskipotilas. Riskiryhmää.


Päivystyksessä menikin sitten noin 5 tuntia ja sen jälkeen kärräsivät osastolle. Kolmet verikokeet, molemmat puolet rintakehästä punktoitiin uudestaan ja vietiin nestenäytteet viljelyyn. Oikealta puolelta tuli ruiskutolkulla taas nestettä, lääkärin arvion mukaan n. 80-100 ml ja osaa ei edes saatu ulos vaan edelleen rintakehällä on nestepatjaa. Seroomaneste näytti suht kirkkaalta ja oli edelleen tuoksutonta, ei siis vaikuttanut siltä että tulehdus muhisi haavaonteloissa, mikä on toki hyvä asia, mutta laboratiosta tulee viimeinen sana.

Terveen puolen kättäni piikiteltiin 3 kertaa kyynärtaipeesta ja kanyylin laittaminen meni sitten jo farssiksi. Kämmenselkään yritettiin saada kanyylia suoneen kahdesta eri kohtaa ja kyllähän se menikin, mutta suoni vetäytyi niin voimakkaasti että kanyylistä ei saatu mitään läpi.

Pistäjää vaihdettiin välillä ja ainoa siinä vaiheessa näkyvissä oleva suoni oli ranteen sisäpuolella oleva paksu ja pullea suoni, juurikin se joka ensimmäisenä katkeaa jos aikoisi tehdä itsarin partaterällä.

Rannettani sormillaan voimakkaasti naputellen ja läpsytellen miespuolinen hoitaja totesi:
”Tämä kyllä ois tuossa hyvin tarjolla, mutta onkin sitten vielä kippeempi paikka pistää kuin mikkään muu.”

Tässä vaiheessa olin jo rääkynyt vittuperkelettä ja murissut ja ähkinyt jokaisen edellistä kipeämmän pistämisen kohdalla.

Onneksi hoitaja muisti että voisihan siihen kokeilla puuduttavaa geeliä ja sitä hölvättiinkin kaksi tuubillista ennen pistosta. Pistäminen oli silti yksi elämäni epämukavimmista suonien reijityksistä, mutta puuduttava geeli kyllä auttoi hiukan.


Kaikki lääkärit ja iso joukko hoitajia ovat kehuneet että tikit ja haavat näyttää todella siisteiltä ja kauniilta. Aivan spontaanisti ja ilman mitään johdattelua. Välillä kun meinaa itseltä usko loppua niin nuo sanat tuovat lohtua. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!

Turvotuksien takia rintakehän puoliskot ovat näyttäneet aivan erilaisilta, erikokoisilta ja kuin suoraan Frankensteinin alusvaatekuvastolta, mutta osaan jo kuvitella miten hieno rintakehäni on sittenkun turvotus on ohi ja arvet parantuneet ja vaalenneet. Vasemman ja oikean puolen arvet ovat jo nyt hiukan enemmän symmetriset kun nestettä on punkteerattu pois, kun alkuvaiheessa katsoin peiliin ja mietin että mitäköhän tuostakin tulee, korkeuseroa senttitolkulla… Mutta ei hätää, erot ovat tasoittuneet päivä päivältä.

Saattaisin jopa uskoa siihen että kun turvotus laskee kokonaan pois ja aikaa kuluu, rintakehäni puoliskot ovat täysin symmetriset, tai ainakin niin lähellä toisiaan että sitä on vaikea havaita nopealla vilkaisulla.


Olen koko ajan sanonut että ei mulla koskaan mikään tulehdu tai jos tulehtuu niin hyvin lievästi ja menee ohi parissa päivässä itsekseen. No nytpä tulehtui. Ensimmäinen epäilys oli sairaalabakteeri, mutta näytteitten viljelyt ja oireet eivät täsmää tyypillisiin sairaalabakteereihin. Sairaalabakteeritulehdus on yleensä paljon ärhäkämpi, ja tähän tapaukseen tepsi samantien ensimmäinen antibiootti jonka sain suonensisäisesti, kuumekin on laskenut roimasti.

Tarkkaa tulehduspesäkettä tai tulehduksen aiheuttajaa ei vieläkään tiedetä.

Täällä sitä silti ollaan, viikonloppu tylsistymässä sairaalan vuodeosastolla, kolmesti vuorokaudessa antibioottia suoneen. Onneksi sentään näyttäisi tepsivän varsin hyvin, eli ei ole ainakaan mikään ab-resistentti kanta.


Kirurgi totesi aamun kierroksella että ovat suunnitelleet laittavansa mulle vasemmalle puolelle rintakehää katetrin, jolla pyritään saamaan kaikki neste valumaan ulos. Epäilevät kuitenkin että mahdollinen tulehduspesäke saattaa olla tuo vasen puoli, vaikka siellä on nestettä vain hyvin vähän ja oikea puolihan tässä on se moninkertaisesti turvonneempi. Vasen kainalo on kuitenkin kaikista kipein kipupesäke, joten ehkä siellä jotain muhii.

Katetri siksi, että toistaiseksi haluaisivat välttää leikkaushaavan uudelleenavaamisen, ja kun oireet viittaavat siihen että tulehdus voisi muhia muuallakin kuin haavaontelossa, niin koitetaan nyt tuota katetria ensin. Olisi kuulemma sääli avata näin siistejä tikkejä ja näin kauniisti parantunutta leikkausarpea, varsinkin jos haavaontelossa ei olekaan mitään ongelmaa.

Vasen puoli on siis se joka leikattiin jo vuosi sitten syövän takia ja jonne ehti koteloitumaan nestetasku kuluneen vuoden aikana. Oikea puoli leikattiin terveenä viime viikon maanantaina samassa leikkauksessa missä vasen puoli putsattiin.


Tutkimuksiin sisältyi mm. keuhkokuvat, eli röntgen keuhkojen alueelta. Jos keuhkoista jotain löytyy, niin ensimmäinen ajatukseni on aina syöpä. Mietin myös sitä, että röntgenissä ilmeisesti näkyisi myös luuston etäpesäkkeet, jos niitä on selkärangassa tai muissa kuvissa näkyvissä luissa.

Keuhkokuvat otettiin alunperin tulehduksen takia, mutta en voi välttää ajattelemasta syöpää ensimmäisenä.

Ei ole enää olemassa sellaista aikaa, jolloin voisi sivuuttaa naureskellen pienet ja suuret vaivat ajatellen ”No ei se nyt ainakaan syöpää ole, hehheh!” sillä sitähän se juurikin voi olla, syöpää.

Olispa jotenkin superärsyttävää tulla sairaalaan flunssan takia ja saada sattumalta röntgenkuvan perusteella lääkäriltä uutisen ”Olen pahoillani, mutta sinulta löytyi syövän etäpesäkkeet selkärangasta ja keuhkoista.”

Todellinen käänteinen lottovoitto, taas.

Lääkärit eivät sanoneet mitään tuohon viittaavaa aamukierroksellaan, joten tuskin sieltä on mitään löytynyt, mutta mielikuvitus jaksaa laukata.


Totta puhuen, kaikkein suurin riski tällä hetkellä on se, että ehdin kuolla tylsyyteen ennenkuin mihinkään syöpään. Koska osasin varautua jo lähtiessä, minulla on mukana repullinen varusteita, kännykän laturista läppäriin. Tällä kertaa sattui tosin pienehkö aloittelijan virhe, nimittäin otin lukemiseksi vain yhden keskeneräisen pokkarin jonka ehdin lukea jo eilen odotellessa osastolle pääsyä:

9789510403051_frontcover_final_original

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 3, kuolema.

Adlibris myy kys. teosta pokkarina hintaan 6,90 euroa. Kyseessä siis trilogian kolmas osa. Suosittelen koko trilogiaa, todella pysäyttävä lukukokemus.

Ratkaisin tämän kirjojen puutteen shoppailemalla kahvion kirjavitriinistä kolme pokkaria. Hiukan kirpaisi maksaa reilut 30 euroa kolmesta ohuehkosta pokkarista, mutta eihän sairaalan kahvio nyt olekaan mikään automarketti josta saa roudata puoli-ilmaista kamaa alennusmyyntihuumassa kassitolkulla kotiin.

Mainokset

3 thoughts on “Neitsytmatka infektion maailmaan

  1. En ole pitkään aikaan nauranut niin hervottomasti kuin tuon tekstin alkuosan luettuani!! Minulla on neljä 3-12 vuotiasta lasta, ja kyllä sen vessan oven voisi todellakin ottaa kokonaan pois. Kumma kun kaikille tulee just hirveen tärkeätä asiaa just kun menet vessaan 😁 Toivottavasti tulehdus helpottaa pian!

    Tykkää

    • Juu, ja se on jännä tuo pienten vauvojen/lasten tapa saada aivan totaalihepuli mitättömistäkin syistä. Ei ole kauaakaan siitä, kun lapsemme huusi naama punaisena ja henkeä vetämättä aivan instant-itkuraivarin niin, että unohti todellakin hengittää. Sitten jo horjahtikin ja taju melkein lähti, ja naama edellä melkein pianoon. Pari kertaa ollaan saatu napattua ilmalennosta syliin ettei ole kolhinut itseään.

      Välillä naurattaa, välillä pelottaa, sillä todennäköisesti se on vain ajan kysymys milloin tuo lapsi kaatuu vain siksi, ettei muista vetää henkeä itkiessään. Sitten onkin enää kyse siitä, että kaatuuko niin että naamaan/päähän sattuu, vai kaatuuko niin ettei satu pahasti.

      Vanhemmaksi tultuani meillä on puolison kanssa jatkuva herja: ”Irrationaaliset pelot, osa XXIV…”

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s